Grönlanti

Maailman suurin saari, Grönlanti, sijaitsee Pohjois-Amerikan ja Euroopan välissä ja ulottuu lähemmäksi pohjoisnapaa kuin mikään muu maa-alue maailmassa. Maantieteellisesti tämä valtava saari kuuluu Pohjois-Amerikkaan, mutta poliittisesti ja historiallisesti se on mieluumminkin osa Eurooppaa. Se eroaa kaikista muista pohjoisen pallonpuoliskon maista siinä, että se on lähes kauttaaltaan mannerjäätikön peittämä. Voi hyvin sanoa, että jääkausi, joka muualla pohjolassa päättyi reilut kymmenentuhatta vuotta sitten, jatkuu Grönlannissa yhä.

MAANTIEDE

Grönlannin pinta-ala on 2 166 086 km2. Vain runsaat 400 000 km2 eli hieman Suomea suurempi osa alueesta on jäätöntä, loppua lähes 1 800 000 km2 aluetta peittää mannerjää, jonka paksuus suurimmillaan on jopa 3500 metriä. Jään tilavuus on suunnilleen 2 700 000 km3 ja se pitää sisällään noin 9% kaikesta maapallon makeasta vedestä. Jää on massallaan painanut maanpintaa jopa 800 metriä alaspäin, joten maankamara on paikoitellen vajonnut yli 300 metriä merenpinnan alapuolelle. Jos jää äkkiä sulaisi, meri virtaisi painanteeseen Ilulissatin kohdalta ja Grönlannin keskiosa muuttuisi merenlahdeksi. Jään paineen loputtua maanpinta kuitenkin hiljalleen kohoasi entiselleen ja alue muuttuisi taas kerran ylängöksi, mikä se ennen jääkautta on ollut.

Grönlannin eteläisin kohta, Nunap Isua (Kap Farvel), sijaitsee leveyspiirillä 59° 47 eli jonkin verran Helsinkiä etelämpänä. Vain 730 km päässä pohjoisnavasta, leveyspiirillä 83° 39 sijaitseva Kap Morris Jesup on saaren pohjoisin kohta. Sen lähistöllä, vielä hieman pohjoisempana (83° 40) on pieni saari, Oodaap Qeqertaa, joka on maailman pohjoisin tunnettu maa-alue. Muista Grönlannin strategisista mitoista pitää mainita, että pituus pohjois-eteläsuunnassa on 2670 km ja suurin leveys itä-länsisuunnassa noin 1200 km. Korkeimmat kohdat itärannikolla ovat Gunnbjørns Fjeld (3693 m) ja Mont Forel (3360 m), länsirannikon korkein vuori on Maniitsoqin alueella sijaitseva Naparutaq (2211 m).

GEOLOGIA

Grönlannin maaperä koostuu kolmesta perusosasta. Ytimen muodostaa Keski- ja Länsi-Grönlannin kallioperä, joka on pääosin gneissiä. Suurin osa tästä kivestä on 2 - 3 miljardia vuotta vanhaa, mutta jopa yli 3.8 miljardin vuoden ikäistä gneissiä on löydetty Nuukin lähistöltä, joten maailman suurin saari ja pohjoisin maa-alue makaa arvonsa mukaisesti maailman vanhimmilla perustuksilla. Näistä kivistä on lisäksi löydetty hiilipitoisuuksia, jotka viittaavat orgaanisiin elämänmuotoihin - elämällä näyttää olevan Grönlannissa pitkät juuret. Vanhaa kallioperää reunustaa etelässä ja pohjoisessa nuorempi, noin miljardi vuotta vanha peruskallio. Grönlannin pohjois- ja koillisosista taas löytyy sedimenteistä ja vulkaanisesta kivestä koostuvia huomattavasti nuorempia alueita.

Kaivostoiminta alkoi Grönlannissa vuonna 1858, jolloin avattiin kryoliittikaivos (maailman ainoa) Ivittuutissa. Sen jälkeen vain harvoja kaivoksia on perustettu. Mineraaliesiintymiä kyllä on paljon, mutta ankarat olosuhteet ja hankalat kulkuyhteydet ovat rajoittaneet kaivostoiminnan harjoittamista. Aivan viime aikoina kiinnostus kullan, timanttien ja öljyn etsintää kohtaan on kasvanut.

ILMASTO

Harvoja eteläisen Grönlannin suojaisia vuonoja lukuun ottamatta, sisämaan jäätikkö vaikuttaa koko maan ilmastoon tehden sen arktiseksi, mikä tarkoittaa sitä, että lämpimimmänkin kuukauden keskilämpötila pysyy +10° C alapuolella. Pohjois-Grönlannissa vallitsee useimmiten korkeapaine ja sademäärät ovat vähäisiä, etelässä taas matalapaine sateineen on tavallisempi säätila. Keskilämpötilat kesällä ovat etelässä noin 7° C ja pohjoisessa noin 3° C ja vaihtelevat talvella etelän -4° C ja pohjoisen -24° C välillä.

Itärannikon olosuhteisiin vaikutta suuresti Itä-Grönlannin merivirta, joka kuljettaa kylmää vettä ja valtavia jäämassoja napa-alueilta pitkin rannikkoa etelään. Tämä aiheuttaa suuria ongelmia merenkululle. Samoja ongelmia on myös eteläisessä Grönlannissa, mutta pohjoisempana länsirannikolla, Paamiutista Sisimiutiin, meri pysyy auki läpi vuoden lämpimän Länsi-Grönlannin merivirran ansiosta. Diskolahdelta pohjoiseen meri on jäässä talvikauden, mutta kesäaikaan kulkukelpoinen. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä lyhyemmäksi sulan veden aika jää.

ELÄIMISTÖ

Kaikkialla Grönlannin jäättömillä alueilla, jopa maailman pohjoisimmalla maa-alueella, Pearyn maalla, elää eläimiä ympäri vuoden. Myös meret Grönlannin ympärillä ovat kauttaaltaan asuttuja.

Maanisäkäslajeja on yhdeksän: naali, susi, peura, jääkarhu, myskihärkä, kärppä, ahma, sopuli ja metsäjänis. Lisäksi Etelä-Grönlannissa voi törmätä laitumiltaan karanneisiin villiintyneisiin lampaisiin. Merinisäkäslajeja on kaikkiaan kaksikymmentäyksi: viisitoista valaslajia ja kuusi lajia hylkeitä. Grönlannissa on havaittu kaikkiaan 235 lintulajia, joista kuutisenkymmentä pesii siellä ja kolmisenkymmentä myös talvehtii. Grönlannin vesissä uiskentelee noin 225 kalalajia, osa järvissä ja joissa, osa meressä. Hämähäkkejä on kuusikymmentä lajia, hyönteisiä noin seitsemänsataa, joista viisikymmentä lajia on perhosia. Hyönteisistä vain yksi laji edustaa hyttysiä, mutta se sitten onkin sitäkin runsaslukuisempi.

KASVILLISUUS

Kuten eläimiä, myös kasvillisuutta löytyy Grönlannissa kaikkialta jäättömiltä alueilta. Esiintyvistä noin viidestäsadasta kasvilajista vain hyvin harvoja on voitu käyttää kaupallisesti hyväksi. Puita kasvaa - yrityksistä huolimatta - vain muutamissa suojaisissa paikoissa saaren lounaisosissa, eikä vilja ehdi Grönlannin arktisen kesän aikana kypsyä. Kaiken kaikkiaan kasvillisuus koostuu matalista kallio- ja tundrakasveista kuten sammalista, jäkälistä, kanervista, saniaisista, kissankelloista, orkideoista, variksenmarjoista jne.

VÄESTÖ

Hieman yli 56 000 asukasta on ahtautunut saarelle. Asukastiheys on 0.026 asukasta neliökilometrillä, 0.14, jos sisämaan jäätikköä ei lasketa mukaan. 88.8% asukkaista on syntynyt Grönlannissa, lähestulkoon kaikki muut ovat lähtöisin Tanskasta.

Noin 45 000 ihmistä asuu kaupungeissa. Näistä selvästi suurin on pääkaupunki Nuuk, jonka asukasluku on yli 13 000. Muut yli 3000 asukkaan kaupunkit ovat Qaqortoq, Maniitsoq, Sisimiut, Aasiaat ja Ilulissat. Yhteensä mainituissa kuudessa kaupungissa asuu noin 31 000 grönlantilaista.

Kaupunkien ulkopuolella elävät reilut kymmenentuhatta henkeä asuttavat 59 kylää, tai elävät lammasfarmeilla, sää- tai tutkimusasemilla, lentokentillä tai sotilastukikohdissa. 70-luvun lopulta lähtien monet ovat lähteneet kylistä kaupunkiin. Toisaalta, suuri syntyvyys kylissä on tasapainottanut tilannetta, ja kylien väkiluku on säilynyt lähes muuttumattomana.

HISTORIA

Ensimmäiset asukkaat saapuivat Grönlantiin lännestä Davisinsalmen jäitä myöten suunnilleen 4500 vuotta sitten. Saapuivat ja poistuivat. Sama toistui vielä neljä kertaa seuraavien reilun kolmen tuhannen vuoden aikana, ja näin olivat Idependence-, Saqqaq- ja Dorset-kulttuurit käyneet jättämässä jälkensä Grönlannin maaperään tämän päivän arkeologien kaivettaviksi.

Lopulta, vuoden 1000 paikkeilla saapui Thule-kansa niin ikään lännestä, tällä kertaa tosin avoveden yli veneillä, mahdollisesti grönlanninvalaita seuraillen. Tämä metsästäjäkansa levittäytyi pitkin Grönlannin rannikkoa, myös saaren pohjois- ja itäpuolelle. Suurin osa Grönlannin nykyisestä väestöstä on tämän kansan jälkeläisiä.

Samoihin aikoihin Thule-kansan kanssa Grönlantiin saapui toinenkin joukko maahanmuuttajia: Erik Punainen viikinkeineen purjehti Islannista vuonna 985 saaren lounaisrannikolle. Viikingit perustivat kaksi siirtokantaa: Vesterbygden nykyisen Nuukin ja Österbygden nykyisten Narsaqin, Qaqortoqin ja Nanortalikin tietämille. Österbygden aiheutti harhaanjohtavan nimensä vuoksi myöhempinä aikoina päänvaivaa sitä etsiville tutkimusmatkailijoille, nämä kun turhaan etsivät paikkaa Grönlannin itärannikolta. Itse Grönlannin nimi on lähtöisin Erik Punaiselta, joka luultavasti osana siirtokuntansa perustamismarkkinointia kutsui saarta houkuttelevasti vihreäksi maaksi. Toistaiseksi selvittämättömästä syystä norjalaiset hävisivät joskus 1400-luvun aikana Grönlannista jäljettömiin. Historian kannalta on kuitenkin merkittävää se, että norjalaisasutuksen myötä Grönlannista tuli ensin osa Norjan kuningaskuntaa, ja Tanskan sulautettua Norjan vuonna 1397 itseensä, myös Grönlanti siirtyi Tanskan hallintaan.

Sen enempää norjalaista kuin tanskalaistakaan asutusta ei Grönlannissa kuitenkaan seuraavien parin sadan vuoden aikana ollut. Ei ennen kuin norjalais-tanskalainen pastori Hans Egede vuonna 1721, huolissaan kauan vailla kirkon johdatusta eläneiden maanmiestensä hyvinvoinnista, lähti Grönlantiin levittämään Lutherin oppia. Viikinkien jälkeläisiä ajatellen Egede oli kolmisen sataa vuotta myöhässä, mutta ensipettymyksen jälkeen hän tajusi, että myös eskimosielut ovat pelastamisen arvoisia. Niinpä hän perusti Nuukinvuonon suulle Håbets Ø:lle lähetysaseman ja kauppapaikan, jotka 1728 siirrettiin nykyisen Nuukin (Godthåb) paikalle.

Egeden ansiosta Grönlannin suhteet Eurooppaan vakiintuivat. Näinä aikoina perustettiin monia pieniä kauppa-asemia länsirannikolle, jotka 1774 yhdistyivät "Kuninkaalliseksi grönlantilaiseksi kauppahuoneeksi" (Den Kongelike Grønlandske Handel), jonka monopoliasema säilyi aina vuoteen 1950 saakka.

Grönlanti on ollut vuodesta 1933 lähtien Haagin kansainvälisen tuomioistuimen päätöksellä virallisesti osa Tanskan kuningaskuntaa, vuodesta 1953 lähtien emämaansa muiden alueiden kanssa tasa-arvoinen ja vuodesta 1979 lähtien ulko- ja puolustuspolitiikkaa lukuun ottamatta täysin autonominen.

LISÄTIETOA VERKOSTA

www.greenland-guide.dk
www.greenland.com

KIRJALLISUUTTA

BERTHELSEN ym. (Toim.): Kalaallit Nunaat - Atlas - Greenland. Atuakkiorfik 1993. Kaikenlaista tietoa Grönlannista, paljon karttoja, kaavioita ja kuvia.

GRAEME CORNWALLIS ja DEANNA SWANEY: Iceland, Greenland & the Faroe Islands. Lonely Planet Publications 2001. Matkaopas, jossa melko paljon muutakin kuin matkailuasiaa Grönlannista.

PER DANKER (Toim.): This is Greenland 2000 - 2001. Kööpenhamina 2000. Grönlannin "virallinen" kirja, sisältää paljon virastojen, laitosten ja firmojen yhteystietoja.

PERTTI FORSS ja AUVO FINNE: Jäävuoria näkyvissä. Suomen luonnonsuojeluliitto 1989. Retkijulkaisu matkasta Grönlannin rannoille. Sisältää kaikenlaista grönlantitietoutta sekä laajan luettelon Grönlantia käsittelevästä kirjallisuudesta.

JØRGEN FLEISCHER: A Short History of Greenland. Aschehoug 2003. Nimensä mukaisesti Grönlannin lyhyt historia.

BENNY GENSBØL: A Nature and Wildlife Guide to Greenland. Gyldendal 2004. Grönlannin luonto yksissä kansissa.

SINIKKA KINNUNEN BRUUN: Grönlanti, inuitien maa. Kustannusosakeyhtiö Frederika 1989. Esittelee lähinnä grönlantilaista kulttuuria ja taiteilijoita. Sisältää myös lyhyen johdatuksen Grönlannin historiaan.

ETAIN O'CARROLL ja MARK ELLIOTT: Greenland & The Arctic. Lonely Planet Publications 2005. Uudempi ja entistä arktisempi matkaopas.






 

© 2007-2008 Petet