           
|
Päiväkirja
5.5.2008sijainti:63 52.11 N, 47 01.50 W Vietimme tänään hyvin ansaittua lepopäivää. Samalla myös annoimme Vuorenmaan polvelle kolmen K:n hoitoa. Kahvia, keksiä ja kylmää. Kolme kuppia konjakkiakin olisi kelvannut, mutta en antanut lääkintämiehenä. Huomenna nähdään miten polvi jaksaa rasitusta. Eilen siitä ei vielä ollut liikoja harmeja, mutta yön aikana se jäykistyi, kuten lieviin revähtymiin kai kuuluukin. Laitetaan tukiside vielä lisäksi ja Vuorenmaa avaamaan latua, niin sitten se nähdään.
Vesa Luomala hoiteli viime viikon päivityksiä Intiasta käsin ja ne ilmestyivät aikaerojen takia sivuille kaiketi jo aamuyöllä suomen aikaa. Nyt vuoroon astuu Jami Kangasoja Tampereelta ja niimpä päivitykset tulevat normaalimmin seuraavan päivän iltana. Tänään avasimme uuden viikon ruokapussin ja mitä siellä olikaan. Muutenhan meillä on samaa ruokaa aamusta iltaan, mutta joka pussissa on pieni yllätys. Verileipää. Vierailimme ennen lähtöämme Arktisessa Nanoq -museossa Pietarsaaressa ja sen perustaja ja johtaja Pentti Kronqvist antoi meille evääksi tätä "voimakasta ruokaa". Niimpä nautimme sitä tänään ja olemme huomenna ihan uusissa voimissa. Nanoq museo on upea paikka ja auki vain kesäisin. Käykää ihmeessä tutustumassa paikkaa. Tämän kauden erikoisnäytteyn tiedot löytynevät, joko nyt tai ajallaan osoiteesta www.nanoq.fi. Jos vielä saatte Pentti Kronqvistin itsensä esittelijäksi, niin siitä muodostuu harvinaislaatuinen tapahtuma. 6.5.2008sijainti:64 24.16 N, 46 52.67 W Iloinen asia, että kaikki varusteet pelaa. Olen aivan kummissani ahkiostakin, missä ei ole mitään käytön jälkiä, vaikka tänäänkin laittelimme menemään 30 km/h aivan jäisellä pohjalla ja jääkokkareiden seassa. Samaan sarjaan menee Alico monojen ja Madshus suksien toimivuus tässä hommassa. Rottefellan siteet 2 cm korotuspaloineen antaa mahdollisuuden kantata tosi reilusti, joten kaikki pelaa ja miehillä on hyvä mieli.
Olimme ajatelleet pitää jonkinlaisen muistotilaisuuden näillä leveyspiireillä, mutta ajoimme tilanteen ohi päivän aikana. Kuljimme tänään nimittäin Fridthjof Nansenin 120 vuotta sitten kulkeman Grönlannin ensimmäisen ylitys uran yli. Nansen on meidän molempien suuri sankari välittömän henkilönsä, ja suorittamiensa matkojen takia. Nansenin matka Grönlannin poikki 1888 kesti melkein vuoden, sillä retkikunta lähti Norjasta kesällä 1888 kohti Grönlannin itärannikkoa. Jäiden takia retkeiläiset jäivät laivasta laivaveneeseen ja soutelivat kuukauden päivät, ennen kuin saavuttivat Itärannikon maan. Itse jäätikön ylitys kesti n. kuukauden ja perillä lännessä Nansen ystävineen oli niin myöhään syksyllä, että he joutuivat vielä talvehtimaan Inuitien parissa seuraavan talven. Kevään ensimmäinen laiva vei retkikunnan jälleen Norjaan, missä oli ilo suurimmillaan sankarien paluun takia. Me olemme Vuorenmaan kanssa kovia havainnoimaan luonnossa ja vaikkapa täällä jäätiköllä. Mm. vuonna 2003, kun olimme ylittämässä tätä samaa jäätikköä idästä länteen näimme eräänä päivänä jotain outoa selvästi vasemmalla reitiltämme. Niin uteliaita olimme, että hiihdimme muutaman tunnin nähdäksemme mistä oli kyse ja tapasimme silloin vain Nunatakin, eli jäästä pilkistävän kallionkärjen. Niimpä epäilen, jos näemme täällä jotain epätavallista asian tutkimme. Olkoon kyseessä meteori tai jokin epämääräinen varjo. Kerrottakoon vielä, että meillä on mukana 20 sivua lakitekstiä, mitä täällä saa tehdä ja mitä ei. Monessa kohtaa kielletään keräämästä mitään mineraaleja yms. täältä. Tuolla edessäpäin Summitin seudulla, tai siis kansallispuiston alueella ei saa kääntää edes kiveä jos sattuu rantaseuduilla pyörähtämään. Myskihärän saa ampua, jos on välttämätöntä saada koiraruokaa, mutta kumpi meistä on sitten se koira? Joo. Kameran kennossa on tosiaan joku roska, minkä tarkkaavainen lukija huomasi. Kyseessä on pokkarikamera, enkä pääse koneen sisään näissä oloissa. Pitää siis vain kestää se. ;-) ps. Vuorenmaan polvi voi hyvin. 7.5.2008sijainti:64 34.69 N, 46 50.37 Wmatka: 19,6 km matka yht: 379,6 km korkeus: 2374 m lämpötila: -8, yön alin -27,2 tuuli: 1-4 m/s Reissun kylmin yö takana. Tosin nukuimme sen kuin murmelit. Vuorenmaa kahdessa pussissa ja minä yhdessä. Sastan fleece hatut löysivät pari yötä sitten paikkansa yömyssyinä. Uni on ollut sen jälkeen paljon syvempää. Muutama päivä sitten kirjoitin, että emme ole harkinneetkaan yöhiihtoa, koska olemme menossa kohti kylmempää vauhdilla. Nyt se oikein konkretisoitui tässä viime päivinä ja aamuisin on ollut viileä lähteä matkaan, kuten tänäänkin.
Tamppaushiihdon yksi hyvistä puolista on ajatusten siirtyminen pään sisään. Olen kuitenkin ihmetellyt tätä hidasta irtautumista kaupungista ja vaikkapa hevosista. (Jokainen herrasmieshän osaa ratsastaa kouluratsastusta edes jotenkin pomppien.) Pään sisällä risteilee ajatuksia kodista, kesämökistä ja kesästä, vaikka juuri nyt olisi tilaisuus tutustua itseensä. Mietin asiaa tänään ja luulen, että varsinainen vetäytyminen alkaa vasta sitten kun tiedämme jonkin aikataulun selviytyä tästä matkasta. Musiikki on yksi häiritsevä tekijä vetäytymisessä, mutta toisaalta se antaa voimia. Jos ei kerran ajatukset ole kovin kummoisia, niin korvataan se sitten musiikilla. Vuorenmaa oli tyytyväinen saadessamme terveisiä eräältä kapellimestarilta. Hän kuuntelee täällä pääasiassa klassista musiikkia ja tänäänkin Sibeliuksen Metsänhaltijaa, vaikkei metsää ole lähimaillakaan. Itse kuuntelen lähinnä rock-musiikkia. Sain jo pieneä yliannostuksen klassisesta musiikkiluokalla. Silloinkin kapinahenki pakotti perustamaan rockyhtyeen Daicy Chain. Yhtyeessä oli mukana monia nykyään menestyneitä muusikoita mm. Henrik Perello bassossa. Hän soittaa nykyään Treen kaupunginorkesterissa viulua äänenjohtajana. Sanoja silloisen yhtyeen biisehin teki Jami Kangasoja (näiden sivujen päivittäjä) ja muistakin erään kappaleen ensisäkeet: "I am running, i am running. The Devil is after me". Ja niin näyttää olevan edelleekin. 8.5.2008sijainti:65 03.67 N, 46 19.44 W
Mutenkin karvat ovat taas seuranamme. Jokaisessa kupissa ja kattilassa on melkoinen määrä karvoja. Niitä nieleskelee ja juo, mitä nyt millonkin sattuu tekemään. Luonnollinen selitys lienee, että pesemme normaalioloissa turhat irronneet hiukset ja ihokarvat päivittäin viemäriin, mutta tällä ne joutuvat tänne meidän telttaan, mikä on ainoa paikka missä riisumme edes hiukan vaatteitamme. Ruskovillan asut ovat olleet nyt kolme viikkoa päällä, kotoa lähdöstä asti, eikä tarvetta vaihtoon ole. Ne ovat kuin uudet. Aamu lähti verkkaisesti käyntiin, kun tamppasimme ensimmäiset kaksi tuntia tätä jäätikköä. 5,1 km saalis tyydytti pakkashangen takia, mutta tuuli yltyi hieman ja kokeilimme jälleen leijoja. Lopun päivää meni sitten leijaillessa. Aamupäivällä vielä itätuulessa ja iltapäivästä lounaistuulen kera. Tuulen suunnan muuttuessa arvasimme ilmassa olevan muutoksen makua ja pysähdyttyämme 8,5 tunnin päivän päätteeksi leiriin taivas oli ensimnäistä kertaa koko Grönlannissa olomme aikana pilvessä. Muuten ihan mukavaa vaihtelua, mutta nyt tätä kirjoittaessa sormet ovat aivan kohmeessa, koska aurinko ei lämmitä teltan kylkeä. Sisällä teltassa keittimen palaessa on vain aste lämmintä. Täältä tähän...... 9.5.2008sijainti:65 12.39 N, 46 18.01 W Valoisaa on. Illalla 12 jälkeen, kun en ollut saanut unta oli todella melko valoisaa teltassakin. Neljältä olin jälleen hereillä ja oli jo oikeastaan kirkasta. Oli jo täysi kirkkaus, kun joku innokas bongari herätti minut kuudelta katsomaan urpiaista ja pulmusta, jotka istuskelivat teltan päätynarulla. En ehkä juuri heti noussut ihmettä katsomaan, mutta kauniisti urpiainen vihelteli. Ehkä ne tekivät joitain Pulmurpiaisia siinä istuskellessaan.
Tänään on perjantai yhdeksäs päivä viidettä. Tasan viisi vuotta sitten kaksi retkeilijää tipautettiin helikopterista Grönlannin jäätikön itä-laidalle ja miesten matka ihmisten maassa oli alkanut. Muistan edelleen, kuin eilisen sen tunnelman lähtöhetkeltä kun olimme kaksin jäätiköllä. Se ja monet muut tapahtumat sillä retkellä ovat pääsyy, miksi olemme täällä nytkin. Silloiset lukemat olivat 670 km 31 vuorokaudessa. Ja määränpäämme oli muista retkikunnista poiketen Qasigiannquit. Juuri määränpäämme pohjoisuuden takia emme silloin käyneet Dye2 tutka-asemalla, mikä sijaitsee tuossa Grönlannin ylitysten perusreitillä. Tällä hetkellä olemme n. 140 asemasta etelään ja ajattelimme tehdä siitä välietapin matkallemme. Arvelemme olevamme siellä joko huomenna tai 10 päivän päästä, riippuen tuulista. Edellisen Grönlannin keikan juhlapäivän kunniaksi syömme nyt metvurstia paketillisen. 10.5.2008sijainti:65 28.25 N, 46 12.39 W Yö oli reissun kylmin, mutta me vain nukuimme siitä välittämättä. Aamulla liikkeelle lähteissä oli vielä -20 ja sopiva tuuli leijailuun, joten lähdimme matkaan. Tunnin aikana kuljimme n. 18,5 km ja kaikki näytti hyvältä. Tauolta muutaman kilometrin päästyämme Vuorenmaan leija sakkasi ja meno loppui. Odotin n. puolen kilometrin päässä puoli tuntia leija ylhäällä, kun Vuorenmaa selvitteli narujaan melko kovassa tuulessa ja pakkasessa joidenka yhteisvaikutus oli n. -40 astetta. Näin hänet vain ajoittain irtolumipölyn seasta. Vuorenmaa pääsi uudestaan liikkeelle, mutta kaatui ja kieriskeli muutaman kymmenen metriä leijan kanssa ja se oli siinä.
Tänään oli melkein kaikki vaatteet päällä mitä meillä on mukana. Ruskovilla kerrastot, fleecekerrastot ja kuoriasut. Kenkien päällä oli Urheiluareenan suojat ja päässä silkkihuppu, kuorilakki ja laskettelulasit. Kylmä ei ollut juuri missään vaiheessa, ellei lasketa odotteluja. Kylmällä säällä tahtoo nestepuoli siirtyä ulos ruumiista joka tunti. Kaikkien vaatekerrosten seasta on joskus vaikeaa etsiä sitä ainoaa, mistä sen saa ulos ja useimmiten puolet tuotteesta tyhjenee hangelle, 1/4 osaa sepalukselle ja loput takaisin housujen lahkeisiin. No. huomenna on onneksi vaihtopäivä. Varsinaiset Äitienpäiväterkut huomenna, mutta kiireisimmille Hyvää Äitienpäivää täältä kylmästä. 11.5.2008sijainti:65 28.25 N, 46 12.39 W Vietimme jälleen lepopäivää, kun oli niin joutilas olo. Aamulla olisi saattanut lähteä liikkeelle, mutta ei tehnyt mieli. Pakkanenkin oli -20 korvilla ja tuuli melko kova. Siispä makailemaan. Ei tunnu olevan mitään ongelmaa maata kolmea tuntia putkeen ilman mitään tekemistä. Ajatukset riittävät jo iloksi. Kotona tälläinen lorvailu tulisi vastaan huonona omanatuntona, mutta olemme sentään oppineet täällä jo jotain arvokasta. Ymmärsin vasta eilen, että erakoituminen tietyllä tapaa on kuitenkin alkanut. Vuorenmaa kiristi tuossa muutama päivä sitten ahkionsa sidontaliinaa ja siitä lähti erikoinen murahdus. Olin teltan toisella puolella ja katselin kummissani ympärille mikä moisen äänen oli päästänyt. Toissapäivänä melkein pelästyin, kun porkkani piikki päästi omituisen narinan. Äänimaailma on ainakin supistunut huomattavasti sitten lähtömme ja aistimme siten valppaampia virikkeiden puutteessa.
Kiitos siis siitä Äideille. Hyvää Äitienpäivää kaikille Äideille ja omille Äideillemme ja Saanan ja Sallan Äidille.
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
© 2007-2008 Petet |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Yksi polvi nyt saadaan aina kuntoon. Jos ei heti, niin ajallaan, mutta eilen hukkaamaani lapiota ei saa takaisin, kun vasta seuraavasta kaupasta. Harmittaa vietävästi hyvän lapion hukkaaminen kuorman päältä. Tarkastin kaikki kiinnitykset joka tunti, mutta silti huomasin sen kadonneen vasta illalla. Nyt meillä on vain tuo Fiskarsin leikkilapio (keittiöpuuhiin), millä ei tee oikeastaan yhtään mitään tällä kovalla hangella. Hätäsuojan tekeminen hankeen on nyt pois laskuista jatkossa.
Aamulla lähdimme liikkeelle hieman arveluttavissa olosuhteissa. Tuulta oli 9-11 m/s, emmekä olleet aiemmin sellaisista oloista aloittaneet päivää. Kylmäkin oli ja paikat kankeana. Lähtiessä vielä -12 astetta. (klo 10) Kun nostin leijan ensimmäisen kerran, huomasin olevani pulmusten valtakunnassa, noin 2 metrin korkeudessa. Siitä pari kertaa kyljelleen, ja johan homma palasi käsiin. Pääsimme alkuun ja kulku oli aivan sormituntumalla ajoa. Leijaa oli pidettävä 10 asteen tarkkuudella vasemman silmän ylänurkassa. Vauhti oli siltikin kova aivan puhtaalla jäisellä pinnalla. No kun matka taittuu, niin maisematkin vaihtuvat ja jo muutaman tunnin kuluttua olimme jo pehmoisen lumen alueella, missä vauhtikin hieman hiipui. Iltapäivää kohden tuulikin hyytyi ja klo 17 pysähdyimme leiriin nro 15.
Lähdimme hiihtämään perinteisellä n. klo 10 ja emme oikein tahtoneet saada itseämme lämpimiksi. Leirin purku vie aikaa aina noin puoli tuntia, missä ajassa kerkiää syväjäädyttämään varpaat ja muunkin kehon. Eilen aamulla leijaillessamme viileässä ja tuulisessa kelissä palellutin hieman vasemman jalan pikkuvarvasta ja se oli koko päivän kipeä. Hiihdimme kolme tuntia hieman uppoavassa lumessa. Tulos ei ollut kummoinen ja kokeilimme sen jälkeen miedossa tuulessa hieman leijailuakin, mutta huono alusta lopetti sen puuhan kokeiluun. Niimpä viritimme jälleen perinteisen käyttöön ja kuljimme loppupäivän klo. 18:sta. Hiihto oli koko päivän tamppaamista. Sellaista suksien liikuttelua ja luistosta ei tietoakaan. Itse pidän sellaisesta hiihdosta, mutta Vuorenmaa on kuin öljytty joutsen tampatessaan stressin partaalla. "Ei hiihtoa ollenkaan".
Kuulen parran kasvun. Illalla nukkumaan mentäessä saattaa kuulla partansa kasvavan. Onhan tiedossa, ettei parta tunturissa tai tällä jäätikölläkään päivisin kasva, mutta iltaisin makuupussin lämmössä se alkaa kiertymään esiin. Ainakin näin oletan, sillä hiljaisina tyyninä iltoina makuupussista kuuluu omituista rahinaa ja kohinaa. Vie hetken saada unesta kiinni sellaisessa metelissä.
Mutta päivä oli hyvä. Lähdimme melkein täydessä huppukelissä hiihtämään jo klo 9 ja hiihto tuntui kevyeltä. Kaiken päivää keli parani näkyvyyden kannalta, mutta pysyi melkein pilvessä. Oli mukava kulkea tasaisessa lämmössä ahkion luistaessa hienosti uudessa hangessa. Ihanne päivä, vaikka kilometrit jäivätkin vaatimattomiksi. Tai no en tiedä, sillä onhan niissä edelleen painoa 150-155 kiloa.
Kaikkiaan selvittelyissä meni melkein 1,5 tuntia aikaa ja lähdimme hiihtämään siitä eteenpäin. Harmitti tosi paljon, kun keli vaikutti enemmän 100 km päivältä ja se meni mynkään. No uusia päiviä tulee. Olimme liikkeellä kaikkiaan n. 7,5 tuntia ja leiriydyttäesasä klo 18 oli edelleen -17 pakkasta. Oikea arktinen päivä, joka jatkuu tässä näpyttelyllä sormet kohmeessa.
Mutta Äitienpäivästähän minun piti kirjoittaa, eikä itsestämme, vaikka olemmehan mekin syypäitä Äitiemme olemassaoloon. Ei Äitejä ilman lapsia. Äitien tärkein aika lienee ihmisen lapsuuden ajassa. Ja lapsuuden etuutena voidaan pitää sitä, että köyhä poloinen, tai maailman valo ja pelastaja voivat istua äitinsä sylissä autuaan tietämättömän tyytyväisenä. Tuon sitten menettää oppiessaan kaikkia turhia asioita, mutta onhan lapsuuden muisto siksi yleensä hyvä.
