Päiväkirja

Suunnittelu ja valmistelu
2005 2006 2007 2008
 
Matka
16.4. - 20.4. 21.4. - 27.4. 28.4. - 4.5. 5.5. - 11.5.
12.5. - 18.5. 19.5. - 25.5. 26.5. - 1.6. 2.6. - 8.6.
9.6. - 15.6. 16.6. - 22.6. 23.6. - 29.6. 30.6. - 6.7.
7.7. - 13.7. 14.7. - 20.7.
 
 

Talvi 2008

7.1.2008

Pikaretket tuovat mieleen nuoruuden, jolloin jokainen reissu oli aina täynnä uutta ja ihmeellistä. jokaista viikkoa suunniteltiin kuukausia, ellei jopa vuosia. Lähdin tiistaiaamuna edelleen lumettoman uudenvuodenyön jälkeen ajelemaan Lappiin. Autossa oli mukana hiihtovälineet, ahkio, rinkka, ruokaa loppuviikoksi ja Seppo Virtanen, joka oli ollut mukana mm. Svalbard 2005 -retkellä. Suuntasimme kulkumme aluksi vain pohjoiseen, mutta heti kymmenen tunnin ajon jälkeen suunta oli jo luoteeseen. 16 tunnin jälkeen pysäköimme Kilpisjärvelle ja lähdimme kipuamaan tunturiin klo 02:30.

Aluksi lumitilanne näytti tunturissakin melko huonolta, mutta jo Tsakkaljärven jälkeen tilanne parani huomattavasti. Muutaman päivän aikana kerkisimme käymään Meekonjärven kämpällä yöpymässä ja palaamaan samoja polkuja takaisin tielle. Tarkoitus oli koettaa kaikin tavoin hiertää nivusia, kipeyttää etureisiä ja palella. Melkein kaikki em. tavoitteista onnistui, lukuun ottamatta hiertymisiä.

Luontoäitikin yritti puuttua matkan kulkuun heti Meekolta lähdettyämme ja jouduimme majoittumaan Kuonnarin kämpälle melko hyytävän olon saattelemana. 12 -14 m/s vastatuuli 12 asteen pakkasessa oli juuri sitä mitä hain ja sinäkin päivänä selvisivät taas yhdet hanskat, jotka jäävät kotiin. Testasin noina neljänä päivänä joka päivä erilaisia myssyjä ja käsineitä ja näyttääkin nyt siltä, että vielä täytyy kiertää muutamia kauppoja, ennen lopullista ratkaisua.

Vuorenmaa on ahkeroinut viime viikkoina ruokanyssäköiden kanssa. Pikapuoliin on valmistumassa ensimmäinen koko viikon kattava kahden hengen ruokapaketti kaikkine eväineen. Sen valmistuttua pääsemme mitoittamaan varsinaisia ruokasäkkejä, joita tulee reissulle yhteensä 13 kpl. Jokaisessa siis viikon eväät. Nuo ruokasäkit laitetaan ahkioiden pohjille alimmaiseksi hyvään järjestykseen ja sidotaan kiinni ahkioon. Muut tavarat tulevat ruokasäkkien päälle.

Tällä viikolla talvi on alkanut myös Etelä-Suomessa ja pääsemme toivottavasti ajamaan leijoillamme viikonloppuna. Viikkoon mahtuu myös muutamia sponsorineuvotteluja ja varusteiden hankkimista. Vuorenmaa selvitti viikolla, että saamme ostaa polttoainetta suoraan Narsarsuaqin lentokentältä, mutta tarvitsemme litkuille vain omat astiat. Taitaa olla koko päivän kierros, kun hankkii juuri sopivia polttoaineastioita 45 litraa jetA1:stä varten.

13.1.2008

Vihdoin jotain konkreettista. Saimme eräästä rahtifirmasta ensimmäisen tarjouksen varusteiden toimittamisesta Narsarsuaqiin. Tavarat vietäisiin Kööpenhaminan kautta lentäen Kangerlussuakiin, josta ne toimitettaisiin edelleen tilauskoneella lähtöpaikkaamme. Kustannusarvio n. 15 000 euroa. No, rahtivastaava vihjaisi onneksi hieman halvemmastakin vaihtoehdosta laivateitse ja ilmoittipa vielä löytäneensä laivan aikataulunkin. Kunhan varusteet olisivat Kööpenhaminassa 20.3. mennessä, niin ne ehtisivät laivaan, joka poikkeaa Narsarsuaqissa 16.4.2008. Saamme uuden tarjouksen lähiaikoina.

Näin myös reissumme aikataulu selvenee päivä päivältä. Näillä tiedoilla tilaamme lennot Narsarsuaqiin 16.4. lähtevään koneeseen ja jos ajattelemme selviävämme lähtöpäässä parin päivän setvimisellä, niin olisimme lähdössä pohjoiseen 18.4.2008. Siitä laskien 90 päivää eteenpäin olisimme Qaanaaqin kylässä muutaman tuhannen kilometrin päässä 16.7.2008 ja seuraavana keskiviikkona (ainoa viikonpäivä, jolloin lentoja lähtee) 23.7. istuisimme jo matkalla kotiin. Kuulostaa helpolta näppiksen ääreltä.

Vietimme melkein koko loppuviikon toimittajan ja lehtikuvaajan aikataulujen kanssa. Juttelimme, teimme juttua ja kuvasimme. Istuessamme kasvokkain toimittajan kanssa kävi ilmi, että hänkin oli vieraillut Länsi-Grönlannissa vuosia sitten. Juttelimme sen jälkeen kaikesta aivan uusin silmin. Kävimme läpi Grönlantilaisten nopean sivistymisen. Inuiittien välittömyys ihmetytti ja vielä välittömämmät lapset. Muistelimme Vuorenmaan kanssa Itä-Grönlannin Kulusukissa vuonna 2003 tapaamiamme hylkeenpyytäjäalokkaita. (Kuvassa) Lapsilla on hauska tapa seurailla eksoottisia valkoisia miehiä ja läimäytellä heitä kuin todistaakseen ne oikeiksi.

Lauantaina meidän piti aloittaa leijaharjoitukset suksien kanssa, mutta kappas. Perjantain kuluessa kaikki lumet sulivat jälleen ja maa, sekä mieli oli musta. Teimme kuitenkin lauantaina mitoituksia viikon eväspussin koosta. Mielestäni pääsimme melko hyvään tulokseen kun ahdoimme kaikki viikon aikana tarvittavat ruoat 35 litran putkilomaiseen säkkiin. Näitä säkkejä ompelen sitten tulevina iltoina 13 kpl. Kuusi molempien ahkioon ja yksi ensimmäisen viikon pääkassiin.

Reissun alkuun 95 päivää.

20.1.2008

Kun tarpeeksi koluaa arktisia alueita, voi tavallinenkin kulkija tehdä luonnossa merkittäviä huomioita. 1900-luvun alkupuolella suuri osa arktisilla alueilla tehdyistä havainnoista oli vain yksittäisiä muistiinpanoja joiltain seuduilta, jossa seuraavan kerran samoja asioita mitattiin kenties vasta kymmenen vuoden kuluttua. Tuloksia sitten vertailtiin toisiinsa ja tehtiin johtopäätöksiä eri aloilta kirjattavaksi tietokirjojen kansien väliin. Nykyään asia hoidetaan avaruudesta käsin satelliittien avulla ja tuloksia vertaillaan halutessaan vaikka sekunnin osien välillä. Tänään mitattu tulos on huomenna lehdissä ja ylihuomenna jo vanha uutinen.

Tajusin tässä muutama päivä sitten tehneeni viime kesänä merkittävän jäätiköiden vetäytymiseen liittyvän havainnon. Vuonna 2005 olimme hiihtoretkellä Svalbardissa. Olimme juuri nousseet pois Austfjorden-vuonolta Mittag-Lefflerbreenin jäälle. Kuljimme jäävirtaa ylöspäin, kunnes saavuimme Höglandvatnet-nimiselle entiselle järvelle. Olimme kuulleet, että järven vesi oli paennut jäätikön alle tai sen ohi maan vierestä ja tyhjentynyt yllättäen. Kuljimme silloin erikoisen jäävuoria täynnä olevan montun ohi ihmetellen.

Kesällä 2007 olimme jälleen kesäreissussa saman järven tuntumassa ja päätimme pitää pienen tauon juuri ennen saapumista kadonneen järven kohdalle. Jäävirta vieressämme piti omituista ukkosen kaltaista jyrinää, kunnes aivan yllättäen edessämme romahti 50 m x 100 m kokoinen jääkansi ja lennätti ilmaan valtavan vesipatsaan. Jäätikön reunalla oli siten valtava monttu.

Nyt tosiaan muutamia päiviä sitten ajatellessani asioiden yhteyttä tajusin järven tyhjentyneen aikanaan juuri jäätikön reunoja pitkin ja sulattaneen jäätikön alapuoleltaan. Tilanne on siis sama, kuin Kaakkois-Grönlannissa, missä jäätikköjärvet ovat hakeneet tiensä jäätikön alle ja liukastaneet jäävirrat ennätysnopeaan vauhtiin kohti merta. Erotuksena tietysti mittasuhteet ja paikallinen romahtaminen/kiihtyvä pako merelle. Tulos on kuitenkin se, että molemmissa tapauksissa jäätikön massa vähenee sulamisen seurauksena.

Laitoin viikolla keitinjärjestelmämme kuntoon. Ärsyttäviä piirteitä hankkeeseen toi aiemminkin käyttämämme Msr xgk -keittimen muuttunut rakenne. Jäykkä putki on vaihdettu taipuvaan malliin, mikä ei sinänsä ole merkittävää, mutta selvä haitta tuli siitä, että jäykän ja taipuisan putken keittimien suuttimet eivät käy toisiinsa. Niinpä hankintaan lähti vielä yksi uusi keitin, jotta varaosat ovat sopivia toisiinsa. Aiemmista reissuista poiketen lähdemme kahdella kattilalla ja kahvipannulla matkaan. Lisää näistä lähiaikoina varustesivuilla.

IPY vietti 13.12. jäätikkö-teemapäivää. Voit tehdä jäätikkökokeen seuraavien ohjeiden mukaan. Valuiko jäätikkö veden päällä nopeammin?

27.1.2008

Viikon ajalle on sisältynyt monen moista palaveria ja keskustelua, mutta vuosien varrella on oppinut, ettei keskeneräisistä asioista kannata liikoja vaahdota. Osuu vielä omaan nilkkaan.

Kerronpa tässä kuitenkin, että saimme alkuviikosta rahtifirmasta säädyllisen tarjouksen rahtien toimittamisesta Tampereelta Narsarsuaqiin. 300 kg varusteita kahdessa laatikossa yhteensä 1200 euroa. Vahvistus kuitenkin vielä puuttuu, mutta tähän on meidänkin hyvä uskoa.

Varustepuoli alkaa myös konkretisoitua selvällä tavalla. Hallussani on ensimmäisiä hiilikuitu-nanoepoksi-ahkion kaukaloita, joita pääsen ensi viikolla kangastelemaan. Samoin Ozone Access -leijavaljaat tullaan ensi viikolla modifioimaan ahkionvetokäyttöön. Muut osat laittelen itse paikalleen, mutta satulaseppä Satu Ritari lupasi ommella ahkion kiinnitysrenkaat nahkoineen päivineen. Laitatamme varmuudeksi kahdet renkaat per puoli.

Perjantaina kävin hakemassa Urheiluareenasta uudet monosuojukset ja testaamaankin niitä heti lauantaina leijatreeneissä. Suojat tehtiin Alicon monoihin tilaustyönä ja omien toivomusten mukaan. Melko muhkeat paketit lämmittivät niin, että jo hetken kuluttua jalka kuumeni hälyttävästi Alicon sisällä. Ensi keväänä ei palella. Vietimme muutenkin viikonloppua Peten kanssa kimpassa ja kävimme läpi mm. varustelistoja. Väistämättä painot näyttävät asettuvan 180 kg:n paremmalle puolelle /mies.

Lisäsimme etusivulle Grönlanti 2003 reissusta kertovan 11 minuutin videon. Videolta saa aika hyvän kuvan myös tulevan reissumme olosuhteista. Epäilemättä parrat tulevat olemaan pidempiä heinäkuussa.

3.2.2008

Lumi on tullut.

Oli oikein miellyttävää päästä ensimmäistä kertaa hiihtämään umpihankeen sanan varsinaisessa merkityksessä. Paitsi että umpihangessa hiihtely on paljon raskaampaa kuin normaali latusivakointi, on umpisessa myös rasituskohteet esim. jaloissa juuri oikeat tulevaa reissua silmällä pitäen. Sitten vielä mahtavat maisemat päälle.

Reissun järjestelyt ovat melko hektisessä vaiheessa. Joka päivä on useita asioita, mitä selvitetään. Toiset asiat varmistuvat ja toiset jäävät inhottavasti roikkumaan jostain pienestä yksityiskohdasta.

Yksi selvinnyt asia on se, että Yleisradion Ajankohtainen Kakkonen seuraa reissumme valmisteluja tässä viime hetkillä ja Ylen kuvaaja Ari Rannisto seuraa meitä aina Grönlantiin saakka. Reissun lähtö siis dokumentoidaan melko hyvin ja meidän vasta edettyä muutaman kilometrin kohti pohjoista, saadaan täällä jo nojatuolimatkailla television välityksellä.

Ompelukone on soinut tällä viikolla ahkerasti. Olen tehnyt prototyyppiä ahkiopeitteistä ja ehostanut Ozonen valjaita edelleen. Vuorenmaa on jatkanut lihasulkeisia ja hänen kämppänsä muistuttaakin jo kohta teurastamoa. Tuoksujen muodossa. Onneksi Vuorenmaa on laskenut asuntonsa lämpötilan minimiin (n. 15 astetta C), mikä toimenpide ehkäisee enimmät härskiintymiset.

Vaikka Greenland 2008 Northward expedition onkin ainoa suomalainen retkikunta jäisille seuduille tänä keväänä, on kuitenkin matkaseurueita kaksi. Tämä toinen on vain fiktiivinen. Näin lausui minulle viikolla Klaus Klemola ja kutsui meidät samalla Leea ja Klaus Klemolan Kohti Kylmempää -näytelmän ensi-iltaan. Näytelmä kertoo suomalaisgrönlantilaisen retkikunnan vaiheista matkalla kohti tulevaisuutta, Etahia, pohjoisinta koskaan asuttua kylää. Sovimme samalla, että tapaamme tässä lähiviikkoina ja vaihdamme yhteystietoja. Klaus kertoi heidän valmisteluihinsa kuuluneen kuukauden vierailu Qaanaaqin kylässä eli meidän matkamme päätepisteessä. Klaus lupasi kaivaa esiin venekyytien ja muiden tarvitsemiemme palveluiden yhteystiedot. Tämä on arvokasta tietoa meille.

10.2.2008

Saimme viikolla selville monta asiaa. Grönlantilainen vakuutusyhtiö tarjosi meille SAR-vakuutusta 5000 euron hintaan ja jouduimme hyväksymään sen sellaisenaan. Eikä tälle vakuutukselle ollut kyllä muita tarjoajiakaan. SAR-vakuutushan on pakollinen osa järjestelyitä ja vakuutuksen tarkoituksena on kattaa meidän mahdollisesta etsinnästä ja pelastamisesta aiheutuvat kulut. Kuluja katetaan vakuutuksen mukaan 1 000 000 DKK asti.

Samoin saapui radiolupa Plb:lle eli satelliittihätämajakalle ja se astuu voimaan heti maksettuamme muutaman kymmenen euron laskun, mikä seurasi luvan mukana.

Meillä on vielä noin kuukausi aikaa hoidella kaikki tarvittavat varusteet kasaan rahtilähetystä varten. Viikon aikana ompelin ahkioihimme peitteitä ja uuden Hit Ultima Thule -nimen saanut ahkio näki päivänvalon (kuvassa). Ahkion komposiittirakenteen sideaineena on käytetty Hybtonite nanoepoksia. Amroy, joka nanoepoksin on kehittänyt, onkin tämän viikon jälkeen yksi retkemme yhteistyötahoista.

Samoin pääsimme yhteistyösopimukseen Insta Group Oy:n kanssa ja ensi viikon palaverien jälkeen kerron yrityksestä lisää.

Myös Felix Abba toimitti reissun eväspuolta yhteistyön merkeissä ja saimme kauan kaivatut Ekströms mustikkasopat trukkilavalla aivan kotiovelleni. Mustikkasopalla sitä suomalaiset ennenkin hiihtivät. Nykyään on sitten kai toisin?

Lauantaina vietimme Arktiset iltamat Sami Nytorpin torpassa. Mukana oli Petejen lisäksi Jami Kangasoja ja Vesa Luomala reissun päivitysryhmästä, Sami & Pilvi Nytorp, Jussi Hilden ja Sepe Virtanen, joka toi paikalle tervehdyksen "Hervannan Hurjat" nimiseltä kotitalousyhteenliittymältä 5800 tanskan kruunun setelinivaskan muodossa. Mikä mieluisa yllätys köyhille matkaajille, jotka yrittävät selvittää vaeltamisen perimmäisen syyn. Näitä lahjoituksia toivotaan lisää. Yhteystiedot löytyvät näiltä sivuilta. Illan ohjelmassa oli video Grönlannin halki hiihdosta vuodelta 1966 ja erinäisiä pätkiä Huurre-retkikunnan pohjoisnapa retkeltä. Tiesittekö, että Huurre retkikunta oli vasta toinen pohjoisnavalle hiihtänyt retkikunta. Ja ensimmäinen, joka hiihti sinne Kanadan kautta. Vielä kahlasimme läpi leikkaamatonta materiaalia Svalbard 2005 -retkeltä. Päälle tiukat löylyt ja sitten unten maille.

Tänään sunnuntaina kaikkien ratsastusten ja sukulointien ohessa on keritty ompelemaan monen moista. Ahkiopeitteitä tulee vielä kahdet ja varustepusseja sitä enemmän. Vuorenmaa teki poikkeuksen olla hiihtämättä tänään sataa kilometriä ja laittoi varustesivut näkyville. Aika määrä kaikkea rompetta. Näyttäisi tulevan 185 kg varusteita molemmille, eikä tässä listassa ole vielä ihan kaikki.

17.2.2008

Minä en pidä railoista. Tai oikeastaan me vihaamme niitä Vuorenmaan kanssa sydämiemme pohjasta. Varsinkin lumen peittämät railot ovat kaikista maailman asioista inhottavimpia. Niitä on allamme kaiken aikaa jäätiköllä ollessa, eikä koskaan tiedä mikä niistä on tehty sinua varten. Minä suutun nähdessäni lumen peittämän railon.

Viimeksi törmäsimme railoon perjantaina Lea ja Klaus Klemolan "Kohti Kylmempää" näytelmän ensi-illassa. Lavastajat olivat tehneet ison työn saadakseen näyttämölle liikkuvan halkeaman. Näytelmässä railolla oli monenlaisia merkityksiä särkyneistä sydämistä, epävakaaseen kulkumaastoon. Yhtä kaikki tapaus toi mieleeni kuvan tilanteen Grönlannissa vuonna 2003, kun jouduimme ylittämään noita lumen peittämiä railoja ihan liikaa ja vielä erittäin väsyneessä tilassa. Selkäni jäykistyy vieläkin katsoessani kuvia tilanteista silloin.

Meillä on enää noin kuukausi aikaa saada kaikki varusteet kuntoon. 300 kg rahtia lähtee maasta maaliskuun puolessa välissä ja loput 60 kg viedään mukanamme kahden kuukauden päästä. Ompelusessiot ovat siten jatkuneet kiivaana. Ahkiot ovat onneksi jo pian kunnossa ja koetamme tehdä muutaman viikon päästä vielä viikonloppureissun kaikkien tavaroiden kanssa.

Tämä viikko on tuonut tullessaan uudet Sastan asut ja muita vaateparsia. Myös Madshus Glittertind -sukset saapuivat viikolla. Pääsemme koittamaan niitä ja muita varusteita jo tiistaina 19.2. Tampereen Keskustorille. Aiomme nimittäin hiihtää ensimmäisinä ihmisinä maailmassa halki Keskustorin. Matkalla on muutamia vaativia ylityksiä mm. Hämeenkatu. Pidämme taukoa n. klo 13-14 Keskustorin suihkulähteen luona. Siitä jaksamme varmasti uusin voimin torin perälle Siperiaan.

Kävin viikolla neuvottelemassa yhteistyöstä Insta Group Oy:n kanssa. Insta Group Oy (entinen Instrumentointi Oy) on kasvava ja kansainvälistyvä korkean teknologian konserni, jonka toimialoja ovat puolustus- ja turvallisuusteknologia (Insta DefSec Oy) ja teollisuusautomaatioteknologia (Insta Automation Oy). Insta on jo yli 40 vuotta toiminut perheyritys, jonka arvot sopivat hyvin reissumme teemoihin. Yhdessä, kunnolla ja lupauksien mukaan.

Nyt täytyy lähteä taas ompelemaan.

24.2.2008

Melko työntäyteinen viikko.

Maanantai meni kokonaan varusteiden kanssa, sillä meidän piti saada kaikki hommat kuntoon tiistaille suunniteltua Tampereen Keskustorin halkihiihtoa ajatellen. Kodeissamme olimme jo heti 11 jälkeen illalla.

Vihdoin koitti suuri aamu, jota olimme odottaneet. Kaikki valmistelut olivat sujuneet moitteitta ja olimme valmiit. Turkoosi pakettiauto pysähtyi torin etelälaidalle. Hyppäsimme kyydistä nopeasti ja viritimme retkikunnan hiihtokuntoon. Muutaman metrin edettyämme saimme todeta japanilaisilmiön käyneen myös tamperelaisiin, kun kännykkäkamerat sujahtivat esille. Hiihtelimme muina miehinä kohti vaativaa Hämeenkadun ylitystä. Odotimme yhdet punaiset valot ja pääsimme vihdoin liikkeelle. Nopealla tikkaamisella teimme ylityksen ilman vahinkoja yksillä vihreillä ja päätimme pitää tauon torin suihkulähteen luona. Parin tunnin tauon jälkeen olimme jälleen valmiina jatkamaan matkaa ja saavuimme perille Siperiaan n. klo 15. Hiihto halki keskustorin oli ohi ja tunnelma sen mukainen. Päiväkirjan kuvan otti Sakari Karri.

Keskiviikkona palasimme voipuneina arkeen ja kävin kertomassa matkasuunnitelmistamme Insta Group Oy:n tilaisuudessa. Paikalla oli hieman alle 300 henkeä ja kuten odottaa saattoi, vartin esittely venyi melkein puolituntiseksi. Kun elää Grönlantia 24 tuntia vuorokaudessa, ei muilla asioilla ole silloin sijaa edes toisten järjestämissä tilaisuuksissa.

Torstai oli siinä mielessä erikoinen päivä, että emme soittaneet Vuorenmaan kanssa toisillemme kertaakaan. Sikäli epätavallista, että syksystä asti olemme olleet tavalla tai toisella yhteydessä päivittäin. Ja joka kerta puhelut kestävät tunnin. Huomasin myös haman tiedotuksessa kotimaan tukiryhmällemme, kun monille tuli yllätyksenä koko Keskustorin hiihto. Täytyy olla tarkempi jatkossa.

Perjantai-iltana tapasimme vihdoin Klaus Klemolan, joka on siis viettänyt siskonsa Leean kanssa kokonaisen tammikuun Qaanaaqin kylässä Pohjois-Grönlannissa. Tarinaa ei tarvinnut laittaa edes alulle. Puhetta soljui kaikkien suusta siinä määrin, että puolentoista tunnin kohdalla päätimme tehdä ensimmäiset muistiinpanot jo unohtuneista asioista. Istuimme iltaa melkein kolme tuntia ja saimmekin miehestä uskomattoman hienon kontaktin määränpäähämme. Klaus on edelleen yhteydessä Qaanaaqin tuttaviinsa viikoittain ja lupasi selvittää meille monta tärkeää asiaa.

Viikonloppu menikin sitten onneksi ihan kuntoillessa, mikä oli hyvää vastapainoa viikon teorialle.

Rahdit lähtevät kolmen viikon kuluttua. Kiireiseltä näyttää.

2.3.2008

Yhden asian hoitaminen voi joskus muodostua vastenmieliseksi. Etenkin jos sitä asiaa tai työtä tuntuu riittävän loputtomiin. Vuorenmaa sai tällä viikolla syksystä asti kestäneet ruoankuivatustalkoot loppuun. Hammasta purren viimeisetkin annokset siirtyivät annospusseihin ja nyt meillä on 180 päiväannosta näteissä pussukoissa. Nämä päiväannokset on taas paketoitu kuvan mukaisiin putkiloihin. Jokaiseen putkeen viikon eväät kahdelle. Viikkoputkiloita on taas 13 kpl. Olen viimeiset viikot ommellut noita putkiloita, ahkiopeitteitä, merkkejä, vetovaljaita ja monia muita tuotteita ja voin sanoa, että työ käy jo hieman yksitoikkoiseksi. Olisi pitänyt laittaa kilometrilaskuri ompelukoneeseen.

Töiden jako meidän kahden kesken on kuitenkin onnistunut mielestäni hyvin siinä mielessä, ettei meidän ole kuitenkaan tarvinnut puuttua toisen tekemisiin missään vaiheessa. Molemmat luottavat toistensa osaaviin käsiin ja ratkaisuihin.

Maanantai-iltana pidimme pitkän palaverin Ari Ranniston kanssa. Ari lähtee meidän mukanamme Etelä-Grönlantiin kuvaamaan lähtöämme. Hän palaa Suomeen huhtikuun lopussa ja toimittaa nauhat Ylelle esitettäväksi 29.4. Ajankohtaisessa Kakkosessa. Kävimme läpi Arin varusteita ja etenkin varustepainoja. Vietämme reissun ensimmäisen viikon yhdessä, kunnes sopivassa kohdassa lähdemme Vuorenmaan kanssa kiitämään ja katoamme horisonttiin.

Rahtimme lähtevät Tampereelta 13.3. DSV Air & Sea Oy hoitaa rahtimme ensiksi Kööpenhaminaan ja siitä laivalla Narsarsuaqiin. Vielä on epäselvää pääseekö laiva koskaan perille mahdollisen huonon jäätilanteen takia, mutta koska emme voi asialle juuri mitään, annamme sen edetä omalla painollaan. Lentorahdinhan ilmoitettiin maksavan n. 15000€ ja nyt tämä suunniteltu reitti vain 1200€. Jos lennot tulevat vielä kyseeseen, niin täytyy sitten katsoa uudestaan.

Myös lääkelaukun sisältö käytiin läpi tällä viikolla. Pidin runkona Svalbard 2005 reissulle tehtyä mallia ja lisäilin jotain pientä ja muutin määriä. Suurena apuna tässä työssä oli ylilääkäri Eero Oura, joka lupautui myös retkemme etälääkäriksi hankalissa tapauksissa. Näen selvänä etuna sen, että Eero on itsekin hiihtänyt yli Grönlannin jäätikön. Mukana silloisella matkalla oli Vesa Luomala, eli kyseessä oli myös kahden miehen retkikunta (Grönlanti 2006). Sekin lisää ymmärrystä molemmin puolin mietittäessä toimintamahdollisuuksia kriisitilanteessa.

Tänään sunnuntaina iso kivi vierähti sydämeltä. Pääsimme viilettämään leijojemme kanssa ensimmäistä kertaa tällä kaudella oikein kunnolla. Hetken muisteluiden jälkeen kuljimme peräkanaa samoja mutkia tehden ja uskomattomia vauhteja. Luovimme ja myötäsimme. Uskomattoman hauskaa touhua. Tähän oli hyvä päättää taas työntäyteinen viikkomme.

9.3.2008

Ompelusulkeiset ja muu varusteiden läpikäynti on jatkunut koko viikon. Oman lisänsä hässäkkään toi viikonlopuksi suunniteltu viimeistelyleiri Näsijärven jäällä.

Alkuviikosta teimme kuitenkin vielä jäljellä olevia töitä. Elektroniikkapuoli laitettiin kuntoon ja lyijyhyytelöakku/lataussäädinmysteeri tarkistettiin uuteen uskoon. Säädinkotelo, mistä virta myös jaetaan laitteille, on Jari Kaajan käsialaa ja on erittäin kevyt ja yksinkertainen toiminnaltaan. Tilasin myös uuden Iridium 9505A satelliittipuhelimen, jotta yhteydenpitomme tähän maailmaan säilyy koko reissun ajan. Otamme vanhan 9500 puhelimen varapuhelimeksi.

Kari Poppis Suomela kävi varastollani viikolla ja kävimme läpi varusteita käsituntumalla. Parin tunnin tapaaminen oli hujauksessa ohi ja onnekseni emme löytäneet varusteista ja valmisteluista juurikaan epäkohtia. Poppiksen Pohjoisnapa kirja on käännetty nyt myös englanniksi. Kirjasta muutamia kuvia ja muitakin Poppiksen juttuja löytyy Poppicokin sivuilta.

Lähdimme vihdoin perjantaina Näsijärven jäälle kaikkien varusteiden ja Sepe Virtasen kanssa. Ahkioissa oli noin 30 kg painoa sellaisenaan ja terästimme tunnelmaa lisäämällä niihin 100 kg sementtiä. Nollakelin nuoskalumi piti huolen siitä, että meno ei ollut kevyttä. Niinpä pystytimme ensimmäisen leirin parin kilometrin jälkeen Taparora saaren rantaan. Työviikon perästä menimme ajoissa nukkumaan pikku pakkasessa.

Lauantai oli jo aamusta lämmin ja tahnakeli jatkui edelleen. Otimme heti alusta käyttöön Ozonen 8 neliön Access-leijat ja lähdimme liitoon. Lähteminen liikkeelle nuoskakelillä ei ole lasten leikkiä, sillä ahkio tarvitsee melko voimakkaan nykäisyn, että se lähtee liikkeelle. Sen jälkeen on helpompaa, kunhan vain muistaa pysyä liikkeellä. Uudet valjaamme toimivat moitteetta. Valjaisiin on yhdistetty leijahiihto-, ahkionveto- ja reppuominaisuudet.

Vedin aluksi leijalla myös Sepeä, mutta kitka ja toisaalta liian hento tuuli pakottivat miehen hiihtämään kohti Pallosaarta, mikä oli seuraava kohteemme. Me kuljimme Peten kanssa kuitenkin ensiksi sivutuulessa Siilinkarille ja lähdimme sieltä myötälaitaisessa kohti Pallosaarta. Matkalla otin vielä Sepen kyytiin ja vetelin 230 kilon kuormaa 3,5 m/s tuulessa kovaa kyytiä. Lauantaille tuli matkaa yhteensä n. 15 km.

Iltaa vietettiin Pallosaaren rannassa nuotiolla. Pekka Tyllilä ja Jussi Hilden kävivät vielä tuomassa jääkarhuterveisiä, kunnes olimme valmiit levolle puolenyön aikaan.

Tänään sunnuntaina raahasimme kuormaamme vielä 10 km takaisin lähtöpaikkaamme. Oli hyvä huomata, että leijailu käy myös isoilla kuormilla ja että ahkio tuntuu luistavan erinomaisesti vaikeillakin keleillä, kunhan sen saa ensiksi vain liikkeelle.


16.3.2008

Maanantai lähti rivakasti liikkeelle J.L Caseshopin työtiloissa, missä tein Vilho Leppäharjun kanssa kaksi 800 litrasta vanerilaatikkoa rahtia varten. Lopun päivää ajelin ympäri Pirkanmaata keräillen puuttuvia varusteita sieltä täältä. Yksi sellainen löytyi Kaukokiidon tavaraterminaalista. Hilleberg Keron 3gt -telttamme oli saapunut viime tingassa lähteäkseen rahdin mukana. Kaikkiaan teltan hankinta osoittautui vaikeaksi, koska laitoin asian alulle vasta joulukuussa. Kävi nimittäin ilmi, ettei Suomeen ole tulossa teltan telttaa alkuvuoden aikana. Ruotsissakaan kyseistä telttaa ei ollut. Niinpä monien mutkien ja lukuisten sähköpostien jälkeen Greendoorin Jarmo Karvinen sai hoidettua meille teltan Yhdysvalloista.

Teltta on retkeilijälle aina tunteellinen kohde. Niinpä mekin ensiksi hypisteltyämme uutta kotiamme pystytimme sen ja kävimme makailemassa Vuorenmaan kanssa sen sisällä. Mietimme iloissamme, että tässä on meidän tämän vuoden koti. Oli hyvä, että suhde oli heti alkuunsa lämmin. Kuka haluaisi käydä kylmään kotiin?

Maanantaista keskiviikkoiltaan olimme Vuorenmaan kanssa melko aktiivisesti varastollani ja pakkasimme tavaroita. Vihdoin keskiviikkoiltana klo 22 olimme valmiit ja kaikki varusteemme lukuun ottamatta 12 kiloa voita ja yhdeksää kiloa juustoa oli pakattuna rahtilaatikoihin. Käytännössä jouduimme istumaan kahteen mieheen laatikoiden kansien päällä, jotta saimme ne jotenkin kiinni. 1,6 m3 ja 340 kiloa tavaraa lähti konkreettisesti käsistä torstaiaamuna, kun DSV:n auto vei laatikot.

Oli jotenkin uskomattoman helpottavaa nähdä, että jotain konkreettista oli saatu aikaan. Hyvä etten heiluttanut rakkaalle lastillemme. Niin kauan sitä valmisteltiin ja nyt se lähti maailmalle.

Seuraava huolen aihe onkin luonnollisesti jännittää, pääseekö rahti koskaan perille. Grönlannin jäätilanne voi olla joinain vuosina niin paha, etteivät alukset yksinkertaisesti pääse perille. Ja meillä ei taas ole mitään asiaa Grönlantiin ilman tavaroitamme. Onneksi sain tietää, että laiva, jolla rahtimme lähtee Grönlantiin, on Royal Arctic Linesin uusin Mary Arctica -laiva, jonka jääluokitus on 1A*. Periaatteessa laiva on itsessään jonkinlainen jäänmurtaja.

Loppuviikon lepäsimme ja tuulettelimme ajatuksia hieman etäämmälle koko Grönlannista.

24.3.2008

Tänään, kun reissun alkuun on enää jäljellä 23 päivää, sitä toivoisi jo olevansa matkalla. Alkuperäisen suunnitelman mukaanhan meidän piti olla Narsarsuaqissa jo huhtikuun alussa, mutta näiden rahti-aikataulujen takia jouduimme hieman siirtämään lähtöä. Ja nyt se siis tapahtuu 16.4.2008 klo 6:30 Tampere-Pirkkalan lentokentältä.

Viikko on mennyt yhtä retkeä koskevaa asiaa lukuun ottamatta omissa töissämme ja kevään ja kesän asioita järjestellessä.

Retkeen liittyvä tehtävä oli lentolippujen tilaaminen. Luulimme asian olevan kunnossa erään kontaktimme kautta, mutta vihdoin alkuviikosta selvisi, ettei asialle ole tehty yhtään mitään. Hieman levottomana aloimme selata netistä eri lentoyhtiöiden sivuja ja tilasimme mitä pikimmiten menoliput, kun niitä vielä oli saatavilla. Vaikka paluulippujen kanssa ei meidän puolesta olekaan niin kovin väliä, niin hankimme sentään myös niitä luottokorttiemme rajojen puitteissa.

Ehkei Pohjois-Grönlanti ole niitä kaikkein ruuhkaisimpia turistialueita, mutta heinäkuun lopulle ajatellut lennot oli kuitenkin monelta osin buukattu täyteen. Jos menomatkan aikataulumme onkin niin kiivas, että olemme Etelä-Grönlannissa jo neljä tuntia kotoa lähdön jälkeen (16.4.2008 klo 10:30 paikallista aikaa), niin paluumme on sitä hitaampi. Olemme suunnitelleet, että kävelemme Qaanaaqin kylään 16.7. reissun jälkeen. Järjestelemme asioita ja palaudumme viikon ja lähdemme kohti etelää 23.7. Lentolippuja tilatessa kävi kuitenkin ilmi, että pääsemme lentämään silloin vain yhden välin Qaanaaq-Uppernavik. Uppernavikin pienellä saarella hillumme sitten kolme päivää, josta taas yksi lento Ilulissatiin, missä jälleen vietämme yhden yön. Siitä eteenpäin toivottavasti pääsemme melkein yhtä soittoa kotimaahan, mutta oletettavasti olemme vielä yhden yön Kööpenhaminassa. Näillä näkymin kotiudumme vasta 28.7.2008.

30.3.2008

The Poles sivusto julkaisi arktisten alueiden retkikuntalistan viikolla ja sivusto seuraa kevään ja kesän myös meidän retkeämme. Kaikkiaan liikehdintä arktisilla alueilla on melko vaatimatonta tänä keväänä. Hannah Mckeand lähti tavoittamaan pohjoisnapaa maaliskuun alkupuolella, mutta hänet evakuoitiin jo ensimmäisinä päivinä tapaturman takia. Aiemmin talvella Dmitry ja Boris Shparo hiihtivät pohjoisnavalle Venäjän kautta ja pääsivätkin perille ennen auringon ensisäteitä. Jäljelle jää enää Ben Saundersin sooloretki Kanadasta pohjoisnavalle, joka on nyt hyvällä alulla.

Meidän reissumme lisäksi pidempiä arktisilla alueilla tapahtuvia reissuja on vain kaksi. Tiso Greenland -retkikunta on jo matkalla reilun parintuhannen kilometrin edestakaisella Grönlannin ylitysmatkalla. Notice expedition taas lähtee meidän peräämme ja ajatuksena on tehdä leijojen avulla melkein sama matka parissa kuukaudessa. Lisäksi väkeä liikkuu Grönlannin perusreitillä, sekä Svalbardissa.

Pidimme perjantaina pientä palaveria päivitysryhmän kanssa. Paikalla oli retkeilijöiden lisäksi Jami Kangasoja ja Mika Rustari. Vesa Luomala päivystää tällä hetkellä Levillä. Jami on ollut jokaisella reissullamme päivittäjänä ja tietää kuviot jo hyvin, mutta oli silti hyvä jälleen kerrata toimintaohjeita eri tilanteissa, joita nyt lainkaan pystyy kuvittelemaan. Vesa Luomala aloittaa päivityksen reissusta ja huvittavaa siinä on se, että Vesa on juuri silloin töissä Intiassa. Eli me kirjoitamme päivityksen Grönlannissa ja lähetämme sen sähköpostilla Vesalle, joka päivittää web- sivut palvelimelle Helsinkiin Intiasta. Emme edes koettaneet laskea aikaeroja ja päivityksen viivästymistä etäisyyksien johdosta.

Reissumme suuntautuu tällä kertaa Grönlannissa alueille, missä on jääkarhuja. Emme itse asiassa edes odota tapaavamme niitä Qaanaqin seudulla heinäkuussa, mutta ase on silti tällä reissulla pakollinen. Tiesimme asian laidan jo toissa vuonna ja hankinkin painoa säästääksemme hieman tuhdimman revolverin. Ruger Redhawk Alaskan .454 Casull revolveri on tehty Kanadan karhuja vastaan ja olemme viime aikoina puuduttaneet sillä ranteitamme aina ajoittain. Epäilysten takia teimme aseen tehokkuutta kuvaavan kokeenkin ja laitoimme 13 märkää puhelinluetteloa (n 45 cm) laatikkoon ja jysäytimme laatikon kylkeen toiveissa saada nähtäväksi litistynyt luoti. Kävi kuitenkin niin, että laatikon etureunassa oli hieman reilun sentin kokoinen reikä ja 45 cm myöhemmin reikä oli 5-6- senttinen. Luotia ei löytynyt, vaikka hieman kaivelimme maata laatikon takaa. Kokeeksi ammuimme vielä samantyyppisellä lyijyvaippaluodilla kiväärillä laatikkoon ja luonnollisesti luoti meni myös läpi, mutta ulostuloreikä oli melkein vaatimaton verrattuna revolverin luotiin.

Retken odottaminen on monesti raastavaa puuhaa, eikä se tee poikkeusta nytkään. 17 päivää lähtöön.

6.4.2008

Microteam Oy on liittynyt Greenland 2008 tiimiin. Pertti Arjanne yhtiöstä on itsekin kovan luokan reissumies. Leijahiihdon ja purjehduksen lisäksi mies on kolunnut mm. Svalbardin eri kolkkia useaan otteeseen. Parin viikon päästä lentokone laskeutuu jälleen kerran Longyearbyenin kentälle ja uusi matka alkaa.

Arktiset alueet ovat tällä hetkellä melkein tyhjänä, kun viimeinenkin napamatkailija Ben Saunders haettiin pois jäämeren lakeuksilta. Syynä oli siteen hajoaminen, eikä varaosia löytynyt siihen hätään.

Sain viikolla puhelun Tanskasta ja rahtifirman neiti kysyi lupaavasti mihin osoitteeseen rahdit toimitetaan Narsarsuaqissa. En tiennyt, että Narsarsuaqissa on edes varsinaisia katuja, enkä etenkään mitään osoitetta, joten neuvoin toimittamaan tavarat hotelliin. Vielä kysyttiin, mihinkä hotelliin ja osoitetta. Alle parinsadan asukkaan kylässä ei liene kovin montaa hotellia, joten kerroin asuvamme 16.4. alkaen Hotelli Narsarsuaqissa. Neiti lupasi etsiä osoitteen jostain. Rahdit ovat nyt ilmeisesti kuitenkin matkalla oikeaan paikkaan.

Näyttää siltä, että pääsemme aloittamaan matkan puolittaisissa sielun ja ruumiin voimissa. Kuntopuoli sinänsä on hallinnassa. Vuorenmaan urheilulliseen elämäntyyliin verrattuna olen kyllä tosiaan sohvaperunaluokkaa, mutta tunne omasta kunnosta on hyvä ja riittävä. Sen sijaan matkan odottelu ja asioiden järjestäminen kolmeksi ja puoleksi kuukaudeksi kuntoon on stressaavaa puuhaa. Toisaalta nyt tehty työ palkitaan samanmittaisella ajalla ilman rahaa, uutisia ja hälinää. Minusta palkka on ihan hyvä.

Vielä pientä huolta ja stressiä on aiheuttanut syksystä kestänyt alaselän kipu. Hieroja ja niksauttaja ovat auttaneet jonkin verran. Itsehoitoon löytyi juuri selän extensiokaari , jolla pystyy venyttämään nikamia helposti. Matkalla sitten Vuorenmaa saa repiä minua jaloista, jotta paine hellittää.

Juuri viime viikolla kerroin hienosta revolveristamme ja saman tien Grönlannin poliisi ilmoitti, ettei maahan saa tuoda mistään hinnasta pieniä aseita. No, nyt tiedän, että niitä on viety sinne ennenkin ja koitamme selvittää vielä asiaa. Mahdollisesti lähdemme matkaan ilman asetta, mikäli homma käy hankalaksi.

10 päivää lähtöön.

13.4.2008

Matka alkaa vihdoin 16.4.2008 klo 06:35 Tampere-Pirkkalan lentokentältä. Kuljemme yhdellä vaihdolla Kööpenhaminan kautta Narsarsuaqiin, jossa olemme perillä n. 7 tuntia lähdöstä. Mukanamme alun taipaleella kulkee myös Ari Rannisto, joka kuvaa toimiamme ensimmäisen viikon aikana ja palaa sitten Suomeen.

Viimeinen viikko on kulunut nopeasti. Vuorenmaa on tehnyt asetuksia uuteen Panasonic Toughbook CF-19 -tietokoneeseen, jotta saamme viestitettyä etenemistämme maailmalle. Valmistin vielä meille uuden kompassilevyn, jota voimme käyttää sumuisina päivinä suunnan pitämiseen. Kerron sitten aikanaan kuinka se toimii.

Danish Polar Center, joka myöntää luvan retkelle toimi tämän reissun suhteen yllättävän kankeasti. Saimme luvan käsiimme vasta perjantaina sähköpostitse ja saman tien selvisi, että emme enää ehdi hankkimaan aselupaa, koska Dpc:n lupa oli tullut niin myöhään. Periaatteessa siis olisimme saaneet kaikki asiat kuntoon, jos Dpc olisi toiminut omien ohjeidensa mukaan. Nytkin saimme kirjoitella ja soitella, että saimme edes tämän perusluvan retkelle.

Perjantaina otimme pienen loman ja lähdimme vielä rentouttavalle retkelle Nanoq-museoon Pietarsaareen. Tapasimme museolla sen perustajan ja johtajan Pentti Kronqvistin. Hän on matkannut Grönlannissa ja muilla arktisilla alueilla useaan otteeseen.

Perjantai-ilta kului jo pitkälle aamuyöhön, kun katselimme videoita määränpäästämme Qaanaaqin kylästä. Meillä oli mukana matkassa Klaus Klemolan muistiinpanot hänen yhteyshenkilöistään samaisessa kylässä ja kävimme sekä niitä, että uusia tuttavuuksia läpi nyt Pentin kanssa. Aamulla jatkoimme kuvien katsomista ja huomasimme, miten Qaanaaqin elämäntapa ja seutukaava alkoi syöpymään mieliin. Tuumimme, ettei tämän lähemmäksi Grönlantia suomessa voi päästä. Tapasimme Pentti Kronqvistin ensimmäisen kerran vuonna 2002 valmistellessamme silloista reissua Grönlantiin ja jo silloin Pentti puhui verileivän erinomaisuudesta retkiruokana. Nyt lähteissämme Pentti otti ja vei meidät Pietarsaaren keskustaan ja osti kymmenen verileipää ja iski ne syliimme matkaevääksi. Syntyykö meistä uusi veripaltun kannattajajoukko jää nähtäväksi. Nyt leivät ovat kuitenkin kuivumassa matkalle lähtöä varten. Oli hienoa huomata jälleen Kronqvistin rauhoittava vaikutus juuri ennen lähtöä.

Viimeisten päivien aikana on tarkoitus tavata vielä sukulaisia ja tuttavia sen kuuluisan viimeisen kerran. Keskiviikkona lähdemme matkaan ja hiihtämään pääsemme ehkä perjantaina tai lauantaina. Joka tapauksessa seuraava päiväkirjan päivitys tulee jo Grönlannista ja ajankohta on perjantai. Aikaeron takia päivitykset reissusta ilmestyvät sivuille yleensä vasta seuraavana päivänä.

No niin. Lainaan tähän omaa tekstiäni Grönlanti 2003 -reissun lähdön hetkellä: Nyt kun matka on alkamassa, niin haluan toivottaa kaikille retkemme suunnittelun vaiheita seuranneille ja muillekin hyvää kevättä ja onnellista kesän alkua. Me lähdemme katsomaan minkä näköinen Suomi oli viime jääkauden aikaan. Oliko Ancylusjärven jäällä vettä, vai oliko sitä laisinkaan.



<< edellinen sivun alkuun seuraava >>







 

© 2007-2008 Petet