Päiväkirja

14.7.2008

sijainti: 77 29.22 N 69 19.56 W
matka: 0 km
matka yht: n. 2500 km
korkeus: 1 m
lämpötila: +21
tuuli: N/A

Toimituksen huomautus. Petet lähettivät seuraavan tekstiviestin viime yönä Quaanaaqin hotellin sängystä:

"Greenland-retkeiljät maalissa. 2500 km ja 85 päivää. Hieno tunne maata hotellin sängyssä. Kotona ollaan 2807."

15.7.2008

sijainti: 77 28.15 N 69 13.90 W
matka yht: 2476 km
korkeus: 45 m
lämpötila: +16

Qaanaaq town. Yksi maailman pohjoisimmista kylistä.

On jo yö, mutta koska en saa kivuilta ja ajatuksilta rauhaa, on parempi vaikka kirjoittaa, kuin pyöriä hiessä hotellin lakanoissa. Olemme saapuneet määränpäähämme. Maaliimme ja odotustemme kotiin. Ultima Thuleen. Äärimmäiseen pohjoiseen. Tunnelmat päässämme ovat melkeimpä epätoivoiset, sillä viikkoja, tai sanoisinko kuukausia kestänyt yksinkertainen elämämme jäätiköllä on muuttunut ja elämme jälleen muiden aikataulujen ja sääntöjen mukaan. Ei ilonpurkauksia, eikä edes varsinaista hyvänolon tunnetta. On sanottava, että suihku oli miellyttävää ja ruoka hyvää, mutta vain koska niin yleensä sanotaan tässä vaiheessa. Olisimme molemmat olleet tosissamme valmiit kääntymään takaisin jäätikön laidasta, aloittaaksemme jälleen uuden etapin kohti äärimmäistä etelää. Ihminen tulee toimeen, elää paljon rikkaammin ja näkee paljon pidemmälle yksinkertaisessa ja rauhallisessa ympäristössä.

Niin voidaankin sanoa, (vaikka nyt palaammekin suomeen, emmekä lähde ehkä uudelle reissulle) että olemme tämän matkan jälkeen paljon rikkaampia ja tietoisempia itsestämme, maailmasta, tarpeista ja tarpeettomuuksista. Epäilemättä kaikki palaa lähes ennalleen jonkin ajan kuluttua, mutta näyttää siltä, että tie siihen on pitkä ja jotain kokemaamme jää myös elämäämme. En kirjoittaisi tälläisiä tekstejä, ellen olisi täysin varma, että jokainen (etenkin nyky-yhteiskunnan sokaisema) ihminen näkisi kaiken läpi jos vain ottaisi elämästään palasen ja antaisi sen ajatuksille ja mietiskelylle. Itselläni meni ensimmäiset 30 vuotta luoviessa ihmisten, sääntöjen ja tarpeiden seassa. Vasta ensimmäisillä pidemmillä matkoilla oli ensimmäisiä kertoja aikaa ajatella kiireen ulkopuolella niitä ainoita tärkeitä asioita, joita meidän pitäisi ajatella ja noudattaakin. Viimeisen viiden vuoden aikana olen ollut pois kotoa, työstä ja yhteiskunnasta yli puoli vuotta ja vasta tämä riittävän pitkä aika avasi silmäni niille asioille joita olen alitajuisesti näemmä noudattanut osittain jo tuon 30 vuoden luovimisenkin ajan.

Näissä tunnelmissa saavuimme siis tänään klo 19 Qaanaaqin kylään. Kylässä asuu noin 600 asukasta ja vähintään saman verta vetokoiria. Asemakaava näyttää perin sotkuiselta näin kesällä. Lumeton aika on niin lyhyt, että harva viitsii ryhtyä puutarhan laittoon ja aitojen pystyttelyyn. Taloja on kuitenkin vieri vieressä ja sorateitä jokaisen välissä. Luulin, että on omituista kun tulen kirjoittelemaan tänne hotellin ruokahuoneeseen yöllä, mutta näemmä tuolla ulkonakin on kaiken aikaa väkeä liikkeellä. Aurinko paistaa kaiken vuorokautta, joten mitäpä sillä väliä koska liikuskelee. Meillä aamiainen on kuitenkin klo 8, joten siihen on vielä 7 tuntia. Yksi hienous tässä yössä on se, että tälläinen irtiotto oli oikeastaan mahdotonta meidän viime kuukausien yksiössämme.

Eilen aamulla oli mitä kuulain kesäpäivä. Tuulikin oli rauhoittunut. Soitin heti aamulla Klaus Klemolan kautta saamallemme kontaktille Ferdinand Magelle, joka järjesti meille venekyydin täksi päiväksi. Varasin myös huoneet parille ensimmäiselle yölle tästä hotellista, joten tulevaisuus oli jälleen varma muutamien päivien ajaksi. Mutta sitten lähdimme uudestaan kohti jäätikön reunaa. Ahkiot ja suksethan olivat vielä siellä. Jalat olivat jäätikön kahlauksesta ja edellispäivän kuivan roudaamisesta aivan liian kipeät, joten hoitelin itseäni muutamalla ibuprofen pastillilla. Kiipesimme jään laitaan kaksi tuntia ja sidoimme 2 metriä pitkät ahkiot suksineen poikittain reppujemme päälle ja lähdimme keikuttelemaan alas rinteitä. Matka meni hyvin, mutta ehkä en liioittele jos sanon, että se tehtiin viimeisillä voimilla. Ranta tasangolle saavuttuamme veimme ahkiot suoraan meren rantaan ja päätimme siirtää leirin viimeiseksi yöksi. Siitä saimme matkakassaan vielä 800 metriä lisää, joten matkamme leiristä leiriin oli siten 2476 km ja siihen kului aikaa 85 päivää. Leijahiihtoa oli 1270 km, hiihtoa 1200 km ja kävelyä 6 km. Neljä ensimmäistä lukua ovat kaikki uusia suomenennätyksiä. Jos kävelyosuudelta lasketaan Hit Ultima Thule -ahkion kanto poikittain selässä, voidaan siitäkin kaiketi merkata uusi ennätys. En ole moisesta ainakaan kuullut.

Sähköposti osoitteemme toimii edelleen aina kotiinpaluuseemme 28.7.asti. Sen jälkeen sivuille ilmestyvät omat osoiteemme ja olemme edelleen käytettävissä mitä retkeilyyn tulee. Muussa mielessä Vuorenmaa palaa töihin heti 29.7. ja tiiraillee muun väliajan lintusia ja kasvisia Tampereen lähimaastossa. Ehkä siellä uudella tontillaan, jonka kaupunki yleensä lahjoittaa maailman valloittajille. Itse pidän vielä pari viikkoa liiterinteko- ja ratsastuslomaa ja koitan sen jälkeen palata "normaaliin" elämään. Ensi keväänä on Svalbard ja kesällä Islanti. Sitten pidän lomaa myös ulkomaista.

Tämä päiväkirja täältä loppuu nyt tähän..... (seur. reissuun...)