           
|
Päiväkirja
30.6.2008sijainti: 77 43.29 N, 54 06.66 W Toinen täysi kuukausi jäällä.
Puolen päivän aikaan meillä on joka päivä ruokatermoslounas, ja mietinkin sitä jo aamuvarhaisesta mitähän hyvää Vuorenmaa (Reissun ruokavastaava) on tänään keksinyt perunasta. yllätys oli melkoinen, kun vielä 71.:kin päivälounas oli samaa perunamuusisoppaa. Odotan mielenkiinnolla huomista lounasta. USA:n vaikutus Grönlantiin on ollut viimeisen sadan vuoden aikana melkoinen. Tänne on perustettu useita sotilastukikohtia mm. Narsarssuaqiin, Tasiilaqiin, Kangerlussuaqiin ja Thuleen. Myös monet tutka-asemat värittävät saarta. Dye2, missä kävimme oli yksi sellainen. Me olemme nyt Thulen alueella ja Thule Airbase, USA:n lentotukikohta sijaitsee meistä n. 300 kilometriä länteen. Tukikohta on perustettu vuonna 1953 Pituffikin kylän päälle, josta asukkaat siirrettiin Qaanaaqiin. Olen aiemmin kirjoittanut Peter Freuchenin ja Knud Rasmussenin kauppa-asemasta, joka sijaitsi siis juuri tässä Pituffikissa. Qaanaaqissa on vireillä kampanjointia Thule Airbasen lopettamiseksi ja Qaanaaqin asukkaiden muuttamiseksi takaisin alkuperäiseen kotiinsa. Thule Airbase on luonnollisesti suljettu alue, mikä saattaa olla yksi syy alkuperäisten asukkaiden ärtymykseen, mutta on toki muitakin. Vuonna 1968 USA:n B-52 lentopommikone tippui Thulen lähettyville. Lentokoneen tippumisaluetta siivosi 1000 ihmistä, Tanskalaisia ja Grönlantilaisia. Noista tuhannesta 100 on nyttemmin kuollut ja puolet heistä syöpään. Lisää sairauksia ilmeni myöhemmin, mutta vasta 1995 ilmoitettiin, että lentokoneessa oli 6 kiloa plutoniumia. Vasta vuonna 2000 ilmeni, että vain kolme koneen neljästä atomipommista oli raivattu hylystä, joten neljäs on täällä vieläkin. Koneen lastina olleesta plutoniumista on kateissa 500g - 1800g määrä. Kukaan ei virallisesti tiedä tarkemmin määrää, eikä paikkaa. Alueelta on löydetty kaljuja hylkeitä ja myskihärkiä, joilla on epämuodostuneita kavioita. USA on suunnitellut rakentavansa alueelle "star wars" ohjuspuolustus keskuksen. Mikäli siis huomaamme partamme alkavan kutistuvan, kasvamisen sijaan, niin tiedämme nukkuneemme tulevina öinä Plutonium kasan päällä. Partamme toimivat eräänlaisina geiger-mittareina. - Uraani halkeaa, ja tuottaa lopun valkeaa. Mutta millään muilla mailla, kuin Suomella, se ei ole riskiä vailla. - 1.7.2008pvm:1.7.2008
Tuli tänään mieleen, etten ole koskaan hiihtänyt heinäkuussa. Vuorenmaa muisteli, että on mahdolisesti käynyt jossain hiihtoputkessa jonkun vuoden heinäkuussa, muttei hänkään ollut varma. Tänään jyystimme ainoastaan kuusi vetoa ja siirryimme vapaalle. Tämä oli siis myös tämän viikon valinnainen vapaapäivä, joka erosi kuitenkin normaalista työpäivästä ainoastaan tuo parin vedon vähennyksellä, joka sekin aika meni töitä tehdessä, eli kirjoitellessa juttuja kotimaahan. Tämä päiväkirja ei sen sijaa muistuta minua työstä, vaan on enemmänkin sellainen henkireikä, josta saa peräti lisää voimia. Normaalisti en edes tiedä mistä aloittaessa kirjoitan, mutta jostain tämä puolikas aa nelonen vain aina tulee. Tietysti osasyynä on velvollisuuden tunne, koska tiedän, että teitä lukijoita on siellä paljon. Kiitos siis ajastanne ja muuten viesteistä, joita eilenkin luimme ihan himona. Viime päivät ovat olleet lämpimiä ja jalat ovat kiukustuneet. Näillä keleillä ne hikoilevat aamusta asti ja minulle on tyypillistä, että ne saavat vahamaisen kalvon päälleen. Iltaisin sitten kuivuttuaan ihoa alkaa kiristymään ja viime yönäkin heräsin siihen, kun kantapäät osuivat makuupussin seinämään ja se teki kipeää. Tänään tein niille vaseliinista ja joistain taikajauheista pienen hauteen, joten eiköhän ne siitä saada normalisoitumaan. Kolme vuotta sitten suunnittelin, että ottaisin reissuun kahdet monot. Yksinkertaiset ja kaksinkertaiset. Nythän niistä yksikerros monoista olisi apua, mutta toisaalta olemme päässeet yllättävän pitkälle ihan näine päivinemme. Ja menee se tämä loppukin vaikka sitten konttaamalla. Kuvassa on Alicon Double monot, joilla on siis hiihdetty nyt jotakuinkin 2200 kilometriä. Ei ne nyt kuin uudet ole, mutta ei paljoa puutu. Alkureissusta seurasimme tarkkaan niiden kulumista, mutta eipä näytä olevan aihetta huoleen. Johonkin väliin tänään myös pesimme hiukan. Tuo pesurituaalien vieroksuminen on peräisin jo yli 30 vuoden takaa, kun pikkunatiaisena mettässä oli peseminen kielletty. Muistan erään hatun, jonka sain jostain reissukäyttöön ja sen hatun päällä piti ensiksi hyppiä viisi minuuttia ja uittaa se sitten kuralätäkössä, ennen kuin se hyväksyttiin reissukäyttöön. Samoin eräs maastoasu. Minulla oli tapana pyyhkiä lapinleukuni leipien voitelemisen jälkeen aina housujen oikean jalan reiden yläpinnalle. Ja sitä asua ei saanut pestä lainkaan, sillä kotona ollessa saatoin käydä nuuhkimassa asua kaapissa ja päästä taas hetkeksi metsään. Mutta muistan myös yhden retken, jolle otimme mukaan litran pullon Tolua vaatteiden pesua varten. Retki kesti kuitenkin vain kolmisen päivää ja sinä aikana Tolulla pestiin vain yhdet villasukat. Vai olisiko siinä mennyt toisetkin? Joka tapauksessa lopputuloksena oli turha kantamus. Nyttemmin tuo peseminen tuo kyllä ihan hyvä tunteen päälle ja olokin on kuin uudella miehellä. 2.7.2008pvm:2.7.2008
Olemme kaikki nämä viime päivätkin hiihtäneet normaaleissa vetimissä, eli villa-asuilla ja kuoriasuilla. Erona kylmiin päiviin on ollut ainoastaan kevyemmät sormikkaat ja tuuletusvetoketjujen (myös housujen) maksimaalinen käyttö. Lämpötilojen mittaaminen näillä varjottomilla aavikoilla (Grönlanti luokitellaan aavikoksi kuivuutensa takia) on aina ongelmallista, sillä aurinko on todella tehokas lukujen sotkija, ellei matkassa ole oikeanlaista mittaria. Meidän min/max mittarin antura on sellainen ,ettei se juurikaan otan auringosta itseensä, vaan näyttää melko tarkasti todellisen lukeman auringonpaisteessakin. Mittari itsessään on teltassa sisällä ja antura tuossa ulkona teltan naruissa vapaassa iltailmassa roikkumassa. No, kun mittaamiseen päästiin, niin kerron vielä, että tarkkailemme päivittäin myös ilmanpainetta, sekä tuulen nopeutta erilaisilla mittareilla. Vuosien aikana on tullut nähtyä, että 5 m/s tuuli muuttuu vuodessa 15 metriksi/s ja parissa vuodessa 25 metriksi/s. Niimpä on parempi pysytellä totuudessa ja merkata kaikki ylös heti ja saman tien nettiin. Vaihtelu virkistää ja tänään oli kevyttä menoa, vaikka matkamittari näyttää jo varsin kovia lukemia. Molemmilla oli ilmiselvästi menemisen riemua ja oikeastaan haimme hiljaisella päätöksellä ensimmäistä 30km ylitystä ja mieluiten vähän päälle. Tauoilla välttelimme puhumasta/innostumasta aiheesta liikoja, mutta taas vedon alkaessa kiito jatkui. Mutta, kuten sanoin se oli tänään kevyttä ja meni periaatteessa samoilla tehoilla, kuin muutkin päivät tähän asti. Olenkin miettinyt tätä matkanteon tylsää kaavaa, jonka mukaan jokainen päivä kuljetaan samalla sykkeellä ja toisena päivänä sillä saadaan aikaiseksi 9,6 km ja toisena 29,6 km. Mutta niin sen on kuitenkin oltava, jotta diesel pysyy käynnissä vielä muutaman viikon. Saattaisimme saada jo huomenna 40 kilometrin paalun rikki, mutta entäpä sitten ylihuominen. Vielä siis maltilla. Eranto on jo 53 astetta. Kompassin neula näyttää aika lähelle luoteeseen lännen ja pohjoisen väliin. Gps laskee tämän erannon pois antamastaan suuntimasta meidän kohteeseen tuolla rannalla, mutta on silti hyvä olla hieman perillä mistä neulan näyttäminen päin honkia johtuu. Selvitän tässä vain sen verta, että magneettinen pohjoisnapa sijaitsee tuolla Kanadan pohjois-osissa ja taitaa nykyään (se liikkuu itsestään) olla jo pois Kanadan alueelta ja sijaita jossain jäämerellä. Joka tapauksessa me olemme aika lähellä sitä ja meidän kompassien neulat näyttävät itseasiassa alaspäin. Meidän täytyy siis kallistaa marssikompassejamme, jotta saamme neulat näyttämään vapaasti kohti magneettista napaa. Haaveilemme nykyään tämän tästä jo mahdollisesta kotiin pääsystä. Kotona tuolla erannolla ei ole enää niin väliä. 50 tai 70 astetta ei ole mitään, kun laitetaan sauna päälle. Silloin meillä on 100 astetta. 3.7.2008pvm:3.7.2008
"Resolute Bay, Resolute Bay. Ice calling.... can you hear me... Resolute Bay, Resolute Bay......... 24 vuotta sitten 20.5.1984 joukko suomalaisia Jussi Kauma, Matti Tervaskanto, Olli-Pekka Nordlund, Reima Mustonen, Risto Uosukainen, Heikki Järvinen, Matti Saari ja Jouko Jämsä saavuttivat maantieteellisen pohjoisnavan käsittääksemme toisena retkikuntana suksia käyttäen. Retkikunta (ns. Huurre-retkikunta) oli aloittanut matkansa 6. päivä maaliskuuta ja taivaltanut Kanadan Ward Huntin saarelta kohti napaa 74 vuorokautta. Mutta nyt napa oli saavutettu. Retkikunnan ytimen muodosti Retkiryhmä 76, joka retkeili tuohon aikaan paljon arktisilla alueilla. Ryhmä teki myös matkan Ruotsista Suomeen Perämeren yli, jonka senkin jalanjälkiä seurasimme 1999, kuten myös niin monen muun suomalaisen arktisen retkeilijän jälkiä. Retkiryhmä 76:n tarina retkien osalta taisi päättyä tuohon Pohjoisnavan saavuttamiseen, mutta monet noiden retkeläisten varuste- ja tietotaitopuolesta ovat jääneet elämään ja otettu käyttöön monissa porukoissa. Minulle tuollaiset saavutukset ja merkkitapaukset ovat aina sykähdyttäviä historiallisia tapahtumia. Kaiken päälle olemme saaneet vielä tutustua muutamiin Retkiryhmä 76:n jäseneen. Ja myös yhden vaimoon, jolle tässä terveisiä täältä jäältä. Huurre-retkikunnan 74:n vuorokauden matkaennätys siis piti näinkin kauan, sillä sivusimme tänään tuota päivälukua ja huomenna se on kirjoitettu jo uusin luvuin. Matti Saari teki em. retkestä kirja "Hiihto Pohjoisnavalle" ja muistan lukeneeni, että jossain vaiheessa retkeläisillä oli hieman kireää kesken reissun. Olemme tästä aiheesta saaneet tänne kyselyitäkin, enkä voi todeta muuta kuin, ettemme paljoa vaivaa toisiamme joutavilla nahisteluilla. Meillä on täällä kuitenkin selviä, ajan oloon jo vuosia sitten syntyneitä sääntöjä, jotka pakottavat meidät käyttäytymään rauhallisesti, ottaen toisen huomioon, vaikenemalla omista kiukuistaan jne. Ratkaisemattomat riidat ratkotaan tuolla haulikolla (johon on vielä 15 panosta), mutta toistaiseksi ratkaisemattomia kysymyksiä ei vielä ole tullut. En kuitenkaan sanoisi, että olemme kuin paita ja perse, sillä tämä kaikkihan on vain väliaikaista ja me molemmat tiedämme tarkalleen koska yhteiselo päättyy. Eniten tässä ehkä juuri kaipaakin yksin oloa, enkä usko, että Vuorenmaa ajattelee paljoakaan toisin, ajatellen että hän asuu normaalisti yksin. Luulen ja tiedän, että kun saavumme aikanaan tuonne sivistykseen, niin viimeistään tärkeiden asioiden selvittyä otamme molemmat hiukan lomaa toisistamme ja käyskentelemme kylänraittia kiviä potkien. Yksin. Olemme viime päivinä ja tänäänkin hiihtäneet niin kiivaasti, että lintukartoitus on melkein jäänyt. Päivänä, jolloin saavuimme NEEM asemalle näimme kaksi jäälokkia ja eilen kihun, josta ei tarkempaa tunnistusta. Siinäpä se. Maantieteellinen pohjoisnapa. Kanadan kautta, kts. vuosi 19844.7.2008sijainti:78 04.66 N, 59 08.35 W
Vuorenmaa ehdotti aamulla, että eiköhän aleta hiihtämään tunnin vetoja, eli 8 x 60 minuutia per päivä. Torjuin kuitenkin vielä moisen ajatuksen, sillä 35 kilometrin päivissä on mielestäni jo ihan riittävästi lykittävää. Kyllä sitä joka päivä huomaa hiihtäneensä jonkun metrin, vaikka tosiasiassa kerrottuna täytyy sanoa, ettemme ole edelleenkään kertaakaan vetäneet itseämme loppuun. Diesel jauhaa 8 x 50 minuutin päiviä, halusimme tai emme. Nyt kuitenkin alkaa tuntumaan jo siltä, että sitä haluaa kerrankin matkalta kotiin edes jotenkin ehjänä, joten vieläkin vain malttia. Tulemme näinä pitkinä päivinä jo sadan metrin päivävauhdilla kohti merenpintaa. Vaan huomisesta sen pitäisi muuttua vielä niin, että päivän aikana mentäisiin alas jo 150 - 200 metriä. Jos sää sallii jatkua yhtä aurinkoisena, kesäisen tuulisena ja lämpimänä myös päivämatkat tulevat pitenemään, kunnes sitten kai joskus loppuvat kokonaan. Hanki muuttui tänään jälleen. Viimeisen viikon olemme kulkeneet (ehkä olen kuvannutkin sitä?) tasaisella hangella, niin että suksia on pystynyt oikeasti jopa luistattamaan, mutta nyt se on ohi. Palasimme oikeastaan sinne viimeksi huhtikuussa (hiihtäessä) nähtyihin ja koettuihin lumidyyneihin, joiden kanssa nilkat, polvet ja lantio saavat kyytiä, kuten Elviksellä ikään. Tosiasiassa hiihto, tai mikä lie räpellys on moninverroin raskaampaa. Minun piti ottaa tänään ahkioon kiinnitetyllä kamerajalustalla hieman hiihtokuvaa, mutta eihän siitä mitään tullut, kun ahkiokin pomppi ympäri jäätikköä, kuin mikäkin. Olemme tällä hetkellä majailemassa Knud Rasmussenin maassa. Grönlannin eri osat on nimetty viimeisen sadan vuoden aikana monien suurmiesten ja pikkunilkkienkin mukaan miten sattuu. Yleensä nimet on joidenkin kuninkaiden ja niiden tyttärien. On täällä sponsorienkin mukaan nimettyjä paikkoja. Nimittäin saaren pohjoisin kärki on nimettu Kap Morris Jessupiksi ja hän oli Robert Pearyn sponsori. Meilläkin on täällä yksi nimetty paikka. Nimittäin vuonna 2003 löysimme kartoille merkkaamattoman nunatakin (kallionkärjen, joka pistää esiin jään keskeltä) 120 jään reunasta Qasigiannquitin kohdalla. Nunatakin nimeksi tuli Petes Nunatak. Sitä ei ole vielä vahvistettu. Knud Rasmussenista olen teille jo jotain kertonut, mutta miehen tärkeimmästä työstä lienee sana paikallaan. Knud (tuttavallisesti) keräsi nimittäin koko 1900 luvun ensimmäiset kymmenet vuodet Inuitien perimätietoja, sukupuita ja kaikkea sitä informaatiota, mitä vanhat Inuitmummelit muistivat menneiltä ajoilta. Knud kirjasi kaiken kuulemansa ylös. Kierteli maata etelään ja pohjoiseen, kunnes keksi, että lähtee seuraamaan kuulemiensa juttujen juuria. Niin syntyi kaikkiaan viisi eri pituista Thule Expeditionia, joista kauimmaksi kulki 5. Thule Expedition, jonka aikana Knud ystävineen kävi aina Alaskassa ja Beringin salmella asti. Joidenkin tietojen mukaan Knud kävi jopa Siperiassa, mutta se ei ole varmaa. Joka tapauksessa Knud pystyi nyt nitomaan yhteen kaiken kuulemansa ja näkemänsä. Lopputuloksena hän näki, että kaikkialla missä hän oli kulkenut kansa puhui samaa kieltä. Knud pystyi siis keskustelemaan kaikkien kanssa aina Grönlannista Beringille saakka. Myös muut tutkijat olivat käyneet samoja asioita läpi jo aiemminkin, mutta Knud kasasi paketin ymmärrettävään muotoon. Mainittakoon, että Aleutien niemimaalla asuvat saman tyyppiset kulttuurit olivat kuitenkin myöhemmissä tutkimuksissa kulkeutuneet paikalle eri reittejä ja mm. kieli oli erilainen. Knud Rasmussen on erittäin arvostettu ympäri koko Grönlannin. Melkein kaikki hänen asuinpaikkansa ovat museoina ja patsaita löytyy melkein joka kylästä. Hän oli myös mies, joka oli erittäin tarkka (ja siitäkin kuuluisa) kamikeistaan, eli nahasta tehdyistä kengistään. Knud Rasmussen halusi aina vain parhaat ja parhailta tekijöiltä saadut kengät, sillä miehellä oli myös ilmiömäinen ilmaiseksi saamisen taito 5.7.2008sijainti:78 07.53 N, 60 32.20 W
Huonosti nukutun yön jälkeen Elvishiihto ei oikein tahtonut maistua. Tällä kertaa molemmat pyörimme koko yön ja itse katsoin kelloa viimeisen muistikuvan mukaan kolmen aikaan aamuyöstä. Pääsimme kuitenkin eteenpäin. Päivän ensimmäisestä vedosta olen jo aiemmin kertonut, mutta sen jälkeiset kaksi vetoa ovat melkeimpä kaikkein pisimmän tuntuisia. Neljännellä tunnilla sitä odottaa perunasoppaa jo melkein innolla. Viides ja kuudes vetovuoro päästelee perunasopat kaasumaisessa muodossa taivaan tuuliin ja seitsemäs ja kahdeksas ovatkin jo sitten kahvin odotuksen aikaa. Niin on jälleen kerran päivä täysi ja joskus opittu jotain uutta ja joskus ei. Tämän päivän opetus, tai muistutus oli se, että pilvet ovat todella kauniita ajoittain. Oikeastaan melkein aina. Tiesimme entuudestaan, että tulemme näkemään taivaankaaren täydellisenä rannasta rantaan ja pyörähdettäessä ympäri tuli nähtyä 360 astetta puhdasta horisonttia. Niimpä pilvet näyttäytyvät täällä todella sinisen taivaan alla hyvin edukseen. Olemme myös koittaneet ennustaa säätä pilvistä pitkin reissua, mutta melko huonolla tuloksella. Meillä on oikein kirjakin, jonka pitäisi kertoa jotain pilvistä, mutta siinä kirjassa on eräs omituinen piirre. (joka olisi kyllä pitänyt huomata jo kotona) Joka kerta kun lähtee kirjan avulla tulkitsemaan mitä pilviä taivaalla kulloinkin sattuu olemaan, niin juuri päästessä kohtaan, missä normaalisti alkaisi selväkielinen selostus kustakin tapahtumasta, kirjassa lukee vain "...mutta, tämä aihe on liian laaja käsiteltäväksi tässä kirjassa." Tässä loppusuoran lähestyessä olemme miettineet tätä uraa, jonka olemme tänne Grönlantiin piirtäneet. Ensinnäkin kukaan ihminen, eikä tuskin eläinkään ole aiemmin kulkenut tätä meidän reittiämme. Toisekseen ollessamme Summit camp asemalla jäätikön korkeimmassa kohdassa saimme kuulla siellä, ettei NGrip asemaa enää ole vaan, että se on siirretty uuteen NEEM aseman paikkaan, josta asemasta kuulimme Summitissa siis ensimmäisen kerran. Niimpä "routemme" alkoi muodostumaan.Dye2 (Raven) - Summit camp- NGrip (olikin olemassa?) - NEEM. Niimpä nyt jälkeenpäin katsottuna tämä koko litania Etelä-Grönlannista lähtien on muodostanut mielekkään uuden reitin läpi Grönlannin. Olen varma, että meidän jälkeemme tulee lukuisia leija- ja hiihtoretkikuntia, jotka tulevat kulkemaan reittimme läpi, etenkin kun ottaa huomioon suotuisat tuulet, jotka seuraavat matkaajia melkeimpä koko reissun ajan. Dye2 (Raven) asemalla on totuttu Grönlannin perusreitillä kulkeviin ryhmiin ( n. 100 ihmistä/vuosi), mutta näillä muilla asemilla tilanne tulee varmasti muuttumaan sitten meidän käynnin, mikäli ryhmiä saapuu vuosittain useita. Petes` Route tulee kuitenkin pysymään kartalla pitkään, mutta asemista ei ole takuita. Ngrip on juuri hautautumassa lumeen ja NEEM asemakin on suunniteltu vain neljäksi vuodeksi. Summit camp lienee asemista pitkäikäisin ja tulee varmaan olemaan paikallaan vielä pitkään. Olisi tästä vielä paljon kerrottavaa, mutta tämä aihe on liian laaja käsiteltäväksi tässä päiväkirjassa. 6.7.2008sijainti:78 09.88 N, 62 01.07 W
Reissun aikana olemme sekä hiihtäneet, että leijahiihtäneet. Aivan aluksi kuljimme pääosin lihasvoimin ja melko pitkäänkin. Hieman ennen Dye2 asemaa aloitimme leijahiihtoputken, jonka aikana kuljimme leijoilla ja siis tuulivoimalla yhteensä n.1270 kilometriä. Alun hiihdot ja nyt viimeisten viikkojen hiihdot ovat tänään tuottaneet yli 1000 kilometrin rajan. Vaikka hiihtokautemme on jatkunut pitkään, niin siltikin tästä vuodesta tulee Vuorenmaan ennätyshiihtokausi vain muutaman sadan kilometrin turvin. Melko innokasta harrastajalta, eikö vain. Minulle tämä kausi tulee olemaan todellinen ennätyskausi, jolloin kaikki yli sadan kilometrin hiihtämiset ovat olleet jo uutta ennätystä. Tänäänkin hiihdimme, mikä lienee yllätys joillekin. On merkillistä, kuinka jäätikkö jatkuu edelleen tasaisena ja hanki talvisen tuntuisena. Meidän mielestämme meidän pitäisi olla jo kyykkyasennossa alamäkien osalta ja mitä hankeen tulee, luulimme uivamme lumisohjossa reissun tässä vaiheessa. Toisaalta tämä tietysti jouduttaa matkaa, mutta vaihtelukin kyllä virkistäisi. Kyllä tuolle hangelle kuitenkin jotain päivän aikana tapahtuu, sillä tänään vedimme mopoa käyntiin neljä tuntia, eikä käyntiin lähdöstä ollut tietoakaan. Vaihteistossammekin lienee jotain vikaa, sillä meillä on vain 1 vaihde eteen, mutta polkemalla nuo neljä ensimmäistä saatiin jotenkin loppuun. Arvelin jo onnemme kadonneen, kunnes löysin sen reppuni sivutaskusta. Levitimme nestemäistä luistovoidetta, sekä voideltavien ahkioiden, että suksien pohjiin ja johan pärähti mopedi käyntiin. Yli puolen kilometrin parannukset vedoille tuntuivat jo hyviltä ja meno oli taas kevyttä. Aloitimme matkamme huhtikuun 21. päivänä Suomen pituuspiirien paikkeilta katsottuna Hämeenlinnan ja Tampereen välistä. Kuljimme läpi Suomen pohjoiseen. Läpi pohjoisen Norjan ja räpistelimme läpi hyisen jäämeren Karhusaaren kautta Svalbardin etelä osiin ja nyt olemme Svalbardin hallinnonkeskuksen Longyearbyenin keskustan paikkeilla. Pohjoisin pisteemme tällä matkalla piti olla 78.01 astetta pohjoista leveyttä, mutta koska olemme viime aikoina kulkenee pääosin länteen tuolta kaukaa, olemme Gps:n ohjaamana ajautuneet isoympyräreitille, joka siis ikään kuin oikaisee matkaamme pohjoisen kautta. Iso maa ja isot ympyrät.
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
© 2007-2008 Petet |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Hanki on muuttunut viimeisten viikkojen aikana hieman. Ilmeisesti täällä on kesä, kuten kesä- heinäkuun vaihteessa sopii odottaakin, mutta luulen, että tuolla ylempänä kelit jatkuvat edelleen paljion talvisempina. Me olemme laskeutuneet Summitista jo kohta kilometrin ja lähestymme rannikkoa, joten siinä lienevät syyt kesän tuntuun.
Olen saattanut antaa ymmärtää, että hanki varsinaisesti sulaa, mutta niin ei kuitenkaan ole käynyt. Ainoastaan hangen pinta, aivan muutaman millin syvyydeltä on ottanut sen verta auringosta itseensä, että kiteet ovat hieman kasvaneet, kuluneet, ehkä sulaneetkin ja sitä myöden pinta on liukkaampi.
Aamulla lähdimme liikkeelle hieman erilaisin tuntein. Vuorenmaa oli, kuin kisaan lähdössä. Valmiina lähtökuopissa, kun minä vasta pakkasin ahkiota. Ensimmäisen vedon aikana Vuorenmaa veti neljän minuutin kaulan 50 minuutilla, mutta ajattelin, että menköön. Hiihdän sitten hitaammin omalla vuorollani. Mielestäni on tärkeämpää pitää diesel käynnissä monta viikkoa, kuin ajaa hetki Formula moottorilla ja hajota sitten kolmen kierroksen jälkeen.
Meno tasaantui pitkin päivää ja lähelle kolmeakymppiä mentiin tänäänkin.
Heinäkuun hiihdot.
Joku kenties ihmettelee, miksi päivälämpötila on aina nolla. Tai ainakin viime aikoina. Lämpötilojen vaihtelu on hyytynyt 10 asteen sisään (yö ja päivä) ja sitä vaikeampi on arvioida päivän ylintä astelukua. Tähän mennessä olen pistänyt ylös lähtölukeman (tänä aamuna -5) ja katsonut sitten heti leiriin tultaessa uuden lukeman (tänään + 0,2) ja arvioinut siitä päivän ylimpiä lukemia.
20.5.1984 Maantieteellinen pohjoisnapa.
Pitkää ja lyhyttä vetoa.
Petes` Route.
Yksi eteen.
