16.05.2003 Perjantai
Sijainti N 66° 26.52´ W 40° 26.68´
Matka 7,3 km
Korkeus 2060 m
Yön alin -15,8, Aamupäivä -5 - 0 Tuuli 3 m/s, Iltapäivä -5 Tuuli 4-5 m/s, Koko päivän White out ja lumisadetta
Vapaapäivä. Olemme ennalta sopineet, että perjantaisin on ns. vapaapäivä,
jolloin teemme kirjallisia töitä , sekä lepäämme. Kuitenkin vapaapäivään
kuuluu myös ripaus työtä, eli kuljemme mahdollisuuksien mukaan ainakin 4 vetoa.
Edelleen siis sataa lunta ja käy kevyt tuuli. Viime yön leiri oli mainiosti
hautautunut lumeen, ja epätoivoiset yritykset saada siitä hyvä valokuva
tämmöisellä valkoisella ilmalla eivät tuottaneet hyvää tulosta. Lunta on jo
kauttaaltaan 10-15 cm ja kinokset lähentelevät puolta metriä. Niimpä aamun
hiihdot tuottivat vain laihan tuloksen ja paljon hikeä. Nyt kaivattaisiin
kovaa tuulta, jotta tuo hangen pinta kovenisi.
Toissapäivänä kävi hassu ja toisaalta vakava juttu. Riisuin aurinkolasini
ottaakseni Vuorenmaasta oikein edustavan video-otoksen. 3-4 minuuttia
kuvattuani silmäni alkoivat vettyä, ja kova kirvely pakotti lopettamaan
kuvaamisen. Vedin tietty heti lasit takaisin silmille, mutta kärsimykset
kestivät edelleen 15-20 minuuttia. En ole aikaisemmin kokenut lumisokeutta,
mutta jonkinlainen alku tuo sille oli. Onneksi kivut helpottivat pian, eikä
mitään vakavampaa päässyt käymään.
Samanlaisen tunteen koin viimeksi tänä aamuna käydessäni "kakkosella"
ulkona ilman laseja. Jouduin lopettelemaan työt silmät kiinni, mutta
rutiinilla sekin lopulta sujui.
17.05.2003 Lauantai
Sijainti N 66° 28.57´ W 40° 54.03´
Matka 6,6 km
Korkeus 2090 m
Yön alin - 16 tuuli 13-15 m/s aamu -13 tuuli 8 m/s White out Päivällä + 25 tyyni ja aurinkoista
Erikoista touhua. Eilen illalla oli jo oikeaa arktista hysteriaa, kun
taivas veti niin tummaksi, ettei lataushommatkaan ottaneet hoituakseen.
Niimpä jäi päivityskin eilen tekemättä. Myteri oli jo ihan mukavaa luokkaa,
ja nautimmekin vapaaillasta toisillemme huutaen teltan pitämästä metelistä
johtuen.
Aamulla lähdimme jo parantuneessa kelissä jatkamaan matkaa, mutta nyt
tulikin toisenlaisia ongelmia. Aamun ekat pätkät sujuivat hyvin. Hiki oli
taas tietysti melkoinen. Mutta mitä sitten kävi. Taivas repesi ja Aurinko
sulatti jälleen sekä meidät, että hangen. Ahkion pohjassa oli tuuman
vahvuudelta jäätä ja meno loppui kuin seinään. Klo 14 lopetimme tappelemisen
ja pystytimme leirin. yritämme jatkaa jälleen aamuyöstä. Josko hanki olisi
silloin parempi
18.05.2003 Sunnuntai
Sijainti N 66°34.77´ W 40°58.09´
Matka 15 km
Korkeus 2220 m
Yön alin - 19,3 tuuli 10 m/s jäätiköltä. Aamupäivä - 6 tuuli 9 m/s vastainen, aurinkoista. Iltapäivä -4 myötätuuli 3m/s
Illalla siis jatkettiin matkaa. Klo 17 alkoi jäätikön keskeltä puhaltaa hyinen tuuli, ja me olimme matkalla jo 17:30. Neljän vedon jälkeen pakkasta oli jo - 15 ja nukkumaan päästiin vasta klo 24. Yöstä aamupäivään kestänyt kova tuuli teki siis vihdoin sen mitä olimme toivoneet. Hangen pinta oli jo melko kova, eikä hiihtäminen tuntunut enää pelkältä työltä.
Nämä helteet mietityttävät. Lähtiessämme Kulusukista, kävimme juuri ennen lentoa lennonjohtotornissa neuvonpidossa lennonjohtajan kanssa. (Ilmeisesti oli saanut Tasiilaqin poliisilta, jonka piti tarkistaa kamamme, määräyksen hieman kysellä vehkeistämme) Niin. Hän siis kuitenkin ilmoitti kevään olevan huomattavasti edellä. Normaalisti tähän aikaan ajellaan koiravaljakoilla kulusukin lahden jäällä, joka nyt siis oli avovettä. Oikeastaan ainoa asia, mihin se meitä varsinaisesti koskettaa on länsi-rannikon sulamistilanne. Eipä kuitenkaan mietitä sitä vielä.
Olemme saaneet naamamme jo aika hyvään kuntoon. pääasiallinen huolenaiheemme on, että myydäänkö meille oluet Qasigianquitin hotellissa. Siis heti kun sinne saavumme. Tämäkin asia jää nähtäväksi.
Terveys tila on edelleen vakaa. Vuorenmaa on käsipuoli, varustettuna muutamalla rakolla ja minun vanhat kolotukset ovat paikallaan.
Että kyllä täällä vielä eletään ja hyvissä voimin.
19.05.2003 Maanantai
Sijainti N 66°40.50´ W 41°14.92´
Matka 16,3 km
Korkeus 2280 m
Yön alin -13,2 pilvistä, tyyni. Aamupäivä 0 ast. pilvistä, tyyni. Päivä +10 pilvistä 2 m/s. Iltapäivä -10 aurinkoista, tyyni.
Koska huulemme ovat jo niin halki tästä auringosta ja tuulesta johtuen, niin sovimme aamulla, ettei mitään kovin vakavia vitsejä kerrota. Tähän Vuorenmaa kuitenkin totesi, että toisaaltahan sitä tulee paljon leveämpi hymy, kun huulet on jo valmiiksi keskeltä halki. Ja taas naurettiin, ja sattuu.
Jo aamulla lähdettiin liikkeelle pelkillä Ruskovillan ulkoilukerrastoilla, ja Alicon monoilla tietty. Niin, ja ei unohdeta Reissu Pete hattuja. Muutaman vedon jälkeen keli kävi taas perin raskaaksi ja lumi tarrautui nyt sekä ahkion, että suksien pohjiin. Sisulla kuitenkin väännettiin koko päivä tällä kertaa loppuun, ja tulihan siinä taas muutama kilometri matkaakin. Mainittakoon, että kokeilimme ahkionvetoa jopa kävellen, muttei siitä mitään tullut. Tai tulihan siitä. Kova hiki ja pari uutta rakkoa kantapäihin.
Iltapäivällä lämpö laski todella nopeasti reilusti pakkaselle, ja nyt kun klo on 20.50, niin ulkona on jo -19,3 astetta pakkasta. Tästä nopeasta lämmönlaskusta (joka on täällä tyypillinen) johtuen muuten eskimolapset usein jäävät huulistaan kiinni erilaisiin rautatankoihin, joita nuolevat. Ne ei pysy niinku vauhdissa mukana. Ja taas huuliin sattuu.
Nyt tähän loppuun jo melkein unohtunut asia. Free Heelsin Kangasalan myymälän henkilökunnan sameille... eiku Sameille terveisiä. Ja Harrille kanssa.
20.05.2003 Tiistai
Sijainti N 66°45.47´ W 41°38.94´
Matka 19,9 km
Korkeus 2360 m
Yön alin - 21,7 tyyntä. Aamupäivä -6 tuuli 2m/s jäältä aurinkoista. iltapäivä -5 pilvinen lumisadetta 2 m/s länsi
Edellispäivän rankka työ ja yön sopiva nukkumislämpötila saivat meidät nukkumaan pommiin, heräsimme vasta klo 8. Kostoksi sitten keksimme, että vetäisemme tänään oikein urakkapäivän, ja olipa hyvä, että sää oli sopiva, sillä meillä oli tuo 20 km tavoitteena. Jäihän siitä se 100 metriä puuttuun, mutta täytyy kai sitä jotain jättää huomisellekin.
Kaikki päivälle varattu ruoka alkaa vihdoin uppoamaan vatsoihin. Päivän satsi on seuraava yhdelle hengelle. Aamulla litra mustikka-kaurapuuroa, 50g voita, 1/4 paketti keksiä ja kahvia. Päivällä vedetään neljä 0,75 vetoista RETKI-termospullollista pääasiassa nesteitä, kaakaota ja urheilujuomaa. Yhdessä sen sijaan on laihaa perunamuusi-lämminkuppi sössöö. Illalla ensimmäiseksi maistuu 100g pala juustoa ja sitten ne loput 50g voita, 6 palaa näkkäriä ja taas litra jotain pataruokaa. Jälkiruoaksi vielä 1/2 levyä suklaata.
Alkumatkasta heitimme jätekasaan kaiken, mitä emme jaksaneet sinä päivänä syödä, ja näin meille ei jäänyt mitään ns. ylimääräistä painoa noihin ruuhiin. Nyt asiat on siis toisin. Meillä on jatkuva nälkä, eikä mikään tunnu riittävän. Tänäänkin tuossa työn ohessa huomasin miettiväni pullakahveita ja jostain syystä toffeeta. Kaikkea se matkailu teettää.
21.05.2003 Keskiviikko
Sijainti N 66°50.92´ W 41°59.03´
Matka 17,8 km
Korkeus 2420 m
Sää: Yön alin -13,5 tyyntä. Aamupäivä -5 aurinkoista pohjoistuuli 4-5 m/s. Päivä puolipilvistä -2 tuuli 4 m/s pohj. iltapäivä -8 aurinkoista tuuli 2 m/s pohj.
Tänään taisi tulla sitten napapiirin ylitys. Varmaa asia ei ole, koska meidän tiedossa piirin tarkasta sijainnista on vain lukemat 66,5 astetta. Mikäli tuo pitää paikkansa, niin se on sitten siinä.
Kare Eskola ja jotkut muutkin ovat ihmetelleet, miksi emme siirry yöhiihtoon kelin takkuilun takia. Olemme toki itsekin pohtineet tuota mahdollisuutta ja päätyneet muutamiin vastauksiin, jotka tyydyttänevät myös teidän tiedontarpeenne. Ensimmäinen asia on rutiini ja rytmi, jonka haluamme ainakin toistaiseksi säilyttää. Päätös siirtää päivä yöksi ja päinvastoin vaatii monta vuorokautta totuttelua sen toteuduttua. Yöhiihtoa ei kannata/voi vain kokeilla. Toiseksi olemme vasta menossa kohti kylmimpiä ja korkeimpia paikkoja retkellämme. Seuraavat 10 päivää vietämme kyseisellä alueella ja esim. ajatus hiihtämisestä kunnon matkoja yli -30 asteen yöpakkasessa ei kuulosta todennäköiseltä. Kolmanneksi, vaikka meillä täällä välillä voi kuullostaa siltä kuin olisimme kovinkin väsyneitä tähän reissaamiseen, niin se ei pidä paikkaansa. Mielestäni fiiliksemme on edelleen korkealla ja odotamme suurella innolla pääsyä retkemme korkeimmalle kohdalle, ja siitä alkavia alamäkiä. Aikaa on. Nyt on käytetty 13 hiihtopäivää ja jäljellä on siis 27 päivää. Hiihtomatkaa on toisaalta tehty jo kolmannes ja kaikki ylämäkeen. Kyllä se siitä.
Tänään oli jälleen hyvä päivä. Saimme ihastella pilvitaivaan mitä merkillisimpiä muodostelmia, joita emme aiemmin ole muualla tavanneet.
Myös eläinmaailma näyttää vilkastuvan päivä päivältä. Juuri kun me viime viikolla tapasimme 50 km rannalta pulmusen, niin jo taas tänä aamuna, heti reippaan viikon jälkeen lintu varjosti aurinkoa. ihmettelimme vain kovasti, mitä ihmettä se tekee täällä 180 km:n päässä rannikolta. Kaipa se syö niitä meidän meneen heittämiämme eväitä. Onnea sille.
22.05.2003 Torstai
Sijainti N 66°53.84´ W 42°11.77´
Matka 10,7 km
Korkeus 2470 m
Sää: Viime yön alin - 24,8 tyyntä. Aamupäivä -6 , tyyntä ja puolipilvistä. Päivällä +8 pilvistä ja tuuli idästä 2,5 m/s.
Keli äityi taas ennätyspakkasyön jäljiltä reilusti plussalle. Niinpä päätimme pitää tänään, sen ns. kirjallisen vapaapäivän. Meillä oli heti aamusta hyvä meno, mutta kova takkuaminen päivällä teki ongelmia. Toki olimme puhuneet tämän vapaapäivän siirtämisestä jo tälle torstaille.
Korkeus alkaa lähenteleen uhkaavasti retkemme korkeinta kohtaa, ja mikäli sää ei pian pysyvästi muutu, niin harkitsemme todella tuota eilen mainittua yöhiihtoa. Viime yön - 25 ei vain kovin paljoa hivele mieltä. Voi olla kylmää kyytiä, kun tuollaisella kelillä tuulee kovasti. Aluksi kokeilemme tämän päivän jälkeen lähtemistä liikkeelle aikaisemmin, eli n. klo 7. Saa ainakin muutaman vedon paremmassa kelissä, silti sen paljoa vielä vaikuttamatta rytmiin.
Muuten olo näin vapaapäivänä on melko leppoisaa. Kuuntelemme mp3:sia tietokoneelta, ja huollamme varusteita. Myös itsemme totaalinen huolto kuuluu osana tähän päivään.
Mäklylle onnea syntymäpäivänään.
23.05.2003 Perjantai
Sijainti sama kuin eilen
Matka 0 km
Sää: To iltana klo 11 alkanut myrsky. -15, tuuli 15-20 m/s jatkunut koko yön. Yön alin -19. Aamu -13 tuuli 15-20 m/s. Päivällä sama. Puolipilvistä.
Joo. Tässä sitä edelleen ollaan. Tuli siis toinen vapaapäivä, ellei tuo myteri nyt rauhoitu ennen iltapäivää.
Aamulla oli sisäteltan katto jo täynnä lunta, ennen kuin tajusimme sulkea tuulenpuolen tuuletusaukon.
Teltassa on kuitenkin mukavan lämmintä. Huutaminen toiselle on tänään sallittua, sillä teltta paukkuu ja rähisee niin, ettei puhuminen tule kuuloonkaan.
Välillä on kuitenkin pakko käydä ulkona toteamassa luonnonvoimien uho. Samalla sitä tuo sitten telttaan aina kilon lunta tullessaan. Lumi on niin hienojakoista, että se tunkeutuu joka raosta sisään. Mietimme, että mikäli kamerat vielä noiden ulkona käyntien jälkeen pelaavat, niin sitten ne on luusta tehty.
Nyt siis levätään ja katsotaan montako päivää tämän kertainen myteri kestää. Huvittavaa muuten, että viimeksi tuuli kovaa juuri viikko sitten perjantaina. Onkohan se aina täällä niin.
24.05.2003 Lauantai
Sijainti N 66°59.41´ W 42°32.84´
Matka 18,5 km
Korkeus 2510 m
Viime yön alin -21,2. Aamu -12 tuuli 10 m/s jäältä, puolipilv. Päivä -5 tuuli 4m/s jäältä, pilvinen ja lumisadetta. Iltapäivä -5 tyyni, puolipilv. ja lumisadetta. Ilta -14 tyyni, puolipilv.
Illalla menimme ennätysaikaisin nukkumaan, koska näytti jo niin varmalta, ettei liikkeelle lähdetä. Päät Sastan Sierra fleecetakin päälle klo 18. Sitä ennen tuli vielä mittailtua tuulilukemia ja saimme arvoiksi pyöreät 15-20 m/s. Pyöreät siksi, että tuo Silvan mittari on niin susi, ettei sillä oikeastaan tekisi yhtään mitään, mutta kun se maksaa niin paljon, niin täytyyhän sitä jollain tapaa yrittää käyttää. Tällä hetkellä mittari on väännelty rautalankaa täyteen, että se propelli pyörisi edes jotenkin. Se on jotenkin jumissa sen pallonsa sisällä, ja muutenkin kun laittaa laitteen ulkoilmaan, niin se on heti jäässä tai jollain muulla tapaa lukittuna. Sillä rautalangalla on ikäänkuin laajennettu sen propellin elintilaa ja nyt se tuntuu pyörivän normaalisti. Se mitä ne rautalangat siellä tuulitunnelissa vaikuttavat onkin sitten jo ihan oma juttunsa.
Toissa yönä nukuimme 12 tuntia ja heti seuraavan samanlaiset tunnit tuli mittariin. Tosin itse heräsin eilen illalla 11 aikaan ja luin kaikki Islannin matkaesitteet läpi, jotka reppuun oli unohtunut. Makuupussin suuaukko haisee muuten juuri siltä, miltä se näyttääkin oikein kiinni nyöritettynä. Kun ei ole muutamaan päivään päässy sitä tuulettamaan, ja kaiket yöt kuolaa ja valuttelee räkää siihen, niin tietäähän sen miltä se maistaa. Makuupusseista vielä sen verran, että olemme tähän asti reissua käyttäneet ainoastaan yhtä kuitupussia (-35 molemmilla n, 15 vuotta sitten). Lisäeristeenä on siten -25 untuvapussit, jotka lojuvat edelleen reppujen pohjalla.
Lähdimme siis matkaan aamulla. Keli oli juuri sellainen, että piti oikein arvioida, saattaisiko tuuli yltyä uudelleen vai ei. No eihän sitä voi tietää, joten kaivoimme leirin hangesta ja lähdimme suksimaan. Onneksi sää todellakin parani. Aamulla laitoimme ensimmäistä kertaa jotain muuta päälle, kuin pelkät Ruskovillat ja Sastan kuoriasut (+Alicot ja muut). Molemmat lähti liikkeelle Sastan Inuvit fleeceasu lisänä, ja yllätys oli suuri, kun vielä iltapäivän lämmössäkin olo tuntui kuivalta kovasta toppauksesta huolimatta. No, kaikkea sitä oppii Grönlannissa.
25.05.2003 Sunnuntai
Sijainti N 67°12.17´ W 43°08.54´
Matka 35,1 km
Korkeus 2510m (2560m)
Sää: Viime yön alin -24,5 tyyntä. Aamupäivä -8 tyyntä, aurinkoista. Päivä -3 tuuli 5 m/s myötäinen, aurinkoista. iltapäivä -10 tuuli 9 m/s myötäinen, puolipilv.
Meillä on täällä influenssa epidemia. Minulla nokka vuotaa, ja Vuorenmaa oli samoissa tunnelmissa muutama päivä sitten. Eli epidemia on siis kiertänyt jo koko kylän kertaalleen.
Tästä tulikin sitten oikea matkapäivä. Aamulla lähdetiin hiton hyvässä kelissä suksimaan. Hanki oli aivan kivikova sen edellisen myterin jäljiltä. Neljän vedon jälkeen mittarissa oli jo 11,9 km. ja sitten alkoi tuo myötäinen tuuli. Niinpä kaivoimme sen purjetekeleen (ks. web-päiväkirja talvi-kevät 2003) ahkiosta, ja johan alkoi kilometrit taittua. Reevasimme ja sohlasimme, minkä kerkisimme ja polvet notkuen oli 3,5 tunnin perästä matkaa tullut 23 km lisää. Ei voi sanoa, että tuollainen repiminen, mitä purje pitää olisi mitenkään kevyttä retkeilijälle. Kun molemmat kaverit ovat vielä samassa purjeessa kiinni, niin sekoilu tavallaan kaksinkertaistuu. Mutta tuo edetty matka kuitenkin korvaa kaiken.
Mittaamme noita korkeuksia merenpinnasta kahdella gps:llä (Garmin 38 ja Etrex). Mitatut luvut eivät siis ole millään muotoa absoluuttisia, muttakin suuntaa antavia. Tämän päivän aamuvedoilla mittailimme jopa 2560 m:n korkeuden, joka on siis karttojen mukaan aivan haarukassa, mutta nyt tässä sunnuntain iltaleirissä keskiarvo noiden vehkeiden mukaan on taas tuo 2510 m. Mitäpä noista nyt sen enempää, sillä alamäki on kuitenkin aivan tässä käsissä. Tiedä sitten huomaako sitä vielä moneen päivään. Tai viikkoon.
|