           
|
Päiväkirja
12.5.2008sijainti:65 55.66 N, 46 10.18 W Pitkäveteinen päivä roikkua leijan perässä. Vaikka tuuli oli aamulla aivan hienoinen, (Me emme enää osaa arvioida tuulia ollenkaan, vaan joudumme mittaamaan sen joka kerta Silvan mittarilla) kokeilimme kuitenkin hieman myötätuulileijailua ja kyllä siitä vauhdin sai. Ainakin kolme kertaa nopeamman, kuin hiihtämällä. Tosin varomme vertaamasta liikoja hiihto ja leijapäivien matkoja, sillä pian hiihto saa muuten jäädä kokonaan. No, leijapäiväksi tämä oli kuitenkin melko huono, jos ajatellaan maksimimatkan olevan n.120 km luokkaa meidän taidoilla. (Ja niissäkin on eroja) Odotukset ovat vain niin kovat aina aamulla, ja kun puolenpäivän aikaan toteaa matkanteon hitauden ei ole ehkä niin innostunut.
Nälkä kasvaa syödessä. Joskus. Emme ole vielä oikeastaan nälkäisiä. Laihtuneita kyllä olemme ja jo melkein missimitoissa. (Pidimme eilen taas neitikerhoa pesutouhuineen) Mutta tällä hetkellä emme ole oikeastaan laisinkaan nälkäisiä. Enemmänkin välttelemme nykyistä ruokaamme. Kerran viikossa meillä on suursiivo pääpussissamme. (Telttaan otettava ruoka ja säläkassi) Pääpussista tyhjennetään kaikki viikon aikana syömättä jääneet murusetkin ja ladotaan uusi 15 kg evästä tilalle. Teimme sen juuri lauantai-iltana. Mutta vahingoksemme Vuorenmaan ahkiossa oli vuotanut JetA1 polttoainekanisteri ja juuri tämän viikon eväämme ovat.... erilaisen makuisia. Päivällinen koostuu nykyään perinteisistä jauhelihasta, vihanneksista ja rakettispagetista, mutta olemme lisänneet nyt viimeaikoina siihen juustokeittoa ja verileivän palasia antamaan makua. Valkosipuliakin joskus, mutta nyt siis tämän viikon menuun lisättiin JetA1. Nenä kiinni ruoan pystyy syömään, mutta ei se herkkua ole. Olisi tietysti pitänyt koeponnistaa jne. jne., mutta toivotaan, ettei enempiä ruokia ole kyllästetty polttoaineella, sillä muuten lähdemme täältä pian kuin raketit, tuli persiin alla. 13.5.2008sijainti:66 29.86 N, 46 17.13 W Teimme tänään jonkinlaisen ennätyksen leijailussamme, kun kiisimme kohti Dye2 asemaa 63,7 km neljässä tunnissa.
No karautimme leijoilla näiden huollettujen kiitoratojen yli (Ehkä ensimmäiset suomalaiset hiihtäen ja leijaillen yli kiitoradan) suoraan tämän kenttätukikohdan pihaan. Sisältä sinisestä isosta tukikohtateltasta tuli iloinen naurava nainen ja toivotti meidät tervetulleeksi tänne. Osoitti telttapaikan, wc:n yms. siihen malliin, että piti kysyä oikein, että onko täällä ollut ruuhkaista. Nainen oli hieman hämillään, mutta myönsi, että joka päivä joku hiihtoporukka tulee tämän kautta. Grönlannin ylitys perusreittiä onkin hieman muuttunut sitten Boucht-Pihkala ryhmän (1966), jolloin täällä ei kulkenut juuri ketään. Veimme ahkiot telttapaikalle ja lähdimme heti hiihtämään kohti Dye2 tutkaasemaa. Pääsimme aseman alle muodostuneeseen monttuun (Käytön aikaanhan asemaa nostettiin vajoamisen tahtiin) aika helposti ja kiipesimme 1 kerrokseen rappusia, joita myös vuoden 1966 retkikunta oli kiivennyt. Muistelimme Bouchtin kuvausta kävellä sisään asemalle ja hänen esittelynsä ensimmäisellä ovella. Otimme tilanteesta uusinnan videokameralla ja pätkässä Vuorenmaa esittää mister Bouchtia. Mutta voi, heti sisääntullessa vasemman puoleisen oven avatessaan Vuorenmaa ei törmännytkään henkilökuntaan, vaan hujanhajan olevaan huoneeseen, jossa oli lattiat väärällään aikuisviihdelehtiä. (Vaikka Vesa Luomala kertoi, ettei niitä ole) Kiertelimme aikamme 1. kerroksessa ja kävimme mm. keittiössä, jossa ilmeisesti jotkut retkeilijät olivat jopa nukkuneet. Patjoilla tietenkin, sillä asemalta ei oltu viety mitään pois. En tiedä mistä tyyli on peräisin, mutta niin Pyramidenin kylässä Svalbardissa (Venäläisten), kuin täälläkin (Yhdysvaltalaisten) kaikki roska jätetään niille sijoilleen. Niin kuin tietysti itse tämän aseman kuoretkin. Siine ne vaipuvat jäähän kymmenien vuosien kuluessa ja lopuksi ajautuvat joskus tuonne rannalle. Vaikka perusreitin retkeilijöitä olisi 50 retkikuntaa vuodessa eivät ne voi roskata enempää.
Kiertelimme asemaa ylöspäin asuinkerroksissa ja lopuksi itse tutkakuvussa, mikä on tuo valkoinen pallukka pirunpömpelin katolla. Sisäkuvassa olemme sen sisällä. Täällä oli ollut muitakin suomalaisia. Länsiväylän mainos tutkan juuressa lienee peräisin -99 vuoden Lvjk:n retkikunnalta, mutta mitä ihmettä. Joku oli liimannut mainoksen viereen Nanoq - Arktisen museon tarran. Kun pääsimme pömpelistä ulos paikalle kaarsi etelästä kolme ranskalaista leijamiestä, jotka olivat matkalla Qaanaaqiin. Olivat lähteneet etelästä 1.5. ja ruokaa oli jäljellä vielä 32 päiväksi. Miehillä oli mukanaan viisi leijaa/mies, joten niillähän tuo matka sujuu. Toisinkin on kuitenkin joskus käynyt. Palattuamme leiripaikalle saapui taas idästä kaksi saksalaista miestä. Olivat tulossa Isortoqista ja menossa siis tätä perusreittiä. Mukavia miehiä ja saimmekin heistä naapurit ja jatkamme jutustelua iltasella. Muussa mielessä puhuimme Vuorenmaan kanssa jos jatkaisimme matkaa jo tänään, sillä hälinä alkoi olla jo melkoinen. Otamme tämän Grönlannin tapahtumien keskipisteen nyt kuitenkin välietapin kannalta ja aloitamme uuden matkan kohti jäätikön korkeinta kohtaa huomenaamulla. 14.5.2008sijainti:67 18.00 N, 45 38.94 W Tuli taiteltua tänään matkaa, jotta päästiin pois tuolta sivistyksestä. (Tavi voi lentää vielä perusrataa)
Illan istujaisissa oli mukana myös kaksi saksalaista ja kolme ranskalaista, jotka olivat saapuneet alueelle iltapäivän aikana, kuten taisin eilen jo kertoa. Juttua riitti, ehkä liiankin myöhään ja teetä kului. Lou antoi meille vielä hyviä vinkkejä ja ohjeita paikoista (mm. summit) joissa aiomme käydä. Hän on nimittäin ollut töissä melkein jokaisella asemalla Grönlannissa ja vielä Etelämantereellakin. Täällä he viettivät seitsemättä kesäänsä, mitä ennen oli vuoden tauko (-99) ja sitä ennenkin he olivat paikalla monena vuotena. Kiitos heille kestityksestä ja tiloista ja terveiset täältä jäältä myös illan muille viereille, kun luette tätä tekstiä jo kohta kotonanne.
Me käänsimme selkämme ja päätimme otta hieman etäisyyttä kentän meluun. Tuuli oli asettunut hieman aamusta ja kireällä 9 m/s kaakkoistuulella lähdimme kokeilemaan leijailua ja kyllähän se sitten onnistuikin. 7,5 tunnin kuluttua olimme melkein sadankilometrin päässä ja lentokoneen JetA1 haju alkoi hälvetä. Niimpä päätimme pistää leirin pystyyn ja ottaa omat JetA1 eväämme esille. Pientä vaivalistaa tähän loppuun. Vuorenmaalla ei mitään, muuta kuin polvet pyörii joka suuntaan ja mulla pikkuvarvas edelleen kipeä. Selkä, josta puhuin joskus ennen reissua on hyvällä tolalla, koska teen joka ilta oman ekstensiokaareni lumihangesta makuualustoiden alle. Naamojen palamisessa on meneillään jo kolmas kierros. 15.5.2008pvm:15.5.2008 Rauhassa nukutun yön jälkeen lähdimme liikkeelle kymmenen aikaan. Koko yön oli satanut hiljaksiin lunta ja oli täysin tyyntä. Lämpötila n. +5 astetta ja harmaa, melkein näkymätön keli. Vain pieni häivähdys horisonttia. Arvelimme päivästä tulevan raskaan, mutta ahkiot liukuivat nätisti uudella pehmeällä hangella ja oli mukava hiihtää jälleen monen päivän jälkeen. Tänään myös voitelimme ahkioiden pohjia ja pienetkin jäätymiset jäivät pois.
Oli hieno päivä perinteisen hiihdon parissa, mitä ulkomaalaiset kyllä kutsuvat kävelyksi, mitä se toisaalta oikeasti kyllä onkin. Kuka nyt viitsisi hiihtää 2,5 km/h nopeutta? Ajatukset pääsivät kuitenkin siivilleen ja mietin minkä aikakoneen keksinkään. Tänään olin mm. kotona lepäämässä omassa sängyssä, tekemässä liiteriä mökillä, tallikämpässä kertomassa elämänviisauksia nuorille ratsastajatytöille, luennoimassa jossain koulussa koulukiusaamisesta ja muutamaan otteeseen määränpäässämme Qaanaaqissa. Tärkein ajatus liittyi aamulla syötyyn laihaan aamiaiseen, joka sisälsi pari kuppia kahvia ja mustikkakeittoa. Muuta ei pystynyt syömään polttoainemausteen takia. Vaikka Vuorenmaa olisi puukolla uhannut päätin, että ruokavalio muutetaan tänään JetA1 vapaaseen muotoon. Ja kyllä ehdotus perille meni helpostikin. Silmät kosteina ja nauravin naamoin avasimme siis uuden viikkoputkilon ja haistelimme tuoreita muovipusseja, jotka eivät haisseet polttoaineelle. Viikkopussissa oli myös erikoisannos Satumaisia patukoita. Juhlan kunniaksi laitoimme sileäksi meetvustipaketin. Kiitos viesteistä ystäville ja tuntemattomille. 16.5.2008sijainti:67 35.76 N, 45.21.85 W Sekalainen päivä täynnä vaihteluita ja ahkioiden natinaa. Aamulla lähdimme liikkeelle parin kympin pakkasessa ja ahkiot nitisivät niin, ettei Vuorenmaan klassisen kuuntelusta meinannut tulla mitään. Ahkion natinabasso kuullostaa kyllä hyvältä, mutta sitä ei ole vielä sävelletty yksiin minkään teoksen kanssa. Jo tunnin perästä kokeilimme hieman virinneen tuulen siivittämän myös leijoja, mutta touhu loppui tuulen hiipumiseen 8 km jälkeen. Lopun päivää hiihdimme tyynessä pakkassäässä ja aurinko takasi kuivan ja lämpimän olon, vaikka koko iltapäivä meni ilman kuoritakkia. Lienee jäänyt kertomatta, että olemme juuri nyt matkalla reissun toiseen välietappiin, eli Summit tutkimusasemalle. Se sijaitsee tämän maailman suurimman saaren jäätikön korkeimmassa kohdassa. Asemalla on töissä n. 25 henkeä, joista osa tutkijoita ja osa huoltoväkeä. Summit asemalla ja sen vieressä sijaitsevalla toisella Grip asemalla on porattu jäätä yli 3500 metrin syvyyteen ja näistä ja muista asioista olemme menossa juttelemaan. Matkaa Summit asemalle on vielä n. 614 km, joten toivomme olevamme siellä kolmen viikon kuluessa. On mahdollista, että etenemisemme on niin hidasta, että emme ehdi asemalle, mutta ei murehdita sitä vielä. Olen koittanut selvittää viime aikoina Vuorenmaan mietteitä päivisin, mutta useimmiten kuulen ajatusten harhailevan siellä täällä, eikä niistä leiriydyttäessä muista juuri mitään. Niimpä jatkan tätä yksinpuhelua toistaiseksi.
Meillä on mukanamme mielestämme parhaat sukkakerrastot linereistä villasukkiin, eikä niissä toki ole mitään vikaa. Päinvastoin sukilla on tärkeä merkitys matkan etenemisen kannalta.Ne takaavat laadukkaan etenemisen jalat lämpöisinä, ja ne kuuluivat olennaisena osana matkan monivuotiseen suunnitteluun, kuten niin monet muutkin asiat, joita ilman tämä pitkä matka ei kävisi koskaan päätökseen. Mutta enemmän mietin reikiä sukissa, jotka ovat kotona ja sukkalaatikossani. Melkein jokaisessa sukassa on reikä jollain kantilla. Että johtuisiko se vaimoni heikosta taloudenpidosta. Ei, ei. Ei sinne päinkään. Nuorempana oli tapana käyttää hyviä sukkia kotioloissa ja kaupungilla ja sitten kunnes sukat olivat lähellä tiensä päätä ne siirtyivät retkeilykäyttöön. Niin kävi monien muidenkin vaatteiden kanssa. Hajottuaan tai likastuttuaan peruuttamattomasti ne siirrettiin metsävaatelaatikkoon. Viime vuosina on käynyt kuitenkin niin, että sukkatilanne on kääntynyt taas päälaelleen. Metsä ja yleensä reissukäytössä on hienoja kalliitakin sukkia ja kotona taas reikäisiä hukkapaloja. Mietin vaan, että jos tekisi kotonakin joskus pitkäjänteistä suunnittelua ja toteutusta sen pisimmän matkan eteen. Jos hankkisi sinnekin uusia sukkia, niin paranisiko matkan laatu ja eteneminen. 17.5.2008sijainti:68 03.61 N, 45.03.94 W Lähdettiin leijalla leiristä asti. Ensimmäisen kerran paikoista löytyi tuntoa parin tunnin perästä. Etenkin jaloille tuntuu kylmältä, kun jalkaterä on periaatteessa paikallaan eteenpäin mentäessä. Etenimme kuitenkin. Tuulikin oli jokin onneton 4 m/s idästä, mutta sivutuuleen mentäessä vauhti ikäänkuin kertaantuu tuon siipimäisen leijan kanssa. 6,5 tuntia lähdöstä tuuli kuitenkin laski melkein nollaan, joten päätimme pitää tänään huomiseksi suunnitellun pesupäivän.
Eikä siinä vielä kaikki, sillä pesimme myös pyykkiä. Emme halunneet ottaa reissuun mukaan kahtatoista paria sukkia, joten teimme kompromissin ja pesemme kuteita n. kuukauden välein. Pulveri menee paljon pienempään tilaan, kuin 8 paria sukkia. Pesukoneena käytämme Minigrip pussia. Matkamme alkoi hieman alle kuukausi sitten jäätikön alalaidasta ja olimme silloin noin Hämeenlinnan korkeudella. Nyttemmin tahkottuamme hankea olemme jo hieman Muonion yläpuolella Suomeen verrattuna. Lunta sieltä armaasta kotimaasta ei taida liikoja enää löytyä, paitsi tietysti Kilpisjärveltä. Täällä sitä piisaa kotitarpeiksi. Pesuvesiksi ja juotavaksikin. Inuiteilla on lumelle kuulemani mukaan pari sataa eri nimitystä, kunkin olomuodon mukaan. Me käytämme yleensä kahta muotoa. Hyvää ja huonoa. Hyvästä lumesta saa nopeasti kattilallisen vettä ja siinä on mukava hiihtää. Huono lumi käyttäytyy taas päinvastoin. 18.5.2008sijainti:68 34.24 N, 43 40.53 W
Aurinko on enää hyvin vähän horisontin alla. Tänään se laskee 23:33 ja nousee huomenna jo 02:00. Päivä on pidentynyt meidän nopean pohjoistumisen ja napapiirin etääntymisen johdosta radikaalisti päivittäin. Viikon sisään olemme jo yöttömässä yössä. Dye2 asemalta lähdön jälkeen lumi on muuttunut pehmeäksi. Nyt tässä leirissä sitä on paikoin jo puolisääreen, ja vähimmilläänkin nilkkaan. Tarvitsisimme myrskyn tai kovia tuulia, jotta alusta olisi jälleen parempi. Pehmeässä lumessa ei viitsi kovin pitkälle tallustaa leiriydyttyämme. Teltan pystytys vaiheessa tuohon ulkopuolelle tallautuvat polut ovat ne väylät mitä kuljetaan ja muualle ei juuri mennä. Ajatukset, vaikka ovatkin jo siirtyneet kiitettävästi tänne, eivät juuri luutuneilta poluiltaan erkane. Samoja kuvioita päivästä toiseen, vaikka odotan jotain paljon parempaa.
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
© 2007-2008 Petet |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Nyt huomaamme eron aikaisempiin matkoihin, jolloin olemme olleet tässä vaiheessa yleensä loppukirin pauloissa. Täytyy vain malttaa ja päivä ja suksenmitta kerrallaan. Vain pari tuhatta kilometriä jäljellä?
Tämä USA:n vanha tutkaasema ei ole enää käytössä, mutta roskat on jätetty paikalleen, niin kuin asiaa kuuluu isoissa maissa. Sen sijaan lentotoimintaa täällä on edelleen ja US airforce harjoittelee tämän aseman viereen tehdyillä kahdella kiitoradalla laskeutumisia ja nousuja jäätiköllä. Työ tähtää Etelämantereen tutkimuskohteiden huoltoon. Koneet ovat Herkules jättikoneita, jonka laskun mahdollisesti näemme huomenna.
Muutenkin tietysti ihmetyttää miksi tälläinen asema on tehty juuri tänne, mutta antaa sen asian nyt olla.
Ilta kului mukavasti melko lämpöisessä Dye2 kentän henkilökunnan (Lou ja Mark) kodissa, jos näin voi sanoa. Ehkä parempi kuvaus olisi jokin avoin vierasmaja, missä he asuvat, sillä tälläkin kaudella heillä on ollut jo 55 hiihtävää vierasta ja muita vieraita ehkä saman verran. Niimpä heidän aikansa ei käy koskaan yksinäiseksi.
Aamulla teimme lähtöä vitkastellen, sillä odottelimme vielä Herkules kuljetuslentokoneen saapumista harjoituslennolleen. Vähän ennen yhtätoista (Saimme sitä ennen oikeista puruista tehtyä kahvia) kone laskeutui jäiselle kiitoradalle, mutta koneen koko oli pettymys. Nimen mukaan luulin, että koko Grönlanti halkeaa kahtia, kun jättikone jysähtää tantereelle, mutta mitä vielä. Paljon savua ja meteliä pienestä koneesta.
Puolenpäivän aikaan sää selkeni hieman ja tuuli puhalsi pilvet pois. Lämpötila laski nopeasti. Mietimme hetken jopa leijojen esiin kaivamista, mutta annoimme niiden olla nyt rauhassa. Raahustelimme rauhallista tahtia 7,5 tuntia ( 7 x 50 min. tehokasta) ja laitoimme leirin pystyyn tänne kauniille tasangolle, mistä näkyy kauas.
Tänään mietin reikiä sukissa.
Telttaa pystytettäessä neniimme kantautui omia tuoksujamme teltasta. Ja sisään käytyämme tuoksu oli sellainen, että sitä ei haluaisi vierelleen linja-autossa. Niin se vain on, että ei haju miestä tee, mutta mies hajun. Niimpä teimme pesuvedet ja läträsimme, pyyhimme ja kuivasimme miehen hajut pois ja kuten arvata saattaa neideiksi jouduttiin. Tämä neiti juttu juontaa aiemmalle Svalbard 2005 retkelle, missä Hervannan hurja Sepe Virtanen ei pessyt itseään mistään päin kuukauteen. Ja moitti meitä neideiksi pesuinemme.
Maailman suurimman rastin piirto on nyt hyvällä alulla. 2003 piirsimme rastin itä-länsi viivan ja nyt olemme ohittaneet risteyskohdan ja eteläsakara on jo valmis. Tänään kuljimme koko päivän leijoilla, vaikka aamulla näytti, että tulee tyyni päivä. Meno oli melko mutkikasta, sekä suunnan, että hallinnan suhteen. Heti toisella tunnilla pilvi peitti meidät takaamme ja ajoittain emme nähneet toisiamme lainkaan, vaikka etäisyyttä oli vain muutama sata metriä. Päivän mittaan tilanne vain paheni ja etenkin siinä suhteessa, että etummaisena leijaileva ei nähnyt edessään mitään, eikä sen enempää jaloissaankaan. Niimpä kuljimme jalkapohjatuntumalla ja siinä tuli moneen kertaan heilahdettua milloin mihinkäkin suuntaan. Etenkin tässä puuskaisessa tuulessa. Vuorenmaa oli alkupäivän kärkimiehenä, mutta usvan lisääntyessä oli huvittavaa katsella kun suunta heitti aina 100 metrin välein milloin mihinkäkin. Sitten pysähdys kun leija ei vedä ja katse kompassiin. Itse sain jotenkin tuulen nenänpäähän ja sain meidät pysymään suunnassa. Jälkeenpäinkin hurjan tuntuista, kun muistelee kiitoa tyhjässä tilassa. Nopeutta kovimmilla tunneilla oli kuitenkin ka. 15 km/h.
