Svalbard 2009 -uutiset
|
 Karttaa klikkaamalla näet sen isompana |
Sää: Keli jatkunut kokolailla samanlaisena kuin aiemmin. Hiihdetty matka: ei tarkkaa tietoa Kokonaismatka: ei tarkkaa tietoa |
Retkikunta on rakentanut viimeisen leirin Fredheimiin. Päivä on mennyt, Jarin sanojen mukaan, turistihiihtelyn parissa. Huomenna perjantaina (24.4.) kelkkakyyti vie porukan Longyearbyeniin noin klo 14.00.
OM
22.4.2009 von Postbree, Tempelfjordenin ranta (N78.25.675 E017.28.645)
 Karttaa klikkaamalla näet sen isompana |
Sää: Keli jatkunut kokolailla samanlaisena kuin aiemmin. Hiihdetty matka: ei tarkkaa tietoa Kokonaismatka: ei tarkkaa tietoa |
Retkikunnalla on taas hieman tietokoneen akut tyhjänä, joten täytyy tyytyä lyhennelmään.
Aamulla juhlittiin Eeron 60-vuotis syntymäpäiviä ja koko päivä hiihdettiin käytännöllisesti katsoen alamäkeen.
Huomenna retkikunta hiihtää kohti Fredheimia ja yrittää järjestää kyydin Longyearbyeniin päivää aiemmin.
OM
21.4.2009 Filchnerfonnan eteläosa, korkeus 825 m (N78.32.714 E017.55.627)
 Karttaa klikkaamalla näet sen isompana |
Sää: Yöllä illan white out satoi maahan, sillä herätessämme uutta lunta oli yli 15 cm, mutta aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Pakkasta oli tavanomaiset 25 astetta. Täällä taitaa tuo iso termostaatti olla hieman jumissa.... Hiihdetty matka: 23 km Kokonaismatka: 241 km |
Varmistelun makua
Aamu oli todella positiivinen yllätys, kun makuupussia avatessa ensimmäisenä havaitsi teltan tulletusaukosta tulevan kirkkaan valonsateen, aurinko paistaa!
Yöllä tippunut lumipeite vuorasi kaikki paikat pehmeään pumpuliin, ja näimme mihin olimme eilen leirimme pystyttäneet, keskelle valtavaa jäälakeutta. Matka lähti liimmeelle mukavasti tasaisia maisemia, ja kun vielä eilinen kynnöspelto oli hieman tasoittunut uuden lumen ansiosta, oli matkanteko oikein joutuisaa. Joskun puolenpäivän tietämillä katselimme komeata halo-ilmiötä, josta yritin ottaa kuvaakin, saa nähdä sitten kotona miten tuli onnistuttua, kun 9 kuvaa on liitetty yhdeksi.
Matka taittui ja keli oli komea, aurinko porotti ja tuuli kävi mukavasti pohjoisesta, eli suoraan seläntakaa. Mäetkin olivat tähän saakka olleet maltillisia, joskin kiivettyjä metrejäkin oli varmasti kertynyt.
Ruokatauolta Hervannan viimeinen mohikaani, Sepe sai menovaihteen päälle ja kiipesi mäkeä umpihankeen kuin viimeistä päivää. Meidän muiden ei auttanut muuta kuin pysytellä jäljellä. Sinä vedon vanhetessa tuuli alkoi vaihtaa suuntaa, siirtyen kokoajan enemmän lännenpuolelle. Kun pakkasta on 25 astetta ja siihen pieni arktinne viima, alkoi namasta toinen puoli jäähtyä hieman liian nopeasti. Oli pakko kohentaa hupun asentoa, jotta susiturkis hieman pehmentäisi tuulen pistävyyttä. Jossain vaiheesa oli pakko antaa periksi, ja kiskaista koko pää hupun suojaan, sillä tuuli yltyi yltymistään.
Viimenen, paiän seitsenäs veto, ja tulli muuttui pikkuhiljaa kunnon myrskyksi. Pete arvioi tuulen olleen puuskissa jopa 20 m/s eli pakkasvaikutus oli jossain 50 asteen paikkeilla. Pari kertaa joutui oikeasti ottamaan tukea, jottatuuli ei vienyt mennessään. Leirile löysimme hieman tuulensuojaisemman paikan, erään lumikukkulan juuresta, mutta tuntuu tuo tuuli nytkin heiluttelevan telttaa välillä oikein kunnolla.No teltat on tehty kestämään, kunhan tuuli ei vain muuta suuntaansa yön aikana.
Aamulla on sitten edessä reissun viimeinne ylämäki, tie kuinkamonetta kertaa, sillä huominen pitäisi pääosin olla laskettelua kohti merta ja sivistystä.Mutta siitäkin ollaan huomenna viisaampia.
JK
20.4.2009 jossain Lomonosovfonnalla, korkeus 1000 m (N78.42.284 E017.33.509)
 Karttaa klikkaamalla näet sen isompana |
Sää: Yöllä pakkasta liki 30 astetta pakkasta. Aamulla herätyksen aikaan -27 C. Liikkeellelähdettäessä oli pakkanen laskenut jo 20 asteeseen. Keli muuttui koko päivän ajan, aamulla vielä kohtu kirkasta ja tuuli lännestä. Päivän aikana tuuli kääntyi itään ja näkyväisyys katosi miltei kokonaan, myös lunta lakoi hipsiä.Vaikuttaa pelottavsti vuoden 2006 keliltä, mutta onneksi vasta nyt, eikä heti alkumatkasta. Hiihdetty matka: 18.5 km Kokonaismatka: 218 km |
Työpäivä heikkenevässä kelissä
Aamu alko alamäellä, niinkuin pupauksissa oli, mutta siitä se taas nopeasti muuttui ylämäeksi, mistä ihmeestä niitä ylämäkiä tänne syntyy ;-))
Keli tuntui jo heti aamusta asti erilaiselta, korkeapaine oli katoamassa, ja tilalle tuli viimereissulta jo liiankin tutuksi käynyt tasainen valkeus. Noin puoleenpäivään saakka näkyväisyys oli jonkinmoinen ja aurinkokin yritti paistaa jostain pilviharson takaa, mutta sitten alkoi lumisade, ja vei lopunkin näkyvyyden. Kun vielä samoihin aikoihin oli saavuttu alueelle, jossa lumi oli todella möykkyistä, tuntui kuin välillä olisi ollut iskaritestissä. Ahkio repi toiseen suuntaan ja sukset poukkoilivat lumidyyneillä mihin sattui, melkoista räpeltämistä.
No kelistä huolimatta letka liikkui, ja vauhti oli paikkapaikoin melko reipastakin. Toisaalta kaverin ahkion perän tuijottaminen alkoi jossain vaiheessa tympiä, ja ajatukset harhailla pitkin poikin. Minulla napeista kuulunut Suomi-pop ja -rock vei ajatukset kotimaahan, ja mitä ihmeellisempiin fiiliksiin, riippuen aina biisin sanoituksista.
Myös muun porukan ajatukset alkoivat selvästi siirtymään kohti koto-Suomea, sillä tauolla joku haaveili "pääseen souteleen makkaranuotiolle ja ottaan pari huurteista kyytipojaksi" ja toinen pohti miten tekeillä olevat remonttiprojektit etenisivät. Mutta sitten joku räjäytti pankin, ja alkoi ääneen suunnitella millaisen pizzan ja mitä juotavaa tilaisi kun päästään Longyearbyeniin syömään. No siitähän juttu ryöpsähti, ja hetken päästä pöytä oli täynnä isoja ja mehukkaita pizzoja, kaikilla mahdollisilla lisukkeilla, eikä oluttakaan tuntunut puuttuvat...
Ainoa huono puoli tuollaisissa puheissa oli, että seuraava veto tuntui kestävän, ikuisuuden, kun mielessä pyörivät kaikki siviilielämän herkut: itsetehdyt kanahampurilaiset, poronkäristys, tortillat, nuotiomakkara ja monet muut. Alamme olemaan nimittäin siinä vaiheessa retkeä, että kaikki syötäväksi kelpaava tulee syötyä kohtuu nopeasti, ja silti jää vielä pieni mieliteko, no sehän tarkoittaa vaan että kulutus on kohdallaan.
Huomenna hiihdellään vielä täällä ikuisella jäällä, mutta jos vauhti pysyy samanlaisena, ollaan keskiviikkona jo merenjäällä, karhujen valtakunnassa. Toivottavsti viimeistään silloin näkyväisyyskin paranee.
Ja nyt herkullisen makarooni jauhelihamössön kiimppuun, päivällinenhän on meillä hyvää ja vaihtelevaa, tuttua ja turvallista mössöä, joka päivä.
JK
PS: Kuvaa ei tänään ole, sillä ei tuo harmaus innostanut ottamaan päivän aikana edes yhtä ruutua bittejä.
19.4.2009 Lomonosovfonnan korkein kohta, korkeus 1255 m (N78.51.807 E017.24.734)
 Karttaa klikkaamalla näet sen isompana |
Sää: Yöllä noin 25 astetta pakkasta. Koko päivän aurinkoa ja mieltei tyyntä -20 C Hiihdetty matka: 21.4 km Kokonaismatka: 199 km |
Kun ilta meni vähän pitkäksi, niin meni aamukin. Pete kävi herättämässä 8 aikaan ja siihen kun laitetaan aamutoimet, niin lähteen päästiin jo heti 11 jälkeen, nuo aamutoimet kun haukkaavat täällä hieman enemmän aikaa kuin kotioloissa.
Pieni suostuttelu että saa itsensä ulos lämpöisestä pussista, sitten makuupussit ahkion aisoihin tuulettumaan. Takaisin kylmään ja yön jäljiltä erittäin kosteaan telttaan (joku kun keksisi miten tuon hengityksen aiheuttaman kosteuden tuulettais yön aikana, niin hyvä). Keittimet täysille, jotta tupa lämpiäisi. Sitten vedet kiehumaan, jotta saadaan maittavaa aamupalaa, vaihtelevasti mysliä ja kuumaa mustikkasoppa tai kuumaa vadelmasoppaa ja mysliä. Mutta ah niin hyvää ja ravitsevaa. Siinä sitä aikaa sitten vierähtääkin kun lumeta sulatellaan vettä päivän tarpeisiin n. 5 litraa ja sekoitellaan urheilujuomat, kaakaot ja lounas valmiiksi termareihin. Lounaaksi on aina samaa, muusia lämpimällä kupilla maustettuna, löysyytenä: juotava. En suosittele välttämättä testatvaksi siviiliolosuhteissa, mutta täällä jäätiköllä se maistuu, tai no mikäpä ei maistuisi.
Sitten seuraakin jo päivän ikävin vaihe, hieman nihkeiden ja viileiden, jopa jäsiten vaatteiden pukeminen ja teltasta ulos kömpiminen. Teltasta kun pääsee ja saa untuvatakin niskaan, ahkion pakattua ja alkaa purkaa telttaa, onkin jo yleensä tullut mukavan lämmin, paitsi ehkä varpaista, jotka lämpiävät kunnolla vasta kun saa ahkion hinaukseen.
Ahkiota hinattiin tänäin ihan urakalla, keli oli mitä komein ja ylämäkiä riitti. Joku jossain vaiheessa päivää lohkaisikin tuon Vuorenmaan Peten lähtemättömän kommentin "tää on kyllä ikuisen ylämäen saari". No niin se tuntui olevan tänäinkin, tosin huomenna aloitamme väkisinkin laskuvoittoisesti, sillä päivän päätteeksi kiipesimme joko Lomonosovfonnan korkeimmalle paikalla, eli täältä ei jäätä pitkin pääse kuin alaspäin.
Ikijäätä on siis allamme reilusti toista kilometriä, riippuen hieman maanmuodoista tuolla alapuolella, mutta voi sitä olla jopa 1,5 km, sillä usein jään massa painaa alla olevaa kalliota kuopalle.
Liikumme siis alueilla, jotka olivat tässä tuhansia, ellei kymmeniätuhansia vuosia sitten ja jotka kököttävät tässä myös muutaman kymmenen tuhannen vuoden päästä. Ja silti nämä jäätiköt elävät koko ajan, käsittämätöntä näin ihmisen iän olemattamassa mittakaavassa.
Huomenna siis kohti etelää ja alamäkiä, tosin horisontissa siintelee jo kiivettävääkin, mutta kyllä näillä keleillä kiipeääkin, sillä maisemat huipulla palkitsevat vuodatetut hikipisarat moneen kertaan.
JK
18.4.2009 Trebrepasset
 Karttaa klikkaamalla näet sen isompana |
Sää: Yöllä taas liki 30 astetta pakkasta. Aamulla vain -20, nuoskakeli ;-)). Hiihdetty matka: 13 km sekä ilman ahkioita leiristä huipulle ja takaisin 16 km Kokonaismatka: 177 km |
Oli se aamu hieman loivapiirteisempää ja matkakin taituui taas normaalisti, näitä loputtoman pitkiä, mutta rauhallisesti nopusevia päiviä on jo melkein kaivannut. Veteren jäätikön yläosa on jo melko tasaista, mutta kokoajan se nousee selvästi silmällä havaittavasti. Mutta ei se haittaa, ahkiot liikkuu, kun muistaa kiskoa. Tuo yllättäen lämmennyt keli vain pisti miehet hikoilemaan, mutta onneksi pohjoisesta kävi pieni viilentävä tuulenhenkäys, muutenhan sinne 20 asteen pakkaseen olisi saattanut jopa läkähtyä.
Päivä oli lyhyt, noin niinkuin ahkionkiskontamielessä, joten Eero päätti pidentää sitä omalla ketunlenkillään. Me muut kun aloimme lyömään leiriä pystyyn ja tankkaamaan Newtontoppenille nousua varten, Eereo päätti käydä katsomassa miltä seuravan mäen takana näyttää. No sellainen 2 tunnin sooloretki siitä kokonaisuudessaan muodostui, mutta mitään hatää ei ollut, sillä Eero kokeneena kulkijana, tilanteen tajuttuaan palasi omia jälkiään takaisin leiriin.
Sillä välin olivat Pete, Sami, Harri ja Jari jo lähteneet hiihtelemään kohti Newtontoppenia, Sepen jäädessä pitämään leiriä pystyssä, ja tömpsyvettä lämpöisenä. Parintunnin tasaisen hihtelyn jälkeen oli nelikko mäen juurella, josta kipuaminen kesti reippaat 1,5 tuntia. Keli suosi jälleen kerran matkalaisia, ja huipulta ihailtiin komeita maisemia. Pete oli huipulla kolmannen kerran, ja ensimmäisen kerran hän näki muutakin kuin valkoista, niin se menee, kolmas kerta toden sanoo.
Huipulla puhalsi kunnon pohjoistuuli, joten mitään piknikkiä ei pidetty, vaan heti huiputuskuvien jälkeen suunnattiin alamäkeen. Jari ja Harri tulivat taas tyylilleen uskollisina kantapäät vapaina pitkin rinteitä, Samin ja Peten jarrutellessa hieman enemmän. Mistää laskunautinnosta ei tälläkertaa voinut puhua, mutta tulipahan todettua alhaalla että "parasta lumea mitä olen koskaan Newtontoppenilla laskenut..."
Heti alas päästyämme teimme nopean radioraportin Suomeen, ja Olli kirjasi huiputukset sivuille. Sitten alkoikin pitkä läpsyttely kohti telttoja. Nukkumaan päästiin jo heti puolenyön jälkeen.
JK
17.4.2009 Gallerbreen (N79.06.053 E017.02.310)
 Karttaa klikkaamalla näet sen isompana |
Sää: Yöllä taas liki 30 astetta pakkasta. Aamulla vain -20, nuoskakeli ;-)). Hiihdetty matka: 11 km ja nousua riittävästi Kokonaismatka: 148 km |
Tämä päivä koostui pitkälti juuri tuosat jyrkästä noususta. Sitä ennen kerkisimme hiihtämään ylämäkeen vajaat 2 tuntia, mutta sittne se alkoi, puuhamaa. Rinne oli jyrkkä (25-30 astetta) ja pituutta sillä oli likimain 400 metriä. Ahkio ei noussut yhden miehen voimilla mitenkään, vaan oli pakko alkaa erilaisiin kokeiluihin. Pete ja Eero vetivät yhdessä yhden kevyen ahkion puoliväliin, mutta toinen hieman painavampi ei enää samalla tekniikalla ja hieman väsyneemmillä miehillä mennytkään.
Jari ja Sepi virittelivät heti alkuunsa 60 metrisen kiipeilyköyden leveelleen ja alkoivat soutuliikettä tapaillen hinaaman ahkioitaan yhä ylemmäs. Alku sujuikin vauhdikkaasti, mutta talven jälkeen kadoksissa olevat selkä ja käsilihakset oli äkkiä syöty, ja ahkioiden liike hieman rauhoittui, jatkuen toki.
Harii ja Sami olivat päättäneet vetää ja työntää ahkionsa ylös. Vaikka pojilla olikin jääraudat lisäpitoa tuomassa oli meno melkoista suttaamista, mutta silläkin tyylillä ahkiot nousivat puolimäkeen.
Lopulta puolivälissä mäkeä, rinteen jyrkimmän kohdan alapuolella oli 6 ahkiota viistoparkissa, suksin, hakuin ja lapioin tuettuina. Loppuosan jyrkälle 120m pätkälle päädyimme köysivetoon. Parhaimmillaan tai pahimmillaan yhtä ahkiota hinasi 6 miestä, mutta silti homma ei sujunut lentämällä. On se vaan melkoinen homma tuollaisen mäen kipuaminen ahkioiden kanssa. No se nyt tuli ainakin selväksi että ei tarvi tuostakaan tömpärestä enää koskaan yrittää ahkioiden kanssa ylös. Aikaa nimittäin kuluin ilman mainittavia lepotaukoja melko tarkkaan 5 tuntia. Mutta ainakin löytyy Pirkan soutuun taas kovakuntoisia kiskojia.
Lopulta ylös päästyämme liuttulimme loivaan myötäleeseen vielä reilun tunnin ajan, jotta päästiin vähän eteenkinpäin tänäin. Huomenna sitten jatketaan loivapiirteisiä seutuja kohti, toivottavasti.
JK
16.4.2009 Perrietoppenin ABC, korkeus 630 m (N79.07.550 E016.45.831)
 Karttaa klikkaamalla näet sen isompana |
Sää: Yöllä normisettiä - 25-30 C. Aamulla oli kuulemma -25, mutta tuntui paljon lämpöisemmältä, kun ei käynyt tuuli, ilmakin on täällä ylhäällä kuivempaa. Hiihdetty matka: ilman ahkioita 12 km ja reaalinousua 1000 m, todellisuudessa hieman enemmän... Kokonaismatka: 137 km |
Huippupäivä
Pete on nyt kolme kettaa tavoitellut Perrietoppenin huippua, tänäin se viimein tuli valloitetuksi. "No nyt ei ole enää mitään syytä hiihdellä täällä..." saa vaan nähdä, kauanka lupaus pitää, sen verran monta niemee ja notkelmaa on vielä tälläkin saariryhmällä koluamatta.
Meillä aamu siis aamu lupasi hyvää, keli oli kirkas, eikä tuulikaan ollut mikään valtava, oli siis hyvä päivä kivuta alueen toiseksi korkeimmalla huipulle, Perrietoppenille (GPS ja kartan mukaan 1717 m). Alku sujuikin mukavasti jäätikköä hihdellessä, kaikessa hiljaisuudessa, mutta sitten tapahtui jotain suomalaisessa arktisessa retkeilyssä ennenkokematonta, kaksi retkikuntaa kohtasivat, kaukana kotoa. Vaiskan porukka oli pistänbyt leirinsä pari kilometriä etelään meidän leiristä ja tänäin huippua kohti hiihtäessämme törmäsimme heidän latuunsa. Samalla kävi myös selväksi että Vaiska oli jo eilen yrittänyt huiputusta, mutta kääntynyt n. 400 pystymetriä ennen huippua takaisin, todella kovan tuulen takia. Tänäin heiltä oli 8 kokeilemassa uudestaan huipun saavuttamista, eli Perritoppenilla oli odotettavissa todellinen huiputusruuhka.
Meidän etenemisemme suojui suunnitelmien mukaan, vaikka tuuli ylhäällä hieman kiiihtyikin. 1300 metriin mentiin skinnaamalla, ja siinä satulassa vaihdettiin jalkaan jääraudat. Jari ja Harri kiinnittivät sukset reppuun, muiden jättäessä ne parkkiin Vaiskan perustamaan "suksinarikkaan". Lopulta siinä oli parkissa enemmän Pelestovia, kuin monessa retkeilyliikkeessä on parhaimmillaan valikoimissa.
Matka jatkui ylöspäin, jääraudat narskuen. Matkalla kohtasimme myös Vaiskan 2 köysistöä, jotka olivat jo huipulla piipahtaneet. Samalla saimme pientä ihmettelyä mukana raahamistamme suksista, "siis aiotteko te todellakin laskea huipulta...." Kyllä näin on tarkoitus...
Huipulla tuuli, niinkuin huipuilla tuppaa tekemään, joten huippukuvat kameraan ja alas. Siinä suksia jalkan laittaessa tuli katsottua panoramanäkymä, ja täytyy rehelleisesti tunnustaa, oli se komeaa katseltavaa.
Lasku sinällään ei ollut mitään elokuvista tuttua, vauhtia ja varallisia tilanteita, sillä lumi oli kovaa, mutta sekalaista, eikä täällä maail,an äärissä halua ainakaan itseään teloa. Lasku olikin lähinnä joukko huolellisia käännöksiä, vauhdin pysyessä hyvin maltillisena. Mutta ne käännökset saattoivat silti olla historiallisia, sillä ainakaan meidän tiedossa ei ole muita suomalaisia, ketkä olisivat ko. töppyrästä tellulla alas laskeneet. Oikaiskaa jos olemme väärässä...
Nyt tankkaamme samassa leirissä missä olimme viimeyön, ja valmistaudumme huomiseen ahkioiden hiissaamiseen yläjäätikölle. Tällä hetkellä isoin este edessämme on n. 300 jyrkkä rinne, jossa taas on pystyssä jonlinlainen hissi. Mutta siitä lisää huomenna.
JK
PS: Timille ja Paulille synttärionnittelut täältä Perritoppenin kainalosta
15.4.2009 Perrietoppenin ABC, korkeus 630 m (N79.07.550 E016.45.831)
 Karttaa klikkaamalla näet sen isompana |
Sää: Yöll pakkasta se tavanomainen 20 - 25 C. Aamulla pari kymppiä ja mukava pieni viima pohjoisesta. Vuorten syleilyssä näytti olevan pilviä, mutta meidän onneksi ne pikkuhiljaa lipuivat yhä ylöspäin. Hiihdetty matka: 14 km ja reaalinousua 630 m, todellisuudessa hieman enemmän... Kokonaismatka: 125 km |
Yöllä nukuttiin rauhallisesti, nalle ei tulluit häritsemään kuin unissa.
Tänään se sitten oli edessä, jokaisen fitnespepun kostea päiväuni (ei siis todellakaan kuusi pahalle haisevaa miestä) vaan 8 tuntia stepperin polkemista. Jossain vaiheessa päivää tein nopean päässälaskun että tulin ottaneeksi tänäin 35 000 askelta, ja lähes jokaisen reilulla vastuksella ja nunnon porrasvälillä. Tätä kun tekisi joka päivä niin jo olisi tiukat pakarat...
Eli koko päivä kääriytyi tänäin THE NOUSU:n ympärille, siitä puhuttiin, sitä laskeskeltiin, sitä suunniteltiin ja se tehtiin. Kahdeksan tuntia siihen lopulta taukoineen meni, eli normi päivä, joskin jossain vaiheessa epäiltiin että ihan kaikilla työpaikoilla ei menisi läpi tälläinen normipäivä. Mutta täällähän onkin liikkeellä keskivertoa erikoisempia tyyppejä.
Nyt leiri on pykälässä aivan Perrietoppenin kainalossa, ja aamulla odottelemme vain kirjasta keliä, niin päästäisiin katsomaan maisemia saariryhmän toiseksi korkeimmalta nyppylältä, ja pari onnekasta pääsisi kurvailemaan sieltä vielä kantapäät vapaina alas. Mutta kelin näkee varmaksi vasta aamulla...
Muutama päivä on mennyt vähän yhteyksinen kanssa temppuillessa, mutta toivottavsti kohta saadaan tämä liikkkeelle, kokeillaan ensin pelkkää teksitiä ja sitten kuvia eri paketissa...
JK
14.4.2009 Austfjordenin itäranta (N79.05.462 E016.16.153)
 Karttaa klikkaamalla näet sen isompana |
Sää: Yöllä oli kylmimmillän - 33,9 C, ja sen välillä huomasi jopa oikein lämpöisessä makuupussissa. Aamulla keli oli lämminnyt jo -25 asteeseen. Aurinkoista, mutta pohjoisesta tuuli tasaisesti, joten kuuma ei päässyt tulemaan. Hiihdetty matka: 9 km Kokonaismatka: 111 km |
Aamu oli verkkainen, Jarin eilinen tauti oli vaivannut koko yön. Kuume oli ilmeisesti ollut jossain vaiheessa kohtuu korkeallakin, mutta pikuhiljaa aamulla elämä alkoi voittamaan. Muu porukka lähti hiihtelemään lähisaaria Jarin jäädessä huilaaman teltoille.
Ja löytyihän se sieltä, se jääkarhu. Toiselta saarelta kohti kolmatta hiihtäessään, Pete oli yhtäkkiä huutanut KARHU, kun n. 300 metrin pääsät ilmestyi näkyviin tuo eläinmaailman kruunaamaton kuningas. Karhu päätti vielä pistää poikiin liikettäkin, sillä se suuntasi aluksi juoksujalkaa kohti. Samio totesi että nyt on aika toimia ripeästi, ja vaikka otteet olivat ripeitä ja asiantuntevia, kesti yllättävän kauan ennenkuin ase oli ampumavalmiina ja latausliike tehtynä. No siinävaiheessa karhu päättikin oma-aloitteisesti vaihtaa suuntaa. Joten Samin ei tarvinnut alkaa pelottelemaan...
Pienen hetken päästä karhu vaihtoi taas suuntaa, ja alkoi kulkea leiriä kohti, silloin pojille tuli kiire. Pikavauhtia hiihtämällä kohti leiriä, jotta teltassa toipilaana makaava Jari ei yksin joutuisi kohtaamaan takkuturkkia. Hiihtovauhti oli kuulemma parasta tähänsaakka, eikä paljon kovempaa olisi päässyt. Leiriin kerkisi ensin Harri kertomaan tilannetta, muiden tähystellessä viereisen niemen taakse kadonnutta karhua. Lähimmillään karju kävi n. 150 m päässä leiristä, mutta meni onneksi ohi tuulen yläpuolelta.
Poikien hiihtelyn aikana Jarin olo oli vähän parantunut, ja päätettiin siirtää leiriä hieman pohjoisemmaksi. Kolmen vedon ja 9 km hiihdon jälkeen löydettiin komea tasainen telttapaikka, merinäköalalla muutama sata metriä rannasta. Joten ei muuta kuin leiri pystyyn.
Iltarutiinien pyöriessä toivomme että uusi leiripaikkamme on riittävän etäällä merestä ja pois nallejen suosikkireiteiltä, vaikka merellä leirimme lähistöllä olevan luodon nimi onkin osuvasti Bjornnesholmen.
Huomenna on edessä pitkä ja raateleva nousu, kohti Perrietoppenin perusleiriä. Siinä taas reidet valittaa ja keuhkot huokaa, mutta ainakin nallevaara vähenee.
JK
13.4.2009 Austfjordenin itäranta (N79.00.841 E016.21.763)
 Karttaa klikkaamalla näet sen isompana |
Sää: Yöllä oli kylmimmillän - 33,9 C, ja sen välillä huomasi jopa oikein lämpöisessä makuupussissa. Aamulla keli oli lämminnyt jo -25 asteeseen. Aurinkoista, mutta pohjoisesta tuuli tasaisesti, joten kuuma ei päässyt tulemaan. Hiihdetty matka: 24.3 km Kokonaismatka: 102.3 km |
Päivä kului hiihtäessä vastatuuleen, alussa piti olla alamäkeä, mutta olikin ylämäkeä. Päivän kohokohtiin kuului Austfjordenin saavuttaminen, sitä pitkin voiskin sitten hiihdellä vaikka navalla saakka, ilman että tulisi haittaavaa maata tielle. No tosiasiassa täsät ei ole mitään mahkua hiihtää navalle, sillä Svalbardin pohjoispuolella oleva merialue jäätyy harvoin kuljettavaan kuntoon, kiitos voimakkaiden merivirtojen. Mutta noin niinkuin periaatteessa, tämä vuono kun loppuu jossain 100 km pohjoiseen alkaa aava meri...
Itselläni hiihtopäivä oli melko tuskainen, sillä joku tauti yritti ottaa yliotetta, ja pieni kuume ei näissä olosuhteissa ole ensimmäisenä toivomuslistalla, matkanteko oli takkuista ja kun leiri saatiin pystyyn oli ajatukset oman voinnin parantamisessa. Päädyimme siksi lyhyeeseen puheluun kotiin, jotta tieto tilanteesta kulkeutui kaikkien kiinnostuneiden korviin.
Toinen sen hetkinen päähuolenaihe oli nallet, yhden ison aivan tuoreet jäljet oli nähty vähän ennen leiriin saapumista, ja kun leiri oli miltei 50 metriä jäältä, oli nallevaara ilmeinen. Hetken jo pohdimme väijyvuorojakin, mutta päädyimme lopulta vain nukkuman aseet teltoissa, ja toivomaan että nallella olisi ollut hyvin hylkeitä viimeaikoina, jotta haiseviin Gore-Texeihin pukeutunet hiihtäjät eivät kuuluisi nallen ruokalistalle.
Aamun valjetessa 79 asteen paremmalle puolelle pystytetty leirimme oli koskematon, joten nalle ei ollut liian nälkäinen tälläkertaa.
JK
12.4.2009 Mittag-lefflerbreen, korkeus 150 metriä merenpinnasta (N78.49.766 E016.34.013)
 Karttaa klikkaamalla näet sen isompana |
Sää: Yöstä tulikin kylmä niinkuin aavistelin, -29 C. Aamullakin lämpötila oli vielä -24 ja siihen reipas tuulonen, oiken arktinen hiihtopäivä siis. Päivällä tuulensuojaisissa paikoissa joihin aurinko porotti, oltiin enää muutamassa pakkasasteessa, nyt leirissä, vaikka lamppu möllöttää edelleen on pakkasta -26 C, eli ensi yöstä taitaa tulla jo reipas 30 raatia. Hiihdetty matka: 17 km, nousua yli 1890 m Kokonaismatka: 78 km |
Päivä oli erikainen, sillä aamun ensimmäinen pätkä oli alamäkeä n. 500 m. Siihen jätimme ahkiot parkkiin ja pistimme yhden teltan varoiksi pystyyn. Oli Harrin ja Jarin kauan odottama laskuaamupäivä. Lähdimme koko porukalla tamppailemaan kohti Gizeh la Tarantellaa, tuollaista vekkulia luonnon muovaamaa holvikaarta vuoren huipulla. Muumn porukan ihmetellessä ja kuvatessa Kangasalan telluryhmä skinnasi ylös ja teki todennäköisesti ainakin suomalaisen ensilaskun telleutyylillä ko. paikasta, mikäli nyt Brita ei ole jossain vaiheessa jo paikkaa käynyt korkkaamassa. Aivan maailman ensilasku se ei varmasti ollut, sillä kaikki laskuorientoituneet, ja paikan nähneet ovat sen olosuhteiden salliessa varmasti laskeneet. On se sen verran erikoinen ja hieno paikka. Laskukuvia tulee vasta sitten joskus reissun jälkeen kun kaikki kamerat on satu tyhjennettyä, näätte sitten ;-))
Ilman pieniä haavereitakaan reissusta ei selvitty, yksi side otti siipeensä kesken laskun, ja loppumatka piti laskea yhdellä suksella. Asiaa seuranneet osaavat jo arvata kumpi karpaseista teki tarkempaa tuttavuutta lumen kanssa. Mies on fyysisesti kunnossa, henkinen puoli on jo kauan ollut niin ja näin, ainoa siteen lisäksi siipeensä saanut on kypärän lippa. Mutta kun on potta päässä uskaltaa laskea, myös täällä maailman äärissä.
Sitten matka jatkuikin melkoista vuoristorataa nykyiseen leiriin, jossain vaiheessa tuli jo Eeroltakin kommentti, "tulipa tämäkin reitti nähtyä, ei tarvitse koskaan enää tulla..." sen verran vaihteleva oli tuo muutaman tunnin rypistys.
Mutta ennen pitkää ja muutamia skinimurheita myöhemmin saavutimme Mittag-lefflerbreen, jäätikön, joka pohjoisessa päättyy Austfjordenille.
Helposti tulisi mieleen että sitähän on leppoisaa sujutella alamäkeen, mutta ainakin tähän saakka viettämämme tunnit jäätiköllä ovat olleet joko ylämäkeä ja jopa tasaista. Mutta eiköhän se alamäkikin huomenna tule vastaan, onhan meillä korkeusetua kuitenkin tuo 150 metriä.
Leiriin saavuttua oli vielä pienet ampumaharjoitukset, sillä huomenna jos koskaan olemme jääkarhuja vilisevillä seuduilla.
Keittimet pöhisee, ja kaakao maistuu, kohta kuitenkin tuo iloinen kohina lakkaa ja ilma teltassakin viileneen yli 40 astetta. Tai jopa enemmän sillä ulkoa juuri tulleen teidon mukaan pakkasta on 29,2 C... ja kokoajan viileneen, no makuupussissa on mukavan lämpöistä, mutta aamuherätys on karu.
JK
11.4.2009 Luxorfjellet, korkeus 450 metriä merenpinnasta (N78.46.528 E016.43.9253)
 Karttaa klikkaamalla näet sen isompana |
Sää: Yöllä lumisadetta ja lämpötila lähellä nollaa, aamulla tuulta ja heikko näkyväisyys, iltapäivällä kirkastui, tosin tuuli edelleen. Leiriin saapuessa pakkasmittari näytti jo -22 C, taitaa tulla kylmä yö. Hiihdetty matka: 21,8 km, nousua yli 500 m Kokonaismatka: 61 km |
Aamulla suuntasimme jo siis toistamiseen sivistyksen parista (jos nyt hylätyn Venäläisen kaivoskaupunkin voi sivistykseksi laskea ;-)) kohti arktista viimaa. Aamulla viima kyllä oli, mutta ei kovin arktinen, sillä lämpötila lähenteli nollaa. Yöllä joutui jopa aukaisemaan makuupussin vetoketjua ja hieman tuulettamaan, sillä tuollaisessa extreme - 40 pussissa meinasi tulla hiki.
Aamulla teimme ensitöiksemme rantabulevaardin ohihiihdon, kun paikalliset kaverit olivat rantakadun meille oikein auranneet, no muuten kaikki ei ollut vielä kesäsesonkia varten kunnossa, vaan pientä ja hieman suurempaakin laittoa kaipasi tasan 100 % alueen rakennuksista.
Kylän, niin tai oikeastaan eläessään yhden maailman pohjoisimman kaupungin jäädessä takse, suuntasimme tuiskussa kohti merenjäätä. Sen takana siintelikin jo tuleva leiripaikkamme. Ainoa mutta oli että se sijaisti vaivaiset 500 metriä merenpintaa ylempänä. Ilman tuota pyrässä kulkevaa tavarajunaa yksi 500 metriä nyt olisi helppo juttu, mutta kokeilkaapa lastata ahkioon yli 70 kiloa kamaa, ja käykää nykäisemässä se vaikka Ylläksen huipulle, hikihän siinä tulee.
No niin tuli meillekin, onneksi jäätikkö nousi tasaisen jyrkästi, juuri niin että skinien pito riitti, eikä ylimääräisiä mutkia tarvinnut tehdä kuin parissa jyrkemmässä paikassa. Mutta kyllä me sitä silti kavuttiin varmaan kolme-neljä tuntia. Mutta muuta vaihtoehtoa ei ollut, sillä kannas on pakko ylittää jotta pääsemme Austfjordenille, ja sitäkautta Perritoppenille.
Mutta se hyvä puoli tänäisessä kipuamisessa oli että ei tarvinnut hiihdellä tasaista merenjäätä, ja maisemat olivat kertakaikkiaan upeat.
Pitkä mäkikin loppuu aikanaan, joskin se lupasi jo useamman kerran, että nyt se loppuu, mutta petti joka kerta, niinkui ne aina tekee.
Päältä alkoi jo siintää edessä odottava uusi merenlahti, kuulemma lukuisine nalleineen. Katsotaan jos nyt vaikka näkisimme nallen livenä, mielellään kuitenkin turvalliselta etäisyydeltä.
Pete tuossa juuri piipahti kertomassa, että jos aamulla vaan on keliä, on tellu-osaston aika tehdä muutaman kauniit kaaret Svalbardin neitseellisen lumeen, joten nyt vaan peukut ja varpaat pystyyn myös siellä koti-Suomessa, että huomenna keli suosisi.
Viestit kuulemma välittyvät täältä jäältä siinnepäin, mutta joku bitti on toiseen suuntaa poikittain, emmekä saa posteja tänne sieltäpäin, ilmoittelemme jos bittien järjestys muuttuu ajan kuluessa.
Retkikunta alkaa pikkuhiljaa jo haistakkin retkikunnalta ;-))
JK
10.4.2009 Pyramiden (N78.49.154 E016.20.309)
 Karttaa klikkaamalla näet sen isompana |
Sää: Tasainen pilvipeite, hyvä näkyvyys, auringon pilkahduksia vuoreten seinämillä, tyyntä, -5 -10 astetta Hiihdetty matka: 23,5 km Kokonaismatka: 39 km |
Päivä oli sangen yksitotinen. Heti leiristä lähdettyämme näimme jo tulevan leirimme Billefiorden pohjoispäässä sijaitseman Venäläisten vanhan kaivoskaupungin, Pyramidenin. Tuo lahti vaan sattuu olemaan sellaiset rapiat 20 kilsaa pitkä, joten siinä riitti hiihdettävää koko päiväksi.
Sää oli huomattavasti harmaampi kuin eilen, emmekä päässeen missään vaiheessa testaamaan aurinkovoiteiden suojakertoimia, jopa aurinkopaneeli oli tyytymätön päivän valomäärään, sillä akku ei päivän aikana latautunut täyteen.
Hupia tähän hieman yksitotiseen päivään toivat hylkeet, parhaimmillaan laskimme kerralla näkyvissä olevan 9 hyljettä, joten alueella liikuskelevilta jääkarhuilta saamme todennäköisesti olla rauhassa, kun tuota luonnollistakin ravintoa pötköttelee jäällä riittämiin.
Loppumatkasta kaupunki tuntui tulevan koko ajan lähemmäs, mutta silti sinne ei tuntunut pääsevän millään. Viimeiset pari tuntia meni kaupunkia tuijotellessa, ja ihmetellessä moisen kompleksin rakentamista, tänne maailman laidalle. No syyhän on selvä, kivihiili ja rakentajakin tiedetään, tuo suuri ja mahtava itänaapurimme, mutta...
Parhaimmillaan kaupungissa on asustanut jopa 5000 ihmistä, mutta nyt täältä löytyi tasan 2 venäläistä. Pitämässä paikkaa asuttuna ja katsomassa hieman kelkkaturistien perään. Muuten koko kaupunki on kuin mikäkin iso aavekaupunki.Kaupunkiin saavutuamme kävimme tekemässä pienen kiertoajelun, kävellen kaupunkin aurattuja katuja pitkin, ja ottamassa pakolliset turistikuvat Leninin patsaan juurella. Kaupunki on siinä kunnossa kun vuonna -97:kin, silloin -jostain meille tuntemattomasta syystä - kaupunki tyhjennettiin. Vuonna 2005 osan porukastamme vieraillessa täällä viimeksi oli iso osa rakennuksista avoimena. Silloin kävi selväksi että lähtö oli ollut kohtuu nopea, sillä osassa asunnoista oli jopa kahvikupit pöydässä.
Nyt kaikki vaikat oli lukittu, joten emme päässeet tutustumaan maailman pohjoisimpaan uimahalliin, joka sekin on rakennettu pilarien varaan, niin että lattian ja maan välissä on liki metrin tuuletusrako, jotta ikirouta ei pääsisi sulamaan rakennuksen alta, ja koko rakennus vajoaisi.
Nyt olemme leirissä Pyramidenin kansainvälisellä helikopterikentällä, olemme siis oikeasti Venäjällä. Hassua, eilen olimme Norjassa, viime yön ei kenenkään maalla ja nyt Venäjällä, kyllä suksilla kerkiää...
Tutut iltarutiinit eivät paikasta välitä, ja taas on muuten ruokana sitä samaa ja ravitsevaa makaroonimössöä. Jälkkäriksi pitäisi olla ilman muuta venäläistä kuoharia ja mansikoita, tai ainakin vodkaa. Mutta ne eivät kuulu ahkoidemme varustuksiin, ja paikallisetkin totesivat "no vodka for turist..." joten ei auta muuta kuin tyytyä riviin kotimaista sinistä sulkaata.
Kaikki hyvin ja ahkiot luistaa...
JK
9.4.2009 Gipshugenin länsipuolella (N78.27.714 E016.22.968)
 Karttaa klikkaamalla näet sen isompana |
Sää: Pientä pilvisyyttä, iltaa kohti aurinkoa, tyyntä, -5 -10 C Hiihdetty matka: 15,5 km |
Leiri on nyt pystyssä Gipshugenin länsipuolella noin 30 metriä merenpinnan yläpuolella.Päädyimme pitämään leiriä täällä hieman ylempänä, sillä viereisellä Billefiordenilla risteilee muutaman päivän vanhija jääkarhun jälkiä melkoisesti. Ja jääkarhun herkkuruokaa, hylkeitä pötkötteli jäällä pitkin päivää.
Päivä oli yksi hienoimmista mitä kukaan porukasta on koskaan Svalbardissa kokenut. Puolelta päivin hetkellisesti viimereissusta muistuttanut valkeus kaikkosi iltapäivän aikna miltei täysin, ja saimme hiihdellä mukavassa täysin tyynessä aurinkonpaisteessa.
Päivä alkoi siis kelkkasiirtymisellä Longyearbyenistä lähelle Vindoddenia. Siinä kohtaa kelkat kääntyivät takaisin ja me aloitimme pikku ahkionpakkausharjoitusten jälkeen hiihdon kohta puolenpäivän jälkeen. Seuravat viisi tuntia kohti pohjoista, pois sivistyksestä. Muutama ohi hurahtanut kelkka vielä häiritsi täydelliseen hiljaisuuteen siirtymistä, mutta pikkuhiljaa nekin vaimenivat. Hiihto oli tasaista taapertamista, tai voiko oikeastaan puhua taapertamisesta, sillä vedoissa kuljimme keskimäärin 4,5 km/h vauhtia, ja koko päivän keskivauhdiksi taukoineen kaikkineet tuli yli 3 km tunnissa. Toki tätän suuresti auttoi tasainen meranjää ja pieni kerros uutta lunta, jokaluisti mukavasti ahkion alla.
Loppupäivästä jouduimme kuitenkin heiman kapuilemaan, sillä viimeisen niemen edusta näytti lainehtivat, no ei se aivan lainehtinut, vaan oli peittynyt täysin kirkaaseen, lumettomaan jäähän. Siinä olisi ollut nautinto retkiluistella, mutta kun keltään ei ahkion pohjalta ko. välineitä löytynyt tyydyimme vaih ihailemaan peilikirkasta jäätä. Se näytti kuitenkin sen verran arveluttavalta että emme lähteneet kokeilemaan sen kestävyyttä, kenenkään ei tehnyt mieli pulahtaa jäämeren syleilyyn.
Leiripaikan valinnassa oli myös toinen peruste, kuin jääkarhut, tai oikeastaan niden toivottu puuttuminen. Heti leiristä kohoaa yli 700 metrinen kivikasa, joka on peittynyt tuolla veden jalostuneemmalla muodolla, lumella. Ihan koko 700 metriä ei tullut signeerattua, mutta viimeisestä 200 metristä löytyy kauniit suksilla piirretyt kaaret. Ensimmäinen kuluaari on siis valloittettu. Ja voisinpa jopa epäillä että nuo kurvit olivat kautta aikain ensimmäiset siihen piirretyt, sen verran paljon komeita pelipaikkoja on niin paljon lähempänä sivistystäkin.
Teltassa on tunnelmaa, keitin pöhisee ja vatsa on täynnä maittavaa makaroonimössöä, on päivän paras hetki. Tai ehkä toiseksi paras, kyllä se makuupussiin kömpiminen on melko juhlava tunne, ainakin 15 min kuluttua, kun makuupussi on lämminnyt.
Tuossa hetki siten totesimme Kummeli tyyliin "harrastaminen on kivaa ja kotiasiat on kunnossa..."
JK
8.4.2009 Longyearbyen, Hotel Base Camp
Tämä päivä on mennyt matkustaessa Pirkanmaalta Helsingin, Oslon ja Tromsan kautta tänne Longyearbyeniin. Matka meni joutuisasti ja kolme autoilevaa hiihtäjääkin löytyi koneeseen Tromsasta.
Perillä alkoi melkoinen välppäys, jotta ahkion saatiin hiihtokuntoon. Joitain hankintojakin tuli tehtyä. Pojat löysivät kohtuuhintaista "tärpätiä" 129 NOK / 5 litraa. Niinkuin kuvasta voi nähdä pojilla oli melkoinen jano... no se lupaa lämpöisiä telttailtoja keittimen pöhistessä.
Huomenna klo 10 lähtee kelkkasiirto hiihdon alkulähteille, ja sitten laitetaan ahkiot hinaukseen. Jääkarhuja on kuulemma liikkeellä kohtuu paljon, eli mahdollisuudet nallen näkemiseen ovat taas mitä mainioimmat.
Huomenna siis viesti tulee jo telttaolosuhteista, kunhan tekniikka vaan toimii.
JK
