Kevät 2001
" Neljännelle tunnille lähdöstä olimme saaneet kulkea vain matalia mäkiä ja tasamaata myöten. Minä hiihdin Vuorenmaan kanssa rinnakkain kärjessä huudellen myrskyyn kommentteja retken nykykulusta, kunnes tunsimme jälleen jaloissamme mäen alkaneen. Tiukasti suunnassa pysyen kiipesimme ylöspäin odottaen nousun loppuvan, mutta nyt taisi kyseessä ollakin hieman eri mäet kuin aikaisemmin. Pidimme välillä sauvaannojailutaukoja ja kiipesimme yhä edelleen. Vuorenmaan aamuisen kartan luvun mukaan seudulla ei ollut kuin yksi tunturi, joka nousi tästä 800:n metrin tasamaasta lähes tuhanteen. Ja suunta oli jo aamulla otettu visusti sivuun tästä järkäleestä. Sivuun tai ei, mutta kiipeäminen jatkui yhä, kunnes tunsimme myrskyn voimistuvan vielä entisestään ja arvelimme lähestyvämme jo tunturin lakea. Pääsimme vihdoin mäen päälle ja kohtasimme siellä ennen kokemattoman myterin. Oli pakko kulkea kohti suoraan tuulta vasten, sillä pienikin sivutuuli kaatoi heti ahkion. Nojailin mäkihyppyasennossa vastatuuleen ja huusin kiitokset kaikille maailman jumalille tästä ainutlaatuisesta hetkestä Islannin sisämaassa." (Ote Petri Mäkelän päiväkirjasta Islannissa 03.04.2001)
Muutamaa vuorokautta myöhemmin edellisestä tapahtumasta istuimme nelistään retkiporukan kanssa huurteisilla Pohjois-Islannin pääkaupungissa Akureyrissä. Tunnelma oli helpottunut, ikään kuin hengissä selvinneen oloinen. Oli tilinteon aika menneestä yhdeksästä päivästä halki Islannin sisämaan. Kahdeksana päivänä olimme saaneet tuntea jääsaaren oikukkaan ilmaston hirveyksiä iholla, eikä kukaan tahtonut edes muistaa sitä yhtä aurinkoista ja tyyntä päivää. Kolmella retkeilijöistä oli kasvoissa paleltumia. Vihdoin ilta eteni riittävän pitkälle, että pääsimme ikään kuin pois ylämaasta, ja edelleen jo seuraavan retken suunnitteluun. Oli jälleen aika palata siihen samaan, jo puolen kymmentä vuotta haikailtuun asiaan. Grönlantiin. Hiihtäen halki Grönlannin. Tällä kertaa kuitenkin äänen sävy oli hieman erilainen. Tunsin kokeneeni viimeisen puolentoista viikon aikana jonkinlaisen kolauksen, mikä karisti mielestä viimeisetkin pelon häiveet myrskyissä ja pakkasessa selviytymisestä. Olin tullut tutuksi näiden elementtien kesken. Petri Vuorenmaa viereisellä tuolilla lauloi kanssani samaa virttä, ja melkein huomaamatta illan kuluessa jätimme jossittelun pois ja siirryimme kunnitteluun. Seurueen kaksi muuta veikkoa eivät kuitenkaan olleet laisinkaan yhtä innostuneita suunnitelmistamme, ja jo hetken kuluttua oli käynyt selväksi, että tulevan Grönlannin halkihiihdon miehistövahvuus oli sillä hetkellä kaksi henkilöä. Petri Vuorenmaa 34 v. ja Petri Mäkelä 31 v. Molemmat Suomen kansalaisia Tampereelta.
Kesä 2001
Kesällä 2001 saimme lyötyä lukkoon retken aikataulun. Saaren jäätikön halkihiihtoon lähdetään toukokuussa 2003, reitiksi valittiin kuin itsestään selvänä Tasiilaq - Qasigiànguit. Reitti, mitä pitkin Fridtjoff Nansen oli suunnitellut kulkevansa vuonna 1888 (ks. tutkimusmatkat). Samaa reittiä oli aikonut kulkea myös Erik Pihkalan 1966 johtama ensimmäinen suomalainen Grönlanti-retkikunta. Tähän sitten loppuivatkin päätökset retken osalta, sillä käytännön järjestelyistä ei tuolloin ollut vielä mitään tietoa. Kysymyksiä sateli roppakaupalla. Mitä uusia varusteita? Miten sinne pääsee? Tarvitaanko lupia? Jääkarhut? Aseet? Vakuutukset? Lähtisikö retkelle muita innokkaita? Mistä rahat?????
Kesän aikana luin Christer Bouchtin Hiihtäen halki Grönlannin kahdennentoista kerran ja vähintään samoille lukukerroille ylti Nansenin Hiihtäen poikki Grönlannin. Tavasin Kari Suomelan Laskuvarjojääkärikillan 1999 tekemästä ylityksestä kertovaa Valkoinen horisontti -kirjaa ja tutkinpa vielä suurennuslasilla varusteiden yksityiskohtia kirjan kuvista. Kuvahan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Alkoi todellakin tuntumaan, että tehtävää retken eteen tulee valtavia määriä. Kuitenkin edellä mainittu tehtävien määrä olikin vain pintaraapaisu siitä kaikesta, mitä loppujen lopuksi reissun valmistelut toivat tullessaan.
Loppukesästä saimme vihdoin sitten aikaiseksi jotain muutakin kuin pelkkää keskinäistä puhetta retkestä. Mielessä oli ollut ajatus, että kyllä Suomen kokoisessa maassa täytyy olla muitakin innokkaita vaeltajia, joilla moinen jäätikönylitysretki on käynyt mielessä. Emme kuitenkaan tunteneet juurikaan muita retkeilijöitä kuin lähipiirimme 6 - 7 vakituista reissukaveria. Olimme toimineet koko vaellushistoriamme ajan indie-periaatteella, emmekä kuuluneet edes mihinkään järjestöön tai klubiin, josta olisi voinut odottaa saavansa helposti yhteyksiä muihin retkeilijöihin. Niinpä soitin eräälle Helsingissä asuvalle vanhalle peruskoulunaikaiselle kaverilleni. Muistin hänen maininneen eräässä luokkakokouksessa yhdeksänkymmentäluvun lopulla haaveestaan hiihtää joskus samaisen reitin kuin mitä olimme suunnittelemassa. Ihmetys oli tietenkin puhelun toisessa päässä melko suuri, kun yhtäkkiä kesken parhaimman television katseluajan kysytään osallistumisesta moiseen uhkayritykseen. Päätöstä lähdöstä en tietysti odottanutkaan aivan siltä istumalta, sovimme palaavamme asiaan jälleen muutaman kuukauden kuluttua. Sain häneltä kuitenkin kolmen muun vaeltajan puhelinnumerot, kulkijoita, joiden hän arveli olevan kiinnostuneita tällaisesta retkestä. Puhelin kuumana sitten soitin kaverit läpi ja kaikki todellakin ilmoittivat kiinnostuneena miettivänsä asiaa. Päätöksen eräpäiväksi sovittiin "joskus ennen joulua".
Syksy 2001
Näin pääsimme vihdoin syksyyn, ja ryhdyimme keskusteluihin retkestä kaikkien tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Elimme siinä toivossa, että viesti suunnitelmasta kantautuisi mahdollisten mukaan lähtijöiden korviin. Kaivoimme esiin kaikki hiemankin Grönlantia sivuavat aiheet ja materiaalit ja ryhdyimme todenteolla tutustumaan tämän maailman suurimman saaren asioihin. Ajoitus retken toteuttamiseksi osui kohdallamme sikäli hyvin, että juuri vuosina 2001 ja 2002 Suomea ravisutteli arktinen hysteria. Helsingissä oli meneillään Ultima Thulesta kertova näyttely, Tampereen Vapriikissa Pohjoinen Hehku ja Seitsemisen kansallispuiston näyttelytiloissa pääsimme tutustumaan Eva Janssonin Grönlannin vuosistaan kertovaan näyttelyyn. Vapriikissa tutustuimme Grönlannin taiteeseen Markku Lehmuskallion välityksellä sekä kuuntelimme luentoja Dominic Arduinin, Patrik Degermanin ja Kari Suomelan seikkailuista pohjoisilla lakeuksilla.
Alkutalvi 2001
Aika kuluu näin vanhemmiten aivan huomaamatta ja niin mekin huomasimme jo ensilumien sataneen maahan, kun heräsimme jälleen hoitamaan joitakin välttämättömiä tehtäviä. Nyt palasimme todenteolla budjetti-, varuste-, lupa- ja muihin asioihin. Lähetimme tarjouspyyntöjä matkanjärjestäjille. Vastaukseksi saimme useimmiten "ei oota", silloin tällöin mielettömiä hintoja. Lopulta matkojen osalta päästiin 3000 euron hintaan, joka sisältää yhden henkilön matkat Tampere - Kulusuk ja Kangerlussuak - Tampere. Lisäksi matkakuluihin tulevat vielä helikopterikyydit Kulusuk - jäätikkö, Qasigiànguit - jäätikkö (tavaroita hakemaan) ja jollakin ihmeen kaupalla pitää vielä päästä Qasigiànguitista Kangerlussuakiin lentokentälle. Helikoptereihin päätimme palata myöhemmin ja arvioimme niihin kuluvan n. 1000 euroa (Mikä ei ollut lähelläkään todellisuutta). Vakuutuskuluiksi arvioimme 2000 euroa. Erilaisiin rahteihin matkan aikana varasimme muhkeat 5000 euroa. Lähteehän mukaamme n. 200 kiloa rojua, joista vielä puolet pitäisi saada takaisin kotimaahan. Lisäksi laitoimme 1200 euroa lupa-asioiden, yms. juoksevien asioiden hoitoon. Uusista varusteista ajattelimme selviävämme noin 8000 eurolla. Tämän summan tulisi sisältää myös kaikki viestintätekniikka, sekä pakolliset turvalaitteet. Ruoka hankittaisiin hypermarketista 800 eurolla. Tässä siis budjetti, jonka pohjalta lähdimme toteuttamaan retkeä.
Tässä välissä myös mahdolliset retkitoverit ottivat yksi kerrallaan yhteyttä, ja hyvin pian saimme todeta retkikuntamme kutistuneen takaisin kahteen henkeen. Mietimme, että voiko meitä enää oikein retkikunnaksi kutsuakaan. Oli kuitenkin tavallaan helpottavaa saada varmuus lähtijöistä, ja mikä parasta, retkelle lähtisi kuudentoista yhteisen vaelluksen kokemuksella varmasti toimeentuleva kaksikko. Juhlistimme päätöstä viettämällä Uutta Vuotta Kilpisjärven ja Tsakkaljärven välisessä mäessä teltassa. Pakkasta oli 34,9 astetta, ja meille tuli kiire, ettei kaupalta haettu sixpack päässyt jäätymään ennen loppumistaan.
|
