           
|
Päiväkirja
19.5.2008sijainti:69 25.01 N, 42 14.67 W Jälleen mietimme aamulla lähteäkö leijailemaan ja lähdimme. Ja lopetettiin seuraavaan leiriin 110 km myöhemmin. Tässä tuli rikottua monia ennätyksiä. Réissu uramme pisin päivä, korkein leiripaikka, pisin kuljettu yhtenäinen matka jne. Muutaman päivän päästä tulee vielä pisin retki päivien muodossa. Ja monet noista rikotaan jatkossa joka päivä.
Saavuimme tänään myös maailman suurimpaa kansallispuistoon. Puiston rajat rajoittuvat karkeasti niin, että koko koillinen Grönlanti kuuluu siihen. Tosin Vuorenmaa juuri kaivoi yhden kirjan, missä eteläraja olisi pohjoisempana, kuin missä olemme, mutta samapa tuo. Jos ei olla siellä nyt, niin pian ollaan. Ohitimme myös erään historiallisen paikan. A.E.Nordenskjöld on kummitellut monessa paikassa, missä on tullut matkailtua ja niin hänen nimensä löytyy myös täältä jäävirroista ja joiltain alueilta. Vuonna 1883 A.E. (tuttavallisesti) oli päättänyt hinnalla millä hyvänsä etsiä ja löytää jään takaa jäätön laakso, missä kasvaisi hedelmällinen puutarha. Retkikunta aloitti matkansa Qasigiannquitin seudulta ja suuntasivat matkansa suoraan kohti itää. A.E. ja suurin osa retkikunnasta luovutti etenemisen jo melko pian jäätikön jatkuessa vaikka mihin, mutta kaksi sisukasta lappalaista jatkoivat matkaansa eteenpäin, kuitenkin palatakseen samoja jälkiä takaisin myöhemmin. Jäätikkö valloitettiin kuitenkin melkein puoliväliin asti. Toki A.E. teki matkaltaa karttoja, sekä muita tieteellisiä muistiinpanoja, joten ei se turhaa ollut siinä mielessä. Sitä paitsi Nansen, joka siis ensimmäisenä jäätikön ylitti 1888 sai tiedon A.E.:lta, että Qasigiannquitin seudulta on hyvä laskeutua jäätiköltä alas ja sen mukaan Nansen matkansa suunnitteli. No Nansen kulki sitten lopuksi aivan toista reittiä jäätikön yli, muutamat Petet kyllä kävivät reitin läpi joskus 2003. Ja Qasigiannquitista ei ollut hyvä laskeutua. 20.5.2008sijainti:70 17.99 N, 41.02.32 W
Pitkin päivää satoi jääkiteitä melkein tyhjältä taivaalta ja näin ollen auringon halojen esiintyminen oli yleistä. Kaunein halokuvio näkyi iltapäivällä, jolloin auringon ympäri oli täysi sateenkaaren värinen rengas ja n. klo 4:n ja 8:n paikkeilla oli sivuauringot, joista lähtikin vaakasuoran näköinen rengas, jonka keskellä olin. Siis kaari kiersi minut etupuolelta auringon paistaessa takaani. Yksi asia mikä mietitytti ennen reissua oli juuri auringon paistaminen kaiken aikaa takaapäin. Valokuvatessa sen on huomannut tuovan haasteita, etenkin kun ilta ja aamuhämäriä ei juuri ole. Tai ei siis ole enää laisinkaan, sillä tänään aurinko jäi pysyvästi (toistaiseksi)horisontin yläpuolella. Mielenvirkeydelle en ole takavalolla huomannut olevan merkitystä, mutta kasvomme säästyvät sentään muutamalta palamiselta asian takia. Vaikka ulkona on melko kylmää, on meillä täällä teltassa kuitenkin elämisen kannalta riittävät olosuhteet. Ensinnäkin on tyyntä. Keittimen palaessa sisällä on melko lämmintä ja kuivaa ja pystymme mm. kuivaamaan pyykit katonrajassa muutamassa päivässä. Ei siis heti, mutta seuraavana ja seuraavana päivänä. Auringon paistaessa teltan kylkeen sen tuntee heti poskellaan ja pian jo lämpötilana teltassa. Esim. pesupäivät ajoitamme vain aurinkoisille ilmoille. Joitain varusteita kuivatetaan joka yö makuupusseissa, jotka taas kuivataan joka aamu ulkona suksien nokassa. Makuupusseissa on narukiinnitys, jotta ne eivät pääse tuulen mukana rannikolle. Ihan vaan vinkkinä. :-) 21.5.2008sijainti:70 17.99 N, 41 02.32 W
Päätimme jo illalla, että pidämme lepopäivän tänään. Edelliset aamut olivat olleet sen verta kankeita, että ehkä siihen oli syytä 9 päivän työn jälkeen. Pakkastakin oli ihan mukavasti ja aamulla normaalin lähdönaikaankin oli -22 astetta. Aamulla lähdin ulos teltasta ja oven avattuani minuun katsoi lintu. Aivan oven takana ja keskellä aukkoa. Pelästyin näkyä ja sanoin Vuorenmaalle, että meidät on kirottu. No pikkuhiljaa asia alkoi selviämään ja löysimme toisenkin Kivitaskun ahkioni vierestä. Koiras ja Naaras etsimässä sitä Nordenskjöldin parattisia. Päivä kului maatessa ja lukiessa. Vuorenmaa siirtyi Thoreaun pariin ja minä Klemoloiden Kohti Kylmempää käsikirjoitukseen. Ei ole pitkä matka Etahiin enää. Terveisiä heille ja menkää ihmiset katsomaan näytelmä, niin näette kummia. Pitkinä leijapäivinä on ollut hienoa (coolia ja siistiä ja ihan ykköstä) kuunnella musiikkia samalla kun kiitää pitkin aavaa. Nyt on vain niin, että arvioin jotenkin ihan väärin tuon mp3-soittimen virrankulutuksen ja patterit loppuivat eilen ja vielä kesken hyvän kappaleen. Mietin aluksi luonnollisia kaupunki ratkaisuja, eli latauksia jne., mutta eihän meillä ollut ladattavia pattereitakaan. Mietin myös, että voisin saada Summitista ostettua muutaman AAA patterin. Mutta sitten tajusin, ettei tuo soitin ole sekään kivestä tehty ja sorvasin min/max lämpömittarista hieman johtoa. Avasin laitteen patterikotelon kokonaan ja liittelin teipeillä ja johdonpätkillä siihen yhden AA pariston ja jälleen alkoi musiikki soida. Von Hertzen Brothers ja Kiss a Fish. Siinä lauletaan jossain kohtaa heikkouden salaisuudesta. Heikkouden salaisuus on se että ei edes yritä. 22.5.2008sijainti: 70 20.86 N, 40 57.67 W
Lähdimme liikkeelle hieman arveluttavassa kelissä. Pakkasta se normaali aamun -20 astetta, mutta tuuli oli 10-13 m/s ja lievästi vastainen. Lähdin liikkeelle rivakasti ajatuksissa lämmetä edes kerran tänä päivänä ja hiihdinkin puoli tuntia, kunnes käännyin myötäseen katsoakseni kelloa. Samalla tuli vilkaistua taaksensa ja yllätykseksi siellä ei ollutkaan ketään. Näkyvyys oli tuulen nostattaman lumipölyn takia 200-300 metriä, mutta ei siltikään. Odottelin ensiksi viitisen minuuttia. Ei ketään missään. Sitten hitaasti lumipölyn seasta alkoi erottua jokin hahmo ja pian jo selvemmin näin, että Vuorenmaa könyää haarakäynnillä eteenpäin. Lähdin lämpimikseni kaveria vastaan ja arvasinkin jo, että nousukarvat olivat irronneet aamun kiinnityksistä. Ei mikään ihme, sillä nehän pakattiin jo muutamapäivä sitten ahkioihin jäätymään. Oli käynyt kuten arvelinkin ja laitoimme teltan pystyyn ja keittimen päälle kuivatellaksemme liimapohjat taas kuntoon. Tuulen ja pakkasen takia oli melko kylmää koko ajan ja reilun tunnin perästä lähtiessämme taas liikkeelle ei lämpö tahtonut enää oikein nousta. Söimme termospullolounaan jo seuraavalla tauolla ja vedimme vielä kaksi tuntia, kunnes päätimme, että on parempi leiriytyä, kuin kokea kivitaskun kohtalo. Koko päivän olo on ollut huono ja merkkejä tästä oli jo eilen. Mietin Dye2:lla voisiko sieltä saada flunssan, kun siellä ramppaa sitä väkeä Herkuleksilla ja moottorilkelkoilla Kangelussuakista. Eilen aamulla nokka vuoti, kuin tippuva hana ja pää oli hieman kipeä. Tänään olo tuntui aamulla hyvältä, kunnes pääsimme liikkeelle ja tunsin olevani heikossa kunnossa. Keuhkot eivät pelanneet ja oli aivan voimaton olo. Olemme tietysti jo melko korkealla, mutta olemme olleet korkealla jo melko kauan, joten en usko sen johtuvan siitä. Katsotaan nyt mihin tästä päästään. Tämän päivän vauhdilla loput 1500 km menee 250 päivän sisään, joten lisälomalaput voi laittaa alulle. 23.5.2008sijainti:70 24.89 N, 40 49.32 W Aamulla oli mukava purkaa leiriä ja laittaa ahkioita lähtökuntoon. Tuuli oli olematon ja aurinko paistoi täysin siniseltä taivaalta. Muuten ehkä sinisimmältä mitä eläissäni olen nähnyt. Toivoimme ääneenkin päivältä hienoja lukuja ja vitsailimme vähimmäistavoitteen, eilisen 6,1 km saavuttamisesta. Vähintään.
Äänimaailma on myös erilainen näinä pakkaspäivinä. Nitinää ja vonkunaa riittää ja hyvin huomaa jo äänestä, koska ollaan taas vielä heikommalla luistopohjalla. (Uusi lumi on kaikista pahinta). Päivän mittaan nitinä ja kitinä kyllä käyvät hermon päälle, etenkin kun tietää itse omalla kehollaan muodostavan senkin äänen energian. Jos voisi kytkeä edes äänet pois, niin ehkä matka taittuisi nopeammin. Olimme liikkeellä 7 tuntia ja kertyihän siinä muutama nousumetrikin. Parempi kuitenkin ulkoilla, edes jollain muotoa, kuin odotella tuulia leijailuun, kuten monet retkikunnat täällä yleensä tekevät. Ulkoilu takaa ainakin hyvät unet ja sitä myöden hienoja unia, joita aamuisin kertaamme ennen aamukahveja. Luonnollisesti laskemme joka päivä täällä loppumatkan etenemistä. Milloin olemme huolissamme, että olemme maalissa kuukautta etuajassa ja esim. tänään mietimme mistä saada lisää aikaa. Sellaista se on Leija-hiihto retkikunnissa. Ja ainoastaan hiihtoon voi jossain määrin luottaa ja tehdä joitain laskelmia jatkosta. Olemme määritelleet, että meillä on n.15 päivää aikaa siirtyä Summit asemalle jäätikön korkeimpaan kohtaan. Matkaa on noin 250 kilometriä, joten tarvitsemme siihenkin tuulien apua. Tämän tarkemmin näitä on turha pähkäillä, sillä asiat näyttävät muuttuvan jatkuvasti. 24.5.2008sijainti:71 16.24 N, 39 29.40 W Ja nyt jo taas tuulivoimaa. Vasta eilen suunnittelimme jotain aikataulua, ja taas ollaan uudessa tilanteessa. Joten parempi olla hiljaa siitä asiasta. Voisin tähän kuitenkin hieman valottaa noiden leijojen tuulivoimaa sikäli, että tänäänkin olimme liikkeellä 7,5 tuntia, josta leijailimme 6 tuntia. Jos olisimme halunneet olisimme voineet vielä jatkaa parikin tuntia ja 150 km olisi ollut lähellä. Pidämme kuitenkin kiinni edelleen rytmistä ja hanskat tippuvat kädestä yleensä kello 18.
Tuulivoima sai siis tänään tuottaa energian suksien ja ahkioiden narinaan, mutta meillä on täällä myös aurinkovoimaa. Sitä on yleensä parempi hyödyntää hiihtopäivinä ja niin tein eilenkin, kun latasin kaikki laitteemme taas täyteen uutta virtaa. Näyttäisi siltä, ettei aurinkopaneeli pidä nopeasta etenemisestä ja kovasta heilumisesta näillä leveysasteilla. Ainakaan koneet eivät lataudu yhtä tehokkaasti kuin hiihtäessä, jolloin meno on paljon tasaisempaa ja hitaampaa. Ohitimme tänään jälleen yhden historiallisen pisteen jäätiköllä, kun kiisimme ensimmäisen jäätiköllä olleen yli vuoden kestäneen tutkimusaseman paikan ohi. Saksalainen Wegener perusti tänne 1930 Eismitte (jäätikön keskus) tutkimusaseman ja he tutkivat pääasiassa säätiloja, joita ei muulla tapaa silloin juuri voitu tutkia. Asemalla oli kolme henkeä talvehtimassa 1930-31 välisen ajan ja kuten arvata sopii ongelmia riitti. Oli paleltuneita jalkoja jne. Wegenerillä oli suomessa tehdyt hydrokopterit apunaan, millä tavaraa piti kuljettaa asemalla länsirannikolta syksyllä 1930, mutta laitteet eivät jaksaneet kuljettaa raskaita lasteja märässä syyskelissä. Matka oli n. 400 km. Niimpä asemalla nähtiin nälkää koko talven ajan ja vasta keväällä 1931 hydrokopterit saavuttivat aseman. Kevään hyvillä hangilla koneilla meni vain pari päivää koko matkaan. Wegener itse menehtyi matkalla asemalta länsirannikolle lokakuussa 1930 kuten hänen mukanaan ollut Inuitkin. Wegener keksi aiemmin tutkimuksissaan mm. mannerlaattojen liikkumisen. Hän istui juuri täällä Grönlannissa jollain rannalla ja katseli meren pinnassa hiljalleen hajoavia jäälauttoja, jotka erkanivat toisistaan. Miestä pidettiin pitkään ihan pellenä moisten päätelmien takia, kunnes asia oli myönnettävä ja laitettava oppikoulujen kirjoihin. 25.5.2008sijainti:72 25.56 N, 38 27.96 W 35. matkapäivän kunniaksi luistatimme hankea ennätyspäivän. Liikkeellä oltiin 8,5 tuntia ja lopeteltiin perinteisesti klo 18 kahveihin. Meno oli tänään enemmänkin purjehtimista myötätuuleen. Leijoja kokeilleet ja käyttävät ihmettelevät tietysti miten noilla myötäseen noin pääsee, mutta tämä lievä ylämäki ja raskaat lastit, huonon luiston kera pitävät huolen, että leijan vedettävänä oleva kuorma ei pääse missään oloissa yli tuulen nopeuden, joka sitten jo sakkaisi leijan. Mittasin tänään piruuttani nopeuksia ja kärkiaika oli 30,9 km/h. Etenkin myötäsessä, jolloin tuulen humina ikään kuin loppuu ei nuo nopeudet tunnu juuri miltään.
Ilmakin on täällä jo kuten vuorilla. Pieni kyykistyminenkin aiheuttaa huohotusta. Vuorenmaa sairasti eilen meidän kiertolaisflunssan ja tänään on ollut vielä heikkoa, mutta näimpä se onkin sitten kiertänyt koko retkikikunnan läpi, joten olemme taas entistä vastustuskykyisempiä. Grönlannin Jäätikön korkeimmaksi korkeudeksi ilmoitetaan 3228 metriä merenpinnasta, mutta silti jää on täältä korkeimmalta kohdalta mitattuna yli 3500 metriä paksu. Jää on painanut omalla painollaan jään alla olevan maankamaran montulle n. 300 metriä merenpinnan tason alapuolelle. Jos tämä koko jäätikkö otettaisiin nopeasti pois tästä missä se nyt seisoo olisi Grönlanti jatkossa kartalla erikoisen näköinen. Reunoilla olisi rantavuoria ja keskellä olisi meri. Joistain kohtia meri pääsisi virtaamaan laguuniin, joten järveksi tästä ei olisi. 3500 metriä jäätä on kuitenkin jo riittävästi meikäläiselle, ettei tarvitse jatkuvasti kuivapukua asetella päälle pohjoisnaparetkeilijöiden tapaan.
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
© 2007-2008 Petet |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Aamulla lähdettiin kauniissa talvisäässä matkaan. Aurinko paisteli pilvien lomasta ja tuli mieleen sellainen talvinen päivä kotikaupungissa, jolloin kaikki suuntaavat laduille ja kävelyille. Uutta lunta oli satanut yöllä n. 15 cm. Kaikkialla oli melkein tasaisen näköistä, joten oli upeaa kurvailla menemään lumen lentäessä. Ahkiot tulivat perässä kuin pikaveneet plaanossa. Kolme tuntia lähdöstä pysähtyessämme Vuorenmaa jysäytti taas polvensa maailman suurimpaan jääkimpaleeseen ja menohalut hieman laantuivat. Samassa rytäkässä narut menivät sellaiseen solmuun, että meni puoli tuntia, ennen kuin pääsimme jatkamaan. Vedimme kuitenkin vielä muutamia tunteja, niin että lopetimme n. klo 17 ja aikaa 110 km kulkemiseen oli käytetty 7,5 tuntia. Hienoa kyytiä.
Kylmää kyytiä tänään. Alamme oleen jo aika korkealla, sekä merenpinnasta, että leveysasteilla, joten huomaa talven olevan edelleen päällä. Aamulla lähdettiin jälleen leiristä leijailemaan ja alun pehmeän hangen jälkeen meno muuttui melko vaikeaksi betonin kovien lumidyynien astuttua esiin. Lumidyynit olivat myös melko isoja, joten pompottelimme menemään kovalla kädellä. Ahkioille laskisin tämän päivän olleen jokin "military test", että ne kestävät ihan mitä vaan. Välillä meni vauhdin hurmassa silmät kiinni, kuullessaan takaansa taas kerran merkillistä meteliä. Ajattelin kuitenkin, että nyt se nähdään mistä ahkiot on tehty ja annoin palaa. Kovimmillaan vauhti oli n. 30 km/h ja yli metrin mies, sekä ahkiohyppyjä nähtiin useita. Päivän mittaan lisäilimme vaatteita ja hansikaskerroksia, mutta iltapäivällä pysähdyimme kuitenkin palelemiseen klo 17:15. Pakkanen oli jo -18 asteeseen ja tuuli yltynyt 11 m/s nopeuteen. Oli parempi lopettaa ajoissa.
Ne lähtivät lännestä Grönlannin keskivaiheilta paratiisi mielessään. Alku sujuikin hyvin. Lounainen ilmavirtaus joudutti matkaa ja oli mukava ja lämmin liidellä kohti uutta maata. Mutta kuten usein Grönlannissa kohtalo puuttui peliin ja sää tyyntyi. Iltapäivästä se oli ensiksi hyvä, sillä oli helpompi pitää suuntaa, mutta illasta ilma viileni ja kylmä kangisti parin etenemistä. Alkuyöstä ei ollut enää muuta vaihtoehtoa, kuin jatkaa eteenpäin lämpimänä pysyäkseen, mutta kohtalo oli vieläkin oikukkaampi. Idästä puhkesi kova vastainen tuuli. Matallalla lentäen, välillä pysähdellen he näkivät horisontissa jotain punaista ja epätavallista tänne jääkentille, ja lähtivät etsimään suojaa se takaa. Mutta voimat eivät riittäneet muuhun. Yhteinen retki paratiisiin päättyi kylmään syliin punaisen tuulensuojan taakse.
Ei tule kesää. Vietimme tänään liikunnallisen ulkoilupäivän erinnäisten harjoitusten merkeissä. Opettelimme mm. teltan pystytystä, nousukarvojen kuivaamista ja palelua.
Ensimmäiset satametriä saivat hymyt kuitenkin laantumaan ja käännyimme katselemaan ahkiolatuja, josko löytyisi jäljestä kovasti uria merkkinä jäästä ahkioiden pohjissa. Mutta ei. Ei siellä ollut muuta kuin puhdas pohja. Hanki oli niin kitkaista, että tuntui pahemmalta, kuin 2001 Islannissa, jolloin vedimme Vuorenmaan kanssa ahkioita hiekkatietä pitkin ensimmäiset 10 km.
Hiekassa tarvoimme sitten koko päivän. Lienemme niin korkealla, että kuiva ilma, yhdistettynä jatkuvaan pakkaseen tekee lumikiteistä sellaisia, etteivät ne lämpiä lainkaan edes iltapäivän auringossa. Iltapäivällä leiriydyttyämme Vuorenmaa mittasi hangen lämpötilaa ja se näytti -17,5 astetta. Tiedä sitten mitä se tarkoittaa, mutta raskasta siinä on ahkiota vetää.
Päivä oli kaikkiaan melko utuinen ja pidimme tarkan vaarin, että pysymme muutaman sadan metrin päässä toisistamme. Se onnistuikin hyvin, koska tuuli oli koko ajan melko tasainen. Alusta sen sijaan ei ollut. Täällä on varmaan ollut jokin hirmumyrsky lähiaikoina, sillä lumidyynien korkeuserot olivat varmasti metrin luokkaa ja niin ollen saimme hyppiä ja pomppia koko päivän.
Olemme jo aika lähellä Summit asemaa. Matkaa on enää 17 km ja voimmekin jo pikkuhiljaa onnitella itseämme toisen välietapin saavuttamisesta. Olemme tiettävästi ensimmäiset suomalaiset, jotka ovat kiivenneet Grönlannin jäätikön korkeimmalle huipuille. Ja merkittäköön vielä, että vaativaa eteläseinämää myöten.
