           
|
Päiväkirja
9.6.2008sijainti:75 05.86 N, 42 19.09 W Tänään on maanantai 9. päivä kesäkuuta. Venäjän hallitsija Pietari Suuri syntyi tänä päivänä 1672 ja myöhemmin valtakautenaan laittoi alulle pohjoisen Siperian kartoituksen Vitus Beringin johdolla. Lähes kaikki pohjoiset Siperian ranikot tuli kartoitettua ja Beringin salmikin nimettyä. Näitä kartoituksia käytettiin 200:n vuoden ajan maailman kuvan ja uuden kartan luomiseen. Nykyään meillä on karttoja, satelliittikuvia, käyrästöjä ja mitä vain mistä päin maapalloa tahansa. Mutta mikään ei voi viedä meiltä tänään sitä tosiasiaa, että lienemme tällä hetkellä pohjoisen pallonpuoliskon yksinäisimmässä paikassa. Itään ja länteen on molempiin suuntiin vähintään 400 kilometriä pelkkää jäätä. Pohjoiseen lähimmälle kivelle on n. 600 km ja etelään on turha edes katsoa. Ei kasveja, puita, eläimiä, eikä edes ihmisiä. Kaksi lintua sentään näimme matkallamme (mahdollisesti merisirrejä talvipuvuissa), sekä jälleen yhden lentokoneen. On kuitenkin hyvä tietää, että se taivas, mitä katsomme täällä nyt on ollut teidän silmissä viisi tuntia aiemmin. Aurinkoa katsomalla voimme melkein keskustella.
Oletteko lukeneet Aku Ankan seikkailuista Alaskassa, missä hän veljenpoikineen eksyy inuitkylään ja kyselee missä se kylä on. "Tuossa keppien kohdalla" Aku sai vastaukseksi ja seuraavana päivänä yön myrskyn jälkeen koko kylä olikin paljastunut hangesta ja rakennukset seisoivat itseasiassa tolppien varassa. Niin mekin tänne tultaessa näimme vain muutamia tolppia ja tuon yhden kuvassa näkyvän kuvun. Hetken kierreltyämme näitä kolmea epämääräistä kumpua löysimme keskimmäisesen päältä jonkin kattoikkunan ja saimme vielä sen aukikin. Ikkunan alla oli n. 5 metriä pitkät tikapuut, joita pitkin laskeuduimme 2. kerrokseen tässä 8 kulmaisessa rakennuksessa. Oli hemmetin kylmää ja jo pian palasimme ulos ja pystyttämällemme teltalle hakemaan lamppuja, sillä toisesta kerroksesta näkyi jatkuvan portaat yhä alemmaksi. Palasimme ikkunasta sisälle tilaan, joka oli ilmeisesti jokin yöpymispaikka ja vihdoin alemmaksi ruokailutilaan. Siellä näimme myös rakennuksen varsinaisen sisäänkäynnin. Ehkä n. 8 metriä lumenpinnan alla. Kiertelimme paikkaa hetken ja jo pian ruokien ja olutpurkkien päivämääristä näimme, että täältä on lähdetty joskus 2003 vuoden paikkeilla. Tutkimme paikkoja lisää huomenna ja kerromme sitten lisää. 10.6.2008sijainti:75 05.86 N, 42.19.09 W Nukuimme aamulla melko pitkään, koska löysimme kupolissa eilen vierailtuamme siellä myös aikuisten juomia ja karkkeja.
Löysin kupolista myös kuvan, missä sitä ollaan rakentamassa. Otin siitä digikuvan ja nyt se on teidänkin silmissänne. Kuva on vuodelta 1996, jolloin täällä aloitettiin jäänkairaukset. Seitsemän vuotta jäätä kairattiin, aina maaperään asti ja mittaa reiälle tuli siis 3085 m. Kupoli on nyt hautautunut melkein täysin hankeen ja me pääsimme sisään juuri tuolta kupolin laelta.
Eilisen päivityksen kuvassa näkyi taustalla valkoinen teltta, ja kävimme myös siellä. Teltan kangas oli repeytynyt yhdestä kulmastaan ja pääsimme pienellä lapioinnilla sisään. Telttahallissa oli yksi telatraktori, korjaustarvikkeita ja pari skiidoota. Molemmat skiidoot pelasivat starttivaiheeseen asti, mutta eivät käynnistyneet, ennen akkujen hyytymistä. Telatraktoria en uskaltanut koittaa. Päivän mittaan kävimme vielä pääkupolissa kuvailemassa ja hakemassa lisää lehtiä. Go Magasinen bikini special juttu oli suosituin, mutta myös euromagasinen bikinijuttu kelpasi. Löysimme myös NGripin perustamisvuoden (-96) työväelle ja tutkijoille tehdyn ohjekirjasen, minkä korjasimme parempaan talteen. 11.6.2008sijainti:75 15.85 N, 42 47.88 W Illalla teimme vielä pienet hiihtolenkit NGrip leirin ympäristössä. Näimme siellä täällä lumikumpuja ja bambukekkejä ja kiertelimme ne kaikki läpi. Emme kuitenkaan löytäneet enää mitään merkittävää. Lenkillä poikkesimme kuitenkin vielä automaattiselle sääasemalle, joita on tämä Grönlanti täynnä. Sellainen metallihäkkyrä, pari aurinkopaneelia, tuulen suunta ja nopeus mittarit ja joitain muita laitteita. Yhtäkkiä piru iski ja pyörittelin tuulen suuntaperäsintä kymmenen kertaa vasempaan ja sitten heti perään oikeaan. Vielä pyörittelin tuulen nopeusmittaria vastapäivään jonkun aikaa. Tuli mieleen vaan, että voisi näin lähettää terveisiä rannikolle Tanskan ilmatieteenlaitokselle. Hiihtojen perästä palasimme teltalle. Hetken sisällä oltuamme minulla alkoi hillitön värinä ja tärinä joka paikassa. Arvasin jo mistä on kyse ja hetken mittailtuani olotilaa totesin kuumemittarin näyttävän 38 astetta lämpöä. Kun piru iskee, niin toinen kostaa. Otin muutaman tabletin ja painuimme nukkumaan. Aamu oli yhtä kaunis, kuin niin monet aamut tällä reissulla ovat olleet. Aurinkoa ja taas lisää aurinkoa. Melkein tyyntäkin. Hieman sumeassa olotilassa läksimme kuitenkin tunntustellen liikkeelle. Ensimmäinen tunti oli raskas ja hikinen, kuten yleensäkin, mutta mistään taudista ei ollut kummempaa havaintoa, joten jatkoimme jutaamista. Kahdeksan tunnin perästä olotila oli mitä mainioin, emmekä kumpikaan olleet juuri edes väsyneitä. Kaupanpäälle tuli ennätyspitkä matka hiihtoa.
Kun kotimaassa on kevät, alkavat räystäät tippua. Meillä tippui tänään sukset. Ensimmäinen todellinen kevään merkki, sitten viime kevään, jonka koimme Etelä-Grönlannissa toissa kuussa, oli lumen sulaminen suksien päälle. Vaikka sormia vielä päiväseltään, etenkin tuulessa paleltaakin ei tästä voi enää erehtyä. Kuljemme kaiken aikaa alaspäin, kohti rannikkoa ja päivät matelevat kohti Grönlannin kesää. Ajatukset käyvät usein kuivan maan puolella ja sitä kuvittelee sitä lintujen ja eläinten mekastusta, mikä merien rannaoilla usein on. Lepopäivien merkitys on kasvanut, kuten itsekin tekstistä huomaan. Alkureissussa emme niin välittäneet, koska ja kuinka pitkä lepopäivä on, mutta nyt voimien vähetessä teimme päätöksen, että lepopäivä merkitään etukäteen ja vasta sitten katsotaan pidetäänkö sitä. Jos jompi kumpi haluaa pitää sen, niin se pidetään. Yksi varsin konkreettinen näkymä rasituksen lisääntymisestä hiihdon myötä ovat vartalomme. Laihduin mielestäni melkein kaiken tämän reissun laihduttamiset tässä parin viime viikon aikana. Nyt olen taas normaaleissa -90 luvun mitoissa, eli hyvin lähellä 60 kiloa. Vuorenmaa tulee hienosti perässä ja odotettavissa on paljon naurua taas joskus, kun näemme toisemme ilman vaatteita. 12.6.2008sijainti:75 24.49 N, 43 16.65 W Illalla pilvistyi nopeasti ja teltta viileni hetkessä lähelle -20 astetta. Ilmeisesti päivien keväisyys saa hangen siinä määrin kostumaan, että illan viilentyessä kosteus nousee ilmaan ja kiteytyy melkein heti usvaksi, pilviksi ja lopuksi lumisateeksi. Suurinpiirtein tässä järjestyksessä niin kävi eilen ja aamulla meillä oli 2 cm uutta kidettä uritettavana. Lähdimme liikkeelle kello 9 ja pysähtyimme kello 18. Aamulla oli vielä perin viileää ja meno tuntui melkoiselta puurtamiselta, mutta kuitenkin puolet päivän hiihdoista hiihdettyämme mittarissa oli jo 10,4 km. Yleensä tuollainen lukema jo innostaa mieliä ja hitaan, kevätsäässä nautitun termospullolounaan jälkeen meno tuntui kevyemmältä. Ilmeisesti luistokin parani, sillä voimien vähetessä matkan pituus kuitenkin kasvoi. Ahkiot painavat tällä hetkellä n. 110 - 115 kiloa ja tuntuvat hyvinkin siedettäviltä vetää.
Jos minä olen joskus suorituskeskeinen, niin Vuorenmaasta sellaista ei saa oikein millään. Niimpä en saa häntä innostumaan mistään ennätyksistä tai pitkistä päivistä, tehdäksemme jotain extremeä ja niin edelleen. Emme siis tee suoritusta täällä. Vuonna 2003, kun hiihdimme tämän jäätikön poikki idästä länteen, huomasimme molemmat löytäneemme itsestämme jotain uutta. Se ihmeiden ihme tapahtui melko lyhyellä ajalla. Ehkä 2,5 viikkoa reissun alusta ja kesti vajaan viikon, kunnes sitten silloin olimmekin jo melkein perillä. Tämän reissun tarkoitus oli lähteä pidentämään tuota oivaltamisen aikaa. Olemme kohta olleet matkassa jo kaksi kuukautta ja mielestäni tuo aika on koittanut. Olen hyvilläni siitä, että olin oikeassa ajankohdankin suhteen. Kirjoitin siitä jo aiemmin, joskus kuukausi sitten. Suoraan sanoen kysymys "miksi teemme näitä matkoja" on jo hyvinkin selvä. Vastaushan valuu tajunnan kautta ajatuksiin kaiken aikaa, mutta se mitä varsinaisesti sitten ajatuksilta haetaan onkin paljon yksityisluontoisempi juttu, enkä halua vaivata teitä sellaisilla asioilla nyt. Yleensä niistä asioista puhuessa tai kirjoittaessa joutuu selkä seinää vasten, mutta olemme silti Vuorenmaan kanssa miettineet, että laitamme tulevaan reissusta kertovaan kirjaan ainakin melkein kaiken. Se on aina vaikeaa antaa itsestään jotain, mutta kahden edellisen kirjoitelman ero on jo mielestäni iso, ja jos harppaus on edelleen yhtä iso, voi kai tulevaa pitää jo sitten kirjana? Kiitos kaikista viesteistä. Luemme ne aina iltaisin lähetettyäni nämä raapustukset. Monille jutuille nauramme ja toiset taas saavat ajattelemaan, joten kaikki viestit ovat tervetulleita. Ei ole jäätiköllä näkynyt hämähäkkejä. Ei ole itikoita, eikä amppareita. Lähetämme kuitenkin Ampalle terveisiä täältä kaikkien jäiden huipulta, ja toivomme, että edes yksi hyttynen on jo ehtinyt pistää alkukesän aikana. Raapimisiin. 13.6.2008sijainti:75 33.25 N, 43 52.56 W Aamulla luistattelimme ilmeisen jyrkkää alamäkeä, sillä niin kevyeltä meno tuntui. Emme tietystikään nähneet sitä, mutta käyrien mukaan alaspäin mentiin ja Gps:kin näytti 30 metrin laskua. Tosin Gps ei ole kovin luotettava, vaan seilaa monesti +/- 20 metrin välillä. Ilmoittamamme lukemat ovat sitten keskiarvoja. Puolilta päivin keli kuitenkin muuttui talvisesta pakkassäästä keväiseksi räntäsateeksi. Aina Vuorenmaan vetovuorolla ilma meni ihan suttuiseksi ja melkein näkymättömäksi whiteoutiksi ja minun vetovuorolla oli taas pientä auringon hajua suunnan pitämiseksi. Vuorenmaa oli tietysti aivan innoissaan moisesta, koska ei pidä lainkaan tuollaisesta huppukelistä. Mielestäni oli kuitenkin hienoa nähdä välillä jotain muutakin säätä, kuin pelkkää aurinkoa. Vaihtelu virkistää, etenkin kun sitä on muuten niin vähän täällä.
NGrip asemalta päästyämme, olemme nyt siis matkalla Yhdysvaltojen kustantamalle NEEM tutkimusasemalle. Matkaa sinne on vielä n. 280 kilometriä, jonka ajattelimme kulkea tässä parin viikon aikana. Kokonaismatkaa on jäljellä vielä n. 700 kilometriä. Meillä on siis jo loppukiri (sekä otteissa, että puheissa) meneillään, vaikka matka on reilusti normaalin Grönlannin ylityskeikan verran. Grönlanti ei sula meidän ihmiskunnan aikana. Tähän päätelmään olemme tulleet täältä paikan päältä. Kotoa katsottuna, luettuna ja kuultuna Grönlanti vaikuttaa sulavan aivan käsiin, niin että elinmahdollisuudet esim. Helsingissä (joka hukkuisi melkein kokonaan tämän jään sulaessa) ovat kuihtumassa aivan lähitulevaisuudessa. Tilanne taitaa olla kuitenkin se, että maailma syödään, juodaan, kansoitetaan ja saastutetaan elinkelvottomaksi jo paljon ennen kuin näistä jäiden sulamisista on mitään haittaa. Siispä jatkamme, kuten mitään ei olisi tapahtumassa. Ja Salamalle suuremmoiset 1 v. onnittelut täältä jäältä. Opetellaan sitten hiihtämään tuossa piakkoin syksyn perästä. 14.6.2008sijainti:75 36.62 N, 44 09.71 W Tai, ehkä Grönlanti sulaa sittenkin. Ainakin vähän. Viime yönä oli vain hitusen pakkasta ja aamullakin vain -2,1 astetta. Grönlannin sulamisesta uutisoitiin mm. viime syksynä jotenkin näin: "Grönlannnista on sulanut yhtä paljon jäätä, kuin Alpeilla on sitä yhteensä". No, montako kertaa Alppien jäämassat mahtuvat tähän Grönlannin kökköön. Tuhat vai miljoona kertaa. Ilmastonmuutoksesta oli kysymys, sekä jutussa, että meidän viime vuorokauden sään muutoksessa. Aikajana oli vain hieman erilainen. Joka tapauksessa tuollaiset seksikkäät uutisoinnit menevät paljon paremmin läpi, kuin jos olisi kirjoitettu "Ihminen, lopeta saastuttaminen". Täytyisi keksiä jokin laki, joka kieltäisi kaiken ja aloittaisimme uudesta alusta perustarpeiden ääreltä. Lähdimme liikkeelle hienoisessa tuiskussa, mutta arvelimme 20 kilometrin päivän olevan hyvin mahdollinen. Kaksi tuntia alusta menikin hyvin ja vauhdilla. Yöllä satanut uusi, lämmin lumi oli kuin liukastetta ahkioiden alla. Mutta sitten taivas pimeni ja kuljimme täydessä näkymättömyydessä. Tuuli yltyi kolmannella vedolla ja neljännellä se oli jo 12 m/s ja sivuvastainen. 4 x 50 minuuttia kuljettuamme totesimme vauhtimme niin hitaaksi, että laitoimme leirin pystyyn. Kuljimme viimeisen tunnin aikana, ehkä 2 kilometriä. Lumisade, yhdistettynä tuulen ja kiristyvän pakkasen kanssa ei ole kovin mukava hiihtelyilma, joten luovutimme, sanoisinko ajoissa.
Kuuden aikaan keli jatkui edelleen melko huonona, joten päätimme pidättäytyä enemmästä hiihtämisestä tänään, vaikka hinku olisi ollut ladulle? Nokasta puheenollen vastauksia muutamiin kysymyksiin. Nokkamme (kuvassa) ovat kyllä moneen kertaan kuoriutuneet, kuten muukin iho kasvoilta, mutta paleltumia ei ole. Niitä ei ole myöskään sormissa, eikä varpaissa. Molemmista niistäkin kuoriutuu iho säännöllisin väliajoin, hiertymisestä ja kylmästä johtuen, mutta ei siis paleltumia. Muita vammoja olen luetellut tässä pitkin reissua, mutta kuikelomaista olemustamme lukuunottamatta olemme melkein paremmassa kunnossa, kuin lähteissä. Ainakin minä, joka kärsin melko pahoista selkäkivuista syksystä tämän reissun alkuun. Olemme kulkeneet todella rauhallisesti ja järkevästi. Melkeimpä tylsästi, jos ajattelee, että pitäisi riuhtoa ja repiä ollakseen kova jätkä. Näin kuljemme edelleen, vaikka loppukiri onkin aivan käsillä. Koska tahansa saatamme loukata, tai palelluttaa itsemme, mutta mistäpä sen tietää koska, joten teemme sen minkä voimme. Järkevästi ja rennosti. Varustepuolesta (kuten kehopuolestakin) olen ottanut tavaksi kertoa asiat niin kuin ne ovat. Eli varusteiden vauriot on lueteltu päiväkirjassa pitkin reissua. Katkennutta lusikkaani ja hukkunutta lapiota lukuunottamatta kaikki varusteet toimivat edelleen normaalisti. Kulumia ja pieniä repeytymiä (jotka pitäisi kyllä ommella, mutta en ole vaivautunut) on siellä täällä ja niitä on seurattu erittäin suurella mielenkiinnolla, etenkin ekana kuukautena. Silloin kiinnosti tietysti kestävätkö varusteet koko reissun. Kaikki on siis reilassa. Ehkä suurimman tuhon varusteissamme sai aikaiseksi suomen tulli, joka oli avannut rahtilaatikkomme, eikä sitten enää osannut laittaa niitä kiinni asianmukaisesti. Rahtilaatikothan olivat aivan säpäleinä Narsarsuaqissa. Silloisia vaurioita olivat repeytymät molempien makuupusseissa (ruuveilla tehty), kuten myös toisessa ahkiokankaassa. No, nyt kun muistin, niin mainitsen vielä leijailusta, mikä on kovaa puuhaa varusteille ahkiossa. Se rynkytys ja tärinä vauhdikkaassa lumidyynimeressä aiheuttaa paljon hankaumia ja mm. aikamoisia lommoja termospulloihin. Eli leijaillessa ahkion kanssa tulee varusteet pehmustaa hyvin. Hyvää syntymäpäivää Vuorenmaan isälle 15.6.2008. Poikasi pahoittelee, ettei pääse juuri nyt paikalle, mutta juomme kahvit täällä kunniaksesi. Ja toiset kupilliset nautitaan Empun ripille pääsyn johdosta. Onnea ja iloa, älä syö suklaata kiloa. 15.6.2008sijainti: 75 44.40 N, 44 34.61 W 8. viikko jäällä päättyi seesteisissä merkeissä. Lumisade ja myteri jatkuivat koko yön, mutta aamulla liikkeelle lähteissä oli jo melko tyyntä. Pakkanen lauhtui lähdön hetkellä -13 paikkeille, joten siitä oli hyvä jatkaa.
Kruununa tälle päivän viimeiselle, ja erittäin hiljaiselle vedolle kolme Tunturikihua liihottivat ylitsemme täysin äänettömin siiveniskuin, vain 10 minuuttia ennen iltaleiriä. Se oli siis päivän seesteinen loppu. Toki me tässä vielä leirissäkin elämme. Kahvit heti telttaan päästyä on päivän kohokohtia, kuten muukin ruoka. (mikään ei enää tahdo riittää) Ja lisää kohokohtia tulee, kun saan tämän tekstin valmiiksi ja vastaanotamme viestinne sieltä pienestä maailmasta. Tämä päivä omistettiin parin vetovuorin jälkeen positiivisen ajattelun päiväksi. Luimme, jokin aika sitten eräästä meille tulleesta viestistä positiivisn ajattelun kokeilijasta, joka oli päättänyt lähteä testaamaan tietojaan hiihtämällä. Mies oli laittanut sukset jalkaan ja jo kahden kilometrin kohdalla mieli oli ollut musta ja ikävä kotiin, mutta nyt mies oli ottanut käyttöön positiivisen ajattelun, ja kas kummaa, sillä samalla hiihtolenkillä hän olikin päässyt peräti yhdeksän kilometriä. Ja ei muuta kuin opettamaan taitojaan muillekin. Tänään, kun otimme metodin käyttöön hieman hymähtelimme yhdeksän kilometrin tavoittelle, mutta niin kuitenkin kävi, ettemme mekään päässeet, kuin hitusen päälle 9 kilometriä/mies tämän päivän aikana. Huomenna pitää ajatella todella positiivisesti.
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
© 2007-2008 Petet |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Maailmanlopun meininkiä sen sijaan ennusti tämä Ngrip (North Greenland Icecore Project) asema, jonka näimme jo 9 kilometrin päästä ja hiihdimme sitä kohti yli kolme tuntia. Arvelimme, että saatamme kohdata jälleen ihmisiä, mutta saavuttuamme tänne ei täällä ollut kuitenkaan ketään.
Pyhitimme koko päivän tänään levolle ja tutkimuksille tässä ympäristössä. Vuorenmaa kävi jo anivarhain aamulla kupolissa ja toi sieltä aikakauslehtiä ja lisää karkkeja. Eilen löytämäni olutpurkki (vuodelta 2003) oli aamulla sulanut ja napsautettuani kannen auki, kuului tuttu sihahdus. Hiilihapot säilyneet. Hyvä. Entä maku. Aivan kuin eilen kaupasta ostettua. Nautimme tölkin hartaudella ja hissukseen.
Toinen kuva on heti tasosta, mihin laskeuduimme. Nukkumiseen ja toimistotöihin tarkoitettu. Alemmassa kerroksessa oli sitten keittiö, ruokailutilat, generaattori, pesupaikat ja vessat. Ruokaa oli tosiaan mielin määrin ja etenkin karkkiosastolla olimme, kuin pikkulapset ikään.
Jo aamulla näimme toisen päivän kahdesta linnusta. Pikkukajava liihotteli editsemme ja pyörähtikin muutaman kerran ympärillämme. Toinen havainto oli kihu, mutta sillä sen sijaan oli tavaton kiire jonnekin, joten epäselväksi jäi oliko se tunturi-, vai merikihu. Todennäköinen meri.
Tälläisten, kuten sanoin siedettävien päivien hyvä puoli on se, että ajatus on kirkas kun ei ole liian väsynyt. Sanottakoon vielä, että paljon mielummin istuisin jossain lammen rannalla, vaikka heittelemässä kiviä, kuin täällä päivisin vetämässä tuota ahkiota, mutta siihen on syynsä.
Hankimme tämän Hilleberg Keron 3Gt teltan aivan viime hetkillä, ennen matkan alkua ja loppujen lopuksi tämä ruotsalaisen valmistajan teltta tuli meille Yhdysvalloista. Niimpä lukaisin tässä eräänä päivänä tuosta sisäteltan liepeestä varoituskyltin, ettei teltassa saa missään olosuhteissa keitellä, sytyttää keitintä, eikä edes tankata keitintä. Monet muutkin asiat ja vaarat oli poissuljettu amerikkalaiseen tyyliin. En tavallisena tyhmänä tajua englannista juuri mitään, joten sytytimme keittimemme (kuvassa), kuten aiemminkin ja jatkoimme touhujamme. Älkää kuitenkaan kokeilko tuota kotona.
Tuuli yltyi melko pian 15 m/s lukemiin. Söimme lounastermokset siis teltan sisällä ja keitimme vielä kahvit päälle. Menimme makuupusseihin makailemaan ja seuraavan kerran havahduimme parin tunnin kuluttua. Ehkä nämäkään nokkaunet eivät menneet hukkaan jatkoa ajatellen. Näin unta, että olin U2:n keikalla?
Vahinko vain näkyvyys ei ollut parantunut, vaan lähdimme käsikopelolla eteenpäin. Siltä se ainakin vaikuttaa, kun katselee takaa kaverin kolmikaarista kiemurauraa hangella. En kuitenkaan halunnut kaiken aikaa huomautella asiasta, vaan kuljimme ehkä keskimääriin suuntaamme.
Aamun ensimmäiset tunnit olivat melko raskaita uuden takkulumen takia. Tuntui, kuin olisi kulkenut kaiken aikaa ylämäkeen, vaikka alamäki on jo sentään joltinenkin. Puolenpäivän aikaan olimme jo aivan näännyksissä, mutta ruokatemoksesta nautittu Vuorenmaan luoma Puolenpäivän pamaus (Pussimuusia ja lämminkuppeja juotavana keittona) toikin voimat hienosti takaisin. Ehkä osasyynä oli myös kelin hienoinen paraneminen ja etenkin lämpeneminen, mikä toi selvästi hitusen lisää luistoa suksien ja ahkioiden alle. Niin, jo melkein toiveikkain mielin kuljimme viidennen, kuudennen, seitsemännen ja lopuksi kahdeksannelle vedolle, minkä aikana tuuli tyyntyi täysin ja taivas alkoi aueta pilvipeitostaan upean näköisesti horisontista alkaen.
