Päiväkirja

11.4

Sijainti: 79 35.79 15 48.32
Tuuli: 0 - 2 m/s
Matka: 16.5 km
Korkeus: 2m
Säätila: Aamup. - 4C utuista, Iltap. puolipilv. 0C.
Yön alin: -5.9C

Nordbreenin arvoitus on ratkennut. Mikäli emme olisi päässeet tuon jäätiköltä laskevan jäävirran ohi jäitä pitkin, niin olisimme joutuneet palaamaan samoille kinkamille tuonne jäätikölle, missä olimme viikko sitten. Yön jääkarhu ja sulien vuonojen unien jälkeen jatkoimme matkaa noita niin kivikkoisiksi käyneitä rantoja pitkin. Aamupäivän aikana kohtasimme parit jääkarhun jäljet, mikä piti olon tarkkana, mitä ei vallitseva keli roikkuvine mustine pilvineen pystynyt pitämään yllä.

Katseet harhailivat koko ajan tuonne sulan vuonon etelän suuntaan. Missä se jää oikein alkaa. Vihdoin olimme pisteessä, jossa tilanne oli tupla tai kuitti. Vesan kanssa sovittiin, että jos onnistuu, niin viimeinen meetvursti paketti pistetään jakoon illalla. Seisoimme Norddbreen jäävirran ja meidän välisen hiekkaharjanteen pohjoispuolella, mistä emme jäätilanetta vielä nähneet. Muutamalla kiskaisulla pyrähdimme ylös mäkeä ja melkein hypimme ilosta huomatessamme, että jäävirran edustalla on kilometrin levyinen kiinteä jääalue. Vuonon keskiosan sula alue jatkui vielä pitkälle keskemmällä, mutta se ei meitä haitannut. Jatkoimme matkaa kohti jäävirran suuta.

Nordbreen olikin juuri sellainen sekamelska jäätä miten sattuu, ettei siitä todellakaan olisi päässyt ohitse muuta kuin jäätä pitkin. Sääli, että keli oli niin utuinen. Virta nimittäin oikein hohti sinisyyttään. Hyvät valokuvat jäi ottamatta.

Melkein heti jäälle saavuttuamme huomasimme oikealla taas kaksi jääkarhua. Siellä ne kökötti n. km päässä meistä ja nojailivat toisiinsa. Ne oli niin välinpitämättömän näköisiä. Kuitenkin heti kun olimme hiihtänet niiden ohitse, ne kirmasivat meidän peräämme oikein ratsulaukkaa. Pysähdyimme taas ja laitoimme kiväärit ja kynäpistoolin kuntoon. Sen verta ne oli taas innokkaita, että tusautimme yhden kynäpanoksen. Sinne ne sitten pysähtyivät ja jäivät. Kun katselin niiden touhuja siinä aikaisemmin kiikareilla niin ei voi olla huomaamatta, että jotain hellyyttävää niissä on. Lienee silti parempi olla menemättä taputtelemaan niitä. Niillä kun on niin kovat otteet.

Tänään oli sellainen hikipäivä, että tein jo varhain aamuyöstä päätöksen, että ainakin kalsarit ja sukat menee vaihtoon. Hieman hävettää tämä jatkuva vaihtelu. Olihan edellinenkin vaihtoväli 15 päivää, ja nyt mentiin jo yhdeksään. Monen näköistä pesutouhua täällä kuitenkin suoritetaan. Pesimme mm. hiukset Vesan kanssa tuolla Mosselbuktan luona. Aamulla Sepe kertoi OP:n touhuilleen jotain samoja juttuja ja kehui meitä samaan syssyys neideiksi. Vesa pesi niillä kintaillaan itseään juuri äsken ja juuri nyt se renaa taasen tuon hammasharjan kanssa. Kohta se kaivaa sitten hammaslankaakin. OP on kanssa noita aamuinilloin miehiä hammaspuolella. Itse tyydyn ajoitttain työntelemään hampaiden väliin kertyneitä tähteitä hieman syvemmälle. Sinnepäinhän ne moskat oli menossakin suuhun mennessä. Sepe ei muuten ole pessyt hampaitaan vielä. Ei ole kuulemma ollut aikaa.

Nyt on sitten vuonoa edessä. 80 kilometriä tasaista menoa? Tänään ainakin tuo merenjää oli niin tahmeaa kuin olla voi. Kivikossa raavitut ahkiot eivät nekään nopeuta matkan tekoa. Aika käy kuitenkin vähiin. Ja polttoaine. Meillä on enää 4,5 l löpöä Vesan kanssa. Naapurissa lienee jäljellä jotain 6 litraa. Säännöstelemällä tästä selvitään, mutta Naapurit eivät halua kuullakkaan moisesta. Hmm. P.M.

12.4

Sijainti: N 79.27.03 E 15.53.35
Tuuli: 5-18 m/s
Matka: 16.5 km
Korkeus: 6 m
Säätila: koko päivä 0 - -5 C, tuuli 5-18 m/s etelä
Yön alin: -10 C

Muutama korjaus edelliseen kirjoitukseeni: olemmekin 132 vuotta vahoilla Nordenskiöldin jalanjäljillä ja 22 vuotta vanhoilla Keskisen jalanjäjillä, tosin mitään miljoonamenoa tämä ei tunnu olevan. Tänään hiihdimme jäällä, mutta auringonpaiste ja lumen alla oleva hieman suolainen vesi teki kelistä todella raskaan. Pulkat eivät tuntuneet liikkuvan tuossa suolasohjossa mihinkään. Jokainen teippasi ahkionsa pohjat aamulla "luistokarvoilla", toisin sanoen ilmastointiteipillä. Tämä jo siitä syystä, että aiempi kivikossa kouhaaminen oli saanut aikaan syviä haavoja pulkkiimme. Vaikka nahkeaa onkin, niin on kuitenkin hieno mennä tasaisella. Itselleni sen varmistuminen, ettei tarvitse jäätikölle enää nousta oli yksi reissun parhaimpia hetkiä. Tiukille se veti, kuten Pete eilen varmaan kirjoittikin. Me emme täällä kerkiä paljon toistemme juttuja lukea, sen vuoksi välillä voi tulla päällekkäisyyksiä.

Tämän päivän odotettu hetki oli Villa Moenilla, vanhalla pyyntikämpällä käynti. Pieni putiikki, ehkä kolme miestä mahtuu vaivoin nukkumaan. Siinä sitten hetki ihmeteltiin tuota nakkikioskin kokoista paikkaa. Sitten jatkettiin vielä yksi veto matkaa, sillä kaikki paitsi O-P olivat sitä mieltä, että kamina-olosuhteet ovat meille liian kuumia.

Kun olimme Peten kanssa Peerassa, itseasiassa tasan kolme viikkoa sitten, osui käteeni Valitut Palat-niminen ajankohtaisjulkaisu. Siellä oli pitkä tarina Kanadassa järjestettävistä "Jääkarhu"-ajeluista. Panssarivaunun näköisellä hökötyksellä ajetaan sinne missä karhuja löytyy ja niitä sitten kuvataan mahdollisimman läheltä. Ja ei kun seuraavaa etsimään. Huvittavaa touhua. Tätä täytyy hieman perustella. Olin kesällä 2000 käymässä Uudessa-Seelannissa. Siellä oli paikka, jossa oli mahdollisuus osallistua "valas"-risteilylle. Halusin tietysti nähdä valaan luonnossa, ja ei kun mukaan paatille. Homma toimi niin, että kun joku veneistä huomasi valaan oleva jossain päin lahtea pinnalla (ovat 10 minuuttia pinnassa hengittämässä ja sukeltavat sitten 50 minuuttia), niin radiopuhelimet lauloivat ja paikalle kerääntyi useampia veneitä + muutama lentohärveli tuota otusta ihmettelemään. Kun se sitten sukelsi pyrstö vipattaen niin sitten kiirehdittiin uuteen paikkaan ja sama homma. Minun tuli valaita lähinnä sääliksi ja tunsin itseni täydelliseksi idiootiksi. Kyseinen risteily jäi mieleen todella nuivana kokemuksena. Itse päätin silloin, ettei kaikkia maailman erikoisia eläimiä tarvitse varta vasten lähteä tapittamaan. Niitä näkee jos on nähdäkseen, niinkuin me täällä jääkarhuja, ja jos ei näe, niin kenenkään maailma ei siihen kaadu.En halua arvostella kenenkään tekemisiä, mutta itse en voi mitään "erikoiseläin"-tapahtumia suositella. Jokainen pyöriköön omalla leikkikentällään.

Siinä tämän päivän paatokset, palatkaamme taas huomenna linjoille. Retkikunta kunnossa. V.L.

13.4

Sijainti: 79.15.60 16.02.57
Tuuli: 2 - 4 m/s etelä
Matka: 21.5 km
Korkeus: 18m
Säätila: -10C aurinkoinen
Yön alin: -10.0C

Illalla saimme huonoja uutisia jäätilanteen suhteen. Tiedotuksen mukaan vuono, jota hiihtelemme on jo yli puoleenväliin asti huonossa jäässä. Piti illalla oikein nousta katsomaan josko näkyisi avovettä leirin lähellä. No ei sitä näkynyt, mutta perin halkeillutta ja heiluvaa tuo jääkenttä on. Nyt kuitenkin tänään kipitimme hyvässä kelissä reilut 20 km karkuun mahdollisen lähestyvän avoveden reunaa. Ei se meitä enää kiinni saa, sillä siirryimme tänään jo tänne vuonon viimeisimmälle perukalle Austfjordenille. Se minkälainen jäätilanne meitä odottaa tuolla Longyearbyenin lahdella onkin sitten jo taas toinen juttu. Saattaa olla, että soutelemme ahkiolautalla viimeiset 50 km.

Tänään meni koko päivä kuunnellessa musiikkia Mp3-soittimesta. Kaverit yritti jutella minulle jotain, muttenhan minä mitään kuullut, koska tapanani on soittaa musiikki aina yhdellätoista asteikolla 1 - 10:n. Parhaiten tänään pelasivat kaikki ne nopeat punk biisit, joita Jami oli sille koneelle ladannut. En edes tuntenut niitä kaikkia, mutta sellaista nopeaa ja karjuvalla äänellä soitettua musiikkia sitä tänään oikein kaipasi. Yksi nousi kuitenkin vielä yli muiden. Kim Wilden Kid's in a America iski kuin ZZ Top:n Gimme all you lovingin kymmenen ensimmäistä tahtia.

Naapuri teltan oveen on "joku" kirjoittanut -Eläkeosasto-. Sikälihän tuo on aivan hyväksyttävää, että OP:han on töissä Tapiolassa, ja se myy eläkevakuutuksiakin. Sepe taas on porukan nestori, joten eiköhän tuo menettele, tuo nimitys. Eläkeosaston väellä on muutenkin hieman hitaammat liikkeet kuin tällä meidän Natures Best Sport Super Plus osastollamme. Aamuisin niitä saa osottaa, että ne pääsen ensiksikin teltasta ulos. Päivisin ne aloittaa jo aamulla jorinat liian pitkistä päivistä. Tänään päivällä ehdotukset menivät jo niin paksuiksi, että ne halusivat pitää keskellä päivää 1-2 tunnin tauon jossain mukavassa paikassa. Me kun olemme tämän NB SSP osaston toimesta hoitaneet vetovuorot melkein siitä asti kun Sami lähti evakkoon, niin vetelimme Vesan kanssa toista kertaa koko reissun aikana täydet kahdeksan vetoa sellaisella kiukulla, että itseäkin sattui. Näin siis saimme sentään tuon maagisen 20 km:n rajan rikki.

Meinasi melkein unohtua mainita, että illalla leirin kupeessa vieraili kaksi jääkarhua. Siinä oli emo ja poikanen. Katselimme niitä kiikareilla siltä pieneltä mäentöppyrältä jossa leirimme oli. Siinä ne leikki jotain aivan edessämme n. 400 m päässä. Arvelin, ettei se emo tuo sitä poikastaan suin surminkaan leirimme lähelle ja kävimme rauhallisina levolle. Laitamme leirin joka päivä tänne vuonon rannoille. Siitä taisi olla jo puhettakin. Katsellaan taas saammeko tänään vieraita leiriin.P.M.

14.4

Sijainti: N 79.06.07 E 16.14.48
Tuuli: 0 m/s
Matka: 18.5 km
Korkeus: 2 m
Säätila: aurinkoinen, tyyni, -6 C
Yön alin: -13 C

Väsyttää. Aamuisin tuntuu siltä, että voisi jäädä nukkumaan sinne makuupussiin jotain 100 vuotista unta. Joku seuraava retkikunta hoitaisi meidät kotio. Mutta ei se auta, ahkio ei liiku metriäkään ilman lihastyövoimaa. Siis pakko liikkua, mitä nopeammin sitä nopeammin. Että pääsisi joskus kotiinkiin. Sitä alkaa jo pikkuhiljaa tässä miettimään. Päivän aikana saattaa vajota sellaiseen transsiin kotiasioita miettiessä, että 50 minuutin veto menee hetkessä ohi.

Tänään oli se täydellinen kevätpäivä, joka oli laitettu lähtiessä tilaukseen. Ei lainkaan tuulta ja hangen pinta kova ja kantava. Oli pakko hiihtää ilman Gore-takkia, pelkällä Ruskovillan paidalla. Silti "Olo oli kuin sialla", kuten Vuorenmaa mainitsi poikien Grönlannin ylityksessä yhtenä päivänä. Nyt ymmärrän mitä se tarkoittaa. Toivottavasti sama sää jatkuisi vielä muutaman päivän, sillä muutama päivähän täällä enää ollaan. Hiljalleen olemme alkaneet suunnittelemaan miten täältä poispäästään. Idea on seuraava: huomenna saavuttaisiin vuonon pohjukkaan, lauantai kiivetään jäätikölle, sunnuntaina lasketaan alas Pyramidenille, jonne viemme siis vastavalitun vapaissa vaaleissa 100 prosentin kannatuksen saaneen Pyramidenin uuden kuvernöörin, Olli-Pekka Lahden. Pyramiden on siis Neuvostoliiton ajalta jäänyt vanha hiilikaivoskaupunki, joka nyttemmin on hylätty. Siellä riittänee ihmeteltävää. Maanantai ja tiistai hiihdetään sitten Sassennfjordenin suulle, josta kelkat hakevat meidät sitten LVI-olosuhteisiin.

Tänään nähtiin jäällä paljon hylkeitä, tai siis "kääryleitä", niinkuin O-P niitä kutsuu. Tosi arkoja ovat, kilometriä lähemmäs ei pääse kun jo pyrstö vilahtaa ja kuutti on tiessään. Tosin tänään aivan vierestä kulkiessamme yksi hylje tunki nokkaansa pihalle kuin kelluva korkinpala.

Tapasimme myös tänään tosimiehen, Ausfjordenin erakon. Kaveri on asunut tämän vuonon rannalla viime kesästä, yksin. Ja toista talvea. Samalla mökillä myös suomalainen Priitta Pöyhtäri on viettänyt 8 kuukautta, josta hän näytti meille kuvia ennen tänne lähtöämme. Kovaa hommaa, talvella on pari kuukautta absoluuttisen pimeää. Siinä pitää olla kyllä itsensä kanssa hyvä kaveri kun täällä jääkarhujen seassa pyörii. Kun osuimme hänen mökilleen, niin mies oli juuri "hyljemetsällä" jäällä, josta hänet näimme kiikaireilla. Pamaus vaan kuului ja hylje oli ketarat ojollaan. Tiedä sitten minkälaisen sopan se siitä keittää itelleen. Vaihdettiin muutamat sanat ja jatkettiin matkaa. Retkikunta rautaísessa kunnossa!

15.4

Sijainti: 78 54.04 16 23.04
Tuuli: 0 - 1 m/s etelä
Matka: 22.6 km
Korkeus: 2 m
Säätila: Aamup. -10C, Iltap. - 13C. Aurinkoinen ja melko tyyni
Yön alin: - 23,7C

Juu. Kerrosateria.. Joo. Kokiksella.. Ei jäitä. Lihapullat... joo, eiku laitakki vaan kokoperunoilla tällä kertaa. Tuollaisilla mielikuvaharjoituksilla kiusasin itseäni ja muita ääneen äsken leiriä pystytettäessä. Nälkä on taas koko ajan läsnä. Pihistän itseltäni koko ajan suklaata ja keksejä. Vaikka ne onkin vain minulta itseltä tulevaisuudessa pois. Tänään hiihdon seitsemännellä tunnilla oli jo niin kova nälkä, että näköä haittasi. Siis ihan oikeasti. Silmissä harotti ja meinasin pyörtyä siihen heikotuksen tunteeseen. Ajoin nuo pahat ajatukset pois kuvittelemalla itseni rakentamassa kesämökin terassia... Ja siinä vieressä grilli. Grillissä makkaraa ja sitä rataa. Aina ajatukset palasivat ruokaan.

Sikäli huolestuttavaa, että viimeisen viikon aikana kaikki päivälle varattu 5000 kcal tulee syödyksi muitta mutkitta. Olen arvioinut varastaneeni itselleni tuollaiset 500 kcal/päivä lisää tuolta tulevaisuudesta. Siltikään mikään ei tunnu riittävän. Koska kaakaojauhetta on hieman ylimääräistä, niin olen ottanut tavaksi tehdä itselleni sellaisia kaakaotömpsyjä, jossa on puoli mukia kaakaota ja tilkka vettä. Sitä sekoitetaan ja kaavitaan sisään. Helpottaa hieman.

Laitoin tuohon kuvan meidän elektroniikka härdellistä. Laitteistoon, jolla pidämme yhteyttä sinne ulkomaailmaan kuuluvat aurinkopaneeli, Samin tekemä latauslaatikko, sekä itse ladattavat laitteet tietokone ja puhelin. Valokuvia näpsitään patterikäyttöisellä laitteella. Aurinkopaneelien lataustehot ovat näillä leveysasteilla huomattavasti pienemmät, kun mitä niiden ohjearvot antavat ymmärtää, mutta nyt näiden aurinkoisten päivien ansiosta meillä on virtaa koneissa, vaikka pienen toimiston tarpeisiin.

Valoonhan ei tarvitse enää kuluttaa virtaa, koska aurinko on näillämain enää n. 3 tuntia yössä horisontin alapuolella. Tuokin muuten melko hauska asia, sillä alkureissustahan täälläkin oli kevätpäivän tasaus. Alkureissusta oli aivan oikeasti pimeät yöt. Virtaa on siis koneissa, mutta miten on miesten laita. Tänään ainakin loppupäivästä vaikutti siltä, kuin olisi eräälläkin ollut hampaat hieman irvessä leiriin tultaessa.

Nyt ongelmina ovat hautuvat jalat ja käryävät naamat. Helpotusta tilanteeseen toi hieman nämä mielestäni reissun hienoimmat maisemat sekä tuossa nyt jo vieressä jöpöttävä yli 5 km leveä suoraan tämän vuonon perältä laskeva Mittag-Lefflerbreen jäätikkövirta. VUonoseikkailumme on siten näiltä osin taas ohi, ja siirrymme huomenna taas jäätikölle. Vaikka olemme koko ajan tätä vuonoakin pitkin tasaisella hiihdelleet, niin silti suksien pohjissa on ollut koko ajan nousukarvat. Tänään tuli oikeastaan ensimmäisen kerran mieleen, että ottaisi ne pois. Annoimme kuitenkin asian olla, sillä huomenna taas se nousu jatkuu.

Vielä loppuun kiitos kaikista viesteistä. On oikea henkireikä lukea niitä rasittavien päivien päätteeksi. T:P.M.

16.4

Sijainti: N 78.46.53 E 16.43.16
Tuuli: 0-4 m/s
Matka: 16.5 km
Korkeus: 454 m
Säätila: puolipilvinen, tuuli 0-4 m/s, -7 C
Yön alin: -15 C

Kova päivä, noustiin yli 400 metriä, ja nyt pitäisi olla tämän reissun nousut noustu. Matkalla tapasimme norjalaisen kelkkaporukan, ja ns. "kadonneen järven". Kartalla on järvi jäätiköllä, mutta luonnossa se näyttää siltä kuin se olisi räjähtänyt pois. Paikallisten mukaan se on vain kadonnut. Päivän kuvakin koskettelee aihetta, toivottavasti siitä saa edes jotain käsitystä asiasta. Syytä emme siis tiedä.

Vaikka moni luulee, että täällä vaan tyhmät gorillat syö, nukkuu, hiihtää ja käy tarpeilla, niin sehän ei pidä paikkaansa. Joka päivä, satunnaiseen kellonaikaan, osallistujien pyynnöstä tahi ilman saamme kuulla yleistieteen professorin, Pyramidenin kuvernöörnin Olli-Pekka Lahden luennon jostain maailmaa syleilevästä aiheesta. Olemme kuulleet muunmuassa seuraavat luennot: "Suomen muinainen vuoristo sen alkulähteiltä Lappeenrannasta Kolin ja Pallastuntureiden kautta Saanalle", "Erilaisia tarkkoja korkeuksia suomessa, esimerkkinä Ähtäri" sekä "Jään paksuus vuonossa jäärailojen reunoista mitattuina". Kyseisen professorin puheen kyseenalaistaminen saattaa tietää tuntikausia kestävää kattavaa perustelua professorin oman kannan oikeassa olemisesta. Täällä päin opiskelijat ovatkin yleensä hiljaa luentojen ajan.

Voisi luulla, että tämäö retkeily on kallista puuhaa kaikkine erikoisvempeleineen. Tämähän ei pidä paikkaansa. Sarjassamme käytännöllisiä halpoja välineitä esittelemme teille tänään kusipullon ja vaateharjan. Koska teltassa on yleensä lumista, varsinkin aamuisin kun kattoon jäätynyt hengitysilma sataa alas, on harja (muutama euro) paikallaan. Sillä sipaistaan päälle satanut lumi pois, ennen kuin se ehtii sulaa. Muutenkin sillä on hyvä pitää siisteyttä yllä teltassa, lattia kun on täynnä jos jonkinlaista siivottomuutta. Kusipullo (2 euroa Etolasta) taas on hyvä apuväline talven kovimmilla pakkasilla. Se otetaan mukaan makuupussiin, ja jos yöllä pisuhätä yllättää, niin ei tarvitse nousta ulos 30 asteen pakkaseen tarpeilleen. Ei tarvitse kuin avata korkki, sujauttaa lemmenkäärme sisään pulloon ja nauttia keväästä. Toimituksen jälkeen korkki tiukasti kiinni, ettei tuote lipsu vaeltajan taskuun, sehän alkaisi kohta pakastaa. Eikä tässä vielä kaikki, kun homma on hoidettu saat pullosta mukavan ja lämpöisen unilelun, joka lämmittää yön pimeinä hetkinä! Ja nyt siis puhuttiin asiasta eikä asian vierestä, eli tämä kaikki on täyttä totta ja kokeiltua. Naisillekkin on saatavilla joku vastaavanlainen systeemi. Kuulemma Longyearbyenin urheiluliike myy sellaista, mutta emme tiedä miten se toimii.

Huomenna on siis tarkoitus laskeutua taas merenjäälle, ja mennä Pyramidenin kaupunkiin. Palaamme raporttien kera huomenna asiaan. V.L.

17.4

Sijainti:78 39.27 16 20.85
Tuuli: 0 m/s
Matka: 17km
Korkeus: 7m
Säätila: Aamup -6C, Iltap. -1C, tyyni, utuinen
Yön alin: -9,4C

Toimme sitten Pyramidenin kuvernöörin kotikaupunkiinsa. Kovin vain näyttää hiljaiselta täällä. Ei ole alamaisia liikoja jalkoihin kumartamassa. Tämä kaupunki, tai kylä johon tänään saavuimme on siis todella olemassa. Venäläiset perustivat paikan joskus viime vuosisadan alkupuolella ja hylkäsivät paikan vuonna 1998 hetkessä. Kertomukset kertovat, että kahvit kupeissakin olivat vielä lämpöisiä kylän jo tyhjennyttyä tyystin. Nytkin täällä on havaittavissa jotain aavemaista. kävimme tänään tällä alueella kävelemässä. Kohteina olivat mm. urheiluhalli (Jossa Vesa teki muutaman näyttävän donkin ja uskoisin myös, että maailman pohjoisimmat korit ;-)), uimahalli ja eräs kerrostalo, jossa asukkaita on aikoinaan asunut.

Joissakin työpajoissa pyörittiin myös. Olisi sieltä muutaman traktorin niistä osista koonnutkin. Luulisin. Leninin patsas kuuluu tietysti asiaan, ja tuo messevä masto tuossa kuvassa. Olemme tällä hetkellä tässä maston juurella yötä. Pääseepähän siitäkin sitten sanomaan joskus. Jotenkin tuntuu näitä antennihäkkyröitä katsellessa siltä, ettei tämän kylän ainoa tarkoitus ainakaan kylmän sodan aikoihin ollut pelkästään kivihiilen louhinta?

Varusteiden pelaamisesta on kyselty sen verta, että lienee syytä valottaa sitäkin puolta hieman. Kuten jo aiemminkin on monta kertaa mainittu, niin kaikki reissuun mukaan otetut varusteet oli perusteellisesti testattu. (paitsi tämän Toughbookin latauskuvio, joka sekin onneksi selvitettiin) Etenkin kahden ekan viikon aikana melko pahoissa olosuhteissa odotin koko ajan jonkun paikan repsahtavan. Kaikki välineet kuitenkin kesti kovat olot joten välineet oli siten huolella valittu. Tällä hetkellä kun ahkio on jo melko tyhjä on helppoa katsoa onko mukana kenties kulkenut jotain ylimääräistä tai miettiä onko meiltä puuttunut jotain.

Sen voin sanoa, että kiipeily välineitä (jääruuveja lukuunottamatta teltanpystytyksessä) ei ole käytetty kertaakaan. Nekään ei köysineen kuitenkaan ole mitään ylimääräisiä, sillä tosiasiassa olisimme tarvinneet niitä tuolla ekan viikon aikana. Silloin monena WhiteOut päivänä kuljimme vain sokeasti suuntaamme ja monesti kärkimiehen porkat upposivat railoon. Hyvällä onnella selvisimme kuitenkin varsinaisilta putoamisilta. Siellä oli kuitenkin isojakin railoja joita ylitimme.

Vesan makuupussin vetoketjun hajoaminen on kaiketi ainoa oikea hajoaminen, mitä matkalla on tapahtunut. Pussi ei ollut kumpikaan niistä, jotka varusteluettelossa mainitaan, vaan pikemmin jotain sen kaltaista, joita me Vuorenmaan Peten kanssa käytimme pääpusseina Grönlannissa. Nousukarvat suksien pohjissa ovat kuluneet loppuun. Syynä lienee tuo suolainen merenjää, jota hiihtelimme tuossa viikon verran. Nyt tänäänkin ne karvat pohjissa oli oikein mukava luistatella. Pito on hyvä ja silti suksi luistaa mukavasti jo eteenkinpäin. Makuualustoista kysyttiin tarkemminkin. Meillähän toki ovat nuo Z-rest ja karrimat yhdistelmät käytössä, mutta lisänä meillä on vielä koko teltan lattian kokoinen (1 cm vahva) makuualusta. Itse asiassa se on rautakaupan valueristettä. Käy hyvin tuohon hommaan. Sitten laitetaan Z-rest kuppeineen ja siihen päälle karrimat. Melko hyvä yhdistelmä. Yhden kerran tunsin tuolla yläjäätiköllä kylmää altapäin. Silloin leiri oli melkein puhtaan jään päällä. Ja samalla myteri puhalsi -25 asteista ilmaan teltan alle. Ei sellaista usein satu.

Yleensä ottaen kaikki varusteet ovat pelanneet odotetusti. Polttoaineen liikakulutukseenkin lienee syynä vain erittäin kylmät kelit toisella viikolla. Nyt kun Sami joutui silloin lähtemään evakkoon, niin sekin ongelma ratkesi sillä. Olemme toki siltikin joutuneet Vesan kanssa säästelemään, mutta näillä laskelmilla polttoaine kestänee tuonne keskiviikko aamuun. Ehkä me jo silloin pääsemme tarpeeksi lähelle sivistystä. Niin. Eläkeosaston varusteista yksi, eli keittimen liekinlevitin on "palanut" täysin suoraksi levyksi. Olisi niillä siellä siihen vaihtolevitinkin, mutta eivät kuulemma viitsi vaihtaa sitä, kun ei ole ketään vaihtamassa. Minun silmissäni keitin tuskin enää palaa. No kai siinäkin jotain määriä polttoainetta säästetään?

Tulimme muuten tänne Pyramidenin kylään ensiksi nopeaan jäätiköltä laskien ja sitten hitaasti upottavaa merenjään pinnalla olevaa hankea pitkin. Nyt kun meillä on tuollaiset 40 km merenjäätä (ja hankea) tuonne maalikamera pisteeseen, niin tiedossa on vielä muutamia kovinkin hikisiä päiviä. Etenkin kun sää on mennyt tämmöiseksi nolla keliksi. Olisikohan Eläkeosastosta apua tähän hätään? T:P.M.

18.4

Sijainti: N 78.27.32 E 16.19.36
Tuuli: 0-2 m/s
Matka: 22.5 km
Korkeus: 15 m
Säätila: utuinen, 0 C, tuuli 0-2 m/s
Yön alin: -3 C

Harvoin sitä herää kerrostalon pihalta arktisella retkellä, mutta tänä aamuna sain kokea senkin tilastoharvinaisuuden. Aamukusella ollessani sain ihailla neuvostoliiton rakennusarkkitehtuuria ja muita sosialismin suuria saavutuksia. Leninin pää ei sentään aivan näkynyt leiriimme. Kauaa ei pikkuveli ehtinyt kädessä hapantua, kun jo venäläinen kopteri pörräsi yllämme. Ja Sysselmanin kopteri pian perässä. Saimme myöhemmin kuulla, että olivat yhteistyössä asettamassa kylttejä, joissa kielletetään tavaran vieminen pois kaupungista, ihmisillä kun on tapana kerätä niitä matkamuistoksi. Ovat kuitenkin venäläisten omaisuutta.

Eilenillalla Pete sanoi lähtevänsä vähän kaupungille, josko hotellin diskossa olisi menoa (olimme siis ainoat paikalla siinä vaiheessa). Tuki mieleen "Hohto"-elokuvan kohtaus, jossa Jack Nicholson menee aution erämaahotellin baarin alkaessaan seota, ja se on täynnä ihmisiä. Hyvä leffa, tosin tällä ikää sitä ei enää uskalla katsoa. Tulee painajaisia.

Olen mietiskellyt, että mitä sitä oikeastaan eniten kaipaa sivistykseen pääsyltä. Kyllä se sittenkin on suihku ja puhtaat vaatteet, ei niinkään lämpimään pääsy enää. Meillä on nykyään 25 astetta lämmintä teltassa, kun keitin oikein pöhöttää. Kun laitoin eilen tauolla hupun päähäni, niin mietin pitkään mikä onkaan tuo tuttu (paha) haju joka sinkoaa sieraimiini. Sitten muistin, että sehän on se sama haju joka niin usein leijailee Helsinkiläisissä joukkojenkuljetusvälineissä. Eli rantojen miesten, spurgujen haju. Sama haju on teltassa ja kaikkialla. Ei se paljon vaivaa. Tosin jos Helsingissä pystyisi vielä hiihtämään, niin hiihtäisin ahkioni sisältöineen päivineen suoraan Ämmässuon ongelmajätteenkäsittelyyn. Jos joku haluaa lahjoittaa tähän tarkoitukseen rullasukset niin ilmoittautukaa!

Huomenna on vuorossa viimeinen hiihtopäivä. Sitten ei tartte ennen ensi talvea hiihtää. 17 kilometriä ja keskiviikkona kelkkakyyti Longyearbyeniin. Pizzaa ja mallasjuomia, ihanaa! Tosin sitä ennen täytyy vielä käydä lentokentällä viemässä kamppeet rahtiin ja yritämme vaihtaa lentoliput aikaisemmaksi. Olemme puhuneet Peten kanssa, että sille matkalle otetaan "eväät" mukaan. Saa nähdä kuinka kauan tuo vaellus kestää. Retkikunta kunnossa. V.L.

19.4

Sijainti: 78 21.02 16 55.42
Tuuli: 0 m/s
Matka: 18 km
Korkeus: 15 m
Säätila: Puolipilv. 0C
Yön alin: -0,3C

Vähiin kävi ennen kuin loppui. Viimeiset porkan survaisut iskettiin juuri äsken tuohon rantapengermälle Tempelfjordenin rannalla. Paikka missä nyt olemme on nimeltään Fredheim ja tässä paikassa sijaitsee juhlavasti kaksi mökkiä ja turvekammi. Tästä paikasta meidät myös noudetaan huomenaamulla. Päiväkirjan kuva on otettu toisen mökin seinää vasten ja kuten kuvasta näkyy, on pojat jo alkaneet miehistyä. On partaa ja kaikkea. Sepellä vielä hampaatkin suussa. (Tai osa niistä).

Viimeinen päivä kului edelleen kuin kivirekeä vetäen, sillä vesi on jo noussut merenjäälle. Ja tuo suolainen vesihän ei ole parasta luistolääkettä ahkioiden ja suksien pohjiin. Tunnelmat olivat kuitenkin aivan neutraalit, vaikka reissu näin olikin nyt loppumassa. Kai se jotenkin lähti hitaasti loppumaan jo sieltä 80:n leveysasteen tuntumasta. Pikkuhiljaa hiivuttiin kohti kotia vailla todellista päämäärää. Itse en tiedä yhtään mitä Vesa on näille sivuille tässä reissun aikana kirjoitellut, mutta puheista arvelisin sen kirjoitelleen jo kaiken näköistä paluusta ja logostiikasta sen suhteen. Niimpä en puutu niihin enempää. Jos ei ole kirjoitttanut, niin palataan siihen sitten tuonnempana.

Tämän reissun saldoja kuitenkin voi nyt ynnäillä. Kilometrejä kertyi tuollaiset... hmm.. ei voi ottaa, täytyy lainata... plus.. öö ... tasan 377.1 km, eli suurpiirteisenä miehenä laitetaan siihen pari hyvänmiehen lisää ja saadaan tulokseksi 380 km. Voidaan siis todeta, että näissä maastoissa 100 km/viikko on aivan sopiva luku suunitteluvaiheessa. Miellähän oli tavoitteena tuo 450 km, mutta säästimme itseämme muutamissa kohdin pitkin reissua, joten tuo 70 km jäi puuttumaan. Ensimmäinen säästö oli heti aluksi kelkkakyydin takia. Johan Sletten heitti meidät suoraan reitillemme, emmekä raaskineet hiihtää juuri äsken kelkalla kuljettua matkaa turhaan takaisin. Säästöä 20 km. Tuo 50 km:n vähennys tulee ainoastaan Perriertoppenin kiipeämättä jättämisestä, sekä sen kohdalla tehdyn oikaisun johdosta. Noista siis km-vähennykset.

Jääkarkuista en ole radioraporteissakaan muistanut enää puhua viikkoon, vaikka niitä sinäkin aikana sentään on nähty. Tänään taas törmäsimme muutamiin tuoreisiin jälkiin. Toivottavasti ne tulisivat nyt viimeisenä yönä leiriin, sillä sellaista ei vielä ole tapahtunut. Minulla on edelleen lähikuva karhusta ottamatta vaikka tilaisuuksia olisi ollut. Kameran zoomejakin on 600 mm asti, mutten ole niitä silloin karhun tavattuamme käyttänyt. No parhaat muistikuvat ovat tietysti silmien verkkokalvoilla, joten empä siitä liikoja pety vaikken sitä kuvaa nyt saisikaan.

Eläimiä on siis nähty. Tai oikeastaan alettiin näkemään sieltä Mosselbuktasta lähtien. TIetysti on ollut noita Jääkarhuja se 6 kpl. Svalbardinporoja joku sata, Hylkeitä joitain kymmeniä. Tavallisia valkoisia Naaleja, ja sitä paitsi kaksi sinistä naalia, joita on saarten kannasta vain n. 7%. Lintuja on ollut tuhansittain, mutta kun Vuorenmaan Pete on ollut kotona, niin vähempi niitä on tunnistettu. Uskoisin, että tuo runsaslukuisin kanta on ollut myrskylintuja. Sellaisia jotain harmaan lokin oloisia, jotka liihottavat koko ajan siipi maata viistäen. Tänään nähtiin ainakin muutamia lunniparvia. Ja paljon kaikkea muuta. Näiltä rannoilta kuuluu sellainen meteli, että oksat pois. (Vaikkei oksia muuten ole koko saarella) Linnut pesivät siellä kallioiden kyljessä. Mitään ei näy, mutta surina vain kuuluu. Sitten ne menevät ja tulevat tuonne avomerelle kalaan ja takaisin. Se on niitten homma, joten mitäpä sitä arvostelemaan.

Nyt kun homma alkaa olemaan slut, niin sovimme Vesan kanssa, että laitamme molemmat omat loppuraportit viikonloppuna tänne sivuille näkyville. Jos mieleenne on jäänyt jokin asia kaihertamaan, niin laittakaa maileja tuleen. Vastaamme niihin sitten palattuamme kotikonnuille. Nyt Svalbard vaikenee hetkiseksi. P.M.

24.4

Vesa Luomalan testamentti 24.04.2004

Tervehdys täältä kotiolosuhteista. Makaan sohvalla ja kirjoittelen tätä viimeistä päiväkirjaani. Minä ja sohva olemme nyt saavuttaneet jonkunlaisen universaalisen yhteyden, erittäin syvän symbioosin. Varpaat ovat tuntuneet hieman kylmiltä ja tunnottomilta, joten liotin niitä eilen illalla pitkän ajan kuumassa vedessä, nyt ne tuntuvat jo paremmilta.

Viimeisenä iltana Huippuvuorilla samaan hotelliin tuli reilun kymmenen hengen porukka, joka olivat kävelleet sadan kilometrin matkan Borneon jäälentokentältä pohjoisnavalle. Suurin osa ei ollut koskaan hiihtänyt, sen vuoksi kävely. Muuten porukka oli hyvässä hapessa, mutta eräs mies oli palelluttanut kaikki ruumiinulokkeensa pahan näköisesti. Hänen nenänpäänsä oli aivan musta, kaikki sormet teipattu ja kävelykin oli hankalan näköistä. En lähtenyt kyselemään asiasta enempää, toivottavasti hän toipuu vammoistaan. Jokainen tuon porukan jäsenistä oli maksanut tuosta sadan kilometrin matkastaa 16000 US dollaria. Tulevaisuudessa tämänkaltainen matkailu lisääntynee, kun vauraiden maiden rikkaat ihmiset haluavat toteuttaa unelmiaan. Tapasimme tuon vuorokauden aikana myös muutaman muun naparetkeilyn legendan ja vaihdoimme muutaman sanan heidän kanssaan. Ystävällisiä ja mukavia heppuja kaikki tyynni.

Itselleni tuli matkalla selväksi, että tämänkaltaisia reissuja olisi kiva tehdä jatkossakin. Joskus tulevaisuudessa olisi mielenkiintoista päästä mukaan vaellukselle Etelämantereelle, jota olen ajatellut jo pitkään. Ei sen tarvitsisi mikään napamatka, on siellä muutakin nähtävää. Tuo paikka on ollut mielessä jo pitkään, mutta tarvitsee vissiin laittaa dollareita pinoon jotta asia toteutuisi. Katsotaan sitä sitten tulevaisuudessa. Kuitenkin on niin, että vaeltamisesta ja maisemista voi nauttia Suomen lapissakin. Ja sinne meneminen on ainakin halvempaa.

Haluan kiittää kaikkia matkaamme seuranneita mielenkiinnosta ja niistä monista terveisistä, joita meille sinne jäätiköille lähetitte. Niiden lukemista oikein odotti aina iltaisin. Kiitokset myös kaikille yhteistyökumppaneillemme, jotka olivat mukana mahdollistamassa matkaamme. Ja kiitokset Jamille ja Petelle webmasterina toimimisesta sekä Heikille, joka väsymättä jaksoi kääntää tarinamme englanniksi matkan aikana. Haluan päättää oman osuuteni alla olevaan tarinaan, jonka bongasin aikoja sitten "Lapinlahden Linnut"-nimisen yhtyeen levyn kannesta. Outo tarina, joka pyöri usein mielessäni retken aikana ja sai minut välillä nauramaan ääneen. Mielestäni tässä tarinassa osuu melkein kaikki kohdalleen retkemme kanssa, alkaen jo yhtyeen nimestä. Näihin kuviin ja tunnelmiin, ja seuraavaa reissua odottaen, soon moro! V.L.

"Alussa heitä oli kuusi. He vaelsivat rannattomassa autiomaassa. He vaelsivat ja vaelsivat ja heidän kasvoiltaan kuvastui taakka ja nöyryys. Äkkiä eräänä päivänä nuo kuusi kuulivat äänen. Ääni kysyi -- Keitä te olette? -- Me olemme kuusi, vastasivat nuo kuusi pelokkaina. Ääni päätti panna miehet kokeeseen. -- Hyvä on, se sanoi, minulla on palkinto yhdelle teistä. Palkinto kuuluu sille, joka sen ansaitsee! Näin sanoen Ääni katosi tyhjyyteen.

Palkinto! Haavekuvat pitkään odotetusta täyttymyksestä vilistivät noiden kuuden silmissä. -- Ammeellinen shampanjaa!, haaveili ensimmäinen. -- Oikea vesitaso!, uneksi toinen. -- HOP:n osake.enemmistö!, huokaili kolmas, --Haaremi!, herkutteli neljäs. -- Taikasauva, jolla voi toivoa kolme toivomusta!, ahnehti viides. -- Junavaunullinen Keratin-hiusvettä!, kihelmöi kuudes.

Mutta samassa nuo kuusi hämmentyivät. -- Palkinnon saa tietenkin se, joka on meistä paras, ne pohtivat, ja minä olen vain tällainen ryysyläinen. Ahneus sokaisi miesten silmät, ja hiipivä kateus sinetöi päätöksen: -- Minun on oltava jotain suurempaa ja hienompaa kuin nuo muut. on ryhdyttävä toimiin! Niin livahtivat nuo kuusi yksi toisensa perään hienovaraisesti ja hataria tekosyitä käyttäen kukin omille teilleen.

Yöllä pimeydessä liikkui. -- Seis,kuka tulee? huusi Ääni. -- Se olen minä, Juri Gagarin, ensimmäinen ihminen avaruudessa!, vastasi ensimmäinen ja astui esiin. -- Se olen minä, Jacgues Costeau, Moby Dickin kesyttäjä!, kiirehti toinen ja astui esiin. -- Se olen minä, Erwin Rommel, erämaan kettu!, karjaisi kolmas ja astui esiin. -- Se olen minä, Artturi Iivari Virtanen, AIV-rehun isä, kimitti neljäs ja astui esiin. -- Se olen minä Baskervillen koira, maailman kuuluisin roolihenkilö!, ulvoi viides ja astui esiin. -- Etkö tunne minua, suurta mesenaattia, säveltäjämestari Kaj Chydeniusta!, tivasi kuudes ja astui esiin. --Anna minulle palkintoni!, huusivat kaikki kuusi yhteen ääneen. Autiomaan täytti hiljaisuus. -- Te farisealaiset, katsokaa itseänne!, jylisi ääni ja katosi tyhjyyteen.

Siinä he seisoivat, nuo kuusi, ja kääntyivät arasti katsomaan toisiaan ja itseään. Syvästi häpeissään he riisuvat valepukunsa ja tekopartansa ja alkoivat uuden vaelluksen. Nuo kuusi vaelsivat ja vaelsivat, sillä he tiesivät, että rannattoman autiomaan takana täytyi olla pieni taatelipalmujen reunustama lähde ja lähteen rannalla joku, joka odottaa. He vaelsivat ja vaelsivat ja heidän kasvoiltaan kuvastui taakka ja nöyryys."

Tarina levyn kannesta "Lapinlahden Linnut: Ei oikotietä sankaruuteen"

Petri Mäkelän testamentti 25.04.2004

Niin se vain kaikki loppuu aikanaan. Ennen kuin pääsimme tämänkin matkan suhteen aivan perille, tuli meidän vielä kerran herätä teltasta keskiviikko aamuna. Vielä kerran pakkasimme tavarat. Sitten Johan Sletten saapuikin jo kelkkoineen ja keräsi raadot pois rannalta pilaamasta ilmaa. Muutaman tunnin kuluttua olimme jo Longyearbyenin keskustassa. Jätimme ahkiot ja sukset Slettenin pihaan ja suuntasimme suoraan Bacecamp majatalon aulaan. Hätäpäitten nostimme viileät peltitölkit huulille. Jätimme eläkeosaston parantelemaan haavojaan ja lähdimme Vesan kanssa hoitelemaan rahtiasioita kentälle. Muutama tunti vierähti siinäkin, emmekä olleet edes suihkutelleet vielä. Kuitenkin halusimme kaikki viralliset asiat pois alta, ennen lopullista rentoutumista, joten samoilla kalsareilla marssimme vielä ilmoittautumaan Sysselmanin toimistoon. Odotimme tietysti joltistakin sormenheilutusta Samin evakuoinnin takia, mutta reilun tunnin kuulustelun aikana kävikin ilmi, että pelastuskopterissa ollut henkilökunta halusikin kiittää meitä? Olimme kuulemma hoitaneet osamme esimerkillisesti kaikkine osineen. Siltikin itseäni enempi harmitti koko juttu edelleen. Myös hävetti juuri sillä hetkellä, mutta se taisi johtua enempikin hikoilusta sisätiloissa, jonka seurauksena nostatimme vesan kanssa sellaisen "näkyvän" pahan hajun pilven, että Sysselmanin edustajan piti varmasti lähteä hankkimaan Wunderbaumeja vierailumme jälkeen. Vihdoin pääsimme mekin ensiksi suihkuun, ja sitten vielä pari tuntia siitä oikeaan saunaan. Illalla tapasimme vielä Priitan ja Tuomaksen ja kertailimme reissua ja Samin evakuointia. (Priitta ja Tuomas olivat Samin apuna Lyb:n päässä) Vielä yksi yö ja vihdoin lento Tromssaan. Illalla kovaa kyytiä Kilpisjärvelle koivuja ihailemaan. Ja lopuksi pitkää vetoa kohti Tamperetta, jossa oltiin n. klo 02.00 lauantai aamuyöstä.

Kotimatkan aikana oli aikaa jutella meidän porukan suunnitelmista jatkon suhteen. Vesa on omaa tulevaisuuttaan tuossa omassa osuudessaan jo kuvaillutkin. Seppo Virtanen on ajatellut perustaa retkeilymuseon pihansa roskiskatokseen. Naulata ahkiot ja sukset viisituumaisilla sinne seinille. Olli-Pekka Lahtikin lupautui lahjoittamaan muutamia raskaampia välineitään museon käyttöön, mutta ajatteli kuitenkin jatkaa banaanihiihtäjien peesaamista Kilpisjärven maisemissa. Tapasin Sami Nytorpin tänään ja hän ilmoitti kyllä jatkavansa vähintään banaanihiihtäjien jalanjäljillä. Vielä ei ole selvää onko Samin jalanjälki tämän reissun jäljiltä tavallisen näköinen, vai puuttuuko toisesta jalasta isovarvas? Itse Sami arveli syyksi paleltumiseen sen, että jalat ensiksi turposivat rasituksen ja kylmän ilman ansiosta ja sen jälkeen verenkierron heikennyttyä varpaat paleltuivat. Vanhat hirvipassissa saadut kylmettymiset eivät ainakaan auttaneet asiassa. Itse olen ajatellut jatkaa matkoja arktisilla seuduilla. Koska Grönlanti on niin mukava paikka, niin ajattelin, että voisikohan sinne vuonna 2003 aloitettu ristin piirtäminen olla sellainen matka jonka pystyisi tekemään. Rististä puuttuu nimittäin vielä pystysakara. Pohjoisesta etelään. Matkaa kertyisi n. 2700 km ja aikaa kuluisi n. 4 kk. Se olisi hauskaa huikata kaverille - Muistatkos kun puhuin sinulle viime kuussa siitä........ Ei kun se taisikin olla pari kuukautta sitten.... -

Retken varusteista olen jo jotain ehtinyt matkan aikana kirjoittaa. Viime vuosina periaatteena on ollut - parasta, ja tarkoitukseensa soveliainta, mitä saatavilla on. Vaihtelua on ollut hyvin vähän. Esim. ahkiomarkkinoilla näkisin enemmän kuin mielelläni joitain varteenotettavia vaihtoehtoja. Vaikka ulkomailta, mutta tietysti mieluiten kotimaasta. Kaikkiaan varusteet pelasivat matkan karuissa oloissa hyvin, mikä olikin osaltaan edesauttamassa reissun onnistumista. (Jälkeenpäin kuulin, että osasyynä Belgialaisten evakuointiin oli varusteiden hajoaminen) Nyt kun oikein pitkään mietin, niin mikään varusteista ei ollut turhaan mukana. Sen sijaan yksi varuste puuttui. Silmälaput olisivat olleet hyvät. Reissun lopussa meillä oli jo yötön yö, eikä nukkuminen ollut valoisassa teltassa helppoa. Sellaiset siis mukaan, tai Aamulehti kasvojen päälle. Lopuksi haluan vielä kerran mainita siitä, että meidän olisi tullut hiihtää köysistössä reissun jäätikköosuuksilla. Svalbardin suhteellisen pienillä jäätiköillä on railoja aivan missä tahansa. Niitä oli jatkuvasti myös meidän reitillämme. Sovimme, että mikäli kärkimies vaatii köyden, niin se laitetaan. Kukaan ei kuitenkaan vaatinut. Halusimme edetä mahdollisimman tehokkaasti. Hyvällä onnella luovimme sitten pahimpien paikkojen läpi.

Vesa kiitti kirjoituksessaan Tampereen työryhmää hienosta työstä websivujen ja monen muunkin asian kanssa. Yhdyn tietysti samaan virteen ja nokitan mukaan vielä Mika Rustarin, joka oli myös mukana (Ainakin kerran) päivitystyössä. Reissussa mukana olleiden yritysten kanssa työ on vasta alussa. Tuotteita arvioidaan ja kirjataan ylös käyttökokemuksia. Kiitoksen ansaitsevat kaikki, jotka ovat edes kerran nostaneet peukaloaan retkemme onnikäyrän nostamiseksi. Onnellaan se kanakin lentää. Nyt myös retkeläisten kotiväkien kaksi vuotine reissu on ohi. On varmasti paljon hermostuttavampaa odottaa täällä kotona, kun ei itse pysty vaikuttamaan asioihin mitenkään. Kiitos siis heillekin pitkästä pinnasta.

Nyt sunnuntai yönä viikon vaihtuessa toiseen on myös arjen aika aluillaan. Vanhasta kokemuksesta arvaan, että uusi reissu tulee esiin jo piankin. Ehkä jo aamulla?

Tampereella 24. - 25.4.2005 Pete Mäkelä

Alkuun

© 2004-2005 Svalbard 2005 retki