           
|
Päiväkirja
16.6.2008sijainti: 75 53.40 N, 44 58.42 W Määränpää tuntematon. Tänä aamuna olimme oikein toiveikkaita, sekä sään, että matkan suhteen. Keli oli aamulla puolipilvinen ja tuuli kävi melko kovaa takaviistosta. Vasemman olan takaa. Eilen illalla tehdyt laskelmat, että meillä on n. 28 vrk aikaa ehtiä jään reunaan saivat hiihtohalut heräämään, varsinkin kun se tarkoitti jokaiselle päivälle yli 23 km:n etenemistä.
Vielä määränpäitä tällä reissulla ovat olleet eri asemat, missä olemme olleet ja mihin vielä menemme ja sitten tietysti Qaanaaq. Mutta se varsinainen määränpää lienee jossain näiden kaikkien edellä mainittujen väleissä, eli löytää itsestään uusia ulottuvuuksia ja siihen tämä via dolorosa käy oikein hyvin. Erityisesti viimeisten viikkojen tie. Olisi kuitenkin hieman vaikeaa markkinoida (ja siihen on tarvetta sponsoroiduilla retkillä) reissua "oman itsensä etsimisellä" tai muulla henkimaailman jutulla. Olisihan sitten vielä näitä "itsensä ylittämisiä" ja "rajojen hakemista", mutta minusta nuo mainitut kuulustavat aina melkein itsemurhalta, joten ne eivät edes olisi hyviä. No. Jos nyt kuitenkin hiihdetään vaan ja katsotaan sitten mihin päästään. Ensiksi ensimmäinen tunti huomenna. Sitten se päivä ja siitä eteenpäin päivä kerrallaan. 17.6.2008sijainti:75 59.49 N, 45 19.20 W Uutta lunta tupaan. Ennalta sovittu lepopäivämme meni hiihtäessä 6 x 50 minuuttia ja kirjallisia töitä tehden. Voi olla, että joku hieman pesikin itseään. En kuitenkaan tunnusta neitipeloltani. Sää jatkuu huonona ja saamme kaiken aikaa ja edelleenkin uutta lunta niskaamme. Tämän päivän ja eilisenkin hiihdot lupaavat jo hyvää. Pääsemme ka. 2,5 km tunnissa, mikä on jo sekin hyvä vauhti, ja teemme sen tuollaisessa sekalaisessa myterissä.
Eli olemme luottavaisin mielin. Tämä huonon sään hetki on reissun pisin yhtäkestoinen, mutta kun tästä selvitään, niin matka lähtee uuteen kiitoon. Tarvitsemme vain pari päivää normaalia kevät säätä ja hanki on jälleen kunnossa. Malttia siis täällä ja siellä. Nyt kun matka maaliin on jotenkin käsitettävän matkan päässä (Eli vielä yksi hieman reilu Grönlannin ylitys), mieli rauhoittuu ja lakkaa odottamasta matkan loppumista. Tuntuu hullulta ajatuskin, että olemme olleet täällä jäällä ihan just kaksi kuukautta. On kesäkuun 17. päivä ja olemme kotona jo heinäkuun lopussa. Voitte uskoa, että huhtikuussa tämä kaikki tuntui kaukaiselta. Nyt huhtikuun aherrukset Etelä-Grönlannissa ovat kuin eri reissulta. Vaikka päivä oli melkoisen utuinen, näimme kuitenkin jotain ihmeellistä tänne jäätikölle. Vaalea, selvästi ruskettumaton Kyhmyjoutsen liikuskeli teltassa. (kuvassa) Lienee ensimmäinen sellainen Grönlannin sisämaan jäätiköllä. 18.6.2008sijainti: 76 08.36 N, 45 48.06 W Seikkailun makua. Seikkailu alkaa siitä, kun suunnitelmat menevät pieleen. Ja tänä aamuna meillä oli selvät suunnitelmat. Päivän tavoite vähintään 23 kilometriä ja mielellään jo hieman aurinkoisemmassa säässä. Lähdimmekin liikkeelle melko hyvässä kelissä ja ahkiot ja sukset luistivat hyvin. Taivas oli pilvinen, mutta näimme sentään varjomme pilvien läpi paistavan auringon takia. Tein omista pitokarvoistani 3/4 osa karvat veistämällä perästä 40 sentin siipaleen pois. Meno parani entisestään. Aamupäivän aikana tuuli kävi kaiken aikaa takaviistosta ja se helpotti montaa tahoa. Olo oli kuiva kaiken aikaa ja antoi se kai hieman vauhtiakin. Kuin tuupaten. Mutta neljännellä tunnilla taivas umpeutui ja kuljimme jälleen valkoisessa pumpulissa, kuten Vuorenmaa tapaa tätä säätilaa kuvata. Ruokatauolla puoliltapäivin mittarissa oli kuitenkin puolet tavoitteesta, eli 11,5 km. Viides veto kulki samaa kaavaa usvassa ja pienessä takatuulessa, mutta kuudennelle tullessa kaikki muuttui jälleen. Kuljemme näissä usvakeleissä suuntaamme pääosin tuulen ja sen mukana kulkevan lumipölyn avulla. Katselemme suksien päältä kulkevaa lumipölyä. Vuorenmaa veti kahden miehen letkaa ja näytti pysyvän nyt hienosti tuulikulmassa kiinni. Satuin kuitenkin katsomaan taivaalle ja näin, että pilvien seasta näkyi heikosti aurinko. Se vain oli melkoisesti väärässä suunnassa. Melkein takana, vaikka siihen kellon aikaan sen olisi pitänyt olla suoraan vasemmalla. Koska Vuorenmaan vetovuoro oli jo lopuillaan annoin asian olla. Samahan se on minne täällä hiihdetään, kun kaikkialla on samanlaista. Mutta sitten tuntui humaus koko ruumiissa ja samalla sekunnilla alkoi puhaltaa melkoinen myteri. Vuorenmaa veti vetonsa loppuun horjuen ja heiluen. Tauolla päätimme, että vedämme kuitenkin vielä loputkin vedot, kun kerta ei ollut liian kylmä. Sormet olivat kuitenkin melko jäässä seuraavat pari tuntia, kun kuljimme kaikki luukut kiinni ja huput päässä kohti uutta leiriä. Leiriin tullessa tuuli oli 14 m/s, mutta kovempaakin se tuntui välillä puhaltavan.
Telttamme on kaiken päivää rullattuna, käyttövalmiina Vuorenmaan ahkion päällä ja leiriin tullessa rulla heitetään maahan ja tuulenpuolen pää kiinnitetään kahdella suksella, ennen rullan avaamista. Kun rulla on avattu kiristelemme tuplakaaret paikoilleen ja vedämme teltan muotoonsa täyteen pituuteen ja kiinnitämme toisen pään kahdella suksella. Kovassa tuulessa kaarien jännitys ja kiristäminen on vain toisen puuhaa ja toinen on polvillaan tuulenpuolen päässä ja pitää kiristettyjä kaaria sylissään, niin kauan, kun kaikki on paikallaan. Vasta sitten teltta vedetään muotoonsa myötätuuleen päin. Näin. Taas pari riviä täältä jäältä. Ollin ei nyt tarvitse hermostua tuosta teltta tekstistä. Eikös se ala muutenkin Keroni oleen kuin uusi? :-) 19.6.2008sijainti:76 16.13 N, 46 19.10 W Juhannusruuhka aurinkoisessa säässä. Yöllä sää muuttui ja aurinko lämmitti teltan kylkeen niin julmetusti, että nukuimme hikisiä unia. Noustuamme teltasta sää oli tyyni ja puolipilvinen. Yön aikana oli ripsitellut uutta lunta tasaisesti joka paikkaan, eikä vanhaa (hyvää, kunnon) hankea näkynyt lainkaan. Vanha lumi on saanut siipeensä auringon ja tuulien takia ja antaa sen vuoksi ahkioiden ja suksien luistaa hyvin pinnallaan. Se on usein myös jo melko kovaa, joten emme uppoa siihen juuri lainkaan. Mutta tämä uusi kide ovallan toisenlaista. Niin kuin pikkulapset ne roikkuvat liukupinnoilla ja pitävät hauskaa meidän kustannuksella. Katselevat varmaan, kun naamat punaisina ähkimme ahkioita eteenpäin. Kuljimme tänään kuitenkin 8x50 minuuttia, eikä hangen pinta muuttunut miksikään, vaikka aurinko paistoi puolesta päivästä jo täysin siniseltä taivaalta. Summitissa nauroimme, kun paikan emäntä kertoi tutkijoista, jotka ottavat sukset mukaan asemalle, ajatuksena hieman hiihdellä vapaa-aikanaan, mutta jokainen hiihtäjistä on luovuttanut jo kilometrin jälkeen, koska lumi ei kertakaikkiaan luista. Jotenkin on hymy hyytynyt sitten noiden päivien.
On kiteissä tietysti paljon kiehtovaakin ja ennen kaikkea ne näyttävät uskomattoman hienoilta. Yksittäistä kidettä voisi tarkastella monta minuuttia ja kouralliseen taitaisi mennä jo yksi ihmiselämä. Aurinko saa lumikentän kimaltamaan ja välkehtimään mitä hienoimmalla tavalla. Iltapäivällä aurinko paisteli suoraan vasemmalta sivulta ja silloin näky edessämme oli kuin olisi hiihtänyt timanttimaton päällä. Silloin tulee myös mieleen, ettei haluaisi talloa niitä alleen, mutta se nyt lienee jo hieman joutavaa ajattelua, kun ajattelee sitä mittakaavaa, minkä saamme tallotuksi. Ja toiset tallaa, ellei itse. Kerroin teille jokin aika sitten tulevista etapeistamme. Yksi niistä on NEEM tutkimusasema, minne nyt on matkaa 174 kilometriä, mutta toinen mahdollisesti nähtävä porukka olivat Greenland Inland Traverse - ryhmä. Valtavan kokoinen lumikissa matkalla Thule - NEEM - Summit reitillä. Tänään vihdoin sitten näimme sen. Tosin vain kiikareilla n. 6-7 kilometrin päässä, mutta kuitenkin. Sitä tulee aina hieman hermostunut olo, kun täällä näkee jotain erikoista. Ja oli kyllä hyvä, ettemme joutuneet jutulle, tai siis kohdanneet, sillä siinähän olisi voinut tulla vaikka kolari. Grönlannissa koiravaljakoilla on aina etuajo-oikeus, kuljettiin sitten missä tahansa, mutta entä meillä. Onko määritelty, kuka väistää, kun vastaan tulee ihminen valjaissa? No, kyllä se hieman harmitti, ettemme kohdanneet. Meillä olisi ollut Traverse ryhmän tarratkin ahkioiden kyljissä. Ehkä sitten ensi kerralla. Hyvää Juhannusaattoa kaikille. (Jos se on huomenna?) 20.6.2008sijainti:76 21.35 N, 46 58.06 W Suomalaisiin uudempiin perinteisiin kuuluu viettää juhannus jäätiköllä. Viimeksi, ennen meitä sen tekivät Laskuvarjojääkärikillan retkikunta vuonna 1999. Terveisiä vain kaikille tutuille jääkäreille. Meillä, kun on tuota JetA1 polttoainetta, niin joka kerta sytytettäessä keitintä liekeistä tussahtelee laskuvarjojääkäreitä teltta täyteen. Teltan hyttysverkot ovat jo aivan mustat, kuten kattokin. Hieman haikealta tuntuu muistella kaikkia niitä jusseja, mitä on tullut vietettyä. Tämä on nyt toisenlainen, mutta ei yhtään hullumpi, etenkin kun kerron miten päivän loppujen lopuksi vietimme.
Jäljistä päättelimme, että tässä oli kuitenkin kulkenut ehkä kolme lumikissaa ja ainakin yksi moottorikelkka. Lisäksi koneet olivat vetäneet perässään joitain isompia rekiä. Näiden rekien jälkiä kuljimme vielä tunnin ja laitoimme 60.:n leirin pystyyn. Tämä ura on merkitty mustilla lipuilla n. 1 kilometrin välein ja kulkee suoraan NEEM asemalle. Huomenna lähdemme uraa pitkin eteenpäin, mutta uskoisin kulkemisen kyllä muuttuvan vieläkin yksitoikkoisemmaksi lipulta lipulle. Tosin yksi lumisade, tai kovempi tuuli sotkee koko uran. Toisaalta, meillä on pian kiire loppujen kilometrien kanssa, joten emmeköhän saa itsemme sukkeroiduksi uraa uurtavaan etenemiseen. Tämä muuten on varmasti Grönlannin pisin tie. Merkitty ja näin jussina valaistukin 24h. Muutenhan koko Grönlannissa on teitä vain 200 - 300 kilometriä. Leiriin saavuttuamme teimme ihan oikean juhannuskokon viikolla kertyneistä roskista ja ruokapusseista. Ja mitä olisi juhannus ilman juhannuskisoja. Meillä oli tänä vuonna vain yksi laji. Oivariini-Skeet. Meillä oli jäänyt muutamia ylimääräisiä voirasioita ja heittelimme niitä vuoronperää ilmaan toisen koittaessa osumaa haulikollamme. Molemmilla oli käytettävissään viisi ammusta ja Vuorenmaa vei voiton osumalla kahdesti ja minä en taas osannut kertaakaan. Toinen osumista oli varmasti kymppi, sillä koko voirasia katosi pirstaleina jäätikölle. Aamulla lienee kihuparvia, pulmuset seuranaan ympäri leiriä. Huomenna näemme (jos keli ei paljoa muutu) mikä on kovan pohjan vaikutus päivämatkoihin. Vuorenmaa on haaveillut jo viikon 25 km:n päivistä ja uskoo jo melkein itsekin, että hiihdämme sellaisen joka päivä. Itse lähden joka päivä tavoittelemaan 18 kilometriä ja tästä aiheesta sitten väittelemme pitkin päivää ja iltaa. Täällä elää optimisti ja pessimisti. Ja nyt sitten viralliset Juhannuksen toivotukset. Kaikille Juha nimisille paljon terveisiä, ja etenkin Leppäharjulle. Keskikesän kääntyessä syksyyn meillä on kaikki OK. Että älkää huolehtiko Äidit poikainne matkoista. 21.6.2008sijainti:76 31.32 N, 47 28.27 W Uran pohjalla! Juhannuspäivä meni hiihtäessä kohti luodetta. En olisi etukäteen uskonut (yksi niistä uskomattomista asioista täällä), että juhannusyö kuluu vielä -22 asteen pakkasessa. Ennemmin kuvittelin, että kuljemme nyt jo öisin ja nautimme kauniista yömaisemista. Eipä näissä päivissäkään saisi olla valittamista, sillä tänäänkin katselimme koko päivän niin syvän sinistä taivasta, että sellaisen sinisen haluaisi nähdä kaiken aikaa silmissään. Niin kirkasta ja puhdasta. Mutta valitan silti hieman tänne päiväkirjaan, koska emme juuri Vuorenmaan kanssa valittele toisillemme. Selvitykseksi vielä, ettemme juuri näinä päivinä valittele, koska kumpikin tietää, kuinka rasittavaa kulkeminen juuri nyt on. Odotamme ensimmäistä onnistunutta päivää ... kärsivällisesti.
Grönlanti on iso. Paljon isompi, kuin osasin kuvitella kotona. Tämä pohjoinen lakijäätikkö on niin iso, että koko Suomi voitaisiin upottaa tähän jäähän helposti. Viimeisen leijapäivän jälkeen olemme kulkeneet 24 päivää ja sinä aikana n. 400 kilometriä. Eli vielä ensi viikko mukaan lukien kuljemme pelkkää tasaiselta näyttävää lakea kuukauden. Välillä on hieman vaikeaa asennoitua oikein ja koittaa vielä nauttiakin matkasta. Tarvittaisiin vieläkin lisää kärsivällisyyttä. Mutta Grönlantia en syytä mistään. Itsessä kai se syy kärsimättömyyteen on, jos sellaista ilmenee. Nykyajan vauhtipyörä on niin kiivas, etten kyllä ihmettele mistä kaikki johtuu ja sitä kai sitten pitäisi opetella olemaan olematta vielä lisää. Nyt heinäajan lähestyessä täältä saapuu suomeen kaksi todellista heinäseivästä, joten jos niitä paikkoja on edelleen auki, niin ilmoitelkaa. Viime kutsusta ei tarjouksia tullut, mutta nyt lisäetuna olemme jo vartalonmalliltakin seipäiden luokkaa, kuten lihaksetkin, jotka ovat niin tiukat ja jäykät, että kipuja ilmenee nykyään melkein joka puolella tasaisesti. Vain kärsimyksen kautta voi päästä onneen, sanoi veljeni ja pirulauta jos se ei ole oikeassa, niin tämä on kaikki turhaa hommaa. 22.6.2008sijainti: 76 41.52 N, 48.00.33 W Ennätysten päivä. Jostain mielen sopukoista nousi uusi tuleminen ja saimme oikeanlaisen menon päälle. Ehkä syitä olivat maireat kilometrilukemat neljän tunnin hiihdon jälkeen tai sitten välietapin lähestyminen sai meidät kiireiselle linjalle. Joka tapauksessa melkein hosuimme koko aurinkoisen päivän vuorollamme ja saimme näin uuden hiihtopäivän ennätyksen aikaiseksi. Olemme tyytyväisiä, emmekä edes kovin väsyksissä. Toinen ennätys, minkä tässä tänään tai eilen iltapäivällä saimme aikaan on oma puhtaan hiihtoreissun ennätyksen. Aiemmin olimme kulkeneet ( Grönlanti 2003) 615 kilometriä hiihtäen yhden reissun aikana ja nyt mittarissa on sitä lajia 640 km. Joku ehkä ihmettelee, miksi erottelemme näitä kahta eri lajia, hiihtoleijailua ja puhdasta hiihtoa. Koska tuulivoiman käyttö on tullut niin tehokkaaksi uusien leijojen myötä, olemme todenneet, ettei lajia voi enää yhdistää yhdeksi retkeksi, ainakaan ennätysten puolesta. Samoin on tehnyt mm. thepoles.com sivusto, joka erottelee retkikunnat leija-avusteisiksi, jos niitä käytetään. Ja se on ihan oikein. Hiihtoon verrattuna leijailu on niin paljon kevyempää, että ravinnon tarve oli leijailu aikaan n. 3500 kcal/päivä ja nykyään 5000 kcal annoksemme ei riitä mihinkään. Toisaalta nykyään on hyvällä tuulella heti aamusta, kun tietää, että uuden päivän ruoat odottavat syöjäänsä. Ja eikös se ole hienoa, että aamuisin herää innolla odottamaan uutta päivää. Vaikkakin vain sen ruokia. Leijoilla on tehty muutamia ennätyksiä mm. yli 450 kilometriä yhden vuorokauden aikana, joten periaatteessa on mahdollista tehdä tämä meidän reissu leijoilla hieman reilussa viikossa hyvien tuulten avulla. Siitä saa jo hieman perspektiiviä leijailun tehokkuudesta.
Grönlannin Sightseeing matka jatkuu ja tänään uusi kohde oli Lapintiira. Näytti tulevan tätä traverse tietä NEEMistä ja oli menossa Summitiin. Olemme saaneet kerättyä jo sentään muutamia tarroja ahkioihimme. Ensimmäinen kuvassa vasemmalta on Narsarsuaqin ampumaseuran tarra. Toinen on tämän Greenland Inland Traverse ryhmän tarra ja kolmas taas Arktisen Nanoq-museon (Pietarsaari, Finland) tarra. Näinhän ne muutkin karavaanarit keräävät muistoja kulkupeliensä kylkiin. NGripistä löysin dollarin setelin, mutta sitä en ole saanut liimattua vielä ahkion kylkeen. Traverse ura on muuttunut hieman peitteiseksi pöllynneestä lumesta, mutta se ei menoa tänään haitannut. Tämä ura ei ole mikään poikkeus arktisessa maailmassa, vaan esim. Etelämantereelle on suunnitteilla tai jo tehty? vastaava ura rannasta Etelänavalle. Kyse on sekä täällä, että siellä maa-, tai siis jäähuoltoteistä asemille ja lentoliikenteen vähentäminen sitä myöden.nsi marras- joulukuussa taitaa parikin suomalaisryhmää pyrkiä Etelänavalle, joten sitten nähdään kulkevatko hekin mailipylväitä pitkin.
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
© 2007-2008 Petet |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Pilvet liikkuivat tänään niin nopeasti, että maisema vaihtui melkein joka kymmenes minuutti. Hiihtämään lähdön jälkeen olimme vauhdikkaiden varjojen jaloissa, mutta kuitenkin joka toinen tunti meidät saavutti lumisade alue, joka kestikin yleensä pidempään. Vauhti tuntui ihan hyvältä aamupäivällä ja neljän tunnin perästä Gps näytti jo yli 10 km:n matkaa. Toiveikkain mielin lähdimme jatkamaan, mutta seuraava lumisade alue kestikin sitten koko loppupäivän. Niin siis loppupäivä meni harhaillessa harmaassa Grönlannissa määränpäänä tuntematon.
Siinäkin mielessä määränpäämme on varsin epämääräinen, että leiripaikan määrää kello, eikä mikään yksittäinen paikka. Täällähän on kaikkialla aivan samanlaista, joten aamulla kun lähdemme, tiedämme vain, että 8 x 50 minuutin kuluttua on seuraava leiri. Muutoksen näemme vain koordinaateissa ja pienenä viivan muutoksena kartalla. Leijalla kaikki oli tietysti vauhdikkaampaa ja maisema vaihtui silmissäkin, mutta koitamme nyt tehdä miehen työn ja hieman hihrelläkin tällä reissulla.
Tänään siis meno oli samanlaista, kuin eilenkin, eli vuorotahtia valkoisessa usvassa ja välillä hieman aurinkoa udun takaa. Ja kaiken aikaa uutta hiekkalunta taivaalta. Tai ei se lumi varsinaisesti sada taivaalta (meidän tuntemalla tavalla), vaan ikään kuin kiteytyy silmiemme edessä hiekan tapaiseksi lumeksi. Taidamme olla siis pilvessä.
Teltan pystytys kovassa tuulessa on taitolaji, jonka oppii vain tekemällä sitä kovassa tuulessa. Minulla on ollut elämäni aikana viisi Hillebergin tunnelitelttaa, enkä ole itse vielä kertaakaan saanut vaurioita yhteenkään niistä. Lainassa olleet teltat tulevat usein takaisin säälittävässä kunnossa ja aina tilanteet, mitkä ovat johtaneet teltan vaurioitumiseen ovat olleet myrskyisissä olosuhteissa.
Vaikka teltat vaativatkin pystytyksessä miehen otetta ja käsien taitavuutta, on niitä kuitenkin käsiteltävä kuin hentoista kukkasta. Jokainen liike on oltava harkittu ja vakaa. On nähtävä silmissään 10 sekuntia eteenpäin. Mitä tapahtuu, kun käännän tuosta ja kiristän kaarta jne.
Nuo kiteet, joita tuossa hangen pinnalla on n. 3 - 10 cm:n kerros ovat kaikki edelleen samassa kunnossa, kuin syntyessään. Näemme paljain silmin ahion päällä istuskellessa miljoonittain eri muotoisia ja kokoisia sakarakuvioita. Jos nyt joku vielä väittää, että jokainen lumikide on erilainen, niin väitämpä, ettei hän ole nähnyt niitä kaikkia. Varmasti pelkästään Grönlannista löytyy kaksi niin samanlaista, ettei niitä ehdi toisistaan erottaa ennen kuin ne jo sulavatkin mikroskoopin luupin alle.
Yö oli jälleen viileämpi ja hanki aamulla ekalla vedolla sen mukainen. Hiekkaa ja pehmeää. Muuten koko päivä oli pelkkää aurinkoa, niin että iltapäivän vedot kuljimme ilman Sastan kuoritakkeja. Niin. Ekalla vedolla mielessä pyöri se eilinen Greenland Inland Traverse ryhmä, ja etenkin heidän kovaksi ajamansa ura. Niimpä otimme melkein yhtäaikaa puheeksi suunnan ottamiseksi kohti uutta uraa. Arvelimme, että näkemämme ryhmä kulki meistä viiden - seitsemän kilometrin päässä lännessä, joten teimme suuntaan 30 asteen korjauksen lännen puolelle. Tokalla vedolla tehtyjen mietintöjen perusteella arvelimme pääsevämme uraan kiinni n. 5 - 6 vedon turvin. Ja niin kävikin. Vajaan kuusi tuntia hiihdettyämme uudella suunnalla saavutimme uran. Ja vaikkei meno ollutkaan mitään miljoonamenoa, niin selvästi helpompaa kuitenkin.
Kuljimme tänään siis kaiketi jotain 21 kilometriä, mutta noiden korjaushiihtojen takia matka leiristä leiriin on tuo ilmoittettu 19,7 km.
Niin, valitusta. Kuljemme siis nyt tätä Traverse -ryhmän jälkeä kohti NEEMeä. Meno on ehkä hieman kevyempää, kuin umpihangessa kulkeminen, mutta ei silti mitenkään ilmaista huvia. Lisäksi taivaanrantaan jatkuva ura näyttää juuri niin loputtomalta, kuin se onkin. Siispä on parempi kulkea suurin osa päivää katse suksenkärjissä ja miettiä yhä uudestaan sen liiterin rakentamista, mistä kirjoitin jo vuonna 2005 edellisessä kirjassani. Tosin näinä päivinä on valmistunut jo uusi erämaakämppä. Kämpän yksityiskohdat vievät mukavasti aikaa, kun ei jaksa ajatella vakavia.
Jotta pelkkä Traversen ura ei olisi riittävä, vaurioittamaan vilkkaan mielikuvituksen näkyjä pysyvästi ovat meillä riesana vielä nuo kepit. Puolen mailin välein bambukeppi lipulla varustettuna. Vuorenmaa kellottaa innoissaan, tai ainakin kellotti vielä tänään, keppien välejä ja sai mitaksi n. 800 metriä. Niimpä matkalla NEEMeen meidän on ohitettava noin 170 keppiä 14 minuutin välein. Tämä tarkoittaa sitä, että olisimme perillä siellä joskus ensi viikonloppuna.
Muita ennätyksiä tässä tulee jatkossa, jos matka sujuu, kuten olemme suunnitelleet. Aiempi päiväennätys 74 vrk (Huurre-retkikunta 1984) tulee tuossa n. 10 päivän päästä eteen ja mikäli vain kerkiämme hiihtää rantaan asti on puhdas hiihtolukemamme siis n.1200 kilometriä.Aiempi arktinen hiihto ennätys on 1124 km Etelänavalta (Timo Polari). Kokonaismatkaa tullee n. 2500 km. Mutta enköhän nyt mene hieman asioiden edelle.
