Päiväkirja

Talvi 2004

Niin tuli vihdoin uusi vuosi ja uudet varusteet.

Edellisen tapaamisen ja helmikuun reissun välisen ajan käytimme tiiviiseen varustehankintaan. Useimmilla lähtijöistä oli riittämätön varustus tälle helmikuunkin reissulle, saatikka sitten itse Svalbardin retkelle, joten varusteita lainattiin ja hankittiin urakkakaupalla ja tiiviiseen tahtiin.

Yritin puuttua maailman ahkiomarkkinoihin jo syksyllä 2003 Ylöjärveläisen HIT Ky:n Pekka Tyllilän kanssa, jolloin kehittelimme yhdessä korkeakeulaisen 450:n litran vetoisen ahkion. Itse käytin tätä ahkiota koko matkan Hetasta Kilpisjärvelle ja toiminta tuolla matkalla oli moitteetonta. Uutena ideana ahkiossa olivat jo laminointi vaiheessa integroidut jalakset täysin ilman niittejä tai ruuveja, sekä voimakkaasti kapeneva korkea keula, jonka perimmäinen tarkoitus on uoman hakeminen esim. ahtojääalueilla kuljettaessa. Käytännössä tuo malli olisi ollut vetoisuudeltaan ja toiminnaltaan riittävä meidän tulevalle Svalbard-retkellemmekin, mutta aikataulu, raha-asiat ja uuden tuotteen testiaika eivät kuitenkaan sallineet sitä tällä kertaa. Ahkiota on kuitenkin tehty jo myyntiinkin käsin laminoituna. Viimeisimmät kuulumiset imutekniikalla tuotetusta ahkiosta lupaavat hyvää. Painokin laskee jo lähelle seitsemää kiloa.

Valitsimme retkellemme ahkioiksi Fjellpulkenin transportpulkenit. 440 litraiset, yhdeksän kilon ahkiot ovat riittävät tilavuudeltaan ja pienine puutteineen hyväksyttävissä. Tulevaa retkeä ja vastaantulevia alamäkiä silmälläpitäen hankimme Fjellpulkenin omat vetovyöt ja vahvistetut aisat. Katselimme suksia Freeheels:n myymälässä ja kuin itsestään poimimme telineistä Madshus:n Pellestovia ja Glittertindejä Harrille, jotta hän pääsi asentamaan suksiin Rottefellan Riva 3 siteitä parin sentin korotuspaloilla. Hiihtokengiksi valitsimme jälleen Alico Double sisäkengälliset telemarkmonot.

Näistä em. varusteista ei paljoa puhuttu tai keskusteltu. Parasta laatua parhaaseen hintaan.

Vielä ennätin yhteyteen Ruskovilla Oy:n Ossi Näkin kanssa, ja hetken juteltuamme Ossi ja yhtiö lupasivat tukea retkeämme lämpimällä paketilla. Osalle retkeläisistä Ruskovillan ulkoilukerrasto oli entuudestaan tuntematon, ja etenkin heidän puheistaan oikein tihkui iloa helmikuun retken jälkeen. Vihdoinkin täysin toimiva alusasu.

Helmikuun alussa Tampereen rautatieasemalle saapuivat Pete Mäkelä, Heikki Lindgren ja Eljas Haavisto ja matka kohti pohjoista alkoi. Kaikilla oli kovat odotukset tulevasta. Se oli testin hetki ja vieläpä testin, jonka aikana tulisi omat taidot ja kunto määrittää. Vihdoin määränpäämme Hetan saavutettuamme tapasimme myös OP:n, joka oli normaaliin tapaansa hankkiutunut paikalle omin avuin. Matka saattoi siis alkaa.

Illansuussa lähdimme hiihtelemään kohti Näkkälän välitupaa. Onneksemme oli täysikuu ja pakkastakin vain -27 astetta. Komeampia kuurapartoja sai jälleen etsiä. Heti välituvalle päästyämme Heikki kertoi voivansa jotenkin huonosti ja seuraavana päivänä matkaa jatkettuamme meno loppui jo kokonaan. Tauti siis vei mehut ja siinä miehen mukanaan. Tämän sairastapauksen johdosta Heikki ja Eljas, Heikin hyvänä ystävänä, lähtivät takaisin maalikyliin jo retken toisena päivänä.

Niinpä jatkoivat ystävykset Pete ja OP matkaa kohti muiden matkaseuralaisten kohtaamispaikkaa. Seuraava etappi oli kelkkatieristeys Karesuvannosta hieman pohjoiseen. Tällä matkalla kävi kuitenkin niin, että OP:n kantapäähän muodostui pari reilun kokoista rakkoa, joita hoitelimme Salvasjäven kämpällä kokonaiset kaksi vuorokautta. Vihdoin matkaa jatkettuamme saavuimme Syväjärven risteykseen, missä siis olimme sopineet tapaavamme Karesuvannosta Kilpisjärvelle matkaavan retkeläisten kolonnan. OP:n jalka oli päivän mittaan mennyt jo melko huonoon kuntoon ja teltassa -36,7 asteen pakkasessa viettämämme yön jälkeen sovimme, ettei matkan jatkaminen hänen kohdallaan ollut enää järkevää. Vähään GSM kenttään ja puhelimen virtaan tukeutuen OP soitti yhden puhelun kotiin, jossa, ainakin mielestämme, ymmärrettiin tilanne vähintäänkin lievästi väärin. Loppujen lopuksi telttaleiriimme viiletti Karesuvannon palokunta kaksine kelkkoineen ja "pelasti" OP:n toisen kelkan perässä olleeseen katettuun rekeen. Heipä hei OP. Ja olin yksin erämaassa…

Onneksi palokunnan miehet kertoivat joistakin matkallaan näkemistä, paleltuneiksi epäilemistään retkeilijöistä, joten tiesin odottaa täydennystä jo muutaman hetken kuluttua. Varovaisena ihmisenä (ilman telttaa) hiihdin kavereita vastaan, ja kohtasimme toisemme hieman Syväjärven jälkeen. Mikäpä olisi ollut mieluisampi tapaaminen kuin kohdata vanha reissukaveri Seppo Virtanen ja Grönlannin kaveri Petri Vuorenmaa. Uudet kasvot Vesa Luomala ja Sami Nytorp olivat hekin selviytyneet ensi kasteestaan yön yli reilusti alle -35 asteen pakkasessa. Kaikki näytti jälleen hyvältä.

Jos koko edellinenkin viikko oli kulunut harva se yö lähes -30 asteen pakkasissa, niin seuraava viikko vietettiin tasaisesti -34 asteen yöpakkasissa. Päivisin vaivoin tunturien lakien yli paistava aurinkokaan ei juuri lämpötilaan muutosta tuonut. Kuuraparrat jatkoivat kulkuaan Puussasvaaran ja Munnikurkion kautta kohti Kilpisjärveä. Vasta viimeisen päivän aamu toi muutoksen keliin. Terbmiksen kämpältä maantielle kuljimme sumuisessa nollakelissä. Oli kuin kesä olisi tullut tunturiin.

Olosuhteet niille, jotka testaamista mielestään olivat tarvinneen olivat olleet siis vähintään suotuisat. Paljon tulevalle retkelle lähtemisestä tai lähtemättäjättämisestä paluumatkalla puhuttiinkin, mutta kuitenkin vain teoreettisella tasolla, sillä lopullinen päätös tuli tehdä vasta toukokuun 2004 loppuun mennessä. Tämän jälkeen asiat jäivät meidän retken osalta lepäämään muutamaksi kuukaudeksi.

Kevät 2004

Maaliskuun 2004 alku oli jälleen kiihkeää aikaa Pohjoisnavalle yrittäjien keskuudessa. Viisi eri retkikuntaa (joista neljä sooloa) yrittivät Venäjän puoleisesta lähtöpisteestä navalle. Itse seurasin kaikkien reaaliaikaista päiväkirjaa pitävien retkikuntien lähtövalmisteluita jo hyvissä ajoin helmikuulta, eikä olosuhteet edes näppiksen ääressä tällä kertaa tuntuneet kovin houkuttelevilta. Omasta kahden viikon jäähdyttelystä oli kulunut aivan liian vähän aikaa. Tarkimmin tietysti seurasin Dominick Arduinin valmisteluita. Ostin kaupasta (ensimmäistä kertaa) kaikki APU-lehdet, joissa retkeilijää haastateltiin. Katsoin tv:n dokkarit ja luin nettipäiväkirjat yhä uudelleen. Jos hänen edellisvuoden retkessään oli ollut järjestelypuolella joitain itseäni oudoksuttaneita ratkaisuja, niin tällä kertaa niitä suorastaan satoi niskaan. Ensiksi ajattelin, että jos Pohjoisnavalle yrittävä retkeilijä tarvitsee valmentajan, niin ei sinne silloin kannata edes yrittää. Samoihin aikoihin selvisi myös, ettei Dominick juurikaan ollut valmentautunut suomalaisten "valmentajien" kanssa.

Yksi merkittävä asia oli teltan vaihtaminen ennestään tuntemattomaan telttaan muutamaa päivää ennen retken alkua ja lopullinen niitti oli, kun kaivoin jostain tiedon, että Dominickin valmentaja oli vaihtanut kaikki hänen varusteensa joihinkin toisiin, parempiin vehkeisiin. Hymyssä suin Dominick kertoi, että viimeisenä meni edellisvuonna käytetty lusikkakin.

On vaikeaa sanoa vaikuttiko edellä mainitut seikat retken kulkuun mitenkään, mutta jos joku "valmentaja" tulisi minun varastolleni heittelemään roskiin minun hyväksi toteamia varusteita, tuoden tilalle uudet, tuntemattomat ja mielestään paremmat, niin kenellä se ei vaikuttaisi henkiseen hyvinvointiin siinä määrin, että olisi valmis kohtaamaan heti sen jälkeen elämänsä haasteen varmoin mielin.

Niin lähti viisi retkikuntaa matkalle kohti pohjoista. Yksi palasi jo muutaman päivän kuluttua. Kolme jatkoivat eteenpäin. Osa omin voimin Navalle päästen ja osa viimeiset metrit kopterin kyydissä. Yksi katosi kokonaan, eikä häntä ikinä löydetty.

Miellyttävämpiin tunnelmiin pääsin maaliskuussa, kun eräs Pertti Arjanne kertoi olevansa lähdössä kahdeksan henkisen retkikunnan kanssa hiihtämään Svalbardiin.

Matka lähti liikkeelle toukokuun alussa kelkkakyydein Longyearbyenistä Pyramidenin hylättyyn kaivoskylään. Sieltä retkeläiset jatkoivat retkeään kahdeksan vuorokautta kohti Ny Ålesundia. Puolessa välissä toukokuuta sain vihdoin yhytettyä Arjanteen ja sain kuulla tarinaa maailman uljaimmista maisemista, oudoista ihmeellisistä paikoista ja jääkarhusta, joka oli yön aikana hiippaillut läheltä retkeläisten leiriä. Jos Arktiselle retkelle tarvitsee mielestäni vahvan motivaation tai lähes avotulta muistuttavan kipinän, niin viimeistään tässä vaiheessa asia oli minun kohdalta kunnossa. Niinpä valjastin Pertti Arjanteen kertomaan kokemuksistaan myös muille meidän retkikunnan jäsenille, ja näin tulee tapahtumaan.

Kesä 2004

Kesä tuli ja lumi suli. Soneran saunatiloihin 28.05.2004 saapuivat Sami Nytorp, Vesa Luomala, Seppo Virtanen, Petri Vuorenmaa, Olli-Pekka Lahti sekä Pete Mäkelä retkikunnan jäsenien ominaisuudessa. Paikalla olivat myös Grönlannin retkeltä tutuksi tullut Jami Kangasoja sekä Heikki Lindgren. Viimeksi mainittujen osuus logistiikan, websivujen päivityksen ja retkikunnan jäsenten tyhjänpäiväisten ideoiden tyrmääjinä on ollut ja tulee olemaan merkittävä. Merkittävämpi kuin ehkä saattaa välillä uskoakaan. Grönlanti reissulla meillä oli muutaman kerran pahoja ongelmia tekniikan kanssa. Yksi tälläinen kohta osui juuri ajankohtaan, jolloin olimme lähettämässä valmista tekstiä kotiinpäin aamun lehdille julkaistavaksi. Teksti ei koskaan saapunut Suomeen, vaan Jami sovelsi viikon aikana lähettettyjä webpäivityksiä ja muutamaa aikaisemmin lähetettyä varakuvaa tekstiin ja lähetti paketin lehdille. Silloin aikaa deadlineen oli n.tunti, joten hyvin oli mies olosuhteisiimme jäätiköllä tutustunut. Juttu oli kuin omatekemä, kun sitä vihdoin kotiinpäästyämme pääsi vilkaisemaan.

Saunaillan ohjelma oli tiivis. Ensiksi kävimme läpi neljäsivuisen muistion tiivistä tekstiä, ja lopuksi oli tarkoitus saunoa, mikäli aikaa jää. Asialistalla olivat mm. websivujen rakentaminen ja sisällön tuottaminen, sponsorointi, uusi budjetti, markkinointi, ammunta- ja kiipeilyharjoitukset ja ajankohdat, retken avaus Skiexpo messuilla 11/04, lupa-asiat, vakuutukset, matka-asiat sekä lopuksi fyysisen- ja henkisen kasvamisen tarpeet ja tavoitteet. Niin kävi, että sauna oli päällä lähes turhaan, sillä pikaisten löylyjen jälkeen aikamme oli kulunut ja kysymyksiä pääkopat täysi.

Matkareitti kohteessa oli sentään jo lähes lukkoon lyöty. Aluksi matkaisimme jollain tapaa Tromssön lentokentälle Norjaan. Siitä lentäisimme hieman vajaan 1000 km pohjoiseen Longyearbyenin kylään Svalbardiin. Matka jatkuisi joko heti tai yön jälkeen kelkkakyydein hieman vajaat 100 km pohjoiseen Billefjordenin pohjukkaan, lähelle Pyramidenin kylää. Siitä paikasta, banaanikelkkailijoiden ulottumattomissa matkamme jatkuisi seuraavien 24 - 28 vuorokauden aikana Newtontoppenin, Perriertoppenin ja vihdoin Åsgardfonnan kautta 80 leveysasteen yli Verlegenhukeniin, josta palaisimme Widefjordenin jäitä Lomonosovfonnan kautta vihdoin takaisin n. 50 km:n päähän Newtontoppenista, josta kelkat hakisivat vihdoin raadot pois. Hiihtomatkan yhteispituus olisi n. 450 km ja matkalle osuisi kaksi Svalbardin korkeinta huippua, sekä päätavoitteemme 80 asteen leveyspiiri. Matkasta 330 km hiihdettäisiin jäätiköllä tai niiltä laskevissa jäätikkövirroissa ja 120 km merenjäällä. Korkeuseroa retkelle tulisi reilusti yli 3700 metriä molempiin suuntiin.

Jonkiasteinen ohjelma retkeä edeltävälle ajalle oli kuitenkin laadittu, jota pääsimme toteuttamaan pitkin kesää 2004. Hiljaksiin vastuita, niin kirjoitteluiden kuin muidenkin töiden osalta siirtyi niitä haluaville ja jälkeäkin alkoi jo syntymään. Kesän vaellusten ja retkien innoittamina jo elokuussa osa websivujen teksteistä oli pitkälti aluillaan. Lindgrenhän oli hoitanut logistiikan kaikkine kelkkakyyteineen ja lentoineen kuntoon jo kevääksi 2004, joten nyt hän pääsi konkretisoimaan aikaisempia yhteyksiään. Kelkkakyydit sovittiin samoin tein, ja lupa-asiatkin laitettiin Sysselmanin harteille.

Syksy 2004

Vaikka tällä kertaa retken järjestäminen, kaikki markkinointiin ja suunnitteluun kuuluvat kohdat olivatkin tiedossa, niin silti huomasimme syyskuun alussa, ettei mitään kovin konkreettista oltu kuitenkaan saatu aikaan. Varsinaisesta kohteestamme näkyvissä oli jokin sumuinen unikuva, minkä läpi retkikunnan oli kuljettava. Varusteista sovittuna oli ainoastaan Ruskovillan tuotteet sekä Free Heelsin valikoimiin kuuluvat kovat tavarat. Sastan jo useammassa polvessa toimivaan toimitusjohtajaan olin ollut yhteydessä viimeksi helmikuussa. Tämä ja monet muutkin asiat oli saatava tolalleen.

Ensimmäiseksi sovin vanhoihin suhteisiin perustuen tapaamisen Sasta Oy:n Jari Saastamoisen kanssa. Jo syyskuun alussa viiletin Vuorenmaan kanssa Nurmekseen tuliaisina tietysti, mitäpä muutakaan kuin mustaamakkaraa ja rievää. Olin laatinut vähintäänkin ammattimaisen oloisen esittelysivuston, jonka turvin lähdimme esittelemään tulevaa arktista retkeämme. Muutaman tunnin esittelyn ja Grönlanti retken jälkikuulumisten kertailun jälkeen olimme päässeet sellaiseen sopimukseen, että Sasta Oy toimittaa retkellemme kaikki asusteet lukuun ottamatta Ruskovilla oy:n ulkoilukerrastoa. Seuraavalla viikolla Sasta varasi omakseen myös retken Kultasponsorin paikan. Kultasponsoreita Svalbard 2005 retkellä on yksi kappale.

Edelleen kuitenkin monet muut asiat matoivat omalla sarallaan. Ehdimme jo syyskuun loppupuolelle vailla enempiä tuloksia. Web-sivut olivat edelleen siinä samassa tilassa kuin elokuussakin ja niin sponsorointi kuin näkyvyysasiatkin jäytivät mieltä. Näinhän asioiden kulun olin jo toukokuun palaverissa ennustanutkin, joten ei kai tässä tilanteessa mitään kovin uutta kuitenkaan ollut. Joka tapauksessa seuraavaksi oli retkikunnan toisen virallisen tapaamisen aika.

Päivämäärä 25.-26.09.2004 oli lyöty lukkoon jo toukokuun tapaamisessa. Tänä viikonloppuna olisi retkikunnan ensimmäinen harjoitusleiri Nokialla Sami Nytorpin kotona liittyen ammuntaan, jäätikkövaeltamiseen, kohdealueeseen ja toisiinsa tutustumiseen. Lauantaina paikalle saapuivat Olli-Pekka Lahti, Seppo Virtanen, Petri Vuorenmaa, Pete Mäkelä, Jami Kangasoja sekä tietysti itse Sami Nytorp. Myös Vesa Luomala oli tullut paikkakunnalle jo perjantaina, mutta joutuikin yllättäen vakavien syiden pakottamana palaamaan Helsinkiin jo lauantai aamun ensimmäisellä junalla.

Muu retkikunta aloitti lauantain terävällä ammuntaharjoituksella. Sami esitteli kaikille omistamiaan kiväärejä ja haulikon sekä opetti ja näytti aseiden käsittelyä, lataamista ja kuiva-ammuntaa. Itse ampumaharjoitukset alkoivat oppitunnin jälkeen läheisellä pellolla pienoiskiväärin turvin. Ammuimme vuorollamme viiden panoksen lippaan tyhjäksi. Lopuksi harjoittelimme lataus- ja tähtäysnopeutta. 25:n metrin matkalta paras taulu tulos oli 36 pistettä 50:stä. Tämän ampui yllättäen Pete Mäkelä. Tuloksen vesitti kuitenkin viimeisten nopeiden kierrosten muiden ampujien pisteiden nousu. Yhtäkkiä alkoi löytymään yli 30 pisteen miehiä, vaikkei varsinaisilla tähtäyskierroksilla kunnon tulosta ollut saanutkaan. Säkäpeliä siis. Kaikkiaan laukauksia ammuttiin yht.120 kpl.

Tässä vaiheessa kello alkoi lähentelemään jo uhkaavasti iltapäivä neljää, jolloin odotimme saapuvaksi keväällä 2004 Svalbardissa pari viikkoisen retken tehnyttä Pertti Arjannetta. Arjannehan oli mukana kahdeksan henkisessä retkikunnassa matkaten lähes samasta lähtökohdasta kuin mekin, eli Billefjordenin perältä kohti Ny Ålesundin kylää. Heidän retkensä oli n. 8 vrk. pitkä ja tämän matkan maisemista ja äänikuunnelmasta saimme nauttia seuraavat kaksi tuntia. Olin ollut yhteydessä Arjanteeseen jo ennen heidän retkeään, sekä toteutuneen retken jälkeen. Tämä esitelmä tuli meille kuin tilauksena saada ennakkonäytös siitä kaikesta mahtavuudesta, mitä tulemme kokemaan keväällä 2005. Toki olin jo saanut aivan konkreettisiakin neuvoja oman matkamme varalle ja nyt niitä tuli taas lisää. Kuten aiemmin mainitsinkin, niin mikäli joiltain retkikuntamme jäsenistä se tarvittava kipinä oli puuttunut, niin eiköhän se tästä viimeistään syttynyt.

Arjanteen lähdettyä ryhdyimme valmistelemaan illanviettoamme läheisen järven rantalaavulla. Sami souteli meidät jo melko pimeäksikin käyneessä illassa laavurantaan. Muutaman rikkipään jälkeen etelänmiehen tulet loimotti lähikuuset valkeiksi ja meillä oli hienoa. Puhuttiin köysistöistä, lumivyöryistä ja jäätiköistä. Miten kuljettaisiin ja miten vartioitaisiin ettei uteliaat kontiot pääse yllättämään. Tätä siihen asti kunnes uni tuli silmään.

Sunnuntain ohjelmassa oli vielä hetki prusiknousuja, sekä köysistökulkemisen aakkosia, kunnes puolenpäivän jälkeen jouduimme jälleen palaamaan arkeen.

Ja tällä kertaa arkikaan ei ollut aivan tavanomainen. Grönlannin reissun Pete Vuorenmaa oli joitakin viikkoja sitten saanut töitä ja ilmoitti nyt vain, ettei uusi työnantaja katsonut kovinkaan suopeasti kuukauden lomaa heti työsuhteen alkutaipaleella. Tämä tilanne oli ainakin minun kannalta aivan katastrofaalinen, sillä Vuorenmaa on, ja on aina ollut se tietopankki kaikkien vuosilukujen, eläimistön, kasvien ja kaiken sellaisen tiedon saralla, jonka lukemalla voi hankkia. Käytännössä tämä tarkoittanee sitäkin, että joudumme kantamaan muutaman kirjan kirjaston mukanamme retkelle jotta voimme varmistaa kulloisenkin nähdyn linnun, kasvin tai historiantiedon oikeellisuuden. Eli opettelemista on lisää, kaikilla yksistään ja yhdessä. Kuuden hengen retkikunta kun putoaa viiteen, niin ainoa järkevä ratkaisu on ottaa mukaan enää kaksi telttaa. Uusia jäseniä ei retkikuntaan tässä vaiheessa oteta. Monenlaista asiaa pyörii mielessä. Hilleberg Keron 3 Gt on liian pieni teltta kolmelle neljäksi viikoksi? Karhuväijyt taitavat jäädä väliin kokonaan? Mutta, että se jätkäkin jää pois.... *****.

Kaikkeen kuitenkin pitää sopeutua. Vuorenmaa oli luvannut kirjoittaa juuri nämä hallitsemiensa alojen tekstit: Svalbardin ympäristöopin ja yhteenvedon tutkimusmatkoista (päiväkirjakin olisi varmasti hänen kautta kulkeneena mielenkiintoisempi, ja oikein kirjoitettu.). Kuten Vuorenmaalle ominaista on, hän tekikin lupaamansa ajallaan ja vieläpä tyylikkäästi. Siitä kiitos hänelle. Me loput jatkamme nyt eteenpäin. Viisistään.

Eräänä perjantai-iltapäivänä satuin jälleen kerran astumaan Free Heelsin Kangasalan myymälän ovesta sisään. Siellä kävi aika suhina. Oli näet viikonloppuna tulossa "ulkoilijan unelma" - weekend. Minulla oli asiaa Harrille tulevasta yhteisestä Free Heels/Svalbard Skiexpo - messuosastosta, mutta Harri johdattelikin minut melkein heti Elina Huovisen juttusille. Tovin kuluttua oli ratkaistu millä sukilla retkikunta vaeltaa. Harri Kalliovalkama oli kyllä muistaakseni asian jo noin vuosi sitten pohjustanutkin, mutta nyt retkikunnan kutistuttua yhdeksästä viiteen oli asia edelleen kuitenkin erittäin ajankohtainen. Matkaisimme siis Bridgedalen sukissa ja vieläpä ylpeänä siitä. Niilläpä sitä aiemminkin.

Syyskuun harjoitusleiri toi kuitenkin jonkinlaista eloa järjestettäviin asioihin. Kaikki aktivoituivat omilla saroillaan, ja uutisia alkoi kuulumaan. Ensimmäiseksi Sami Nytorp soitti minulle ja kertoi ottaneensa yhteyttä Nelcomp Oy:ön, joka tekee työkseen erilaisia elektronisia säätimiä milloin mihinkäkin tarpeeseen. Se miten tämä meitä koskee on se, että Grönlannissa matkatessamme mukanamme oli sellainen pieni reilun kilon painoinen 2,3 Ah:n lyijyhyytelöakku, jonka maksimi latausvirran yläraja saisi olla 13,8 V. Kuitenkin Nelcomp:lta Grönlanti retkelle hankittu lataussäädin oli ajateltu hieman isompien kapasiteettien akuille ja sen ylärajan katkaisu tapahtui jossain 14,6 voltin paikkeilla. Käytännössä tämä tarkoitti meidän tapauksessa sitä, että jouduimme valvomaan lataustilannetta käsituntumalla, eli tunnustelemalla akun kylkeä lämpenemisen varalta. Pientä lämpöä tuntiessamme katkaisimme latauksen ja taas oli vehkeet energiaa täysi. Kuten arvata saattaa, niin järjestelmä oli hieman ontuva. Sami, joka on sähkötyöntekijä sai tämän homman tietysti luonnostaan hoitaakseen ja kertoi Nelcomp:n hoitavan meille sellaisen säätimen kuin tarvitsemme. Latausrajoja muutellaan tarvitsemiimme suuntiin ja mikä parasta, yhtiö tekee säätimen tukitoimena retkellemme. Tästä kiitos Nelcompin tj:lle Rainer Rissaselle.

Seuraavaksi yhteyttä otti Vesa Luomala. Omiin suhteisiin ja kokemuksiin koripallon parissa Vesa oli kysynyt meille NB Finland Oy:n Nature`s Best -tuotteita lisäravinteiksi ja juomaksi hiihtopäivien aikana järkkynyttä nestetasapainoa kohentamaan. Olimme kokeilleet tuotetta Vesan kanssa jo helmikuun retkellä ja totesimme tuotteet hyviksi sekä toiminnaltaan, että maultaan mikä onkin tärkeää pitkillä retkillä. Grönlannissa tuli todettua, ettei näin raskailla kuormilla varustettuja retkikuntia pysty liikuttamaan pelkän veden turvin, vaan lisäravinteet ja suolot ovat välttämättömiä. Vieläkin muistan Grönlanti retken ensimmäisen päivän, jolloin suorastaan tärisimme päästyämme leiriin. Suola- ja nestetasapainot olivat kaukana normaalista. Nature`s Best lähtee siis ehkäisemään Svalbard retkellä näitä tiloja. Samoja tuotteita käyttää myös HIFK:n edustusjoukkue ja Suomen Hiihtoliitto.

Näissä vaiheissa elelimme jo hyvän matkaa lokakuun alkua. Aikaa retken alkuun oli enää alle puoli vuotta, mikä tuntui jotenkin kovin lyhyeltä ajalta, etenkin ajatellen kaikkia keskeneräisiä asioita. Heikki Lindgren hoiteli yhteyksiä Svalbardin Sysselmanin kanssa. Vaikka olimme jo lähettäneet sinne esittelyn sekä retkeilijöistä retkikokemuksineen että matkasuunnitelman, niin vielä tuli kuitenkin nelisivunen Excel-taulukko täytettäväksi. Saimme kautta rantain tietää, että nykyisin tämäntyyppisten retkikuntien taustat selvitetään hyvinkin tarkoin ja että kaikki turha moottoreilla tapahtuva liikkuminen saarilla pyritään minimoimaan. Myös viime talvena kadonnut puolalainen tutkija sekä lukuisat pelastusoperaatiot jäätiköiltä arveluttivat Sysselmanin toimiston väkeä. Käytännössä tämä tarkoittanee meidän retkellä jotain ällistyttävää vakuussummaa ja vakuutusta. Vakuussumma on Sysselmanin määräämä, jonka he käyttävät mahdollisessa pelastustilanteessa. Olkoon tuo summa mitä tahansa, niin meidän retkikunta ottaa sen varalle kuitenkin vakuutuksen. Vakuutus maksetaan kertaalleen, eikä rahoja enää sen jälkeen voi saada takaisin. Ilman vaakutusta saattaa maastossa, käydä niin, että jotkin retkikunnan "terveet" jäsenet saattavat punnita vakuusumnaa ja esim. loukkaantuneen jäsenen "pelastuksen tarpeellisuutta". Viimeksi samantyyppiselle retkelle kuulemamme mukaan käytetty vakuussumma oli n. 10.000 euroa, joten retkikuntamme piheimmät henkilöt tuntien on parempi budjetoida tuota summaa vastaava vakuutusmaksu, joka jää sen maksettuamme sille tielleen. Eipähän ainakaan tarvitse sitten enää miettiä hälytysmaksuja.

Heikiltä tuli hauska idea. Voisimmeko toteuttaa matkaltamme chat-palvelun vaikkapa 80:ltä leveysasteelta. Viettäisimme siis jonkin etukäteen sovitun ajan koneen ääressä maailman huipulla. Emme ole vielä kokeilleet tekniikkamme toimimista tuollaisessa tilanteessa, mutta olisihan se hauskaa toteuttaa tuollainenkin ajatus. Että nyt sitten chattailisi 80:ltä, kun ei kerran ole ikinä aikaisemminkaan chattaillut. Täytynee kysyä tyttäriltä ensiksi mitä se chattailu on?

Koska lokakuu 2004 alkoi lähentelemään loppuaan ja Skiexpo messut lähestyä, niin oli välttämätöntä ottaa loputkin asialistalla hoidettavana olevat asiat työn alle. Olli-Pekka Lahti Tapiola vakuutuksen työntekijänä kysyi heidän yhtiöstään mahdollista osallistumista retkemme hopeasponsoriksi. Samaa asiaa tiedustelin itse TeliaSoneralta, jolta olimme jo aikaisemmin saaneet jonkinlaisen lupauksen osallistumisesta retken kustannuksiin. Molemmat tapaukset kuitenkin seisovat edelleen samoilla sijoillaan. Nähtäväksi jää kuinka käy. Muita yhtiöitä ei ole edes lähestytty.

Jami Kangasoja, retken tiedottaja/moderaattori sen sijaan sai jotain konkreettistakin aikaiseksi. Jami kysyi edustamansa yhtiön puolesta, josko Svalbard - retki saisi näitä kuuluisia Minigrip-pusseja käyttöönsä retkikunnan muonan ja kaiken muunkin tarpeiston pakkaamiseen. Asia lähti luonnollisesti liikkeelle siitä tosiasiasta, että aikaisemmillakin retkillämme olimme pakanneet lähes kaiken tarvittavan Minigrip-pusseihin. Yhtiön puolesta asia oli sovittu ja näin olimme saaneet taas yhden tärkeän tukijan retkellemme.

Nyt saattaa vaikuttaa siltä, että retken järjestäminen tässä vaiheessa on lähes pelkkää vastaanottamista ja iloa. Eipä se kuitenkaan näin taida olla. Mitä enemmän näkyvyys-, yhteistyö- ja sponsorikuvioita sopii, sitä enemmän vastuu retken onnistumisesta raskauttaa. Sponsorien saaminen retkille muodostuu jossain vaiheessa elintärkeäksi seikaksi. Ensiksi retkikunta hakee retkelleen tukea pääasiassa tavaroiden saamiseksi ja seuraavaksi rahaa kulujen kattamiseksi. Kuitenkin kaiken tämän jälkeen, etenkin retken lähestyessä on huomattavissa seikka, että yhteistyötahon takana on aina ihminen. Yhtäkkiä retkikunta saa tuekseen; oikeaksi tuekseen yhtiön, tai henkilön yhtiöstä, joka onkin loppupeleissä paljon kiinnostuneempi itse retken onnistumisesta kuin oman, edustamansa tuotteen näkyvyydestä. Se on sitä tukea, jota usein niin yksin unelmiensa kanssa painiva retkeilijä hakee. Samaan tukeen nojaten ja uskoen retkeilijä tekee retkensä. On siis riippuvainen tukijoistaan monella tapaa. Perheellisen retkeilijän voisi odottaa saavan tärkeimmän tuen kotoaan, mutta tähän en usko edes itse perheellisenä. Arktiset retket vaativat niiden toteuttajilta niin paljon aikaa ja rahaa, ettei sellaista perhettä taida olla olemassakaan, joka ei kärsisi naparetkeilijän läsnäolosta. Naparetkeilijät ovat niin itsekeskeistä väkeä, että niille pohjoisnapa on yhtä tärkeä kuin omakin.

Yhtä kaikki retket on tehty jo tehtäviksi tai sitten ei. Jos Svalbard 2005 retkikunta pääsee ensi keväänä päätavoitteeseensa 80:lle leveysasteelle, niin onnistumisprosentti on 100 ja yhteistyötahojen tarpeet on tyydytetty. Jos taas ei, niin prosentti on 0 ja muistoksi jäi rutkasti kokemusta. Ei muuta. Tähän kohtaan saattaisikin mainita, että päätavoitteen 80 astetta pohjoista leveyttä astuu molempien Svalbardin korkeimpien vuorienkin edelle. Mikäli emme ole aikataulussa näiden vuorten juurella, niin jatkamme matkaa kohti pohjoista välittämättä noista mäistä. Se on siis 80 tai ei mitään. Matematiikka on sikäli yksinkertaista näillä kinkamilla.

Kun kerran tähän paatoksen kuiluun on kerran ajautunut, niin en saata olla siteeraamatta Matti Laineman Aamulehdelle keväällä 2004 kirjoittamansa jutun loppukaneettia: "Nykyiset, vaaroja uhmaavat retkeläiset voi rinnastaa yleisön edessä esiintyviin näyttelijöihin. He tekevät - tosin näkymättömissä - urotöitä, joihin me kykenemme osallistumaan heidän välityksellään. Jos he onnistuvat, me iloitsemme heidän kanssaan, mutta myös kadehdimme heitä. Jos he epäonnistuvat, me suremme heidän kohtaloaan. Mutta ehkä silloin meidän on myös helpompaa antaa itsellemme anteeksi se, ettei meistä ole sankareiksi." Matti Lainema julkaisi vuonna 2001 kirjan Ultima Thule - pohjoisen löytöretket yhdessä Juha Nurmisen kanssa.

Lokakuun kolmannella viikolla tapahtui kolme merkittävää asiaa. Ensiksi Aamulehti päätti seurata retkemme suunnittelua parilla jutulla, ja itse retkeltä tekisimme pari haastattelua satelliittipuhelimen välityksellä. Kuvat juttuihin laittaisimme itse paikanpäältä reaaliaikaisena. Toiseksi Sbs-kaupunkiradiot (Radio 957, Radio sata, Radio Jyväskylä, Radio Mega) päättivät lähteä mukaan Svalbard-retken seurantaan. Raportteja retkeltä toimitetaan joka maanantai-, keskiviikko- ja perjantaiaamu. Uusinnat sitten iltapäivisin. Radioiden nettisivuilta voi kuunnella myös aikaisemmat jutut linkkien kautta. Tämä jos mikä on palvelua kiinnostuneille.

Kolmanneksi tapahtui sitten jotain sellaista, joka oli oikeastaan elintärkeää retken kannalta. Matkustin Rovaniemelle tapaamaan Priitta Pöyhtäriä. Tapasin Priitan Rovaniemen Arktikumin ravintolassa. Kaiken kaikkiaan tapaamisen kulku oli sellainen, että söimme yhdessä lounaan keskustellen ja jo hetken sen jälkeen pöytä oli täynnä karttoja ja aineistoa ja keskustelua olosuhteista, reiteistä, railoista, säästä, karhuista ja niiden kanssa käyttäytymisestä ja vaikka mistä. Kaiken kaikkiaan 3 ja puoli tuntia. Se etuhan meillä retkeläisillä nyt oli, että olimme saaneet kontaktin (pääasiassa alunperin Heikki Lindgrenin yhteydenotoista), joka asuu itse Longyearbyenissä ja on tehnyt matkoja koiravaljakollaan lähes jokaiseen kolkkaan mihinkä olemme menossa. Priitta on asunut kahdeksan kuukautta kahdestaan seuralaisensa kanssa Widefjordenin rannalla, yli 150:n kilometrin päässä lähimmästä asutuksesta. Lisäksi Priitta lupasi olla yhteyshenkilömme Svalbardin päässä ja avustaa useiden paikan päällä hoidettavien asioiden järjestelemisessä. Tämän yhteyden ja tapaamisen johdosta saatoin vain todeta, että joissain asioissa mekin siis olemme vain onnekkaita.

Viimeisellä viikolla ennen messuja sain vihdoin aikaiseksi käymisen myös Retki Finlandin Vesa Walleniuksen luona. Olin ehkä yrittänyt päästä Vesan juttusille jo aikaisemminkin, mutta koska Retki-bisnes pyörii niin paljon itse Vesan ympärillä, niin totesimme parhaaksi vaihtoehdoksi sopia tapaamisen torstaille 21.10.2004 klo 16:30. Ehkä tuo tarkka aika kuvastaa hyvin Retki Finland Oy:n suhdetta työhön. Juuri silloin ja niinkuin sovitaan.

Retki-tuotteet ovat olleet käytössämme retkeillessä jo... no, niin kauan kun niitä on ollut. Reput, termarit ja vyölaukut on juuri sellaista "käyttökamaa", jota ei reissussa varoen käsitellä. Grönlanti retki oli kuitenkin ensimmäinen, missä oli myös kasseja, työkaluja ja lamppuja.

Juttelimme Vesan kanssa kokonaiset kuusi tuntia kaikesta retkeilyyn, Retkeen, tuotteisiin, logistiikkaan, maailmaan ja hieman sen yläpuoliseenkin liittyvistä asioista. Oma kokemukseni Retki tuotteista on ollut yksistään positiivisia. Puhuttiin mm. Retki XL-varustekassien erinomaisuudesta pitkillä retkillä. Tokihan kassi on sen varsinaiseen tarkoitukseenkin jo vähintään uusi innovaatio, mutta ihmeellisen toimiva se on ollut myös ahkiovaelluksien "sisäänheittokassina", eli kassina, joka heitetään ahkiosta telttaan sisälle ja sisältää aina ne muutaman päivän eväät ja kaiken muun teltassa sisällä tarvittavan sälän. kaiken näköistä muutakin jauhettiin, mutta käsittääkseni päädyttiin tulokseen, että Retki on kuitenkin vähintään jollain tapaa mukana tässä projektissa. Sovittiin vielä väsyneinä palaavamme asiaa alkuviikoista.

01.11.2004

www.svalbard2005.com sivut on siten avattu. Vähempi tässä silti shampanjapulloja on availtu. Pikemminkin yritetään kaikessa kiireessä saada edes kahvikupillinen juotua. Kylmäksi sekin kuitenkin pääsee.

Teille, jotka mahdollisesti lähdette nyt jo alkuun kanssamme suunnittelemaan tätä tulevaa retkeä toivotan hyvää matkaa. Suuntanahan on melkein äärimmäinen pohjoinen, joten tähän kylmenevään syksyyn voi saada edes jotain lohtua ajatellessaan, että me retkeläiset joudumme maaliskuussa, täällä jo talven taittuessa paljon kylmemmille seuduille, kuin mitä täällä luultavasti tullaan koko talven aikana kokemaan.

Viimeisen viikon aikana olemme saaneet taas muutamia merkittäviä asioita hoidettua. Tärkein varmasti on se, että Retki Finland Oy lähti tukemaan retkeämme retken hopeasponsorina. Hopeasponsoreita matkalle otetaan yhteensä kolme. Nyt siis yksi paikka on varattu ja muutamien kanssa neuvotellaan edelleen. Teliasonera sen sijaan jäi tällä kertaa pois matkasta.

Yksi tärkeä tekijä oli Vesan lentolippuhärdelli. Nyt siis matkat on varattu, mutta jotenkin kummasti taas sen vaikeimman kautta. Braathens lentoyhtiön toiminta on jotenkin kankeaa ja vieläpä syrjivää. Aivan ensimmäiseksi selvisi se tosiasia, että lennot alkavat olla tähän aikaan vuodesta jo varattuja tuonne meidän ajattelemallemme ajankohdalle. Sitten selvisi, että paikkoja kuitenkin olisi, mutta pääasiassa vain norjalaisille. Ulkomaalaiskiintiö alkoi olemaan täynnä. Seuraavaksi Vesa yritti päästä lippuvarauksissa suoraan henkilökontaktiin yhtiön edustajan kanssa, mutta sieltäpäin todettiin, että varaukset ja maksut voi ulkomaalainen suorittaa ainoastaan nettipalvelun kautta. Kun Vesa varasi matkat neuvojen mukaan, niin ainoana mahdollisuutena oli varata itselleen matkat moneen kertaan ja sitten taas soittaa Braathensin neitosille ja peruuttaa ne kaikki ylimääräiset omat lentonsa. Osittain tapahtumat johtuivat teitenkin siitä, että itse retkikunta lentää kohteeseen kahdessa eri erässä ja vielä eri päivinä. Heikki Lindgren lähtee myös saattamaan meitä ja palaa heti pääsiäisen jälkeen kotiin. Paluu on suunniteltu toteutettavaksi ainakin saman päivän aikana. Näihin ja aikatauluihin palataan sitten ajankohtaisempana aikana.

Ensi viikonloppuna suuntaamme Skiexpo messuille helsinkiin. Olemme hankkineet käyttöömme oman pienen osaston, jossa esittelemme tulevaa retkeämme. Osasto sijaitsee aivan Free Heelsin osaston välittömässä läheisyydessä, eli poiketkaa jutulle, jos sielläpäin kuljette. Yksi hyvä syy lähteä messuille on se, että pidän messukeskuksen Ballroom 1:ssä Hiihtäen poikki Grönlannin esitelmän lauantaina klo 14.00 ja sunnuntaina klo 15.00.

Palataan taas asiaan messujen jälkeen maanantai aamuna.

T:Pete

08.11.2004

Messut on sitten messuiltu. Messujärjestäjän ilmoituksen mukaan Skiexpossa ja Digiexpossa (jotka oli järkätty samaan aikaan) kävi viikonlopun aikana 44.000 ihmistä.

Oli mukavaa hölpöttää jälleen kaikkien osastollamme käyneiden henkilöiden kanssa, milloin mistäkin asiasta. Puheet jakautuivat aika tasan menneen Grönlanti reissun ja tulevan Svalbard retken kesken. Hienointa oli kuulla tunnelmia Grönlannin matkaa seuranneilta. Monet kertoivat odottaneensa viimeisimpiä päivityksiä jäätikön länsilaidalta malttamattomana kädet hikoillen. Olisipa ollut hienoa olla täällä silloin itsekkin. Suurimmaksi osaksi puhelimme yleisön kanssa kuitenkin tulevan matkamme varusteista. Ja siitä puheenaiheestahan harvoin tulee loppua. Ensi keväänäkin monet asiat tulevat muuttumaan. On uudenlaisia, hieman paranneltuja asuja. Reppu- ja ahkiokassimaailma on kokenut täyden muodonmuutoksen. Ennen kaikkea moni asia tulee muuttumaan itse retken kulun kannalta. Olemmehan tällä kertaa menossa aika mäkiseen maastoon, missä kaiken lisäksi on laajoja jäätiköitä. Suurimmaksi osaksi kuljemme railovaara alueella. Näitä kaikkia ja monia muita asioita miettiessä huomaa tämän retken suunnittelun lähtevän taas aivan nolla tasolta. Tai oikeammin lähteneen, sillä olemmehan jo kuitenkin melko pitkällä näissäkin asioissa. Se mikä retkellä ei tule muuttumaan on tasainen 5000 kcal:n ruokavalio. Tämän mittaisilla (30 - 40 vrk) retkillä ei vielä tarvitse mielestäni mennä aterioissa äärimmäisyyksiin, eli extremeannoksiin kaikkine energiajauhoineen.

Tulevina kuukausina näiden sivustojen on tarkoitus levitä tämän päiväkirjaosuuden lisäksi ainakin varustesivuilla. Varustesivuja päivitetään sitä mukaan, kun tietoa ja kokemusta uusista varusteista saadaan. Myös englanninkieliset sivut olisi tarkoitus saattaa ajan tasalle ennen reissua ja itse retken seuraaminenkin onnistuisi siten kaksikielisesti. Tämä kaksikielisyys johtuu yksinomaan Grönlanti retken takia tulleista yhteydenotoista, joissa englanninkielisiä sivuja pyydettiin. Päiväkirjaosuuden päivitykset jatkuvat edelleen noin viikon välein retken alkuun ja sen jälkeen päivittäin retken ajalla.

Koska meillä on tällä kertaa mukana matkalla myös Helsingin edustusto, niin ajattelimme Vesan (joka tätä edustustoa yksinvaltiaan tavoin hallitsee) kanssa, että ns. Helsingin terveiset olisivat ajoittain mielenkiintoista luettavaa. Onhan retken järkkäämisessä monia asioita joita me sisämaan asukit voimme hoitaa nopeasti jopa kasvotusten Vesan kuullessa asioista lähinnä puhelimitse. Näihin asioihin, ja tietysti moneen muuhunkin Vesa pureutuu ensimmäisen kerran seuraavassa päivityksessä ensi viikolla. P.M.

15.11.2004

Kesätuulet kutsuu seikkailuun! Terveisiä savuisesta, sumuisesta Helsingistä...

Tätä, muinaisesta lastenohjelma Kasmasiinista tuttua virttä olen ajatellut käyttää oman treenaukseni tunnuslauseena, tosin kesätuulten suhteen on viime aikoina ollut aika hiljaista. Niistä päästään (ehkä) nauttimaan seuraavan kerran sitten kun reissu on ohi. Tosin oma termostaattini on luontaisesti säädetty niin kuumalle etten tiedä onko niitä niin ikäväkään.

Kun Pete otti reissun tiimoilta yhteyttä alkusyksystä 2003, en olis voinut uskoa sitä kaikkea duunimäärää, mikä reissun järkkäämiseen liittyy. Itseasiassa vaeltaminen tuntuu olevan vain jonkinlainen lyhyt kliimaksi (?) tässä koko puolentoistavuoden harjoituksessa.

Hiihdosta puheenollen, odottelen tässä jotta meri jäätyisi tai edes lunta tulisi, niin pääsisi reenaamaan, siis hiihtoa. Tämä myös siksi, että koen olevani niitä harvoja ihmisiä maailmassa, jotka ovat samalla hiihtolenkillä seuranneet mäkihyppyä ja tavanneet kamelin. Hesalaisille vinkiksi, että tämä onnistuu hiihtämällä Herttoniemen urheilupuistoon, jossa mäkihyppymäet ovat. Käännä sen jälkeen suksesi kohti Korkeasaarta, ja hieman ennen hyljeallasta tihrusta ylärinteeseen. Jos hyvä tuuri käy, voit nähdä kamelin jököttämässä ylärinteessä, ja olet suorittanut tehtävän! Ensi talvena ajattelin laajentaa eläinkatrastani muutamalla kissaeläimellä. Älä kuitenkaan kokeile tätä tehtävää sulan maan aikana.

Lunta odotellessa on pakko tyytyä juoksu-, uinti- ja fillarilenkkeihin. Myös punttiksella täytyy silloin tällöin pumpata maksimia, jotta saadaan makaroonilaatikko siirtymän reisien puolelle. Kyllä rupeaa aisat ryskymään, tanner tömisemään ja pulkka lentämään ensi kevään reissussa. Tampereen veijarithan ovat ainakin omien sanojensa mukaan vetäneet pulkkaa jo toista kuukautta lähimetsissään. Luntakin on jo kuulemma toista metriä, harmi vaan että itselläni on noin pohjoiseen aivan liian pitkä matka. V.L.

21.11.2004

Vesan viime viikon lumitilannearviot eivät aivan menneet yksiin oman arvioni kanssa. Varsinkin kun puolessa välissä kulunutta viikkoa kuulin radiosta, että Helsinkiin on satanut jo lumi ja me elimme täällä Hämeessä edelleen pimeätä syyskeliä. Niin se vain on.

Heikki Lindgren hoiti taas yhden asian loppuun. Mehän kuljemme Longyearbyenin kylästä ensimmäiset 140 km kelkkakyydillä Billefjordenin perukkaan ja paluumatkallakin vielä Templetin juurelta rapiat 60 km takaisin Longyearbyeniin. Jos jollekin on vielä epäselvää miksi moiseen syntiin lankeamme, niin syy on yksinkertaisesti se, että ensimmäinen 60 - 80 km Longyearbyenistä jäätiköille päin kuljettaessa jotuisimme kulkemaan tasaisessa kelkkaseurassa, jota haluamme välttää. Toinen syy on se, että matkamme ilman kyytejä olisi yli 600 km, mikä olisi mielestäni matkan varman onnistumisen kannalta mahdoton etappi. Valmistaudumme matkaan 30 vrk:n eväillä ja toivomme matkan taittuvan 25 vrk:ssa. Kelkkamatkojen hinnaksi tuli lopuksi 2100 NOK meno-paluuna eli n. 250 euroa/henkilö. Matkaan lähtee kaksi kelkkaa ja reet. Varasin itselleni kyydin menomatkalle kelkassa asiantuntijoiden neuvosta. ;-)

Vuorenmaan Pete ja minut lyötiin lauantaina Suomen Arktisen Klubin jäseniksi. Valinta oli yksimielinen, eikä soraääniä kuultu. Pidin tapahtumassa vielä Grönlannin retkestä kertovan esitelmän. Pöytäkirjaan lisättiin Laskuvarjojääkärikillan toimesta kaksi tulevaa retkeä. Mount Everestin valloitus 2005 toukokuussa. www.everest.fi sekä killan tasamaan tallaajien rommiretki maantieteelliselle Pohjois-navalle talvella 2006. Huomion arvoista jälkimmäisessa on se, että aikaisempien Lvjk:n arktisten retkikuntien johtajana on toiminut Kari Vainio. Nyttemmin Vainion siirtyessä hoitelemaan www.vaiska.fi yhtiön tointa, johdon retkikunnassa ottaa Henrik B. Reims. Maantieteelliselle retkelle lähtee 6 - 8 henkilöä.

Viimeisen viikon aikana Jami on päivitellyt lähinnä englanninkielisiä sivujamme. Lisäyksenä suomi-sivuille on ollut sponsorit sivusto. Olen harmitellut ajoittain sponsoreihin sitoutumiseni lujuutta. Jos joku taho tukee toimintaani/mme, niin en arvostele, enkä puutu muidenkaan asioihin yleisessä arvostelussa tuotteista. Sen saatan kuitenkin todeta, että kaikki meidän matkaan lähteneet sponsorit tekevät kaikkensa, että heidän tuotteensa kehittyisivät myös näillä retkillä joita teemme. Ajatus on siis rehellinen.

Vielä keskusteluissa netin laajoissa piireissä tapaa ilmiöihin, jotka arvostelevat sponsoroituja retkiä ikään kuin jo tehdyiksi, kun ne kerran on sponsoroituja. Olen jo aiemmissakin kirjoituksissa käsitellyt aihetta sponsorien tärkeydestä. Tämän tulevan retken viidestä jäsenestä neljä on perheellisiä joilla kaikilla on lapsia ja kaiketi myös pankkilainaa. 3000 euron satsaus yhteen retkeen + kuukauden loma päälle ei ainakaan normaali tapauksessa kartuta retkeilijän kassaa. Ei tietysti tarvitsekaan, mutta ainakin itselläni Grönlanti retken miinus 12.000 euron laina rasittaa edelleen taloutta. ...vain joitain faktoja retkeilystä... ...kokemus oli sata kertaa sen arvoinen... P.M.

28.11.2004

No niin, lunta saatiin Helsinkiin ja pakkastakin. Yhtenä päivänä tosin luontoäiti muistutti kotikaupunkiani siitä millaista talvea täällä normaalisti vietetään: taivaalta vihmoi vettä. Sitten taas pakasti ja nyt täällä onkin pääkallokelit.

Puhuin aiemmin pyöräilystä. Remontin teon yhteydessä tein uuden treeni-innovaation käytännön töiden yhteydessä: kymmenen litran maalitonkka selässä uudessa lumessa pyöräily käy todella hyvästä treenistä. Tästä rääkistä suivaantuneena päätti pyöräni keppostella minulle ja teki kotimatkalla aina yhtä hauskan "katkompa itseltäni ketjut"-tyyppisen vitsailun. Siinä sitten naurua pidätellen odotin tilataksia 10 asteen pakkasessa ja mukavassa viimassa noin tunnin. Tuli varusteet ainakin testattua!

Omasta puolestani, ensimmäistä kertaa tällaisessa reissussa mukana olevana, voisin todeta että sponsoreiden mukana olo on mielenkiintoista muussakin kuin rahallisessa mielessä. Vielä on ainakin sellainen usko, että voimme oikeasti päästä parantamaan heidän tuotteitaan. Toivon, että reissun jälkeen tehdyt raportit vaikuttavat siihen, että suomalaisilla on taas piirun verran parempia retkeilyvarusteita saatavillaan. V.L.

6.12.2004

"On se perkele, kun isot miehet raahaavat tämmöstä helevetin ahkiota pitkin mettiä". Jota kuinkin näitä sanoja Veikko Sinisalo käyttää Tuntemattoman Sotilaan roolissaan, joka esitetään jälleen tänään itsenäisyyspäivän kunniaksi. Kyllähän se tietysti pistää miettimään tätä nykypäivän retkeilijää, joka käyttää kaiken aikansa ja rahansa voittaakseen tulevat logistiikan ja byrokratian ongelmat saadakseen vapaaehtoisesti oman, usein liian painavan ahkionsa hilattua jonnekin maailman ääriin. Siellä sitten onnellisena vetää omaa kivirekeään. Vapaaehtoisena.

Monen moisia muitakin vapaaehtoistöitä löytyy. Yksi sellainen on Samin läskioperaatio. Annoimme Samille vapaaehtoisen työn kuivattaa 16,8 kg jauhelihaa. Työ koostuu muutamasta vaiheesta, joissa ensiksi lihat paistetaan kevyesti. (Tai keitetään.) Lihat asetellaan kuivurin kuudelle ritilälle ja kuivaillaan tuotosta n. 4 tuntia, jonka jälkeen kuivatut lihanmurenat pakataan minigrip pusseihin. Meidän telttaamme, jossa asustavat Sami Nytorp, Vesa Luomala ja minä varataan jokaiselle päivälle 600 grammaa tuorelihaa, joka kuivattuna painaa sitten lopuksi vain n. 1/4 osan tuorepainostaan. Miellyttävä operaatio Samilla kuitenkin on. Vieläkin muistan Vuorenmaan Peten valitelleen jatkuvaa eltaantuneen rasvan katkua asunnossaan, kun hän lihoja Grönlantiin kuivasi. Sepellä on sama ruljanssi edessä sitten tammikuun aikana.

Kuntokäyrä näyttää kaartuvan voimallisesti kohti Tampereen ulkopuolisia alueita. Vesahan mainitsi jo tehokkaan maalipurkkitreeninsä viime viikolla. Sain juuri kuulla Olli-Pekan käyneen Espanjassa kuntoilemassa viikon verran. Samoin Sepe kertoi kiertäneensä Hervannan takametsiä monituntisine lenkkeineen. Vihdoin Sami kertoi kasvaneensa jo lähes 10 kiloa sitten viime kevään, eikä läskiä ole kertynyt juuri lainkaan. Mies on kiertänyt kyntöpeltoja kivirekensä kanssa. Nyttemmin jo kuulemma aivan normaalia 70 kilon ahkiotakin vedellen. Saa nähdä sitten lähempänä helmikuuta, kenestä leivomme tämän retken kuntohirmun.

Kaikki retkelle lähtevät ahkioiden aisajärjestelmät ovat tätä nykyä Fjellpulkenin omia erikoisvahvistettuna "jäykkiä" rinnakkaisaisoja. Samin ja Sepen oli alunperin tarkoitus tehdä ahkioihinsa omat ristiaisajärjestelmät, mutta hekin luopuivat suunnitelmistaan Pertti Arjanteen kertoessa syksyn esitelmässään kaikkien heidän retkikuntansa ristiaisojen pettäneen vähintään yhden kerran. Niinpä kaikilla on vetokalusto samassa kuosissa, mikä on siinäkin mielessä hyvä, että korjaustarpeita ei tarvita kuin yhdenlaiseen järjestelmään.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille. P.M.

13.12.2004

Vietetään vuoden pimeintä kuukautta, todellista lempiaikaani! Koko ajan on pimeää. Kun menee töihin on pimeää, kun pääsee töistä on pimeää. Viikonloppuna, jos hyvä tuuri käy, voi nähdä auringon tai valon noin yleensä sillä useimmiten täällä pääkaupungissa on bonuksena pilvistä. Ylipäätään näkymä muistuttaa hyvin paljon kokemustani Pohjois-Korean pääkaupungista Pyongyangista, jossa kävin viime kesänä. Ainoa ero on, että täällä katuvalaistuksella saadaan jotain aikaan. Pohjois-Koreassa kun on energiapula, niin virtaa ei riitä enää valaistukseen eikä paljon muuhunkaan. Oli todella outoa olla liikkeellä iltaisin maan umpipimeässä pääkaupungissa.

Pimeys vaikuttaa myös niin, että kaikki reissuun liittyvien asioiden tekeminen tuntuu nyt tasaiselta puurtamiselta. Tuntuu, että motivaatio ei ole juuri nyt huipussaan. Tehdään rutiinihommat ja odotellaan joulun tuloa. Vuoden vaihteessa alkaakin sitten jo hektisempi vaihe valmistautumisessa, joten ehkä on ihan OK vetää hieman henkeä, vaikka omatuntoa se tietysti rassaa. Tammikuussa pidetään kiipeily- ja ampumaharjoitus ja helmikuussa tehdään muutaman päivän kotiseutuvaellus, sen päälle tulevat tietysti vielä jokaisen omat harjoitusreissut. Maaliskuussa paketti onkin sitten kasassa ja eikun nautiskelemaan... V.L.

20.12.2004

Yhteydenpito on ollut vilkasta viime aikoina. Tuntuu, että asioita sikiää joka puolelle. Niinpä olen jälleen huomannut puhelinlaskuni nousseen jo toiselle sadalle. Osaltaan vika on tietysti itsessä, kun kerran haluaa seota joka asiaan ja vieläpä ehkä sanoa sen viimeisen sanan. Virtasen Sepellä lienee helpompaa. Mies kun on näitä maan viimeisiä intiaaneja, jotka eivät vielä omista kännykkää. Sain manipuloitua sähköpostiosoitteen hänelle tänä syksynä. Näin hänkin pääsee seuraamaan vilkasta mailivaihtoamme lastensa koneelta. Ajoittain.

Teetin tässä mennä viikolla asesuojia matkallemme. Kivääreiden kun tulee olla valmiudessa lähes koko ajan ja silti hyvin suojattuna lukkoja ja aina piipunhattuja myöden. Suojia on kahdenlaisia, joita käytetään joko yksistään tai yhdessä. Toinen suojista alkaa kiväärin pistoolikahvasta jatkuen piipun juureen asti. Suoja peittää liipaisimen ja lukon. Suoja on tehty vedenpitävästä kankaasta ja muistuttaa putkiloa, joka aukeaa kokopitkän tarranauhan avulla täysin auki. Putkilon molemmissa päissä on myös kuminauhakiristys. Jos suoja on tarpeen poistaa nopeastikin aseen päältä, niin repäistään pistoolipäähän ommellusta hihnalenkistä reippaasti, ja koko tarranauha repeää auki. Kivääri on toimintavalmis. Toinen suojista on koko kiväärin peittävä suoja. Kivääri pujotetaan suojan sisään kyljestä, joka on auki piipun juuresta tukin perään asti. Avonaisella matkalla on muutamia tarrakiinnityksiä, joten kantohihnankin käyttö onnistuu tämän suojan kanssa. Suojat valmisti muuan Matti Tavast. Hänen käsialaansa olivat mm. pyramiditeltat Huurre - retkikunnan Pohjoisnapa matkalle. Hyvissä käsissä siis ollaan.

Olli-Pekka hoiteli vakuutus asiamme kuntoon. Yhtiö oli jokin Tapiolan tytäryhtiö Norjassa. Linkitämme osoitteen aikanaan linkkisivulle. (Kunhan saamme sen ensiksi tehtyä) Kaikki meni tämän suhteen muuten varsin mallikkaasti, mutta budjettimme murskaantui osiin kuultuamme vakuutuksen hinnan. Olin arvioinut sen maksavan n. 500 ja korkeintaan 800 , mutta loppujen lopuksi 100 000:n Norjan kruunun vakuussumman kattamiseen tarvittiinkin 1170 :n vakuutus. No ei tästä nyt vielä lööppejä tehdä, mutta niin ovat vain hinnat nousseet. Suhteilla ei kuitenkaan tämän kanssa voi leikkiä. Grönlantiin vakuutus maksaa 1 000 000:n Tanskan kruunun vakuutta vastaan 1800 euroa. ;-o

Priitta Pöyhtäri varasi meille majoitukset Basecamp-hotellista niiksi kahdeksi vuorokaudeksi, jotka menomatkalla vietämme Longyearbyenissä. Se oli hyvä apu, sillä en jotenkin vieläkään jaksa uskoa näihin webbi varauksiin. Nyt asia on hoidettu ikään kuin henkilökohtaisesti.

No niin... Ensi viikolla tapahtuu monta tärkeää asiaa. Ensiksikin päivä lähtee pitenemään tiistaista 21.12. alkaen. Keskiviikosta 22.12. on tasan kolme kuukautta lähtöön. Ja lopuksi perjantaina 24.12. tulee Joulupukki. Kaikille siis HYVÄÄ JOULUA toivottaa Svalbard retken sakki! P.M.

27.12.2004

Joulut on taas vietetty ja levätty kunnolla. Suurin osa retkikunnasta on toivottavasti kerännyt vyötärölleen hieman lisäravintoa reissua varten, itse olin joulunpyhät kipeänä, joten ruoka ei liikaa maistunut. Setäni mukaan tämä on ollut minulla perinne jo pikkupojasta, joulupukkia kun pitää niin kovin jännittää. Se on sellainen joka joulun vakiovitsi, jossa kesken sukutapaamisen joku keksii aina muistella tätä traditiotani. Ja minä nautin!

Paljon on tullut mietittyä sitä, miten saisi suorituskyvyn pysymään reissulla yllä, rankkoja päiviä kun on luvassa monta peräkkäin ja näin iso mies on helisemässä niin sanottujen lihastensa kanssa. Koska syöminen ja uni ovat ikään kuin jo pakollinen osa pakettia niin täytyy keksiä jotain uutta. Sellainen voisi olla jokailtainen venyttely teltassa. Saa nähdä miten tuo onnistuu ahtaissa tiloissa, joissa väsätään iltaisin kaikkea muutakin turhaa, kuten ruuanlaittoa ja päiväkirjan tekoa :-). Joka tapauksessa uskon että se voisi olla hyvä idea. Säännöllinen peseytyminen voisi olla toinen varteenotettava konsti. Timo Polari neuvoi meille etelänavanretkellään käyttämänsä konstin, jossa Minigrip-pusseihin kaadetaan kuumaa vettä ja sinne kastetaan pieniretkipyyhe, jolla sitten pyyhitään ylä- ja alakroppa, molemmille oma pyyhkeensä. Minigrippien määrästä ei homma ainakaan jää kiinni, he kun ovat meillä sponsoreina.

Viime viikolla toivotimme lukijoille hyviä jouluja, nyt lienee uusin vuosien vuoro. Palatkaamme ensi vuonna aiheeseen! V.L.

Alkuun
Seuraava

© 2004-2005 Svalbard 2005 retki