           
|
Päiväkirja
2.6.2008sijainti: 74 10.12 N, 39 35.25 W 7. viikko pyörähti käyntiin muutamalla lehtihaastattelulla aamutuimaan. Lehtimiesten kysymykset saivat mielen jälleen hieman haikeaksi, kun niissä ilmeisesti haettiin jotain tunnelmaa matkamme ja kotimaassa alkaneen kesän väliltä. Tokihan sitä mielellään istuisi mökillä valkean äärellä. Kävisi saunassa ja hörppisi hieman kuohuvaa pyyhittäväksi viiksistä.
Lehtijuttujen jälkeen hiihdimme 4 tuntia ja leiriydyimme. Keli oli koko päivän melko viileän tuntuinen, joten puolittainen päivä sopi tähän oikein hyvin. Hiihtovauhti oli kuitenkin melko hyvä, joten elättelemme toiveita hyvistä matkoista lähipäivinä. Lopun päivää teimme kirjallisia töitä, neitipuuhia ja lepäilimme. 3.6.2008sijainti: 74 18.54 N, 39 53.97 W Suvivirsi sai vihdoin jäädä ja tänään koko päivän mielessä soi Jari Sillanpään Satulinna. Tai Jukka Kuoppamäen sävellyshän se on mitä nyt Radio Suomea kuuntelemalla olen oppinut. Taisi olla puhelin langat laulaa, missä "Jukkis" oli itse kertomassa urastaan.
Kuitenkin seuraavat vedot ovat jo paljon seesteisempiä, niin lämpötilojen, kuin mielenkin suhteen. Ajatus käy levolle ja mieli tulee peräti tyytyväiseksi päivän kulkiessa kohti loppuaan. paljon tyytyväisemmäksi, kuin leijapäivän jälkeen. Tänään kuljimme 8 x 50 minuuttia ja olo on tyytyväinen hyvän yrityksen jälkeen. Että miten me tullaan toimeen. Sitä kysellään monesti. Sanon edelleen, että hyvin. Ja voi täällä olla yksinkin, vaikka onkin kaksin. Tänään aamulla Vuorenmaa jutteli minulle jotain hiilihydraateista ja rasvasta. Katselin häntä silmiin, mutta en itse asiassa kuunnellut lainkaan, vaan mietin joitain 19 vuoden takaisia asioita vailla ymmärrystä tästä maailmasta. Itse asiassa tämä sama ominaisuus vaivaa minua usein kotonakin ja se on kuulemma sietämätöntä? Olemme siis ehtineet vuosien varrella tutustumaan Vuorenmaan kanssa jo monessa sopassa. Reilu viikko sitten kävi hauska tapahtuma. Minun paikkani täällä teltassa on ison absidin (ulkoteltan eteisen) päässä ja siellä sijaitsee myös vessamme. Emme yleensä säilytä absidissa juuri mitään, mutta olin kuitenkin sillä kertaa laittanut untuvatakkini sinne ja se oli siis poikkeus. Vuorenmaa päätti sitten käydä vessassa. Kömpi ohitseni ja avatessaan sisäteltan ovea arvasin jo mitä hän sanoo. "Ai sää oot laittanut untuvatakin tänne absidiin". Joo, vastailin ja päätin tehdä kokeen. Tein nopeasti teetä mukiin, mikä sekin on yleensä vain yhteisen päätöksen takana. Olettamani lause kuului heti Vuorenmaan tultua sisään: "Ai sää juot vielä teetä". Hieman nauratti kokeiluni, mutta Vuorenmaa saa lukea tästä sitten kotona. Mielestäni tälläiseen tavoitteelliseen retkeilyyn, missä molemmat ovat sitoutuneet asiaan kuuluu sellainen kohteliaisuus kaiken aikaa, sekä toisen jatkuva huomioon ottaminen. Riitelystä ja toisen mollaamisesta ei ole kovin paljoa hyötyä reissun etenemisen kannalta. Paitsi jo toinen on shokissa, mutta se onkin sitten jo toinen juttu. 4.6.2008sijainti:74 26.84 N, 40 13.37 W Virrat loppu, joten huomenna lisää...... 5.6.2008sijainti:74 35.55 N, 40 36.16 W Eilen virta loppui yllättäen koneelta, joten tässä eilisiä ja tämänpäiväisiä kuulumisia. Eilen oli reissun puoliväli eväiden puolesta. Tällä hetkellä jäljellä on 44 päivän eväät ja matkaa tuonne rantaan jotain 900 kilometriä, jonka siis ajattelimme urheiluihmisinä hiihtää. Näin ollen leijailut olisivat tältä reissulta ohi, mutta tokihan ne saadaan tarpeen mukaan käyttöön, mikäli aikataulu pettää. Eilinen päivä oli pitkästä aikaa hieman erilainen. Aamulla lähdimme kovassa pakkasessa matkaan, mutta iltapäivällä tuuli tyyntyi ja parit viimeiset tunnit olivat yhtä kevättä. Oli oikein hienoa tuntea kuumotusta joka paikassa muutaman viikon tauon jälkeen. Olimme liikkeellä 8 x 50 minuuttia. Leirin pystytettyämme laitoin mittarin paikalleen ja yllätys. -16 pakkasta, vaikka meistä tuntui +16 asteelta.
Vertailimme toissapäivänä karttoja. Omiamme ja Summitista saatuja kopioita ja totesimme harmiksemme, että alamäki, jonka luulimme hihkuen alkaneen on erilainen, kuin Sappeessa. Seuraavat 300 kilometriä on käytännössä tasaista. 0,5 m - 1 m laskua kilometrillä. Niimpä jatkamme tätä 20 tavoittelua vielä muutamia viikkoja. Olisi hevosilla hommia. Hevoset on ollut mielessä monesta syystä. Tietysti oman taidon mielikuvaharjoittelut kuuluvat päivittäisohjelmaan, mutta on Grönlannissa muitakin hevosmiehiä ollut. Kuten meidänkin olisi ollut ehkä järkevää, näiden hihauspäivien sijaan harkita hevosvetoista järjestelmää, sen tekivät 95 vuotta sitten J.P. Koch ja Alfred Wegener (1913). Itä-Grönlannista alkanut matka kulki tästä tämän hetkisen leirimme kohdilta Länsi-Grönlantiin. Kerron asiasta lisää huomenna, kunhan utelen asiasta Vuorenmaalta, mutta Islanninhevosten kohtalo, jotka siis olivat matkalla mukana ei ollut kummoinen. Kolme hevosista kuoli pitkin matkaa ja yksi pääsi käytännössä tuonne länteen, mutta käsittääksemme pahoissa railokoissa se jouduttiin lopettamaan. Että hevosen lihaa saattaisi olla tässä meidänkin lähellä hyvin pakastettuna. Eilisen minipäivityksen kuva liittyi suunnistamiseen. Käytämme täällä suuntaan kulkeaksemme pelkästään kelloja ja varjoja. Katsomme aamuisin Gps:ltä suunnan asteina ja sitten ensimmäisen vedon alkaessa suunnan kompassista. Lopun päivää vain ynnäilemme viidentoista asteen lukemia näkyvään varjoon joka tunti ja näin ollen kiemurtelemme kohti maalia, kuten ehkä kartalta asian voi todeta. Pilvisinä päivinä suuntaa voi pitää myös lumidyynien, lumen pinnalla lentävän lumipölyn tai tuulen suunnan avulla. Nämä etapit ovat täällä sitä luokkaa, ettei pienet heitot liikoja tunnu. Lähdöstä Dye2 asemalle n. 600 km. Dye2 asemalta Summitiin n. 800 km. Ja nyt tämä nykyinen suunta, joka ei olekaan suoraan Qaanaaqiin, vaan jälleen eräälle Ngrip tutkimusasemalle, minne tällä hetkellä on matkaa enää n. 75 km. Kerron huomenna tästäkin lisää. 6.6.2008sijainti:74 44.88 N, 41 05.81 W Ihan kuin kevät olisi tullut tänne pysyvästi. Se lienee kuitenkin harhaa, joten maltetaan vielä. Tänään hiihto oli niin kevyen tuntuista, että repäisin heti ensimmäisellä vedolla ennätyksen 3,0 km/50 min. Jatkossa seuraavilla seitsemällä vedolla hiukan rauhoittelimme, mutta silti lähentelimme kaiken aikaa kolmen km:n rajaa. Oli hieno päivä hiihdon suhteen ja syynä mitä ilmeisimmin nämä parin päivän auringon paisteet ja kovat yöpakkaset. Hangen pinnalle ilmestyi jo eilen harsomainen härö, joka on erittäin liukasta. Tyytyväisinä painoimme häröä linttaan. Ilmanpaine on kuitenkin jo taas laskussa, joten eiköhän tänne vielä saada kunnon myteriä. Ihan oikeaa myrskyä emme vielä ole kokeneetkaan tällä reissulla. Toisena päivänä oli 22 m/s, mutta siitä on jo niin kauan.
Mutta entä täällä? Meillä on päivästä... viikosta.... kuukaudesta toiseen sama tyhjä maisema. Toki on hieman erilaisia pilviä ja hankea, mutta periaatteessa sama näkymä. Niimpä mietimme Vuorenmaan kanssa mikä tämä juju oikein on. Tulimme siihen tulokseen, että olemme täällä tyhjyydessä vain ajatellaksemme asioita kotona. Ei siis välttämättä kotiasioita, vaan omaa elämää, sen järkevyyttä. Miten pitäisi oikeasti elää elääkseen oikein. Emme siis juuri ajattele näitä maisemia edessämme, vaan yksitoikkoisuuden kautta siirrymme muille raiteille. Ajatelkaa mikä uutinen. Eilen näimme lentokoneen taivaalla. Edellisestä koneesta oli kulunut jo varmasti kolme viikkoa, joten odotimme kiihkeästi jotain tuollaista erityistä näkymää. Kaikki kelpaa. Ilmassa, hangella ja siinä välissä. Päivisin hiihdettäessä tuijotamme monesti tuntikausia vain suksen kärkiä ja mietimme. Tajusin siis vasta tuon meille lähetetyn viestin jälkeen mikä ero oli esim. Grönlanti 2003 ja Svalbard 2005 retken välillä. Ja miksi Grönlanti retki oli ollut niin rauhallinen ja sillä tapaa antoisa. Kiitos siis siitä Nachos. No niin taas asiaan. Eilen mainitsin J.P Kochin ja Wegenerin matkasta. Olemme pikemminkin juuri nyt heidän vuonna 1913 kulkemansa reitin päällä. Retkikunta aloitti matkansa siihen aikaan tyypilliseen tapaan vuoden 1912 syksyllä ja neljän hengen ja neljän hevosen porukka jätettiin laivasta Grönlannin itälaidalle. Syksyn aikana he kiipesivät jäätä pitkin Dronning Louise Landin alueelle ja perustivat sinne talvehtimisleirin. he olivat ensimmäinen retkikunta, joka talvehti jäällä. Talven aikana J.P. Koch muun muassa tippui railoon leirin läheisyydessä ja mursi jalkansa. Onneksi jalka kuitenkin parani kevääseen mennessä, jolloin nuo neljä aloittivat matkansa yli jäätikön. Matkasta on huosti tietoa missään, mutta kolmen hevosen kuoltua 950 km:n matkalla yli jään retkikunta saapui Uppernavikin seudulle Länsi-Grönlantiin. Lupasin kertoa myös tulevaisuuden suunnitelmistamme. Eli meidän loppureissun etapit ovat selvillä. Grönlanti sightseeing siis jatkuu. Tuossa 55 km:n päässä meistä on siis jälleen yksi vanhempi jäänporaus asema (NGrip), missä kuvittelisimme olevamme joskus alkuviikosta. Asemaa ollaan tyhjentämässä, sillä kaikki varusteet viedään sieltä uudelle NEEM asemalle, mikä sijaitsee yllättäen suoraan meidän reitillämme. Sinne on tästä matkaa 402 kilometriä ja siellä olemme joskus juhannuksen jälkeen. Summitin emäntä lähetti sinne jo viestin, että meille pitää antaa ruokaa. Se on hyvä. Vielä on kuitenkin yksi kohde, jonka voimme nähdä ennen Qaanaaqia. Thule Airbacesta (USA:n tukikohta Qaanaaqista 100 km etelään) lähti jokin aika sitten Greeland Inland Traverse retkikunta matkaan ja heidän reittinsä kulkeen Thule-NEEM-Summit linjaa. Retkikunta on siinä mielessä ihmeellinen, että he kulkevat kolmella jättikokoisella lumikissalla. Ajatuksena on hakea railovapaa huoltotie jään kautta NEEMiin ja Summitiin. Saatamme siis kohdata vielä kolme hirviötä. Kai niiltäkin kahvit voi saada jos kauniisti pyytää? 7.6.2008sijainti:74 53.96 N, 41 31.80 W ***** päivä. Jo yö kului kuunnellessa Vuorenmaan rohinaa ja aamulla oli, kuin sälekaihtimet olisivat jääneet silmien eteen. Pienessä päänsäryssä sitten matkaan ja aivan ensimmäisestä lylyn lykkäyksestä armoton vastustus päällä. En saanut millään ajatuksia kasaan, vaan jokainen jalan ja käden liike piti ammentaa jostain takaraivosta. Tilannetta ei lainkaan helpottanut älytön sukkahien haju muutaman ensimmäisen tunnin aikana. Minulla on näet ollut tapana laittaa sukat yöksi hatun sisään ja viime yönä sukkien haju oli integroitunut hattuni fleecevuoren kanssa ja soppa oli valmis. Vuorenmaalla oli paljon kevyempää muutamastakin syystä. Yksi on se, että tänä aamuna avasimme uuden 12,5 kilon ruokatuubin (viikon annokset kaikkea, paitsi rasvaa) ja siirsimme sen Vuorenmaan ahkiosta minun ahkioon, joka on ikään kuin käyttöahkio. Niimpä keskinäinen painosuhde heilahti 25 kiloa. Vuorenmaalla on tietysti enemmän voita ja polttoainetta, jotta ahkioiden paino pysyy viikon säteellä melkein samoina, mutta tuota 12,5 heittelyä tapahtuu viikottain.
Ostimme Vuorenmaan kanssa tätä reissua silmällä pitäen lusikat ja veitset Svalbardista viime kesänä. Tuotteet olivat laadukkaan näköiset ja tuntuiset. Muoviset, joustavat ja olettaen pakkasen kestävät Sea to Summit välineet. Haarukoillahan näissä reissuissa ei ole mitään käyttöä, paitsi osoitella kaveria, jos on jotain tähdellistä kerrottavaa. Sea to Summit. Mereltä huipulle. Niin se sitten menikin. Löysin tässä eräänä päivänä Summitista lähdön jälkeen lusikkani poikkinaisena. Se oli oikeastaan ensimmäinen varuste, joka on hajonnut täällä. Ja nimihän sen jo kertoi, että ruokailuvälineet oli tehty nimenomaan matkalle Sea to Summit (Mereltä huipulle), eikä sitten enää huipulta merelle. Älkää ostako niitä enää! Ahkiot ovat vielä melko täynnä. Noita viikon ruokatuubeja meillä oli molemmilla 6 kpl ja ne olivat kaikki mahdutettu ahkioiden pohjalle. Muut tavarat olivat kerroksissa kaksi ja kolme, mutta nyt ruokien kuluessa kaikki tavarat mahtuvat jo kahteen kerrokseen. Tosin täytyy myöntää, että tuo "perässä vedettävä" on myös melko sekaisin ja olen mm. hukannut jo leijani sinne, vaikka se on sentään melko iso paketti. Sinne se on valunut johonkin pohjalle muiden harvemmin tarvittavien tavaroiden joukkoon. 8.6.2008pvm:8.6.2008 Yöllä ripsutteli uutta kidettä muutama sentti hangen ja teltan päälle. Niimpä arvasimme jo ennen lähtöä, että edellispäivien luistot ovat kuin muisto vain. Sovimme jo aamulla, että laitamme 32 kilometrin matkan NGrip asemalle puoliksi ja seitsemän tunnin työn jälkeen huomiselle jäi hieman yli 15 km. Päivä oli melko viileä sivutuulesta johtuen. Pilviä longotteli pitkin päivää aaltoina ja välillä oli täysin selkeää. Päivä oli kaikkiaan melkein eilisen toisinto mielialaltaan, mutta kaikkeen tottuu, joten ehkä siksi se tuntui aavistuksen vähemmän vastenmieliseltä. Monesti kävi mielessä, että jos jossain on heinäseipään hommia elokuun alusta, niin sellaista kokemusta täältä alkaa löytymään. Sen verta vielä tuosta NGrip asemasta, että emme tiedä onko asemalla ketään väkeä ja onko asemaan enää laisinkaan olemassa. Summitista saamiemme tietojen mukaan siellä joko on rakennuksia tai sitten ne on jo siirretty uuteen NEEM asemapaikkaan. No, huomenna se nähdään jos ei tuuli tuosta liikoja innostu.
Olen käyttänyt Colltexin 38 mm leveitä karvoja yli 10 vuotta ja itselläni niiden kanssa ei ole ollut kertaakaan mitään ongelmia. Vuorenmaallahan karvojen liima oli jäätynyt, ja sulatettuamme sen karvat ovat jälleen pelanneet moitteetta. Melkeimpä ihmettelen nyt tämänkin matkan palvelleita karvoja, sillä olemme repineet niitä irti ja liimanneet uudestaan jo varmasti 30 yli kertaa. Lisäliimaa meillä ei ole edes mukana. Olemme viime aikoina kärvistelleet hienoisten vatsavaivojen kanssa. Olemme luodanneet yksipuolista ravintoympyräämme, mutta emme ole keksineet syytä moiseen. Muutama päivä meni hiihdellessäkin vatsa kipeänä ja kesken päivää tapahtuneet istunnot ovat olleet arkea molemmilla. Eihän me mitään hygieenikkoja täällä olla. Ruokailuvälineitä ja kattiloita ei ole pesty kertaakaan ja termospullotkin vain kerran. Aiemmin niiden kanssa ei ole ollut ongelmia. Nyt kuitenkin olemme ehkä pesemässä niitäkin hieman. Kaasutus päivien mittaan on ollut melko rikkaalla ja arvatenkin eri tutkimusasemilla puhtaan ilman tutkimuksissa saattaa löytyä hienoista nousua joidenkin kaasuosien osalta. Toivotaan, että tietokoneet osaavat erotella jyvät akanoista.
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
© 2007-2008 Petet |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Mutta en oikein osannut, enkä halunnutkaan kertoa kovinkaan selvästi haluistamme, sillä meillä on täällä perustehtävä, josta pidämme kiinni ja koitamme sulkea muut asiat pois. Liian syvällinen pohdiskelu tälläisen matkan järkevyydestä, olosuhteiden liioittelu tai muu vastaava vie ajatuksen helposti sivuraiteelle ja sormen hätälähettimen napille. Tämä reissu on ollut kaikessa mielessä melko arktinen. Juttelimme juuri äskettäin, ettemme olisi liikkuneet puolinakaan näistä päivistä, joita olemme täällä olleet, jos olisimme matkanneet täällä 10 vuotta sitten. Kokemuksen tuoma tieto ja tunne tilanteista auttaa suuresti matkalla eteenpäin.
Satulinnan tahdissa siis ensimmäiselle vetovuorolla ja pakkasta oli -19,5 astetta. Päivä oli ehkä kaunein talvipäivä, minkä olen koskaan nähnyt kesäkuussa. Ensimmäinen hiihtotunti on aina päivän pahin. Heti lähdöstä kuluu vähintään puolituntia hengityksen kanssa. Mikään happimäärä ei tahdo riittää. Leirin purkamisen jälkeinen kohmeus häviää yleensä vasta samaisen puolen tunnin kuluttua, mutta sitten iskee päälle armoton lämpö ja kosteus, kun illan ja aamun nesteet pukkaavat pihalle yhtä aikaa. Moisten epämiellyttävyyksien kanssa painiessa mielikin on yleensä herkällä ja kysyy itseltään: Miksi...Miksi. Miksi ei leijalla. Mitä voisi ottaa ahkiosta vielä pois. Kaverin ahkio on varmasti kevyempi ja niin edelleen.
Tämä päivä oli melkein toistoa eilisestä, paitsi että yö oli hieman kylmempi ja näin ollen aamun lähtö melko kankea. Jostain syystä hanki oli tänään parempi, kuin eilen, tai pitkiin aikoihin huolimatta kovasta pakkasesta. Ehkä eilinen iltapäiväaurinko teki hangelle jotain, mikä auttoi meitä täällä saharan hiekkadyyneillä. Sanoisimpa, että ahkiot kulkivat tänään kevyesti siihen nähden, että niissä on edelleen painoa 120 - 130 kiloa.
Kiitos muuten viesteistä tänne jäämiesten kerholle. Eilen tuli yksi sellainen, eräältä keskusteluryhmä niciltä ja viesti oli sillain hauska, että ensiksi valiteltiin, ettei tiedä mitä sanoa ja sitten lopuksi toivotukset, että tunnemme joka hetki olevamme oikeassa paikassa. Jäin miettimään tuota korutonta viestiä ja tajusin erään asian. Reissatessamme lapissa tai vaikkapa Svalbardissa meillä on aina upeita maisemia nähdäksemme. Voimme kulkea vaikka kuukauden ajattelematta muuta kuin sitä maisemaa ja tuntea varmasti silloin olevamme oikeassa paikassa. Voi sitä upeutta.
Toinen syy, miksi Vuorenmaalla oli kevyempää on se, että monesti, kun toverilla on vaikeaa, siitä saa itse voimia. Ikään kuin henkistä yliotetta. Ja samalla toveri vaipuu yhä syvempään ladullaan. No. Parasta tässä päivässä oli se, että se loppui. (Vesa Luomalan mietelause 4/2005 Svalbard) Hiihdimme 8 x 50 minuuttia puolipilvisessä lämpimässä kevät säässä. 
Kirjoittelin silloin joskus, en muista milloin Vuorenmaan nousukarvoista/pitokarvoista jotka irtosivat heti aamun lähdön jälkeen. Selvitykseksi niille, jotka eivät tiedä mitä ne ovat kerrottakoon, että pitokarvoilla (kuvassa) saadaan maksimaalinen pito suksien pohjiin, jotta saamme nuo ahkiot ylipäätään liikkeelle.
