Päiväkirja

Kevät 2003

03.03.2003 Vuorenmaa on himourheilija. Se saattaa vetäistä yhtenä päivänä sadan kilometrin hiihtolenkin ja soitella sitten seuraavana aamuna kuntosalilta, ettei tunnu missään. "Illalla taas hiihtelee". Kuluneella viikolla hieman sairasteltuani tuollaiset uutiset pistävät hieman masentamaan. Toisaalta kun tarkastelee yhteisiä reissujamme viimeisen viidentoista vuoden aikana, niin tilanne on ollut poikkeuksetta aina sama. Vuorenmaa hiihtää, juoksee ja pyöräilee itsensä aina huippukuntoon juuri ennen reissun alkua, minun kuntoiluni ollessa satunnaista, lukuun ottamatta työmatka pyöräilyä ja fyysistä työtä raksalla, joka on pääasiallinen tulonlähteeni tulevan retken alkuun asti. Näin on siis aina ollut. Kaksi kovin erikuntoista kaveria lähtee matkalle. Olemme monesti reissun päällä keskustelleet tuosta tilanteesta ja ennen kaikkea siitä, että miksi sitten päivän päättyessä molemmat ovat aina aivan yhtä väsyneitä tai virkeitä. Saman ajan taaperrettuamme pitäisi kaiken järjen mukaan hyväkuntoisen kaverin olla paljon vireämmässä vedossa heikompikuntoiseen verrattuna. Viime kesänä kävelimme yhdessä 100 km 22 tunnissa (+ vartti) ja silloinkin tilanne oli sama. Molemmat hyytyi aivan samoissa paikoissa ja samaan aikaan. Ehkä tuollainen verkkainen kävely tai vaeltaminen yleensä on kuitenkin niin kevyttä hommaa ettei tasoerot juurikaan nouse esille. Mielenkiinnolla odotammekin tulevan retken tilannetta kun matka ja päivien lukumäärä on ennätyslukemissa. Miten vanha jaksaa pitkällä retkellä päivästä toiseen? Kasvaako kunto vai hiipuuko mies kolmannella viikolla? - Siinäpä vasta kysymys -

Islanti ei todellakaan ole kovin innostunut matkastamme heidän naapurimaahan. Yritämme saada ostettua JET A1 polttoainetta keittimeen Air Iceland - lentoyhtiöltä Kulusukista. Retkemme tiedottaja Jami Kangasoja on erinomaisena kielimiehenä hoidellut tätä asiaa puolestamme ja reippaan sähköpostitykityksen perästä muuan Fridirik Jonkunpoika vaivautuikin ilmoittamaan Jamille, että hän luulee että he voivat myydä kyseistä polttoainetta meille. Bst rgds. Best regards. Ei kai mikään olio tässä maailmassa voi kuvitella, että voimme lähteä tuollaisilla vastauksilla matkan päälle. Luulemme, että lennot on varattu. Luulemme saavamme polttoainetta ja luulemme hiihtävämme Grönlannin yli. No. Täytynee koittaa lähestyä yhtiötä hienovaraisin sanankääntein tarkemman vastauksen toivossa.

Tätä päivitystä kirjoittaessa su 02.02. klo 20:30 sain Vuorenmaalta puhelun. Jälleen oli satanen hiihdetty, "eikä tunnu missään". Taidan mennä katsomaan Godzillaa....

09.03.2003. Selailin tuossa tätä päiväkirjaa hieman taaksepäin, ja näemmä epäselviksi ovat jääneet mm. lupa-asiat jäätikön ylittämiseen. Laitoimme SAR-vakuutus (Pelastus- ja evakuointivakuutus) asian vireille alkuvuodesta Grönlantilaiseen If.. vakuutusyhtiöön. Kerrankin toiminta oli nopeata ja jo muutaman viikon kuluttua yhteydenotosta rahisi faxi Vuorenmaan toimiston nurkassa. Vakuutusyhtiötä ei kiinnostanut meikäläisten täyspäisyys sen enempää kuin muutkaan meidän asiat. Henkilötunnus ja nimi ja reilut 1800 euroa yhtiön tilille, niin homma on hoidossa. Hieman samoin kävi Tele-Grönlannin kanssa kun haimme lupaa PLB-lähettimelle (Satelliittihätämajakka). Laitteen tunnistenumerot faxilla yhtiöön ja hetken kuluttua palautefaxissa pyydettiin taas laittamaan hieman alle 100 euroa yhtiön tilille ja asia on kunnossa. Järjestelmä tämän lupa-asian kanssa on sikäli kehittynyt, että molemmista yhtiöistä lähetetään ilmoitukset Danish Polar Centeriin, joka siis keskitetysti hoitaa näitä lupa-asioita Grönlannin alueella. Näin ollen meidän ei tarvitse tehdä enää muuta kuin lähettää karttakopio reitistämme viimeisellä 50 kilometrin tunturietapilla. Tällä hyvä ja lupa-asiat on kunnossa. DPC:n toiminta Grönlannin lupa-asioiden hoitajana ei toki rajoitu eräiden hullujen päähänpistoihin matkailla tuossa maailman suurimmassa saaressa. Pääosan työstään he tekevät ihan oikeiden tiedemiesten turvallisuuden takaamiseksi. Grönlanti on vielä tälläkin vuosituhannella erittäin mielenkiintoinen tutkimuskohde tieteen eri saroilla. Onhan kyseessä mm. ainoa paikka pohjoisessa, missä jääkausi on edelleen käynnissä.

Aurinkopaneeli-akku-säädin mysteeri on edelleen selvittämätön kysymys. Aina kun olisi aikaa syventyä asiaan, niin aurinko on pilvessä. Lähes kaikki toiminnot on tosin ratkaistu. Oikeastaan ollaan palattu koko idean juurille. Jostain syystä tuo lyijyhyytelöakku ei ota paneelilta virtaa vastaan. Missään ei pitäisi olla mitään vikaa, eikä omituista minkään suhteen, mutta jostain syystä vain näin on. Mikäli jollain teistä olisi mielenkiintoa ja tietämystä asian ratkaisemiseksi, niin mailatkaa ihmeessä neuvoja ja kysymyksiä (Mäkelälle). Minun kannaltani ratkaisun löytymistä ei ainakaan helpota värisokeuteni. Näissä 12 V:n järjestelmissähän on juuri näitä vihreitä, keltaisia ja punaisia ledejä, joiden pitäisi palaa aina tietyssä järjestyksessä. Minun mielestäni ne kaikki ovat kuitenkin keltaisia.

16.03.2003 Pari asiaa loksahti kohdalleen menneellä viikolla. Elektroniikkamme latausjärjestelmä, jota epäilin jollakin tapaa vialliseksi osoittautuikin täysin toimivaksi. Torstain aurinkoisena päivänä kytkin jälleen kerran laitteet toisiinsa, ja kas kummaa kaikki pelasivat aivan niin kuin pitääkin. Läppäri sai virtansa ja mukaan otettava akkukin latautui täyteen, kunnes lataussäädin automaattisesti katkaisi virransyötön. Eli aivan niin kuin pitääkin. Suurin vika taisi olla omassa malttamattomuudessa. Aikaa edellä mainittuun kului n. 3 tuntia. Arvioimme myös laitteiden kulutusta ja käyttöä reissulla ja totesimme, että riittänee kun latailemme laitteita 2-3 päivän välein. Lehtijuttupäivinä, (Aamulehti, Satakunnan Kansa, Kainuun Sanomat) joita on kerran viikossa tarvitsemme enemmän virtaa ja lataaminen tapahtuu paikallaan ollessa.

Myös keittimen polttoainejupakka on selvinnyt. Air Iceland lupasi nyt selvin sanoin, että saamme ostaa JET A 1 lentokonepolttoainetta Kulusukista. Tarvitsemme vain oman Jerry-kannun mukaan.

Viime viikon sunnuntai-iltana tapahtui eräs hauska, ja toisaalta myös melko huolestuttava tapahtuma. Olimme palaamassa Vuorenmaan kanssa Siilinkari-päivän tapahtumasta jäätä myöden rannalle. Edessä oli noin 5 m pitkä ja 2 m korkea mäki, joka erotti järven ja maan toisistaan. Minulla oli perässäni se 105-kiloinen koeahkio, ja ryykelsin luottavaisena tähän valtavaan mäkeen. Ahkiossa oli n. 4-metrinen vetoköysi, joten pääsinkin jo lähes mäen päälle, ennen kuin ahkio oli vielä edes mäessä. Riuhdoin neliveto päällä ahkiota ylöspäin ja sain kun sainkin sen jo puoliväliin nousua. Mutta silloin tulikin täydellinen stoppi. Ei tuumaakaan. Ei edes senttiä saanut enää eteenpäin. Jäin melko jännittyneessä tilassa kaikki raajat lukossa odottamaan tilanteen kehittymistä, kunnes tunsin pienen nykäisyn vetovaljaissa. Ahkio päättikin lähteä takaisin jäälle. Ei ollut paljoa tehtävissä, kun lensin päistikkaa selälleni ja raahauduin ahkion kanssa hyvän matkaa tulosuuntaan. Nyt olemmekin Vuorenmaan kanssa ankarasti pohtineet, että mahtaako meidän reitillämme Grönlannissa olla noin mahtavia mäkiä ylitettävänä. Muutamat sen suomessa tietää, mutta täytynee kuitenkin lähteä itse paikalle varmistamaan asia. Sitten toukokuussa.

23.03.2003.Vielä työnnetään ongelmia ratkottavaksi, vaikka luulimme kaiken olevan jo selvää. Saimme tiistaina Islannista paikallisesta huolintayhtiöstä mailin jossa kerrottiin, että he hoitavat mielellään rahtimme Reykjavikin satamasta lentokentälle ja siitä edelleen rahtina Kulusukiin. Oli oikein hinnat ja kaikki. Kirjeen lopussa oli kuitenkin maininta, ettei mainitsemamme rahtikolli (205 cm x 60 cm x 70 cm) mahdu Grönlantiin lentävään lentokoneeseen. Samaan aikaan saimme viestin Tampereen Express huolinnalta, joka hoitaa rahtimme Islantiin asti, että rahtiliikenne välillä Reykjavik - Kulusuk on lopetettu. Tällä hetkellä, kun rahtien lähetykseen on aikaa n. 1,5 viikkoa, emme vieläkään tiedä saammeko tavaroitamme edes lähtöpaikalle. Odotettavissa on kiivasta selvittelyä. Muita mahdollisuuksia on hankkia vetopelit (ahkiot tai reet) vasta Kulusukista, jolloin lähetettävän rahdin koko pienenee huomattavasti. Aikamoisia muutoksia tuollaiset, mikäli niihin joudutaan turvautumaan.

Otamme retkelle mukaan myös yhden pienen purjeen. Aivan tarkalleen ottaen tuo väsäys on rakennettu vanhasta tasasivuisesta kupoliteltasta ja hihnatavarasta. Kuitenkin erittäin toimiva ja kestävä peli. Purjehdimme tuossa taannoin sillä kymmeniä kilometrejä ahkiot perässä, ja kun löysimme saman sävelen, niin meno oli kuin harmoniaa D-duurista. Purjeesta lähtee kaksi pidempää hihnaa joiden molemmissa päissä on eri kaverit. Etäisyyttä toisistamme säätämällä löytyy aina sopiva kulma purjehtia. Hihnat tulevat kiinni vetojärjestelmän lantiovyöhön, eli myös kädet ovat vapaat. Näin pystymme siis purjehduksen aikana myös hiihtämään ja auttamaan siltä osin retken edistymistä. Muutenkin tarkoituksemme on HIIHTÄÄ jäätikön halki.

Vuorenmaa on viimeaikoina perehtynyt retkemme läskipolitiikkaan. Tampereen Kissanmaan Valintatalon jauhelihatiski on ollut hätää kärsimässä, kun hän on raahannut päivittäin kaupan tyhjäksi lihasta. Normaali kauppakeikka on sisältänyt viimeaikoina tuollaiset 3 - 4 kg jauhelihaa. Kokonaismäärähän on 16 kg. Olemme jo vuosia kuivanneet itse ruokamme tätä tarkoitusta varten hankitulla kuivurilla, ja toiminta lihojen kanssa on seuraavanlainen: hankitaan kerralla n. 3 - 4 kg jauhelihaa (vähärasvaista), paistetaan ja maustetaan se pienissä erissä ( n. 400 g), kaadetaan lävikköön, huuhdellaan kuumalla vedellä, annetaan valua ja kaadetaan kuivurin ritilälle. Sama toistetaan kuusi kertaa ( 6 ritilää). Asetetaan ritilät kuivurin päälle ja kytkimet asentoon n. 50 astetta ja 4 tuntia. Mikäli intoa riittää, niin voi kääntää ritilöiden järjestystä n. kahden tunnin jälkeen. Lihan lopullinen paino on alle 1/4 osa alkuperäisestä. Jo kolmen päivän jälkeen Vuorenmaa valitti rasvan lemusta ja talmasta, joka peittää kaiken alleen hänen asunnossaan. Onneksi hänen ainoa seuralaisensa siellä on yksi pölypunkki nimeltä Reino.

30.03.2003 Rahtiasian kanssa ollaan vihdoin selvillä vesillä. Jami soitti Air Icelandin rahtiasioista päättävälle henkilölle Islantiin, joka yllättäen ilmoitti, että hän laittaa rahtia menemään Kulusukiin 3 - 4 krt/kk. Tottakai, ja ilman muuta myös meidän boxit mahtuvat heidän koneisiinsa. Jossakin oli siis ollut pahemman laatuisia yhteyskatkoja, kun me saimme kahdelta toisistaan riippumattomalta taholta kuulla, että rahti Kulusukiin on lopetettu tai ettei rahtejamme saada mahtumaan koneisiin, jotka lentävät Islannista eteenpäin. Saimme vielä kuin varmuuden vakuudeksi myös Tampereen Express Huolinnalta tarjouksen rahdille Tampere - Kulusuk. Hekin olivat selvittäneet jonkinlaisen reitin laatikoillemme Kulusukiin asti. Nyt on jo siis mistä valita, kun viime viikolla vielä tuskailimme, että saammeko koko rahteja sinne lainkaan. Parempi kuitenkin näinpäin.

Vuorenmaa sai läskit kuivattua, ja niin suuntasimme maanantaina askeleemme Tampereen Sammonkadun Sestoon. Varasimme ostoksia varten aluksi vain kahdet kauppakärryt, mutta jo hyvin pian haimme seuraksi myös kolmannet. Ruokatavaraa tuntui kertyvän vallan mahdottomia määriä, ja todellakin sitä mukaa kun tavaramäärä kasvoi, niin ruokahalu väheni. Ei tosin nyt vieläkään oikein tunnu realistiselta syödä puolta levyä suklaata, juoda paria litraa kaakaota, syödä litraa pataruokaa, litraa puuroa, 3/4 litraa muusia, voita ja juustoa molempia 100 g ja vielä päälle monta palaa näkkäriä, urheilujuomaa ja kahvia. Varmasti jotain unohtuikin ja olo on vieläkin aivan täysi.

Pitkin viikkoa jatkunut ruokien pakkaaminen pakastepusseihin kertoi vähitellen totuuden lopullisesta ruokien vaatimasta tilavuudesta. Kaiken kaikkiaan lukemaksi saatiin n. 250 - 300 litraa, mikä ei ole kovinkaan paljoa kun ajattelee, että ahkioidemme yhteistilavuus on n. 1050 litraa.

Kaikki muutkin tavarat on kannettu Vuorenmaan yksiöön Kissanmaalle. Tämän viikonlopun harrastimme pakkaamissulkeisia ja tyytyväisinä totesimme Fjellpulkenin olevan juuri sopivan kokoinen lopulliselle tavaramäärälle. Ei ole tunkemista, eikä toisaalta liikoja tiloja.

Nyt täytyy vielä selvittää se rahdin todellinen lähtöpäivä ja hankkia ahkioille rahtilaatikot. Eiköhän Leppäharjun Juha J.L Caseshopista hoida tuollaiset käden käänteessä.

07.04.2003. Aijai. Vajaa kuukausi lähtöön. Nyt voi jo hetkittäin herkutella ajatuksella viimeisistä lomapäivistä Islannissa ja Kulusukin kylässä. Ja sitten alkaa työ ja pää saa levätä. Ei enää kysymyksiä, vaan vastausten aalto peittää retkeilijät jäätikön ensi metreistä alkaen. Tulee siis aika kuitata tulos kahden vuoden työstä.

Voin vain kuvitella kuinka tyhjä olo esimerkiksi Domilla on hänen nyt palattuaan jo Suomeenkin. Pääasia kuitenkin on, että hän palasi kotiin lähes entisellään. Muutama varvas jäi kaiketi Keski-Eurooppaan. Jotain tuollaisellakin retkellä kuitenkin oppii ja sitä kokemusta voi taas hyödyntää mahdollisen toisen yrityksen aikana. Jääkäreidenkin "Napa" ryhmästä on palannut henkilöitä kotikonnuille. Tavallaan on hyvä, että tuollaista "peruuttamista" tapahtuu. Ettei mennä liikaa äärimmäisyyksiin. Ihmishenki on kuitenkin aina arvokkaampi, eikä navat tuolta jäämereltä mihinkään häviä. Olimme perjantaina Vuorenmaan kanssa vielä kerran käymässä Nanoq-museossa Pietarsaaressa. Juttelimme Pentti Kronqvistin kanssa mm. retkeilijöistä, jotka ovat tehneet itsemurhan retken keskeyttämisen jälkeen. Pettymys ja häpeä ovat olleet liikaa. Pystyn kyllä jollakin tapaa kuvittelemaan moisia fiiliksiä. Etenkin jos sattuu avaamaan jonkun näistä suomen "laadukkaista" keskusteluryhmistä. Toivonkin tässä Vuorenmaalle hyvää matkaa ja toivottavasti hän saa pitää myös retkitoverinsa mukana koko matkan ajan.

Tänään sunnuntaina kävin viimeistelemässä rahtilaatikkomme J.L Caseshopissa Tampereen Viinikassa. Juha Leppäharjun suosiollisella avustuksella tuollaiset filmivaneri arkut valmistuivat käden käänteessä. Vielä rakensimme akku-säädin-tupakansytytin mysteerille oman boksin. Boksista tulee ulos lyhyt piuhanpätkä, johon paneeli liitetään ja kannessa on kolme reikää latausliittimille. Noihin remeleihin boksin sisällähän meidän ei pitäisi koskea retken aikana laisinkaan, joten teippaamme boksin umpeen. Nuo rahtilaatikot muistuttavat erehdyttävästi ruumisarkkuja. Kaipa joku ostaa ne sitten meiltä Kulusukissa. Vaikkapa rekivarastoksi.

Itse rahti lähtee nyt tulevana tiistaina klo 11:30. Kaikki on nyt siis selvää, ja onnellisesti pulkassa.

13.04.2003. Olemme pitäneet viimeisen kahdeksan kuukauden aikana palavereja milloin mistäkin aiheesta. Vähintään kerran kuukaudessa pidetyissä kohtaamisissa on sovittu aina seuraavan kuukauden tekemisistä, ja ruodittu edellisen jakson onnistumisia. Olemme huomanneet, että esim. sähköposti on aivan oivallinen apuväline, muttei sen kautta oikeastaan voi sopia mitään kovinkaan konkreettista. Puhelinkin käy lähinnä vain kahdenkeskeisiin neuvotteluihin, joita olemme tästä puutteesta huolimatta urakalla suorittaneet. Lähinnä siis Vuorenmaa ja minä (Mäkelä). Puheluista vielä sen verran, että olemme Vuorenmaan kanssa ottaneet kotisoittopalvelun, jottei Soneran nyt yksinomaan meidän rahoilla tarvitsisi rikastua. Toinen huomion arvoinen seikka soittelusta on eräs harvinainen päivämäärä maaliskuussa. 14.03. emme soittaneet lainkaan toisillemme. Merkitsin tuon asian oikein almanakkaan.

Olemme sopineet Vuorenmaan kanssa keskenämme, että gronlanti2003.com-sivuja tullaan päivittämään reissun päältä täysin sen hetkisen mielialan mukaan. Pyrkimyksenä on tietenkin päivittäinen yhteydenotto, mutta jos ei jossain kohtaa homma tunnu sujuvan, niin muutamienkin päivien "lakot" on sallittuja. Asiasta tuli sovittua etukäteen sen vuoksi, ettemme tunnollisina henkilöinä kantaisi syyllisyyden kuormaa tekemättömästä työstä. Annoimme itsellemme siis lomaa jo näin etukäteen.

Nyt kaikkien asioiden matkan kannalta ollessa kunnossa on todellakin jäljellä enää palavereja toistensa perään. Ollaan yhteyksissä varustetoimittajiin, matkaa seuraaviin lehtiin, web-sivujen päivittäjiin sekä tietysti hyvästelyjä sukulaisten, kaverien ja lopuksi kotiväen kanssa.

Ja kun ei näköpiirissä ole oikein muuta todellista huolehdittavaa, niin olen öisin valvonut miettien Islantiin lähteneiden rahtilaatikoiden kestävyyttä. Kaikki on kuitenkin niin pienestä kiinni.

20.04.2003. Grönlanti 2003 -retkellä on viisi sponsoria. Ne ovat Sasta Oy, Free Heels Oy, Retki Finland Oy, Oy Hjorth Ab sekä Ruskovilla Oy. Kaikki edellä mainitut ovat nk. varustesponsoreita, eli olemme saaneet yhtiöiltä käyttöömme/testattavaksi varusteita, sekä joiltakin osin myös silkkaa rahaa. Tämäntyyppisen varusteyhteistyön merkitys jo pelkästään retken järjestämisen kannalta on merkittävä. Kun retken järjestelyssä on mukana useita tahoja, niin se auttaa varsinaisia järjestäjiä motivoitumaan. Olemme huomanneet joidenkin jo 2002 kesällä mukaan lähteneiden yritysten olevan tänä päivänä paljon kiinnostuneempia varusteidemme täydellisestä toimimisesta loppupeleissä, kuin esimerkiksi retken lopullisesta näkymisestä yleisölle. Tämä kai kuitenkin kertoo meille siitä, että markkinointi on tähän mennessä sujunut hyvin? Eli näkyminen tulee olemaan riittävää ja voidaan keskittyä ydinasiaan? Edellinen ei ole itsekehua, vaan pohdintaa siitä, miten tämän tyyppinen retki toteutetaan parhaalla mahdollisella tavalla myös sponsoreiden kannalta. Ja itse asiassa koko tämän päiväkirjan ydin, eli kerrotaan kaikki mitä asiaan liittyy tai yleensä ottaen tiedetään. Näiden sivustojen varusteet sivuilta löytyy täydellinen lista retkelle mukaan otettavista varusteista sekä erillisiä kuvia ja selityksiä sponsoreiden meille toimittamista tuotteista.

Grönlanti 2003 -retken pääsponsorit ovat luonnollisesti Petet Vuorenmaa ja Mäkelä, joista ensimainittu hoitaa vakanssia lähes yksinvaltiaan tavoin. Matkan kaikki järjestelyt hoidetaan yhteisen yhtiömme Reissu Pete Oy:n kautta. Kaikki jatkosuunnitelmat vuoden 2003 jälkeen ovat edelleen avoimena ja riippuvat hyvin pitkälti siitä, miltä tämä tuleva reissu tulee maistumaan. Napoja on maailmassa kaksi ja magneettiset eivät kiinnosta! Paitsi tietysti seurata meneillään olevaa Lvjk:n reissua, joka sekään kaiketi ei päädy magneettiselle navalle. Tosin kavereiden vauhti on ollut melko kovaa viime päivinä!

Huru-ukko kisaan ei ole saapunut ensimmäistäkään vastausta tähän päivään mennessä, joten luovutamme tältä osin ja pidämme palkinnot itsellämme.

Viimeiset lihotukset on juuri meneillään, eikä monikaan kioski jää paitsi ostettavaa suklaapatukkaa. Meininki on nyt se, että kaikki syödään mitä eteen tulee ja pyritään vielä pitämään ne sisälläkin. Tointa on hoidettu vaihtelevalla menestyksellä, sillä juuri nautitut ateriat ja eväät tahtovat kuin itsestään tulla ulos. Heti lenkkien alkuvaiheessa. Olemme todenneet lenkkeilyn järkevimmäksi vaihtoehdoksi kunnon ylläpitämiseksi. Kokeiltu on betonireen vetämistä ja muita korvaavia harjoituksia, ja todettu niiden olevan niin ikävää toimintaa, että on parempi kun jättää sen kaiken sinne pääkallopaikalle, ja keskittyy hengityksen ja lihasten huoltoon.

15 päivää lähtöön!

27.04.2003. Lähtö reissuun on siis 05.05.2003 klo 09.30, jolloin Sassin kone nousee Tampere-Pirkkalan kentältä vieden mukanaan kaksi jälleen uuteen talveen päätyvää retkeilijää. Vielä viikko ja unelmat käyvät toteen. Retken läheisyyden tuntee kyllä jo nahoissaan. Olemme naureskelleet Vuorenmaan kanssa sekaville unillemme, joissa olemme mitä kummallisimmilla paikoilla Grönlannissa, milloin etsimässä toisiamme ja toisinaan matkalla joidenkin aivan muiden henkilöiden kanssa. Viimeisimmässä unessani vetelin ahkiota Christer Bouchtin (Hiihtäen Halki Grönlannin 1966) ja kahden parikymppisen retkeilijän kanssa. Mister Boucht kehui kovasti kavereidensa eväitä, tyytyen itse kuitenkin veripalttuun. Kuitenkin kaverit söivät vain aivan tavallista Fazerin sinistä. Pienellä aasinsillalla mainittakoon että suklaa on Grönlannissa niin suuri herkku, että siitä on maksettava tullimaksu, mikäli matkatavarat kyseistä ainetta sisältävät. Meillähän sitä on mukana vaivaiset 8 kg, joten nähtäväksi jää paljonko maksuja niistä kertyy.

Islannista tulleiden viestien mukaan rahtitavaramme ovat saapuneet perille ilmeisesti ehjänä. Nyt jännätään miten Air Iceland hoitaa rahdin edelleen Kulusukiin. Reitti Reykjavik-Kulusukhan ei ole enää mikään virallinen rahtilinja, vaan tavaroiden kuljetuksesta on sovittu suullisesti Air Icelandin rahtiasioiden vastaavan kanssa. Islantilainen huolintayhtiö TVG, joka otti rahtimme vastaan Reykjavikissa pesi välittömästi kätensä rahdin jatkomatkasta Kulusukiin, vaikka hoitavatkin käytännön järjestelyt ja ottavat tietysti rahat kyseiseltä matkalta.

Danish Polar Center ( Dpc ) lähetti viimeinkin luvan jäätikön ylittämiseen. Merkillistä asiassa on se, että me hoidimme asiat (Vakuutus, Telelupa) jo hyvissä ajoin talvella. Nyt lähestyimme ennen pääsiäistä kontaktihenkilöämme mailin välityksellä. Tietystikään vastausta mailiin ei saatu, vaan odotettuamme aikamme Vuorenmaan postiluukkuun kolahti lupa kaikkine allekirjoituksineen. Dpc on ilmeisesti siinä mielessä vanhanliiton yhtiöitä, että vanha kunnon posti on edelleen se ykkönen. Toisaalta tekisi varmaan itse kullekin välillä hyvää hypätä pois tästä satelliittiajan tietotulvasta. Tätä viimeksi mainittua tulvaa olemme siis pika puoliin lähdössä patoamaan kokonaiseksi kuukaudeksi ( ja vähän yli ). Olemme sopineet ettei jäätikölle lähetetä mitään uutisia maailmalta eikä paljon muistakaan asioista joihin emme kuitenkaan pystyisi vaikuttamaan. Tarkkaan syyniin joutuu vielä jääkiekko tulokset meneillään olevista kisoista.

05.05.2003. Kirjoitan tätä päiväkirjaa sunnuntai-iltana 4.4., mutta oletettavasti olemme jo Islannissa kun Jami laittaa tämän tänne sivuille.

Kuluneen viikon tapahtumat ovat sisältäneet, niin paljon vakuutteluja turvallisesta matkastamme, kaikkine helikopteripelastuksineen, ettemme oikein itsekään enää usko pääsevämme montaakaan kilometriä sisämaahan. Oletettavasti se vahvuuden tunne, joka on tuiki tärkeä tällaisella retkellä palaa päähän, kunhan pääsemme eroon tästä mantereesta.

Ihmisiä on siis tavattu. Tutut ja tuntemattomammatkin ovat saaneet jäähyväiskirjeemme. Kaikki ovat tietysti kannustaneet, mutta loppujen lopuksi parasta olisi ollut kun olisi päässyt matkaan jo vaikkapa viikko sitten. On aina ikävää hyvästellä ihmisiä "viimeisen kerran", varsinkaan kun itse ei tunne lainkaan samoin.

Nyt on kuitenkin aika juhlaan. Kaiken muun saa nyt unohtaa. Vastuu siirtyy Isältä pojalle, joka aikoo lähteä hiihtoretkelle. Pojalle lähtee mukaan kaveri, joka ajattelee samoin. Kaiken voi unohtaa. On vain tämä hetki ja nyt!

Asiaan. Nyt matkan alettua on päivityskuvio suurinpiirtein seuraava: Lähdimme matkaan ilman mitään laitteiston latausjärjestelmiä, joten seuraava lataus voidaan suorittaa vasta, kun olemme yhyttäneet huhtikuussa lähetetyt rahdit jossain itä-Grönlannissa. Tämän vuoksi kertailemme tapahtumia siihen asti akkujen keston mukaan.

Nyt kun matka on alkanut/alkamassa, niin haluan toivottaa kaikille retkemme suunnittelun vaiheita seuranneille ja muillekin hyvää kevättä ja onnellista kesän alkua. Me lähdemme katsomaan minkä näköinen Suomi oli viime jääkauden aikaan. Oliko Angylus-järven jäällä vettä, vai oliko sitä laisinkaan.