Perämeren vaellus 20.03. - 25.03.1999




Tämä on kuvakertomus kolmen Tamperelaisen lapinkulkijan merivaelluksesta
Ruotsin Kalixista Suomenpuolelle Ouluun.


Tervetuloa matkalle.



Tornio Pohjoinen
Tornio Pohjoinen


Ja tästä se kaikki siis sitten lähti. Junalla oltiin tultu Tampereelta Tornio pohjoinen asemalle yötä vasten, ja hämmästyksemme oli suuri, kun konnari tipautti meidät sitten tälle vaatimattomalle asemalle. Kello oli jotain aamu seitsemän, ja vettä satoi. Onneksi laiturin vieressä oli kuitenkin kyltti, joka kertoi, että tosiaan olimme oikealla asemalla, ja näin saimme tilattua taksarin oikeaan paikkaan. Muuan Rahkonen Torniosta se sitten meidät heittikin heti rajan yli, ja jatkoikin vielä hieman, kunnes olimme lähtökuopissa leirintäalueella, siinä niemenkärjessä hieman Kalixista pohjoiseen. Taksi maksoi jotain 400,- markkaa, eli noin 7 mk/kilometri. Ilma + 5 astetta, ja kovaa tuulta.


Tauko meren jäällä
Ensimmäisiä taukoja meren jäällä.


Ilman muuta, niin kuin asiaan kuuluu, niin tuuli oli sitten tietysti vastainen. Melkeimpä koko päivä kuljettiin valkoiset ulos ilmiön sisällä, ja meno oli todella väsynyttä. Tälläisessä tilassa, muuten tuntui lähes koko ajan, kuin olisi kulkenut ylämäkeen. Horisontin raja oli niin häilyvä, ettei todellakaan aina tiennyt minne katsoa, jos sitä yritti silmiinsä saada. Vihdoin kuitenkin rankan 13 kilsan vaelluksen jälkeen saavuimme ensimmäiseen GPS pisteeseen Halsögrundettiin, jonne päätimme myös leiriytyä ensimmäiseksi yöksi. Saareen saavuimme tuossa kolmen aikaan, ja leiri syntyi saaren pohjoispäähän, sivuun kahdesta sivistyksen kehdosta, eli mökistä, jotka sijaitsivat saaren keskiosassa. Puutakin saarella näytti olevan, mutta melkeimpä vain ajautuneena.

Halsögrundet
Leiri I 20.-21.3.99 Halsögrundet


Illalla menimmekin sitten nukkumaan jo ennätys aikaisin, eli jotain tuossa kello puoli seisemän aikaan. Ja kun heräsimmekin vasta seitsemältä seuraavana aamuna, niin unet olivat kai tulleet sitten tarpeeseen. Aurinko paisteli, ja piteli muutaman asteen pakkasta. Hangen pinta oli jäätynyt todella kovaksi, joten tiedossa oli mukava hiihtelypäivä edellispäivän nuoskakelin sijaan.


Hotelli helpotus
Hotelli helpotus leirin kupeessa.


Ennen lähtöä kaikki hoitelivat tietysti luonnolliset tarpeensa, kukin hakien sen sopivimmaksi katsomansa paikan. SV (kuvassa) saatiin vielä ikuistettuakin tässä puuhassa, mutta tässä kohtaa vielä ilman koiria. Kävi nimittäin niin, että saaren etelä reunaan oli leiriytynyt Norjalainen villapaita porukka, ja niiden kulkuvälineenä näillä lakeuksilla oli koiravaljakko. Hyväuskoisena ihmisenä Norjalainen piti tietysti koiriaan vapaana koko ajan, ja ennen kuin SV oli ehtinyt nousemaan pyhästä asennostaan, niin hänellä oli jo ensimmäiset vetokoirat hotkimassa päivän saldoa suihinsa. Jälkiruuaksi ne sitten vielä paikallistivat kahdet muutkin tuotokset.

Ja sitten leiri kasaan ja suuntaan 123 astetta Sandskäriin.


Matkalla Sandskäriin
Matkalla Sandskäriin SV ja VM


No kompassia ei tänä päivänä juurikaan tultu tarvitsemaan. Todellista kevät ilmaa. Lähes tyyntä, ja edelleen pikkupakkasta. Sellainen kelihän se saa kavereiden jutut usein hieman jopa levottomiksi, ja niimpä huomasimme tauoilla haaveilevamme Miss Maailmasta, joka kulkee ahkion päälle (kuivumaan) levitetyn makuupussin sisässä aina vedon ajan, ja sitten sen viereen voisi mennä vaikka lämmittelemään aina tarpeen vaatiessa. Ainoa asia josta emme päässeet reissun aikana sopuun oli se, että minkä vuoden missi meille mukaan sitten otetaan. Pahin arvio oli vuodelta -42.

Sandskäriin saavuimme jo parilla rivakalla vedolla, ja heti ylitettyämme sen kapean kannaksen saaren pohjoispäästä, näimme kaksi hirveä jotka juoksivat täysin paniikissa kohti mannerta. Hyvä niin, sillä kaikki puut saaressa oli jo kaluttu niin tyngiksi, ettei siellä kohta olisi kasvanut enään mitään.

Saaren takaa alkoi vihdoin se todellinen ulappa, jonne suuntasimme rohkeasti. Ennen ulappaleiriä ylitimme jo monet kapeat ahtovyöhykkeet, jotka tosin olivat melko kesyjä tulevaan verrattuna.


Ulappa
Leiri II 21.-22.03.1999 Ulappa.


Leiriin saavuttiin auringon komeasti laskiessa länteen. Kello oli jotain puoli seitsemän. Täällä olimme siis vihdoin keskellä ei mitään, ja kun emme sitä kunnolla kestäneet, niin menimme tässäkin tapauksessa kokkaamaan sisätiloihin, jotka tässä tapauksessa meille oli tarjonnut Bo Hillebergin Keron, ja senkin vaivaiseen alle viiden tonnin hintaan. Keittimenä käytimme muuten MSR:n XGK II:sta, joka kulkee nyt mukana neljännellä reissulla, ja on toiminut aina moitteetta. Illalla poikkesimme vielä pihapiirissä, ja saimme ihailla maailmankaikkeuden kirjoa, niin taivaalla, kuin horisontissakin. Tähdet olivat todella kirkkaana täysin pilvettömällä taivaalla, mutta rannikkokaupungit ne vasta loistivatkin. Tuhansia watteja, ja vain meidän ihailtavaksi. Kiitos Tornio, Kemi ja Oulu. Yöllä oli pakkasta -10 astetta, ja kilometrejä päivälle n. 24 kpl. Nukkumaan klo21.00.


Ahtojäissä
Ahtojäissä kohti Kemi II:sta. VM ja SV.


Aamulla heräsimme n. kello seitsemän, ja totesimme min/max-mittarista nukkuneemme edellisyön - 10 asteen pakkasessa. Taivas oli kuitenkin päättänyt mennä pilveen yön aikana, ja Radio Novan säätiedotuskin lupasi jo lumisateita iltaa kohden. Mannermaisen meriaamiaisen jälkeen toimitimme tarvittavat aamuaskareet, tosin tällä kertaa ilman koiraseuraa, ja läksimme kohti Kemi II:sta noin kello 10:14.


Lisää ahtojäitä
Nämä ahtojäät jo kierrettiin. PM ja VM.


Heti lähdön jälkeen aamulla alkoikin sitten sataa lunta, mutta keli pysyi silti melko luistavana. Näkyvyys ehkä heikkeni jonkin verran, mutta emme pitäneet sitä enään kovin haitallisena, koska jo muutaman vaelluspäivän jälkeen emme käsittääksemme edustaneet eduksemme, jonkin Suomenkin kaltaisen sivistysvaltion asukkaita. Niimpä emme toisiamme välttämättä olisi halunneet nähdäkään. Toisaalta horisontissakaan ei olisi tainnut enään olla ainuttakaan saarta näkyvissä.

Jo toisella tauolla huomasimme kulkevamme täysin käsittämättömässä kaaoksessa. Jäätä oli pitkin poikin. Joka puolella isoja, jopa nelimetrisiä kasoja ja röykkiöitä. Katselimme kummissamme merentutkimuslaitokselta saamaamme satelliittikuvaa, ja totesimme, että näillämain pitäisi kaiken järjen mukaan olla tasaista kiintojäätä. Tässä kohtaa oli sitten pakko jo hieman tarkistella suuntia ihan gps:n kanssa, eikä korjauksia tullut kuitenkaan kuin muutama aste. Siitä oli siis sitten kuljettava läpi, ja väliin todellakin jouduimme tekemään kiertojakin ahtojäiden takia.

Näillämain iltapäivää aloimme jo oleen muutaman kilometrin päässä majakasta, jonka kohdalla sitten olisi myös ensimmäinen laivaväylän ylitys. Samalla näimme myös jonkun epämääräisen möykyn kulkevan kohti majakkaa pohjoisesta. Totesimme sen olevan jäänmurtaja matkalla kohti etelän avovesiä. Ja hetken kuluttua jo saimme tietää murtajan olevan SISU avustustehtävissä.


Väylän ylitys Kemi II:lla
SV lähdössä rännin ylitykseen Kemi II:lla.


Saavuimme siis melko lähelle majakkaa, ja hylkäsimme kuitenkin pyrkimykset kulkea tasan majakan kautta. Syynä oli aivan toivottomat röykkiöt jäätä. Otimme suunnan suoraan itään, noin kilometrin verran majakan etelä puolelta, ja kohta huomasimme kulkevamme jonkun harjoitusväylän yllä, joka kuitenkin oli aivan umpijäässä. No siitä vielä sitten parisataa metriä, ja siinä se oli. Vettä lillui kaiken kokoisten telien välissä, eli kyseessä oli siis täysin sula uoma. Siispä otimme käyttöön "täysin sula uoma"-suunnitelman. Köytimme SV:n ja annoimme hänelle lähtökäskyn marssia täysvarustus päällä yli laivaväylän. SV sitten pyysi meitä vielä ottamaan valokuvia hänestä, ja niin me teimmekin. Vihdoin hän pääsi sitten sinne potkurivanan kohdalle, ja huuteli sieltä, että nyt ei pojaat tää näytä oikein hyvältä, kun tää jää on täällä ruhjoutunut aivan pieniksi pyöreiksi pallukoiksi. No, koska peruuttaminen ahtojäissä on niin kovin vaikeaa, varsinkin ahkio perässä, niin SV päätti kunnioittaa marssikäskyä, ja yrittää jotenkin kellua se viiden metrin levyinen pienempien telien peittämä väylä. Matkaan.


SV uimassa
SV väylässä Kemi II:lla.


Melko pian potkurivanaan lähdettyä SV huusi, että nää uppoo jo aika paljon. Tuonpuoleinen laita oli tietenkin heikoin, ja se alkoi vajoamaan. Viimeiset ponnistukset päästä isommille teleille eivät aivan riittäneet, vaan ponnistusjalka painui jo telien väliin mereen. Ja sinne valui toinenkin. Viime hetkellä se kaatoi itsensä hieman kyljelleen, ja jäi siihen sitten napaa myöten meressä. Odotimme jännittyneenä, valokuvia otellen SV:n touhuja avannossa, ja koska tilanne näytti olevan hallinnassa, annoimme köyden olla löysänä telien seassa. SV alkoi sitten irrotteleen ahkion vetovyötä, ja porkkiaan rannelenkeista. Nyt oli saatava sukset jotenkin takaisin jään päälle, joista vasemmanpuoleinen, tietenkin jalka mukanaan tulikin ylös melko helpon näköisesti. Näin siis SV makaili siellä väylässä X-asennossa, josta on yksi sakara uponneena telien täyttämään ränniin. Hetken temmottuaan kuulimme sitten oikean jalan olevan jään alla jollakin tapaa jumissa. Ja kyllä sitä saikin sitten porkalla tökkiä, ja riuhtoa, ennenkuin sen sieltä ylös sai. Fyysiseksi muistoksi jäi kipeä nilkka joiksikin viikoiksi.


Jäänmurtaja SISU avustamassa Irinaa
Jäänmurtaja SISU avustamassa Irinaa. Kemi II


SV pääsi sitten hivuttautuen nousemaan kantavammille teleille, ja me vastarannan poijaat jo naureskelimme helpotuksesta. Porkilla se sai vielä pelastettua kaikki tavaransakin väylästä, ja ryhtyi 10 minuutiseen märän tupakan sytyttämiseen märällä sytkällä.

Ettei pakokauhu olisi loppunut vielä tähän, niin samassa alkoi etelän suunnasta kuulua, sellaista matalaa jyrinää jota ilmeisesti näillä leveysasteilla voi pitää vain jäänmurtaja. Sisu oli siis tulossa jo takaisinpäin, ja koska näkyvyyttä oli vain jonkun kilometrin verran, niin emme tietenkään voineet tietää kuinka lähellä laiva meitä oli. Nyt tuli minulle ja VM:lle kiire hankkiutua äkkiä yli, jottei olisi menetetty ylivedetyn köyden etua. VM lähti noin viisi metriä pohjoisempaa, kuin mistä SV oli mennyt, ja sillävälin kun minä olin juossut hakemaan omia vehkeitäni väylän reunalle, niin VM olikin jo selviytynyt ylityksestä. Siellä ne heilutteli, ja huuteli, että alkaa nyt tulla vaan. Ja murtajan murina vain koveni koko ajan. Siinä sitä vaan huomasi yhtäkkiä kulkevansa keskellä sulaa uomaa. VM:n jälkeä seuraillen olin sitten minäkin siinä potkurivanassa, ja kyllähän siinä tulikin keinuttua niiden pallukoiden päällä. Sen verta ne kuitenkin kaiketi olivat isompia, että kantoivat minutkin siitä kohtia yli, ja pääsimme vihdoin kaikki hakeutumaan siihen parin sadan metrin päähän kiintojäälle.

Samaan aikaan usvan seasta ilmestyi SISU, joka avusti Irina-laivaa vissiin Kemin satamaan. Irinan takakannelta heiluteltiin meille kauheasti.

Ja me heilutettiin takaisin.


Leiri Kemi II:n lähellä
Kemi II:n leiri 22.-23.3.1999


SV:n kosteustilaa mittarina käyttäen kuljimme vielä kuitenkin tuollaisen kilometrin verran itään väylästä, ennenkuin perustimme kuivattelu ja yöpymisleirin niille sijoille. SV ryykäs tietysti vaihteleen kuivia heti teltan pystytettyämme, ja näin oli suurimmat vaaratekijät siltä osin eliminoitu. Onneksemme keli oli näin iltapäivällä jo varmasti plussan puolella, eikä tuulikaan juuri kovemmin puhaltanut. SV:n leikkiessä teltassa vettä kengässä-juttua, niin me VM:n kanssa laitoimme vielä teltan sivunaruja kiini. Jouduimme nyt turvautumaan ensimmäistä kertaa jääruuveihin teltan kiinityksessä, ja toimivuudesta ne saavat täyden kympin. Lopuissa leireissä oli aina niin paljon lunta, että se riitti, kun kiinnitti teltan suksilla ja porkilla.

Illan mittaan saimme vielä ihailla Sisua muutamaankin kertaan, ja erityisen hieno se oli juuri pimeässä valonheittimineen. Päivälliseksi sitten taas sitä Fondueta. Resepti: Kuivattua perunaa, Kuivattuja keittovihanneksia, kuivattua riistakäristystä ja sipulikeittopussi. Ruuan valmistuttua aseta ruokailukipon pohjalle paljon juustokuutioita, ja kauho kuuma sose päälle. Tätä sitten vaan syödään joka päivä, ja silleen.

Matkaa kertyi tänään n. 18 km. - 1,8 astetta ulkona ja lumisadetta.


PM katselee menneisyyteen
PM katselee menneisyyteen.


Herätys ennätysmyöhään klo 8:30, ja VM valittelee heikkoa oloaan. Samoin tein siinä sitten sovittiin, että tänään vedetään vain muutama veto, osittain VM:n takia, ja osittain ilman, joka on mennyt sitten vielä enemmän huppuun, kuin eilen. Lumisadekin tuntuu yltyneen.

Pääsimme lähtemään vihdoin kello 12:sta aikaan, ja tuulikin oli ottanut huolekseen puhdistella meidän tukkosia röörejä. Otimme suunnan kohti Ulkorunnia. Ja kompassi näytti tietysti vastatuuleen.

Matkalla kuljettiin sitten jälleen lähes täydellisessä white outissa, ja kun ahtojäätkin muuttuivat pikkuhiljaa isommiksi, ja isommiksi tasaisen kiintojään kentiksi, niin siinä meni sitten ne viimeisetkin kiintopisteet.


Lähellä Ulkorunnia
Leiri IV. Hieman ennen Ulkorunnia. 23.-24.3.1999. SV


Päivän veto yht. 14 kilometriä. Jotakuinkin viimeisellä tauolla ilma selkeni jonkin verran, ja näimme kapean tumman viirun menosuunnassa. Ulkorunni se siinä toivotteli meidät tervetulleeksi lähes perille, mutta valhetta se tietysti oli, niinkuin gps meille kertoi. Matkaa saareen oli vielä n. 12-13 kilometriä. Tämän jälkeen päätimme vetää enään yhden lyhyen vedon tälle päivälle, ja käydä kättelemässä Ulkorunni sitten huomenissa aivan uusin voimin.

Illan aikana rakensin meille mm. luxux wc:n voimistuneen tuulen takia (kuvassa oikealla) Lisäksi me lepäilimme ja nappailimme pieniä tujuja sinisestä kerhopullosta saadaksemme VM:ää vainoavat pahat henget karkotettua. VM ei tosin osallistunut rituaaleihin.

Ulkona illalla -3,7 astetta ja ilmanpaine 1020 mb.(Niin kuin oli koko reissun ajan)


Purjekokeilu
PM:n purjekokeilu.


Herätys kello 07.00. Yöllä olin kärsinyt outoja lonkkakipuja, ja syy moiseen löytyikin heti vilkaistuani min-max mittariani, joka ilmoitti meidän jäätyneen yön aikana -17 asteisiksi.

Reissun ensimmäinen todellinen purjekokeilu tuli nyt todeksi, kun tuuli oli kääntynyt sopivan sivumyötäiseksi. Pakkasimme leirin ahkioihimme, ja ryhdyin kokoamaan itsetehtyä salmiakki-purjettani. Muitten purjeet oli käsittääkseni tehty lähinnä myötätuuli ajoa varten, mutta salmiakilla pystyi kuulemma jopa luovimaan. Purjeeni pitkäpuomi kylläkin murtui keskiosastaan jo heti alkuvirittelyissä, ja jouduin vahvistamaan sitä pätkällä sähkärinputkea. Ja ei muuta kuin purje ylös, ja menoksi. Aluksi taisin kyllä pysyä paikallani hieman pitempäänkin, mutta kun sain aseteltua purjeen oikein päin, niin jo vain alkoi tuuli humista korvissa, ja vettä lentää silmistä. Hujauksessa otin edeltä lähteneet kiinni, ja viiletin kohti Ulkorunnia niin, että Merellien pitopohjat soi. No, kaikki kiva loppuu kuitenkin aikanaan, ja niimpä purjeenikin päätti katketa jo murtuneesta kohdasta. Sainpahan kyytiä kuitenkin reilut 6 kilometriä.

Purjeen teko-ohjeet tilasin kopiona Yhtyneet Kuvalehdet Oy:ltä. Ohjeet olivat VENE lehdestä 1/97. (sivu 70 eteenpäin) Hinta oli 25 mk.


Kemi-Oulu väylän ylitys
Kemi-Oulu väylän ylitys. VM ja SV.


Kuljimme pohjois puolelta ohi Ulkorunnin ja unohdimme siinä hötäkässä kätellä sitä, vaikka edellispäivänä niin oli ollut puhe. Hötäkän oli tuottanut meille reissun toinen, ja samalla myöskin viimeinen laivaväylä, joka kulkee aivan Ulkorunnin itäpuolella. Meillä oli toivoa, että väylä olisi jäässä, koska emme olleet nähneet ainuttakaan laivaa seilaavan sitä pitkin viimeisen vuorokauden aikana. Väylä näet kulkee hieman Kemi II:n pohjoispuolelta Ulkorunnin kautta Ouluun, eli siis aika samassa linjassa meidän raidon kanssa. Suunnassa kohti Paska-kraasukkaa yhytimme vihdoin väylän, ja ilmeisesti toiveemme oli kuultu jossain, sillä väylä oli aivan umpijäässä. Varovaisina ihmisinä otimme kuitenkin köyden jälleen esiin, ja asetimme sen ahkion päälle, ja kävelimme suksilla väylän yli.

Kaikilla oli muuten käytössä Merellin teräskanttiset telemark sukset. Kantteja voisi pitää tälläisellä retkellä lähes pakollisina. Varsinkin jäätelien seassa olisi kantittomien suksien kanssa ollut pakko käyttää vaikkapa jäärautoja.

Monoina olivat Merellin Super Double telemark kengät ja siteinä Rottefellan kannantaus mäystimet.


Paska-Kraasukan tuntumassa
Tauolla Paska-Kraasukan tuntumassa. PM ja SV.


Väylältä jatkoimme edelleen kohti Kraasukkaa. Jää oli ollut koko päivän ajan aivan tasaista kiintojäätä, eikä aikaakaan, kun marssimme jo ohi saaren, uutta suuntaa hakien. Nyt kompassit asetettiin kohti Martinniemeä.

Iltaa kohti pakkanen alkoi jälleen kiristyä, ja meidän leiriytyessä n. klo. 17:30 oli taulussa jo rapiat -6,2 astetta.


Leiri V
Leiri V. 24.-25.3.1999. Taustalla Transfennican laiva.


Hieman ennen telttaan majoittumista saimme iloita vielä laivaseurasta. Transfennican konttialus se siinä kulki väylää pitkin kohti etelää. Olipa meillä onni matkassa, ettei laiva ollut kulkenut rännissä muutamaa tuntia aikaisemmin.

Kilometrejä keskiviikolle yht. 21 kpl. Illalla n. -7 astetta, ja lounaistuulta.


Martinniemen edustalla
Petri Mäkeä, Petri Vuorenmaa ja Seppo Virtanen 25.3.1999 Martinniemen edustalla.


Päätimme sitten jo heti aamiaisen jälkeen, että otamme tästä leiristä suunnan suoraan Haukiputaan Martinniemeen. Vaihtoehtona olisi ollut hiihdellä tämä päivä kohti Oulun Virpiniemeä, ja yöpyä vielä kerran. Päätöksenä siis oli, että tänään maihin, ja edelleen taksilla ja junalla Tampereelle.

Sää oli lähdössä jälleen normaali merisää, eli tuulta, ja tuiskua oikealta naamaan sekä näkyvyyttä noin satametriä. Sitten hetken kuluttua aurinko paistoi aivan siniseltä taivaalta, ja tuuli tyyntyi lähes kokonaan. Tämä viimeinen ilmiö todisti mielestäni kuitenkin vain sen, että aina kun reissun viimeisenä päivänä ollaan kulkemassa kohti maalia, niin hyvän sään Herra, ikään kuin vilauttaa meille, minkälaisia ilmoja kulloinkin kyseisellä reissulla olisi voinut olla.

Rantauduimme vihdoin jollekin uimarannan leikkikentälle, ja siellä oli lapsia vanhempineen keinumassa. Seurueessa tuli kovin hiljaista, kun hiihtelimme kamoinemme keinujen ohi, ja kerroimme terveisiä Ruotsista. -Ai sieltäkö te olette tulossa. Oli vastaus.


Matkalla maihin
Suuntana Martinniemi.


Matkaa tuli viimeiselle päivälle n.18 km, eli yhteismatkaa kertyi kaiken kaikkiaan 108 km. Tosin arvioimme kulkeneemme todellisuudessa hieman enemmän, koska tässä ilmoitetut kilometrit ovat gps:llä mitattuja suoria matkoja leiristä leiriin.

Viisi yötä ja kuusi päivää. Paljon tuli nähtyä jotain uutta kuumaisemaa ja merellistä elämää, eli talvella näin ei siis mitään.

Hotelli Vaakunan saunaosaston jälkeen lampsimme sievissä telemark monoissamme Vr:n asemalle, ja läksimme kohti Tamperetta klo 22.30.

_________________________________________________________________

Kuvat: Petri Mäkelä, Seppo Virtanen, Petri Vuorenmaa

Mailit:petri.vuorenmaa@gronlanti2003.com ja petri.makela@gronlanti2003.com